Arki alkoi

Joku psykologi sanoi uutisissa, että on ok jos  kokee loman loppumisesta ja työn alkamisesta ahdistusta. Silloin on loman aikana osannut kunnolla irrottautua työstä.
Pienen ahdistuksen lisäksi loma- irrottautumisen onnistumisen on huomannut muustakin.
Ensimmäisenä työpäivänä taisin vastata kaikkiin pomon kysymyksiin: en muista tai en tiedä.
Toisena työpäivänä jotain jo palautui mieleen, onneksi. Ja yhä odottelen loppujen tietojen palautumista mieleen.
Toisena työpäivänä selasin työpaikan kalenteria ja hätkähdin. Päivän kohdalla luki minun käsialallani: kotikäynti klo 12.00. Kenen luo? Tänäänkö?
Vain tosi optimisti voi kirjoittaa kalenteriin tuollaisen tekstin, uskoen että muistan loput palattuani kesälomalta.

Tästä jatketaan.
Muutama työpäivä vielä ja sitten on viikonloppu, jee!

Kun loma loppuu

Olisi helpompaa lähteä mökiltä loman loppuessa vesi sateessa. Tai edes tuulisessa ja koleassa säässä. Mutta kun taivaalla ei näy pilven hattaraa, ja mittarissa +25 ,on loman loppumisen mieliala asteikolla 4-10 jotain 6.
Veiti helpotti lähtemisen tuskaa. Normaalisti Veiti makaa viimeiseen asti mökin edustalla. Toisinaan piiloutuu saunamökin alle. Osoittaa yleensä kaikin mahdollisin tavoin mielipiteensä mökiltä lähtemisestä. Tällä kertaa Veiti oli menossa autoon yhtäaikaa Joikun kanssa. Hyppäsi ripeästi takaluukkuun. Ihmeiden aika ei ole ohi. Ota noista lapinkoirista selvää. Oliko Veiti saanut lomailla kyllikseen? Jokatapauksessa Veiti helpotti lähtemistä huomattavasti. Alkumatka meni siinä kun mietittiin miksi se tällä kertaa käyttäytyikin noin.

Loman loppumisessa on hyviäkin puolia. Ainakin kun oikein miettii ja yrittää keksiä.
Ensinnäkin loppuu osa herkutteluista ja kilot eivät ainakaan lisäänny.
Viikonloput saavat oman arvonsa. Perjantait tuntuu taivaallisilta.
Mukava nähdä työkavereita.
Loma ei tuntuisi miltään ellei välillä uurastaisi kuukausia töissä.

Kaupunkilaistumista helpottaa huomattavasti tämä:

Vaikka katosta ei saatu paikalleen kun pakkauksesta puuttui kaksi katoslautaa :(
 

Rutiinit, rituaalit, taikausko

Onko rutiinit pahaksi vai hyväksi?
Lapsilla rutiinit luo turvallisuutta. Merkitseekö rutiinit aikuisellekin turvallisuutta? Toiset aikuiset tarvitsevat enemmän turvallisuutta kuin toiset. Toiset meistä eivät juurikaan voi poiketa normaalista päivärytmistä. Lauantait ovat saunapäiviä, perjantait pizzapäiviä, nukkumaan mennään lähes aina samaan aikaan jne.
Joskus lapsi tai aikuinen voi luoda niin paljon rutiineja tiettyyn tapahtumaan, että lopulta voi myöhästyä koko tapahtumasta. Vanhojen rutiinien päälle keksitään vielä uusia ja uusia. Jossain kohtaa lapselle pitää asettaa rajat tässäkin asiassa, mutta kuka laittaisi aikuiselle rajat.

Jostain olen lukenut, että olisi terveellistä hajottaa välillä rutiineja. Tehdäkin asiat vähän eri järjestyksessä. Aivolohkot saisivat verryttelyä. Vaan uskaltaako ottaa riskin?
Rajuin tapa sekoittaa rutiinit on nukkua pommiin. Jotenkin se tuntuu liian suurelta aivo-verryttelyltä, tuntuu ettei saa koko päivään enää järjestystä shokki herätyksen jälkeen.

Rutiineja on myös tenttiin, peliin ym. tärkeisiin tapahtumiin liitttyen. Tällöin rutiinit saavat taikauskoisen sävyn. Kuka uskaltaisi tärkeässä tilanteessa rikkoa rutiinjea, uhmata kohtaloa?
Tässäkin tilanteessa rutiinit luovat turvallisuuden tunnetta. Saa varmuutta astua "kentälle".

Minun ja rutiinien suhde on ristiriiitainen. En ole ollenkaan rohkea. Kuitenkin haluan toisinaan aiheuttaa jotain murrosikäisen kapinaa muistuttavan tilan ravistamalla rutiineja pois.

Toisaalta loman loppuminen tarkoittaa rutiinin siirtymistä. Elämään tulee taas tietty säännöllinen rytmi ja loppuu tämä velttoilu. Ja viikonloput alkavat taas tuntumaan erityisen ihanilta.


Sivistyssanakirjan mukaan:
Rutiini- tottumuksen avulla saavutettu taitavuus, tottumus
Rituaali- uskonnollisen toimituksen tm. juhlamenon vakiintunut suoritustapa
Taikausko- uskomus jonka mukaan ihmisen ja yhteisön elämässä ja luonnossa ilmenee yliluonnollisia voimia, joita hminen pystyy määräkeinoin hallitsemaan.

Marjoja, marjoja

 Punainen viinimarja

Marjoja enää alaoksilla, muut on jo poimittu.
Tein vispipuuroa näistä kun pojat oli pieniä. Joskus pakastin niitä terttuina ja laitoin koristeeksi kakkujen tms. päälle.

 Valkoinen viinimarja

Kaikki marjat ovat parhaimmillaan suoraan pensaasta syötynä,
Nämä ei koskaan tule kovin isoiksi, mustat viinimarjat taitavat olla kooltaan suurimpia.

 Vihreä viinimarja

Maistuu hassulta kun näyttää viinirypäleeltä, mutta maistuu miedolta viinimarjalta. Kiwi-hedelmänkin näköä tässä on. Pitäisi kai syödä silmät kiinni niin voisi maistella rauhassa.

 Karviainen

Mun suosikki. Tykkään.
Kaikki marjat tulee syötyä.

 Musta viinimarja

Kun tätä syö voi melkein jo tuntea olevansa flunssassa tai kuumeessa.
Musta viinimarjamehu on vaan niin flunssalääke. SItä on saanut juoda pienenä pullo tolkulla.

 Vadelma

Suosikki myös. Pakastan näitä ja sitten syödään pitkin talvea jälkiruuaksi.
Paitsi yhtenä talvena kun Tapanin-myrsky vei mökiltä sähköt ja pakastin suli. Tein kaikista sulaneista marjoista marjapiirakoita. Oli kerrankin vierasvaraa.

Mustikka

Suosikki. Tänä vuonna kärsineet kuivuudesta.

Joskus mietin miten hyvältä kaikki maistui ennen pakastimia. Mustikoita syötiin kun niitä oli. Silloin oli mustikkakeittoa, mustikkapiirakkaa niin että korvista tuli jo ulos.
Sieniä syötiin syksyllä. Raparperiaika oli keväällä.
Eri maut kuuluivat eri vuodenaikoihin. Nyt on kaikki sekaisin. Milloin vaan voi ottaa pakastimesta marjoja ja leikkiä että on syksy tai kevät, ihan miten haluaa.
Kaikessa on toki puolensa. Ja niinhän se menee että saadakseen jotain, pitää luopua jostain.

Toiseksi viimeinen lomapäivän aamupäivä

Viimeiset lomapäivät ja mökillä taas.
Mies lähti aamulla aikaisin täältä töihin. Huikkasi lähtiessään et älä sit pelästy kun punaisessa sadevesiämpärissä on sammakko. Mä kysyin :" Hukkuuko se sinne." Mies vastasi :" Ei, siellä se onnellisen näköisenä ui".

Aloin miettimään  miten se mies oikein osaa katsoa että sammakko näyttää onnelliselta. Tulkitsiko nyt kuitenkin sammakon ilmeen väärin. Jospa sillä olikin kauhistunut ilme?
Uni kaikkosi silmistä. Pakkohan sitä oli nousta ja mennä "pelastamaan" sammakko.
Punaisen ämpärin pohjalla tosiaan ui aika iso sammakko. Miten se pystyy hengittämään veden alla?
Kaadoin veden ja sammakon pensaan juurella. Sanoin sammakolle että uiminen loppuu nyt, en saa nukuttua kun murehdin jos hukut kuitenkin!

Takaisin sänkyyn. Uni ei tule.
Laitan Erinin levyn soimaan, jos siihen voisi nukahtaa. Hyviä kappaleita. Uni vaan ei tule.
Luen Pirkkaa, jos vaikka se alkaisi nukuttaa. Ei väsytä.

Lähdin koirien kanssa metsään lenkille ja mustikoita poimimaan.
Veitillä on heti tylsää kun kykin varpujen seassa. Veiti vinkuu. Joiku alkaa tomerana tekemään pesäkuoppaa varpujen juureen. Kellahtaa siihen jotenkin teatraalisesti, kuin sanoisi Veitille: Tee kuoppa ja ota rennosti. Veiti menee samaan kuoppaan Joikun kanssa .

On muuten aika luksusta poimia mustikoita kun on kaksi vartijaa vieressä. Voi ihan rauhassa keskittyä omiin ajatuksiin.

Mustikoita joutui todella etsimään. Suurin osa on tosi pieniä, kosteikoista löytyi isompia.
Mustikkavarpujen joukostakin hyppäsi sammakko. Liekö ollut sama uimari. Taitaa olla epätoivoinen prinssi.

Voihan päänsärky

Viime viikon torstaina viestiteltiin ystäväni kanssa. Hän kysyi ,joko työt alkaa stressamaan kun loma alkaa loppumaan. Vastasin hänelle että en stressaa, olen päättänyt lopettaa stressaamisen.. Hän päätteli minun olevan menossa Kasinolle...

Illalla tunsin päänsäryn alkavan. Perjantaina työasiat kiersi päätä ja pää särki. Sama jatkui koko viikonlopun. Vaikka miten puhuin itselleni järkeä, ei pää parka kuunnellut yhtään viisaita neuvojani.

Maanantaina marssin  lääkärille. Sain kahta eri lääkettä, joita piti nyt kolmen päivän ajan ottaa reilusti. Yritän yleensä selvitä kaikista kolotuksista ilman lääkkeitä tai korkeintaan ottaa puolikkaan buranan. Kuulemma se on just väärin. Kunnolla vaan aluksi lääkkeitä ja sitten lopettaa.

Maanantaina iltapäivällä tunsin vasemman olkapään alkavan särkeä. Särky hiipi siitä niskaan. Tiistai aamulla oli niska jumissa. Soitin vielä lääkärille, koska oli odotettavissa että näin voi käydä. Sain vielä yhtä lääkettä.

Mitä tästä opin?
Ei kannata sanoa ääneen tai edes viestiin kirjoittaa mitään "mahtailevaa päätöstä", siitä seuraa heti rangaistus, tai viimeistään seuraavana päivänä.

Tämä on samaa elämänkatsomusta jossa paha saa aina palkkansa. Ainakin jos "pahantekijä" olen ollut minä.

Elämä opettaa taas. Tai kertaa jo ennen opittua ;)

Kodin ja mielen parannusta

 Kaupungissa.

Tänään valmisteltiin kotia siihen kuntoon, että ensi viikolla tänne ja arkeen paluu sujuu viihtyisämmin.
Uusi valokuva ja siihen kehys. Kerrankin kehys on kiinnitetty niin, ettei tarvitse pelätä sen kolahtavan lattialle.

Olohuoneen ja eteisen matot vein pesulaan. Päätin ettei meille enää osteta mattoja, joita ei voi itse pestä. Hyvästi siis unelma vaaleasta nukkamatosta olohuoneeseen.

 Jos kukaan ei olisi rajoittamassa minua, meillä olisi koreja jokapaikassa. Mikähän puutostauti minulla on kun kaikki korit vetoavat minuun?
Tämä kori oli tarjouspöydällä, -50%

Tämä ei lisääkään kodin viihtyvyyttä. Tämä paljastetaan torstaina tai perjantaina blogissa :)

Kaunis koti-parempi mieli

Hyvä ruoka (Kupittaan paviljongin lounas)-parempi mieli

Sunnuntain puuhia

 Maalaushommia.
Musta puukiulu maksaa 24e. Sama kiulu puisena 14e.
Sitäpaitsi miksi ostaa uutta, kun tuo vanha on vielä ihan hyvä. Ja nyt maalattuna kuin uusi.

 Saunan uusi pesupöytä. Senkin maalasin mustaksi. Jos se olisi ollut haapaa, niin kuin lauteet, olisi saanut jäädä puun väriseksi.
Uusi puupenkki maksoi 12e.

 Vanhat lattiatrallit maalasin myös mustaksi. Tai rehellisyyden nimissä vain toisen. Sen maalaaminen oli työlästä kun rakoja oli niin monta. Mies maalasi toisen trallin.

Uudet pesuvadit ovat tulossa...

Maalaamisen jälkeen poimin vadelmia.
Kyllä ne tuoreena, suoraan pensaasta syötynä maistuvat kaikkein parhaimmalle.
Nämä kulhossa olevat syötiin kaikki tänään.
Säilöttiin vitamiinit suoraan itseemme.

 Vadelmien jälkeen oli vuorossa punaiset viinimarjat.
Ne on niin kauniin värisiä. Aion ostaa niiden väristä lankaa ja kutoa jouluksi juuri tuon punaiset villasukat.
En muuten poiminut pensaiden alimmilta oksilta ollenkaan...

Ja vielä perunoita nostamaan. Keväällä laitettiin siikliä maahan. Yhdestä aika pienestä siemenperunasta kasvoi keskimäärin 5 pienen pientä perunaa.
Olen sanonut että pienet uudet perunat maistuvat kaikkein parhaimmalle, mutta en nyt ihan tätä kuitenkaan tarkoittanut, että meidän pellolta tulee pelkästään pieniä.
On siinä vaan ihan oma juttunsa kun nostat perunat pellosta ja peset ne heti. Olemattomat kuoret lähtevät lähes itsestään ja perunat ovat sileitä kuin kananmunat. Kiehuvaan veteen ja kymmenessä minuutissa ovat jo kypsiä. Ja se maku :)

Maltti on valttia

Koirilla näytti olevan tylsää.
Tein heille päivän piristykseksi jäljet. Tiedän että jälkien pitää antaa "painua" jonkin aikaa, jäljestämisessä kuuluu olla jäljestysvaljaat ja muitakin hienouksia kuten esim. tuulen suunta  on otettava huomioon.
Tänään tehtiin jäljet sohvaperunoiden/pihaperunoiden piristykseksi, joten ei nyt nipoteta.

Tein toiselle polulta lähtevän melko suoran jäljen, ehkä n.100m. Jäljen päähän, sammalien alle laitoin pienen rasian jossa puolikas pihvi ja vähän kinkkua.
Toisen jäljen tein metsätieltä kallion syrjää suoraa eteenpäin. Rasia piiloon männyn juureen.
Jälkien teossa on minulla ongelmana että ellen merkkaa tarkasti jälkeä, en muista edes mistä sen piti alkaa. Kertoo varmaan jotain minun suuntavaistostani.

Ensin oli Veitin vuoro. Veiti laahusti perässäni polkua pitkin. Jäljen alussa sanoin: " Etsi." Veiti kulki edelleäni samaa rauhallista vauhtia. Juoksuaskelia ei otettu, eikä harha-askeleita muuta kuin yksi. Piti haistaa puoli metriä jäljen sivussa olevaa vanhaa linnun luuta. Paluu jäljelle samantien ja suoraan rasialle. Rasian löytyminen sentään sai Veitinkin hännän heilumaan. Hieno ja varma suoritus.

Seuraavaksi Joikun vuoro. Joiku tiesi heti mistä on kysymys. Veti, häntä heilui ja täysi kohellus päällä.
Sain vaivoin pidettyä Joikun tiellä jäljen alkuun asti. Joiku meinasi heti lähteä  jäljelle, josta olin tullut pois.Seisahduin ja annoin sen etsiä oikeaa jälkeä. Löytyihän se. Vauhti oli taas melkoinen, vaikka flexin toisessa päässä koitin hidastaa vauhtia. Joiku paahtoi kovaa vauhtia ohi jäljen loppu rasian, olisi jatkanut jälkeä jota pitkin poistuin metsästä. Seisahduin taas ja pyysin etsimään. Löytyihän se rasia. Joiku hotkaisi rasian sisällön melkein kaiken kerrallaan suuhun. Hänellä oli kiire jatkaa jälkeä.
Joiku oli yli-innokas.Sen pitäisi useammin päästä mielipuuhaansa tekemään.


On se kuulkaas hieno keksintö tuo koiran nenä. Ja jos menet metsään, muista tehdä selkeä aloitus paikka, hankaa saappaillasi metsän pohjaa vähän rikki. Silloin on helpomapaa lähettää koira etsimään sinua kun olet eksynyt ;)

Katson maalaismaisemaa

 Viimeinen lomaviikko maalla menossa.
Peltomaisemaa on melkein yhtä rauhoittavaa katsoa kuin merta. Peltokin lainehtii tuulessa.

 Maalla olo on rauhallista, tai ainakin rauhallisempaa. Mietin tänään koko aamulenkin ajan mistä se oikeastaan johtuu.

Maalla voi mennä päiväkin ettet näe yhtään autoa. Aika tuntuu pysähtyneeltä. Tulee harhakuva ettei kenelläkään ole kiire mihinkään.

 Tuntuu merkityksettömältä katsoa kelloa. Ajalla ei ole merkitystä.

 Maalla tuntuu ettei tarvitse mitään. Koko loma mennyt samoissa shortseissa ja paidoissa. Toki niitä pesty välillä. Ihminen tarvitsee loppujen lopuksi aika vähän vaatteita.

 Pienen mökin siivoaminen käy aika hetkessä. Vaatteita ei silitetä. Ruuan valmistuskin yksinkertaista.
Pienessä kaupassa valikoimat paljon pienemmät, mutta riittävät. Mihin aika menee kaupungissa?

 Minulle maaseudulla olo merkitsee aina lomaa ja vapaa-aikaa. Jos kävisin täältä töissä häviäisikä rauha?
Ymmärrän paremmin jo taivaassa olevaa Alma isoäitiäni, joka ei halunnut lähteä mökistään minnekään. Kun on maalla pidemmän aikaa kaikki reissut kylään tai kaupunkiin tuntuvat tosi rasittavilta. Minulle voi käydä samalla tavalla vanhana kuin Almalle. Täällä minä kökötän mökissä vaan, enkä suostu mihinkään lähtemään.

Yksi asia mietityttää ehkä eniten. Miksei täällä ollessa tee mieli suklaata?

Mestaripiirros

Tätä Egotripin Mestaripiirrosta soitetaan radiossa lähes päivittäin. Sinänsä tykkään miehen laulamana tästä, mutta joku ihme duuri-pimputus taustalla tekee kappaleesta kevyen, sanojen sanoma ei tunnut enää uskottavalta.
Kuunnelkaapa alkuperäistä Anna Puun esittämää Mestaripiirrosta. Siinä on se herkkyys. Anna puun laulamana tämä on yksi lempi biiseistäni. Sanat ovat tosi koskettavat.

Mökki uutissii

 Punaiset viinimarjat alkavat olla kypsiä. Ja mikä parasta perhepiiristä löytyy yksi, joka haluaa syödä niitä.

 Muiden pihalla jasmiinit kukkineet jo viikkoja sitten. Meillä vasta nyt. Muutama kukka jossain ylhäällä.

 Krassit alkaneet kukkia.

 Taas yksi tuntematon, joka on esitelty minulle monesti, mutta aina unohdan nimen. Voin muuten paljastaa yhden salaisuuden. Otan tietystä syystä aina lähikuvia varsinkin mökin kukkasista. Se syy on siinä, että minä en ole viherpeukalo, kukkani ovat yksittäisiä kaunokaisia. Ei ollenkaan reheviä kukkapenkkejä.

 Malvakukkia. Maljakkoon. Kaikki näitä vaaleanpunaisia tai pinkkejä.

Talon seinustalla, vakiopaikallaan kaksi koristusta.

Sauna remontti

Vanhempani olivat mökillä kylässä muutaman päivän. Tosi ahkeria ihmisiä (toisin kuin tyttärensä). Jaksavat touhuta kaikenlaista. Makoilu ja löhöily on heille vaikeaa, en usko että osaavat ollenkaan.
He rakastavat kaikenlaista puuhaamista. Eipä kulunut kauaa kun jo isä ehdotti saunan remontoinnin aloittamista juuri tänään. Ei siis huomenna, ensi syksynä tai joskus, vaan nyt, heti.
Ja kun toimeen ryhdytään porukalla, tulee valmistakin aika vauhdilla.
Toisena päivänä lauteiden rungot ja toisena seinien ja katon maalaaminen.

Ja nyt sauna on kuin uusi!
Vielä puuttuu lauteiden selkänojapuut ja pesupöytä.
Loppu stailaus puuttu myös :)  Pesuaineille on löydettävä joku kiva teline tms. säilytysjuttu. Pesuvaditkin taitavat mennä vaihtoon.

Kiitos vielä isä ja äiti.

ps. Etsikääs kuvasta utelias paimensukuinen lapinkoira.

Hyvää syntymäpäivää Aamos ja Joiku!

Kahdeksan vuotta sitten syntyi Juskankankaan Simppariinalle, eli Sagalle,  naapuriin kolme pentua.
Kaksi urosta ja yksi narttu. Toinen urospennuista oli siihen aikaan harvinaisempi valkoinen, virallisesti kerman värinen.

 Meillä oli tuolloin yksi kultainen noutaja,  Hifi. Olimme aikeissa hankkia Hifille kaveriksi toisen kultaisen noutajan. Valkoisen lapinkoiranpennun syntyminen naapuriin Sagalle tuntui olevan aivan selvä merkki siitä, että meidän oli aika vaihtaa rotua. Sagahan oli tehnyt ennakkomainontaa jo koko elämänsä ajan. Iloinen kullannuppu kun viipelsi pennusta asti meille kyläilemaan, jos vain sai luvan. Ja välillä ilman lupaakin...
Muutaman kerran saunanlauteilla tätä lapinkoiran hankintaa pohdittiin miehen kanssa. Päätös oli kuitenkin helppo.

Sain tehdä tuttavuutta pentujen kanssa niiden syntymästä asti. Seurasin miten ne oppivat juomaan vesikupista, miten ne säivät ensimmäistä kertaa nakkia, miltä ruohikko tuntui niiden tassujen alla ensimmäsitä kertaa jne. Kiinnyin myös kahteen muuhun pentuun. Mitä lähemmäksi luovutusaika tuli, sitä epätoivoisemmalta tuntui "menettää" nämä kaksi muuta pentua.

Ensimmäinen mieleen tuleva ratkaisu oli tietenkin ottaa kaikki kolme meille. Siihen en saanut miestäni suostumaan.
Lopulta sain loistoidean. Omat vanhempani tarvitsivat ehdottomasti koiran. Itse he eivät tosin tiedostaneet tätä tarvetta ollenkaan, joten vaadittiin hieman keskustelua, jotta hekin oivalsivat mitä heidän elämästään puuttui.
Narttupennun kohtalon oli joku jossain suunnitellut. Pentu muutti entisen työkaverini perheeseen, noin kolmen kilometrin päähän meiltä.

Narttupentua näin useamman vuoden ajan silloin tällöin.

Joiku ja Aamos tapaavat toisiaan usein. Joiku kuulee kaupungissa sisälle jo, jos Aamos-porukka pysäköi autoaan kadun reunaan. Haukunta ja ulvonta on ihan mahdotonta.
Maalle tullessa Aamos tietää mihin ollaan tulossa  tietyssä kohdin, ja loppumatka onkin moottorin ja Aamoksen haukunnan yhteismeteliä.

Aamoksen ja Joikun velipuolen poika muutti meille Joikun seuraksi kun kultainen noutajamme Hifi menehtyi äkillisesti.
Hyvin on kolmikko tullut toimeen. Tosin on tullut toteennäytetyksi sekin, miten joukossa tyhmyys tiivistyy. Kolme koiraa on yhdessä lauma. Laumassa pitää keskustella kova äänisesti kaikesta mitä ympärillä näkyy. Välillä tuntuu, että on kilpailua siitä kuka huomaa ensimmäisenä jotain. Tämä taas aiheuttaa lukuisia vääriä hälytyksiä. Metsälenkeillä liikutaan yleensä asiallisesti, mutta kolmen laumassa ei ole asiallisuudesta välillä tietoakaan.

Tänä kesänä on osoittautunut kuitenkin että veri on vettä sakeampaa.
Veiti on pari kertaa hyökännyt Aamoksen kimppuun. Koittanut asettaa "laumaa" uuteen järjestykseen. Yllättävää on ollut se, että Joiku on syöksynyt puolustamaan Aamos-veljeään. Joiku on hyökännyt Veitin kimppuun kuin sanoen: jätä veljeni rauhaan.
Aamos on lähes kaksi kertaa isompi kuin Veiti, mutta lammasmaisen kiltti. Onneksi hänellä on Joiku-veli turvanaan.

Heinäkuun 15.päivä on kahdeksan vuoden ajan ollut päivä, jolloiin vietetään "suurta juhlaa". Leivotaan kakku, kutsutaan äiti-Saga juhliin ja vietetään synttäreitä.
Niin myös tänä vuonna.

Saga synttärijuhlissa. Huom. juhlapukeutuminen: keltainen rusetti.

Kukkamekkoja ja kesäillan valssia?

Mielikuvanii lavatansseista:  kesätuuli tuulee lempeästi ja kukkamekkojen helmat heiluvat. Todellisuus olikin sitten vähän erilainen Särkän lavalla keskiviikkona.
Tehokkuus oli vallannut tämän paikan.

Tanssilattia oli tupaten täynnä. Suurimmalla osalla oli lenkkari-kumitossu-yhdistelmältä näyttävät jalkineet ja jonkinlaiselt "jumppatrikooasut" päällä.
Tanssiminen näytti tehokkaalta. Hymyä ei näkynyt juuri kenenkään kasvoilla. Kappaleiden vaihtuessa pyyhittiin suurimmat hiet pyyheliinaan ja hörpättiin vettä juomapullosta.
Näkymä ei paljoa eronnut jumppasalin aerobictunneista.

Neljänsuoran lopetettua "urheilijat" lähtivät.
Tanssilattialla alkoi olla tilaa tanssia. Tanssijatkin näyttivät enemmän tanssijoilta.

Viime kesänä kävin Pappisten lavalla. Siellä oli vanhanajan tunnelma. Myytiin lihapiirakoita kahdella nakilla. Lavalle astuessa meinasi pökertyä hienhajuun. "Urheilijoita" ei näkynyt.

Huvilinnussa kävin myös viime kesänä. Pienen ja surkean metsätien päässä pelto täynnä autoja ja valtava tanssipaikka, uskomatonta. Siellä Turku-Raisio seudun sinkkumaanviljelijät etsivät tositarkoituksella emäntää. Minutkin palautettiin yhden tanssin jälkeen takaisin seinustalle. Ajanhaaskausta, eihän minusta, varatusta naisesta, sikalanemäntää saisi .

Littoisten lavallakin olen käynyt kerran. Taitavia tanssijoita. Tarkka järjestys. Ensin seisoin väärällä puolella, oli kuulemma miesten puoli. Toisella yrityksellä seisoin liian lähellä ulko-ovea. Hyvin pääsi silti tanssimaan, ehkä väärä-paikka kiinnitti sopivasti huomiota ;)

Onkohan jokaisella lavalla oma tyylinsä?

Seuraavaksi Valasranta, Esakallio...

Fiskarssin ruukinkylä

 Fiskarssin ruukinkylässä oli tänään aika moni muukin. Matkailuautolle oli hiukan vaikeaa löytää parkkipaikkaa, mutta kekseliäisyydellä löytyi.
Fiskarssissa oli antiikkipäivät. En tiedä johtuiko niistä, vaiko vain heinäkuusta, mutta autoja oli tosi paljon.

 Kauniita rakennuksia.

 Ihan omanlainen maailmansa.

 Taidenäyttelyitä. Kuvassa "dining and mining".

 Sepän paja. Paperipuoti,Lasinpuhallusta. Veneen rakennusta.

 Vinkkejä. Fiskarssin tuotteita, Iittalan tuotteita, käsityöläisten vaatteita, koruja, huonekaluja ym.

 Ideoita. Yksinkertaisen pelkistetyn kaunista.

 Suklaapuoti.

Täältä mukaan neljä kakunpalaa.