Ei tule taloa, ellei itse rakenna

Vuoden verran ollaan etsitty puoliksi tosissaan omakotitaloa.
Ensin olin innoissani, piti päästä näytöille katsomaan heti kun ilmoitus oli vähänkin kiinnostava.

Nauristieltä löytyi kiinnostava talo. Iso tontti, naapuri vain toisella puolella, pihalla harrastusrakennus ja ilmoituksessa luki (lukee edelleen )  "täysin remontoitu rintamamiestalo".
Talo ei todellakaan ollut täysin remontoitu, seinissä tahroja, reikiä, kylpyhuone vaatii remontin, yläkerta kesken jne. Keittiöön oli tehty remontti, mutta...mutta..ei ollenkaan talon henkeen eikä mun makuun sopiva.
Käytiin tätä vielä toiseenkin kertaan katsomassa ,koska ajattelimme että olimme ensimmäisellä kerralla väärällä asenteella . Nyt unohdimme välittäjän lauseen "täysin remontoitu" ,  ja menimme uudestaan Nauristielle. Tällä kertaa saimme  kuulla talvisesta pienestä? vesivahingosta.
Se siitä.

Pöytyältä on ollut muutama hyvältä kuulostava talo myynnissä, mutta se työmatka....
Samoin Mynämäen kiinnostavat talot jäivät katsomatta pitkän työmatkan takia.
Paraisillakin oli yksi houkutteleva talo metsän keskellä, mutta kuka auraa tien, jotta pääsen aamulla aikaisin töihin?  Lisäksi tie Paraisille tuntuu hitaalta ja ruuhkaiselta.

Littoisissa oli talo, joka aluksi näytti ja kuulosti hyvältä. Lopussa kuitenkin oli lause, josta voi päätellä talossa olleen kosteusvaurioita kellarissa,  jota on pariinkin otteeseen yritetty korjata...

On ollut taloja, jotka ovat sisältä kivoja, mutta ulkopuolella ei mitään sympaattista.

Liedossa oli kauniisti peruskorjattu talo, isolla tontilla....junarata meni tontin reunan läheltä.
Se siitä.

Pikkuhiljaa alkaa tuntua hyvältä ratkaisulta jäädä tähän. Lyhyt matka keskustaan ja töihin. Katuvalot ja hyvät kävelyreitit.
Mökillä on se suurempi piha ja maaseudun rauha. Puuhella ja puusauna.
Jospa uusittaisiin mökin keittiökaapit. Ensi kesänä, tai joskus.

Näin on hyvä.

Syksy

Syksy on mun lempi vuodenaika.
Luonto on niin kaunis. Kaikki värit sopivat yhteen. Oranssin, punaisen, keltaisen kaikki eri sävyt.
Kaikki rauhoittuu. Illat hämärtyvät. Kynttilän liekit näkyvät. Ja miten kauniisti aurinko värittää luonnon syksyisellä valollaan.
Metsässä kulkemiselle, epämääräiselle samoilulle on järkevä syy: sienestys.

Ja mikä parasta, syksyyn ei liity mitään "urakkaa". Ei tarvitse istuttaa mitään. Aika hidastuu. Keväällä mennään sellaista vauhtia, ettei voisi edes nukkua, jos haluaisi kaiken nähdä.
Kesällä on kuuma tai sataa vettä. On kastelemista, kitkemistä eikä ole koskaan pimeää ja lepoa.

Talvella on kyllä rauhoittavan kaunista, mutta hyytävän kylmää.

Syksy on uuden kauden, uuden lukuvuoden aloittamista, minusta enemmän kuin uusi vuosi tammikuussa.
Armollisempi syksy.
Nyt riittää, että on vain ja ihailee.

Onnelliset Teijolla

Mökiltä on kohtuullisen lyhyt matka Teijolle. Käydään siellä muutaman kerran vuodessa kiertämässä joku lenkki.
Viikolla jo alkoi tuntua siltä, että tarvitsen Teijon maisemia ja eväitä. SItäpaitsi pikkukoira täytti keskiviikkona kolme vuotta, ja toiminnalliset lahjat ovat kivoja. Toki pikkukoira sai myös pussillisen kanalla käärittyjä purutikkuja;).
Lähdettiin lauantaina aamulla jo aikaisin, ja se kannatti. Saimme kuljeskella ihan rauhassa. Pois lähtiessämme parkkiapaikan automäärä oli moninkertaistunut.

Pikkukoira veti "kesän" viimeiset kroolit Matildajärvessä.
Joku hanhiaurakin lensi ylitsemme tosi matalalta. Kuulimme siipien suhinaa ja kovaa rääkymistä. Miksi ihmeessä niiden pitää huutaa lentäessään?

Eväätkin maistuivat. Varsinkin koirille. Joku härkä-caesar-purkki oli heistä taivaallisen hyvää. Alkukantaisille koirille tosi jalostettua ruokaa..Metsässä kaikki maistuu hyvältä. Pilleripukissa oli mun kahvimaito. Yllättävän paljon mahtuu maitoa noin pieneen purkkiin. Riitti hyvin kahteen kupilliseen.

Sopuisasti mahtui kaksi juomaan yhtä aikaa pienestä kupista. Kolmas ei ehtinyt juomaan.

Ruskaretkeksi reissuamme ei voi sanoa. Matildajärvi lämmittää rantojaan vielä, oli aika kesäisen näköistä.

Tämä oli hyvä tapa viettää lauantai aamupäivää.

Metsäntyttö

Eikös ole luonto hyvällä maulla koristanut metsää? Sinisiä palloja vihreissä oksissa.
Ensin voi tätä kuvaa katsoessa tuntea syyllisyyttä: mikset poiminut mustikoita?
Mutta, hyvä unohtaa syyllisyys, sillä kyllä esteettisyyskin on tärkeää! Jos kaikki olisi poimittu, ei olisi jäänyt tätäkään kauneutta katsottavaksi.

Tästä taas tulee heti mieleen joulu: punaista ja vihreää, se on joulua se.

Olen viettänyt lapsuuden merellä ja meren rannalla. Tavallaan kaipaan merta ja pidän siitä paljon. Mutta merellä on se pelottava puoli. Se tumma ja myrskyävä, se jota ei voi hallita.
Tämän ajatuksen siivin olen täysin tyytyväinen siihen, että nykyään olen metsäntyttö.
Metsäteiden välissä ja kylätie viimeisenä "rajana" en voi edes kovin pitkää aikaa olla eksyksissä.
On sopivan jännittävää kun yhtäkkiä huomaan, etten enää tiedäkään missä oikeastaan olen. Sitten kävelen hetken ja löydän itseni jonkun metsätien reunalta, ja kun tulen tuttuun paikkaan aivan yllättäen ja yllättävästä suunnasta, kaikki näyttää hetken aikaa aivan vieraalta.
Pian kuitenkin hahmotan paikan ja olen iloisesti yllättynyt: tähänkö minä nyt tulinkin!

Omanakakku

Tein mökillä tällaisen omenakakun.

Ihmeen hyvin tuo marenki ruskistui kaasu-uunissa.
Ohje on Valion:
http://www.valio.fi/reseptit/marenkinen-omenakakku/

Omenanlohkoja olisi voinut keittää vähän kauemmin. Olisivat mun mielestä saaneet olla pehmeämpiä.

Ja kyllä se vaan niin taitaa olla, että itsetehty on parempi kuin kaupasta ostettu, mutta parasta on kun saa syödä jonkun toisen tekemää :)

September open

Käytiin Taalintehtaalla September Openissa.
Kemiönsaaren messut olivat uudessa liikuntahallissa.
Halli oli aika tyhjä. Ihmettelen tätä Kemiönsaaren sisäänpäin lämpiävyyttä. Onko niin, että saaren yrittäjillä on jo tarpeeksi töitä, ei tarvitse mainostaa, yritetään lähes piilossa?
Pankki,  laajakaistakuituesittelijä , paikallinen kennelkerho ja pari kauppaa olivat edustettuina.
Missä olivat esim. Kasnäsin kylpylän, Bjärkasgårdin, Sagalundin, ratsastustallien, ym. yrittäjien edustajat?
Jotain oli "suuresta maailmasta" otettu mallia: tyhjiä valkoisia ämpäreitä jaettiin ilmaiseksi silloin tällöin!

Keskiaikamarkkinat olivat onneksi tosi onnistuneet. Puitteen parhaimmat ja kojujen tuotteet aikakauteen sopivia.

 

Oli tulta, ruokaa mm. riistamakkaraa kaalinlehdellä, rautaa, koreja, helmiä, villaa, taljoja yms.
Sopivasti ihmisiä.

Ostin kaksi lampaantaljaa, harmaata, 45e/kpl.
Kun ajettiin takaisin tuli vastaan 18 moottoripyörän letka, viimeisiä tänä kesänä?

Rokotukset kunnossa

Joiku ja Veiti olivat terveystarkastuksessa. Tietenkin Kemiössä.
Yllättäen molemmat olivat ovella sitä  mieltä, että tänään ei tänne kannata tulla.
Veiti jopa veti kaulapannan pään yli, ja käveli määrätietoisesti autolle, johon juuri oli kannettu korissa toimenpiteessä ollut kissa.

Tiukan puhuttelun jälkeen, molemmat astelivat nöyrästi sisälle ja vaaalle.
Minna sanoi Veitin olevan vähän pulska...Joiku oli sopiva, ja lihaksetkin vielä kunnossa.

Veitin liikkuvasta suonestakin sai tällä kertaa helposti verinäytteen.
Hammaskiveä oli molemmilla ja varattin aika niiden poistoon.
Juteltiin samalla eläinlääkäri Minnan kanssa siitä miten kauan ollaan tunnettu. Kymmenisen vuotta ollaan käyty samassa paikassa.
Pari äkillistä juttua ollaan hoidatettu Turussa. Toisella kertaa Veitiä puri kyy ja oli viikonloppu. Toisella kertaa Veitillä oli anaalirauhanen tulehtunut ja paise piti puhkaista.

Maaseudun rauha on myös eläinlääkäriasemalla, ei muita odotushuoneessa eikä kiirettä.

Viisaus lähti

Olin aamulla hammaskirurgisella viisaudenhampaan poistossa.
Aika oli 7.45, jotta ehdin ottamaan esilääkityksen ennen leikkausta. Muutama minuutti yli kahdeksan tuli kaksi hoitajaa pyytämään mut sisään. Olikohan heitä kaksi sen takia, että yhdessä tuumin toivoivat minun vakuuttuvan siitä, ettei esilääkitystä tarvita?
Perustelivat asiaa sillä, ettei esilääkitys ehdi vaikuttamaan, enää  (hmmm...miksiköhän ei ehdi...minä olin kyllä paikalla hyvissä ajoin), toimenpide on nopea, lääkärikin on reipas otteinen mies ja loppupäivän voin paremmin.

Leffatähden näköinen vaalea viikinki  laittoi puudutuspiikkejä ja leikkasi hampaan pois.
Siinä puudutuspiikin vaikutuksen alkamista odotellessa kuulin mitä kaikkia välineitä lääkäri oli tilannut hoitolaan, ja minkä summan arvosta. Perusteli hoitajille asiaa sillä että hänellä pitää olla kunnon työvälineet. Hyvä asenne!

Hampaan juuri oli jotenkin kiinni jossain yläleuan luussa, ei tuntunut kivalta kun sitä muserrettiin "lekalla" irti.
Kolme tikkiä ja kolme päivää lepoa, kiitos näkemiin.

Hernemaissipaprikapussilla viilensin poskea ja puudutuksen loputtua oli burana tarpeen.

Joikulle otti asian raskaimmin. Hänellä meni vatsa löysäksi ja tuli oksennus. Minusta tuli veren haju ;).

Tähän sopinee tämä kuva. Ikeasta ostettu uusi tyyny ja päällinen, tuo alempi.

Taitava ja rohkea ;)

Olin tiistaina kampaajalla. Ihana pikkuinen kampaamo, jonka ystäväni tyttö omistaa.
Hän osaa värjätä mun hiukset juuri oikean punaisiksi :)
Punaiseksi värjääminen ei ole ihan helppoa. Helposti hiuksista tulee lähes liilat,tai mahongin punaiset.
Pitkästä, pitkästä aikaa halusin myös leikata hiukset reilusti lyhyemmiksi. Värjäykset, kesä ja aika olivat tehneet latvoista karheat korput.
Eli myt mulla on lähes polkkatukka. Hiukset loppuu harjatessa kesken, nukkuessa ne eivät jää jumiin tyynyn alle ja tuntuvat paksummilta ja terveiltä.
Mutta...ei tämä helppoa ole: pitkät hiukset on niin osa mua. Nyt puolet mun identiteetistä on poissa. Joudun etsimään itseäni uudelleen!!
Ja aamullla, hiukset jaksavat nyt  nousta yön aikana sojottamaan joka suuntaan, apua. Enkä osaa tehdä niille mitään!
Oikeasti, olen tyytyväinen.

Ja sitten se taitavuus osio.
Perjantaina kun saavuttiin mökille, lähdin melkein heti koirien kanssa metsään. Pikkukoirakin tuli hoitoon viikonlopun ajaksi, eli mulla oli kolme koiraa, ja sienipussi!
Kuljin pitkin kallioiden reunoja metsässä lähes kaksi tuntia, ja sain kolmen koiran kanssa poimittua viisi litraa kanttarelleja.
Vaikein kohta metsälenkillä olikin kotimatka metsätietä pitkin. Ensin tuli vastaan naapuri koirineen. Ja tämä minun kuriton kolmikkoni oli sitä mieltä, että tämä mökin seutu todellakin on vain ja ainoastaan heidän aluettaan.
Kun tästä ohituksesta selvisin, päätti hirvi juosta viereistä sänkipeltoa päästä päähän. Nimenomaan päästä päähän, jolloin näimme kaikki hirven juosta hölkkäävän mahdollisimman pitkän aikaa.
Mun kädet venyivät ainakin 10 senttiä.

Tässä tämä sienestysporukkani.
Huom. kuvassa vasemmalla pussi, jossa on kanttarelleja.
Joiku oli suurimman osan ajasta vapaana, joten oikeastaan minulla olikin vain kaksi koiraa, mutta oli se silti aika taitavaa, eikö vain?

"Ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa"

Viimeinen puolivuotta on ollut hurjaa tai kurjaa tai lievemmin sanottuna hieman alavireistä.
Itselläni ollut kasvu-tai vanhenemis-tms.kipuja.
Lähellä olevalle ystävälleni tapahtunut kurjia, ja kurjan päälle vielä lisää kurjaa. Ei tunnu oikeudenmukaiselta, että kasaantuu samalle ihmiselle kannettavksi niin paljon.
Toiselle ystävälleni tapahtunut menetyksiä, joista yhdessäkin olisi ollut surua kylliksi.

Vieraampi, mutta kuitenkin tuttu, kuoli eilen. Hän ei enää jaksanut. Liian paljon surua on joskus niin paljon, ettei sitä enää jaksa kantaa.
Tämä tuttuni on ollut mielessäni eilen ja tänään. Sellainen surullinen laulu, jota kuunnellessa ei hetkeen kuule muuta.

Surullisinta on jos ei ole enää mitään, eikä ketään, joka auttaisi kantamaan murheet.
Meillä ihmisillä pitäisi aina olla aikaa toisillemme. Ja herkkyyttä kuunnella ja huomata milloin on hätä. Paljon vaadittu, vai onko?
Me käperrymme sitä tiiviimmäksi keräksi, mitä enemmän tarvitsemme voimia työtä tai omia ongelmiamme varten. Olemme kuin piikikkäitä siilejä, suojaamme itsemme, koska ehkä emme jaksa kantaa enempää.
Pelottavaakin.