Mööbleeraamista

 Ennen: Makuuhuoneen ongelmana vaatteiden säilytys. Vaattet hyllyssä koreissa, ahtaasti ja pursuten.
Porin matti rajoittaa sisustusta varaten kokonaisen seinän ympäristöineen itselleen. Se saa kyllä anteeksi tilan valtaamisen, koska antaa erityisen suloisen pehmeää lämpöä.

Nyt: Myyjän vaalean vihreäksi vannoma kaappi löysi paikkansa. Vaatekorit ovat nyt kaapissa, siististi...tai sitten vain äkkiä sinne heitettynä.
Kirjat, jotka olivat kulmahyllyssä löytävät paikkansa nykyään vanhasta vaatehyllyköstä. Ensimmäisenä ideana on hyllyn rakentaminen katon rajaan. Siihen on jo tarvikkeetkin ostettu, mutta nyt kuitenkin mietitään toistakin vaihtoehtoa. Sängyn yläpuolelle tulee hylly, niin kuin yöpöydäksi. Näillä näkymin vaalean siniseksi maalattu lauta. Tapetteja en halua vaihtaa, ainakaan nyt. Vaikka ne ovat likaiset, vanhanaikaiset ja osin rikkinäisetkin, niin ne kuuluvat tänne. Olen kiintynyt niihin.

Taas kerran tavaroita laitellessani mietin tyhjien tilojen täyttymis ongelmaa. Jos ostat isomman kaapin, se täyttyy heti ja taas olisi tarvetta vielä isommalle kaapille. Tuo ongelma on jatkuva. Nyt pitää karsia. Muuten hukumme kaikkeen turhaan tavaraan. Vähemmälläkin pärjää, ja vielä mukavasti.

Kiitos joululahjasta

Haraldissa syömässä.
Freya palveli meitä

Yksinkertaisen, pelkistetyn kaunista: aluksi ruisleipää ja voita.

Hastein Ragnarssonin häränpihviä.
Viikinkien kilpiperunat olivat erityisen hyviä.
JA arvatkaapas miten kävi jälkiruuan kanssa?
Rurikin räiskäleet katosivat niin nopeasti ettei kuvaa ehtinyt ottaa!
Minähän olen perso makealle... Vaikka nyt erityisesti yritin, että otan kuvan joka annoksesta, kerrankin.

Tällaista siis torstaina.

Kodin ykkösessä

Vimeisiä sairauslomapäivien viettoa. Toivottavasti viimeisiä, ettei tule mitään takapakkeja.
Kierreltiin rauhassa Kodin ykkösessä. Ihania puulaatikoita! En vaan keksi mihin sellainen mahtuisi tai mihin sellaista tarvitsisin.

Olohuoneeseen ollaan etsitty uutta kattolamppua jo pidemmän aikaa. Sitä oikeaa vaan ei osu kohdalle. Kodin ykkösessä oli kaksi ihan kivaa. Toinen oli kuitenkin liian pieni ja toinen jotenkin vanhanaikaisen näköinen, huonolle tavalla vanhanaikaisen.

Löydettiin Vallilan Aurajokikangas. Tampere kangaskin oli, se oli alennuksessa, Aurajoki ei :)
Hieno kangas, mutta sekään ei sovi meille.
Vallilalla on myös ihanaa valkoista verhokangasta, josta kuvio kuultaa läpi. Se taas ei sopinut miehelle.

Löytyi myös ihana kannellinen lasipurkki, jossa hopeanvärinen metalli kyltti: cookies. Sekään ei kotiutunut meille.

Jotain kotiutui kuitenkin: palmuvehka. Ainoa suht valottomassa paikassa viihtyvä viherkasvi.Meillä on ollut ennestäänkin kaksi palmuvehkaa, joista toinen sai nyt antaa paikkansa uudemmalle.

Ja sitten Kodin ykkösen viereen Naantalin aurinkoiseen kahville. Voisin ruveta runebergin torttujen viralliseksi testimaistajaksi.
Sopivan kosteaa runebergia on varmaan vaikea tehdä, niin harvoin niitä löytyy. Eikä löytynyt tällä kertaa.

Viikonloppu mökillä

Kuten kuvasta näkyy, mökillä oleilu on rentouttavaa. Ja mökin sohva on niin ihana.
Vaikea kertoa mitä viikonloppuna tehtiin, kun en oikeastaan tehnyt mitään.
Metsälenkillä tietty käytiin.
Lumi on hauskaa kun siinä näkyy eläinten jäljet. On paremmin koirien kanssa samalla aaltopituudella kun näkee mitä jälkiä ne seuraa ja haistelee.
Sunnuntai aamulla oli jänikset loikkineet urakalla sinne, tänne. Kettujen helminauha jälkiä näkyi myös pellon reunaa pitkin menevän.
Vaikuttavinta oli peuran jäljet, jotka päätyivät nukkumapaikkaan, täysin sulaneeseen, peuran kokoiseen länttiin.

Uusi linnunpönttö (B&B) toimii ainakin aamiaisten osalta hyvin. Ruokailijat ovat tyhjentäneet aina koko "noutopöydän". Hiukan epäilen, josko aamiasella kävijät olisivatkin hiiriä. Tutkin maata, enkä löytänänyt hiiren jälkiä. Mietityttää miksi uusi B&B paikka on niin paljon suositumpi kuin vanha palloruokala. Tosin uutuuden viehätys, näkyvä paikka tms. voi vaikuttaa.

Pikkukoira oli myös ilonamme. Hän on aikuistunut! On kyllä yhä oma iloinen itsensä , mutta jotain rauhallisuutta on tullut mukaan. Hän jopa nukkuu päivisin!

Sunnuntaina haettiin mökille uusi/vanha vaatekaappi. Myyjä kirjoitti kaapin olevan vaalean vihreä. Kysyin vielä onko tosiaan vaalean vihreä vaikka näyttää kuvassa vaalean siniseltä, ja myyjä vakuutti kaapin olevan vihreä. Kaappi on tosi söpö, eikä maali paljon maksa ja kesällä aikaa maalata... Mutta kun haimme kaapin, se oli vaalean sininen! Jee! Ja kaappi on tosi söpö, täyttä puuta ja tulee mökin makuuhuoneeseen. Ja ilman sisustussuunnittelijaa löytyi juuri sellainen kaappi jonka halusin!

Puu kaatui

"Kaikki, mikä opettaa kärsivällisyyttä ja ohjaa meitä takaisin luonnonkiertoon,on meille avuksi.Puutarhanhoito on armon työkalu."
-kirjailija May Sarton

Jos minä kaataisin puun, kaataisin sen samantien kun ajatus tulisi mieleeni. Todennäköisesti kaatamisessa tulisi ongelmia enemmän tai vähemmän, riippuen puun koosta.

Kylän vanhin kaataa puun, se tehdään elämänkokemuksen ja luonnon yhteistyöllä, viisaudella.
Puun kaatoa valmistellaan. Tehdään metsään tietä, kaadetaan ympäriltä puun kaatoa haittaavia pienenpiä puita ja mietitään.
Seuraavaksi odotellaan puun nukahtamista. Puut nukahtavat talvella, pakkasessa.
Puun nukahdettua odotetaan sopivaa säätä. Pakkasta, ei tuulta. Sitten vielä kuulostellaan omaa kehoa, onko se kunnossa.
Ja kun kaikki kohdallaan, puu kaadetaan, ja kaikki sujuu hienosti.

Ihailen tätä työtapaa. Ajatus siitä että tehdään yhteistyötä luonnon kanssa tuntuu järkevältä, luonnolliselta.

Tavallinen tiistai

Kävin vanhainkodissa isoäitiä tapaamassa. Sellaista jutustelua, mennyttä ja nykyaikaa suloisessa sekamelskassa. Isoäiti oli kuitenkin iloinen ja nauravainen,mitä siitä jos en kaikkea oikaisekaan. Tärkeimmät asiat isoäiti varmistaa itse, kuten että eikö isoisä olekin kuollut jo. Onhan hän, jo monta vuotta sitten.

Ruuaksi jauhelihakastiketta. Mausteeksi chiliä. Mies ilahtui, kerrankin kastikkeessa vähän potkuakin.

Sain luettua Pete Suhosen: Valkoinen joulu loppuun. Vähän Paasilinnamaisesti kirjoitettu tarina. Parhaimmillaan kirja on juuri tuollainen, haluaa aina kun mahdollista palata tarinan pariin. Ja vähän harmittaakin kun kirja loppui.

Pari koiralenkkiä. Veiti alkaa pikkuhiljaa piristymään. Vieläkin kotiinpäin kävelyssä huomaa, että väsähtää.

Aamulla kokeilin mainoksen uhrina Fazerin Alku-puuroa. Keitin oikein kattilassa, jotta olisi oikein muhevaa. Vaan eipä ollut. Puuron loppu päätyi iltapäivällä sämpylätaikinaan.Sämpylät sentään maistuivat hyviltä.

Hyvinvointikalenterin tämän päivän tehtävänä oli positiivisuus. Piti kirjata kolme asiaa, jotka tekevät mielen iloiseksi. Joko asia tai tuleva tapahtuma.  Viisi tuli hetkessä, enemmänkin löytyisi.
Perjantait, kukkaset, kesä, tanssi ja hohtokeilaus.

Ilta meni tv:n parissa. Emmerdale ja Ensitapaaminen alttarilla. Mietin viimeisen ohjelman kohdalla miten tilanteita leikkaamalla voidaan tehdä ihmisen persoonasta kuva, joka ei ehkä vastaakaan todellisuutta. Aikamoista rohkeutta tarvitaan jotta uskaltaa moiseen reality ohjelmaan mennä.

Sellainen tiistai.

Bussimatka

Turussa kulkee linja-autoreitti, joka ei mene keskustan läpi ollenkaan, vaan kiertää itä-Turusta länsi-Turkuun.
Ensimmäistä kertaa käytin kyseistä linjaa, enkä muutenkaan ole käyttänyt bussia kuin viimeksi Kemiöön mennessä kesällä.

Bussi kiersi Lausteen. Asuntoalueen, jossa asuin 10-vuotiaasta 18.vuotiaaksi, ja vielä myöhemmin miehen kanssa vuoden verran.

Lapsuus oli  värikäs, eikä pelkästään muistoissa vaan ihan oikeasti.
Lapsuuden kodin parveke oli keltainen. Samassa talossa oli punaisia ja vihreitäkin parvekkeita. Nyt oli kaikki talot niin harmaita, värittömiä.
Monenlaisia muistoja tulvi mieleen. Teki mieli pyytää kuskia ajamaan hitaammin.
K-kauåasta oli tullut Siwa.
Kadun, jonka varrella asuin, päähän oli rakennettu koira-aitaus. Puut olivat isompia.
Muistan miten mietin millä pysäkillä jään pois koulusta tullessa, mahdollisuuksia oli kolme. Samaten aamulla, jos tuli kiire, oli vielä mahdollisuus ehtiä, jos meni pysäkille, jonne bussi saattoi tulla 10 minuuttiakin myöhemmin kuin ensimmäiselle vaihtoehtoiselle pysäkille.
 Muistan koiralenkit "maaseudulle". Silloin maaseutu oli Lausteen ja Varissuon välissä. Hiekkateitä ja peltoja. Nykyään alue on täynnä omakoti-ja rivitaloja. Vanhat alkuperäiset talot erottuvat joukosta isoilla tonteillaan. Ihan erinäköistä, näyttää vieraalta.

Bussi kääntyi useimmiten sinnepäin, josta matkaan saatiin lisää kilometrejä.
Kotimatkaan meni yhtä paljon aikaa kuin matkaan Turusta Kemiöön.

Bussikuskikin vaihtui matkan varrella. Huonosti suomea puhuva vaihtui toiseen huonosti suomea puhuvaan. Ystävällisiä kuljettajia, monella pysäkillä odottelivat juoksevia matkustajia.

Bussimatkustajista jäi mieleen nuori tyttö ja poika, jotka juttelivat miten kamalaa on kun tutulta vaihtui työpaikka ja hänellä on vielä asuntolainaa...Kyytiin tuli myös keski-ikäinen nainen, joka jutteli kännykkään kovalla äänellä. Uskalsi bussiin noustessaan kysellä kuljettajaltakin useampia kysymyksiä. Kaiken huipuksi kyseli vielä käytävän toisella puolella istuvalta jotain. Selvisi ettei puhelias nainen ollut turkulainen, vaan kesäkuussa Turkuun muuttanut Joensuulainen.

Kyllä se vaan niin on, että matkailu avartaa, pienikin matka.

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Alku syksystä huomasin, että Veiti alkoi lihoamaan. Punnitsin. Vähensin ruoka-annoksen kokoa. Kuukauden kuluttua punnitessa  oli paino taas lisääntynyt.
Mökkiviikonloppujen pikkuhiljaa vähetessä huomasin myös, että kaupungissa lenkkeily tuntui Veitistä tosi tylsältä. Ajattelin sen vain osoittavan mieltään, Veitillehän maalla olo on Se juttu, hauskinta elämässä.
Edelleen pienensin ruoka-annosta.
Mökillä Veiti jopa juoksi. Ei ollut ongelmia ylämäessä ja vaikka lenkki olisi kuinka pitkä, kyllä Veiti jaksoi.
Kaupungissa lenkkeily sujui paremmin kun lähdimme autolla Ruissaloon. Se on vähän kuin olisi maalla.
Kotinurkilla alkoi tilanne olla jo hermoja raastavaa, Veitiä sai hinata kuin pulkkaa.

Veitin turkki on aina ollut hieno. Tosi runsas ja kiiltävä. Siihen ei tullut muutosta. Karvanlähtöaika ehkä kesti tavallista pidempään, ja karvaa lähti paljon.
Veiti on luonteeltaan rauhallinen, miltei flegmaattinen, joten käytös ei sinällään muuttunut.

Vihdoin siirsin syrjään sen tutun "lääkärille ei saa mennä turhaan" -tunteen ja varasin ajan.
Ja niinpä siinä kävi, että Veitillä on kilpirauhasen vajaatoiminta.
Loppu elämän lääkitys edessä, mutta ei sen pahempaa.

Samalla kun haettiin apteekista lääkkeet, haettiin lohdutuslelu "lapselle".  Pallo, jonka sisälle laitetaan nameja. Pallon sisällä on vielä sellaisia lokeroita, jotta namit eivät putoaisi liian helposti ulos.
Molemmat pojat innostuivat uudesta lelusta, jopa niin, että siitä meinasi tulla riita. Riita ratkaistiin, kumpikin sai vuorollaan leikkiä.

Lopputuloksena tavallaan hyvä mieli: Veitin lihoamiselle löytyi selitys ja olen iloinen, että meillä on oma eläinlääkäri Minna.

Tällasta tällä kertaa

Asiat eivät mene ihan kuin strömsössä. Ja kun kortit alkavat kaatua, kaatuu useampikin kortti.

Ihmisillä on liikaa töitä ja kiirettä. Muistikin rajallinen. Ja aina on asianhaaroja joista emme tiedä, jotka kuitenkin vaikuttavat tapahtumien kulkuun.

Päätin olla kärsivällinen ja odottaa. Onneksi en jaksanut odottaa kuin neljä päivää.
Puhelun jälkeen selvisi, että lääkäri ei ollutkaan lähettänyt vakuutusyhtiölle lausuntoa. Lausunnon perusteella minulle joko myönnetään tai ei myönnetä vakuutusyhtiöstä fysioterapiaa. Ja ennen fysioterapiaa käteni ei tule kuntoon.
Viikonloppuna ei tapahdu mitään, joten ensi viikon alku ainakin menee taas odotellessa.

Muutama muukin asia painaa mielessä. Ja loppu tuloksena on, että on vaikeaa katsoa maailmaa tänään positiivisesti.
Tällaisiakin päiviä tarvitaan.
Kai.

Minunmieli

Joululomasta tuli odotettua pidempi. Olisi mielekkäämpää jos loman voisi pilkkoa tasaisesti vuoden ympäri. Tuo syyskausikin kun oli aikas raskas.
Aina ei lomia voi valita ja joskus loma tulee yllättäen. Ainakin sairausloma.

Täällä sitä nyt sairauslomaillaan kipeän olkapään kanssa.
Voisi asiat pahemminkin olla. Nyt sentään voi ulkoilla, lukea, liikkua ihmisten ilmoilla, syödä ja tehdä melkein mitä vain. Ja vähintään seuraavana päivänä saa aina tietää mitä EI olisi pitänyt tehdä. Silloin ollaan särkylääketokkurassa.

Nyt voisin vain hyväksyä tämän olotilan ja nauttia minkä voin.
Ihmismieli tai ainakin "minunmieli" on kuitenkin kummallinen. "Minunmieli" sanoo, että sairauslomalla pitää olla tosi kurjaa. Omatunto ja "minunmieli" kilvan hokevat miten epäreilua on, että minä vaan kotona oleskelen, kun työkaverit raatavat ja kärsivät kun olen poissa. Välillä jätän särkylääkkeen ottamatta, jotta tunnen olevani enemmän kipeä, silloin "minunmielikin" hiljenee hetkeksi.

Jotta olo ei tulisi yhtään helpommaksi "minunmieli" vielä luo kauhuskenaarioita siitä, etten tule tällä sairauslomalla kuntoon. "MInunmieli" on tosi luova keksimään kaikkia vastoinkäymisiä.
Viimeisenä vetona "minunmielellä" on, että minulla saadaan sijainen, joka onkin kaikinpuolin taitavampi ja parempi kuin minä, eikä kukaan enää toivo saati odota minua takaisin töihin!

"Neljän tähden illallinen " numero kaksi

Tällä kertaa kattauksen teemana talvi. Sellainen lumellinen pakkastalvinen tammikuu. Viis siitä, että ulkona ei ole lumen hiutalettakaan ja tuskin pakkastakaan. Kalenterin mukaan eletään, ja nyt on keskitalvi.
Servettien taittelua harjoittelin. Oli piispanhattua, lehteä, lumpeenkukkaa ja viuhkaa. Ikean serveteissä varmaan vikaa kun ei ne niin hienolta näyttäneet ;) Päädyin viuhkaan.
Miehen mielestä pöytä on vähän väritön...Odottakoon hän vapun aikaa (toukokuussa on meidän vuoro taas), laitetaan silloin väriä.

Menuu on taas miehen käsialaa, samoin kuin kokkauskin. Tiedän, olen onnekas, ja kyllä arvostan ihan kamalan paljon, kiitos rakas mieheni!
Alkuruuaksi saaristolaisleipää poromousseella (huom. mousseen koristeena puolukoita, alamme pikkuhiljaa panostamaan esteettisyyteenkin itse ruuassa). Pääruuaksi uunissa kypsytettyä porsaan ulkofileetä, lohkoperunoita ja mustapekkakastiketta.
Jälkiruuaksi paistettuja banaaneja siirappikiehkuroilla ja vaniljajäätelöä (minun osuus kokkauksesta ja kattaminen).
Yllättävän hauskaa tämä tarjoilupuolellakin oleminen, näin kun saa rauhassa laittaa , eikä ole minkäänlaisia paineita, kiitos vieraidemme. Valmiiseen pöytäänhän on aina ihana mennä.

Tammikuun hyvinvointi

Liityin facebookissa johonkin tammikuun hyvinvointikalenteriin.
Jokapäivä tulee joku juttu, millä parantaa omaa hyvinvointiaan.

Ensimmäiset päivät menivät hyvin. Oli helppoa kirjoittaa ylös tammikuun tavoitteita. Montaa ei kannata kirjoittaa, helpompaa kun saa edes jonkun totutettua. Sitäpaitsi vuodessa riittää kuukausia, helmikuu seuraavaksi.
Helppoa oli myös lisätä veden juontia. Miten muuten se kahden litran vesikannu voi helpottaa juomista? Hanasta tulee kylmää vettä, miksi on niin vaikeaa ottaa vettä lasiin hanasta silloin tällöin?
Kyykyssä oleminen vähän kummeksutti. Kuulemma ihmiselle tyypillinen lepoasento. Vai luinko taas kerran asian jotenkin huolimattomasti? Kyllä on helppoa olla kyykyssä, sohvalla tosin vielä helpompaa maata...

Sitten seurasikin se ISO kynnys: ilman sokeria kokonainen päivä! Aamulla teekuppiin sujahti vanhasta tottumuksesta puoli teelusikallista hunajaa. No, se ei oikeastaan ole sokeria. Kirjaa lukiessa Amerikan pastillit sujahtivat suuhun ihan huomaamatta. Mutta en ole ostanut kaupasta karkkia joulun jälkeen. Nyt on vaan vielä vähän jäljellä kaikkea ja laivalta ihan vähän salmiakkia. Illalla kylään meno...Kahvin kanssa joku hyvä piirakan pala...ihanat suklaiset herkut pystyin ohittamaan.  Mä en pysty olemaan ilman sokeria. Vähentämään kyllä, mutta en kokonaan luopumaan.

Tykkään hyvinvointijutuista kuitenkin. Olen tyytyväinen jos edes jotain tarttuisi matkaan, arkipäivään.

Hesarissa neurologi Kiti Muller kertoi siitä miten työpaikoilla pitäisi olla aikaa hengailuun. Hyvä juttu. Tämänkin jutun voi lukea  haluamallaan tavalla. Minä luen sen näin: työpaikoilla pitää olla aikaa hengailuun, mutta se ei saa olla pääasia. Hengailu on enemmän työpaikan henkeen liittyvä verbi kuin laiskottelua tarkoittava verbi. Työtulokset parantuvat, luovuus kukkii ja sairauslomat vähenevät kun työpaikalla on hyvä olla.
Jos kiire vie ajan ja huono henki ahdistaa, ei taatusti synny yhtään luovaa ratkaisua. Eikä jää aikaa tehdä mitään ylimääräistä.

Tällaisin miettein tänään. Hyvinvointia kaikilta kanteilta pohdiskelen. Elämä on lyhyt. Ja itsellään on vastuu siitä millaisen elämästä tekee.

Vanhanaikainen tiukkapipo

Oltiin risteilyllä. Ja taas tuli ihmeteltävää.
Laivalla oli yö-show kello 24.00 ja siellä oli pöydissä lapsia! Siis ei vain yksi tai kaksi vaan useampia. Ja ne oli alle kouluikäisiä. Ja kaiken huipuksi niillä oli omat drinkkilasit edessä!
Ensinnäkin, yö-show on tuskin mikään lapsille tarkoitettu "muumishow" , ja toiseksi miten siihen aikaan voi olla hereillä 3-6-vuotiaita.
Olenko mä vanhanaikainen nipottaja?

Laivalla juoksenteli lapsia käytävillä, minkä vielä ymmärrän ja hyväksyn. Mutta että vanhemmat antavat lastensa juosta pitkin ravintoloita. Siinä sai tarjoilijat varoa ja itsekin meinasi kahvit kaatua kun väistin eteen puikahtavaa pikkupoikaa.
Omat lapseni ovat jo aikuisia. Onko minusta tullut suvaitsematon? Enkö kestä normaalia elämänmenoa?

Kaupan kassalla yksi äiti sanoi noin kolmevuotiaalle tytölleen: "Nyt laitetaan se karkkipurkki kassiin, tai sitten se on viimeinen karkki, joka ostetaan laivalta." Kolmevuotias ei reagoinut äitinsä sanoihin mitenkään, heilutteli karkkipurkkia kädessään ja näytti minulle kieltä. Äitinsä jatkoi:" Et ainakaan avaa sitä karkkipurkkia nyt...". Seuraava kommentti olisi voinut olla: "Jos avaat sen, et ainakaan syö koko purkillista heti."


Oli ihanaa huomata laivassa myös vanhanaikaisia(?) vanhempia. Isä, joka piti poikaansa kädestä kiinni ja käveli käytävän oikeaa puolta huomioiden vastaantulijatkin. Ja äiti, joka nappasi kiukuttelevan tyttönsä syliin ja kantoi hänet pois tilanteesta tytön kiljuessa naama punaisena. Tämä tyttö olisi voinut olla se sama, joka kaupassa vähät välitti äitinsä sanoista, mutta eipä ollut.

Meidän risteily ei mennyt näiden tapahtumien takia ollenkaan pilalle. Kunhan nyt vaan ihmettelen tätä laivan menoa :)

Paluu kaupunkiin

Mihin on mun muisti hävinnyt? Vai eikö mulla ole sitä ollutkaan?

Eilen lähdettiin mökiltä niin kuin aina tuhat kertaa ennenkin ollaan lähdetty. Puolessa välissä muistin unohtaneeno jotain. Kotona muistin lisää unohduksia.
Tänään ajettiin hakemaan kaikki unohtuneet.

Aamulla mies muistutti mitä kannattaa koirille tänään antaa ruuaksi. Illalla sitten sanoi, ettei sit muistettukaan...

Kaupassa ilman kauppalistaa. Ei muistettu niitä kolmea asiaa, kaksi kyllä.

Plus kaikki muut unohdukset, joita en vielä/nyt muista.
Oisko B-vitamiinin puutosta? Vai kaksi viikkoa ilman chia-siemeniä ja vaikuttaa näin?

Veitille otti taas koville mökiltä lähtö. Vaikka kaikki kassit oli jo otettu, valot sammutetu, niin herra vaan makas sohvalla tekemättä elettäkään lähteäkseen. Suljin oven, vein kasseja autoon ja tulin uudestaan hakemaan Veitiä. Siellä hän makasi edelleen sohvalla, eikä vieläkään ollut tulossa mukaamme. Laitoin kaulapannan kaulaan ja sanoin, että nyt on vaan lähdettävä. Ulko-ovella Veiti vielä teki täys pysähdyksen, ei liikkunut mihinkään. Houkuttelulle/komentelulla sain hänet vihdoin autoon. Tänään on osoittanut  lenkeillä selvästi mielipiteensä kaupungin asfalttiteistä, laahustaa perässä. Muutaman päivän  taitaa viedä taas sopeutuminen kaupnkilaisuuteen.

Mikä muuten olisikaan paras ajankohta pesukoneelle sanoa sopimuksensa irti? Ehkä juuri tällainen mökiltä paluu ajankohta, jolloin pyykkivuori on isoimmillaan.
Kaupasta saa uusia. Ja Prismassa oli harvinaisen hyväntuulinen ja palvelualtis myyjä.

Tästä se alkaa

Muistatteko sen blogin kirjoituksen ja kuvan siitä seinästä jossa oli paljon linnunpönttöjä?
No, joulupukki toi ensimmäisen kodin, ja tästä se nyt alkaa. Alkaa seinän koristeleminen hyödykkäillä koristeilla eli pöntöillä. Ja alkoi myös vuosi 2015!

Tällä pöntöllä luulisi olevan jonoksi asti asukkaita. Ajatelkaas nyt, ja katsokaa, siinähän on terassikin!
Ripottelin terassille kauranjyviä, vaikka vähän epäilen asiaa. Muuttaako kukaan taloon, jonka terassilla on baari?
Toisaalta tämä on nykyaikaa ja palveluja halutaan lähemmäs ja lähemmäs. Katsotaan nyt ensin riittääkö asiakkaita baariin täällä maaseudulla. Vielä on mahdollista lisätä menuuhun myös auringonkukansiemeniä, mutta lähden liikkeelle nyt yksinkertaisella menuulla.

Ja tässä vielä paikalleen asennettuna.
Ja seuraavaa pönttöä odotellessa...

Pöntöistä on hyvä siirtyä uudenvuoden lupauksiin, koska on pönttöä tehdä lupauksia. Kivampaa olisi tehdä haaveita, uudenvuodenhaaveita. Taidanpa tehdäkin niitä. Haaveet eivät ole niin sitovia kuin lupaukset.

Siispä tässä haaveita vuodelle 2015 ihan päättömässä järjestyksessä:

-mökin keittiön kaappien uusinta
-kuntoilun lisääminen, enempi tanssia ;)
-hoikistuminen muutaman kilon verran, viisikin olisi kiva luku.
-oppia elämään tässä ja nyt
-ruskareissu Lappiin
-elävää musiikkia

Ja onhan niitä haaveita enemmänkin, mutten nyt tässä kehtaa niitä kaikkia luetella :)

Onnellista uutta vuotta kaikille!
Seili-musikaalin hullaannutamana näillä sävelillä: