Ystävä

Olin tänään Ystäväni kanssa syömässä työpäivän jälkeen. Siitä on pitkä aika kun olen viimeksi jaksanut lähteä työpäivän jälkeen minnekään. Olen ihan unohtanut miltä tuntuu jakaa ajatuksia ja tuntemuksia hyvässä seurassa.

Minulla on monta kaveria, ystäviä on paljon vähemmän. Ystävä on erityisen tärkeä, enemmän sielunkumppani kuin kaveri.

Tänään sydän läikähti ilosta monta kertaa. Ystäväni kertoi minulle murheistaan ja myös iloistaan, mutta se, miten hän kyseli myös minun kuulumisiani, tuntemuksiani, se läikähdytti.
Ystäväni on ainutlaatuinen siinäkin, että hän saa minut tuntemaan /luulemaan (ihan sama kumpaa, hyvä olo siitä jokatapauksessa tulee) itseni taitavaksi. Hän saa minut toteuttamaan haaveitani. Ja mikä kummallisinta hän ei edes tiennyt haaveistani, sanoi vain juuri oikeat sanat. Vastasi kysymykseeni, ilman että edes kysyin sitä!
Luulen että ystäväni näkee minut vaaleanpunaisten lasien läpi, mutta niinhän me kaikki rakkaitamme katsomme. Hyväksymme ja ymmärrämme paljon enemmän niitä joista välitämme kuin niitä, joihin meillä ei ole tunnesidettä.

Kiitos Sinulle ystäväni.

Viikonlopun viettoa

Olipa kesäinen viikonloppu ilmojen suhteen. Ilma kuin samettia, ei tuulen virettäkään. Aamulla tosin heräsi syksyyn, ulkona oli kylmä, vain 5 astetta lämmintä.

Metsästettiin sieniä. Saalis itsessään ei ole tärkeintä. Parasta sienestämisessä on kulkea metsässä, tuntea rahkasammal jalan alla, nähdä poronjäkäläpulleroita kallioilla ja tuntea se pieni jännitys kun jostain lehahtaa lentoon joku kyyhky tm. lintu.

Saunominen mökillä on yksi ihanimmista jutuista. Varsinkin nyt kun sauna on vähän remontoitu. Nähdä ja kuulla kun tuli rätisee kiukaassa. Vilvoitella kuistilla, jutella syntyjä syviä tai haaveilla.


Tää viikonloppu oli myös juhlintaa. "Babyshower" ja kahdet synttärit.
Sunnuntaisilla synttäreillä tapasin ihania, valoisia ja eläväisiä uusia tuttavuuksia.

 Nämä ovat ehkä parasta mitä kaupunkia tarjoaa minulle, auringonkukkia. Kävin poimimassa niitä synttärisankarille ja työviikon iloksi töihin.

Odotuksen onnea ja jännitystä 2.

 Tulevan äidin on tärkeää ulkoilla. 

Metsässä kuuluu ääniä. Pysähdyn ja kuuntelen tarkasti.

Kuulitko Sinäkin sen äänen? Tiedätkö mikä se oli?

Tästä se on mennyt... Ei haise vaaralliselta.

Oisko tuonne syvemmälle metsään mennyt? Ei se kettu varmaan ole.

Hei, se haju tulee tuolta ylempää.

Juuri tämän puun latvassa se on. Orava, mokoma.


Ja mitä tekee Peku-isä tällä välin?

Peku nautiskelee syksyn sadosta popsien luumuja kotipihallaan.

Freijan "babyshowereita" vietettiin yhtäaikaa Sagan 12v synttäreiden yhteydessä. Syötiin kakkua. Saga ja Freija saivat poronlihaa. Freija sai puruluita ja leluja pentujen iloksi. Tarjakin muisti juhlakaluja lähettämällä valtavan ison paketin.
Freija nukkuu ja lepäilee paljon. Vatsa on kasvanut viikossa huomattavasti.

Ei menny niin kuin strömsössä

Tää viikko ei ole sujunut ihan niin kuin olin ajatellut.

-En saanut kännykän radiota toimimaan kuulokkeiden kanssa, soi puoli minuutti, katkesi. Myöhemmin selvisi että yritin kuunnella nettiradiota, mutta eipä se toinenkaan versio toiminut.

-Ajoin prisman pihalle, enkä enää muistanut miksi sinne ajoin. Hetken mietittyäni muistin että minun piti mennä citymarketin alkoon.

-Unohdin siirtää muistitikulta kuvat koneeseen, tai ottaa muistitikun mukaan. En saa tehtyä blogiin juttua jonka olin suunnitellut.

-Kamera jäi kotiin. Viikonloppu ilman kuvia.

-Keskiviikosta torstaihin päänsärkyä. Sinnittelyä, varomista.

- Varasin ajan lääkäriin ja hierojalle. Varasin ajat samalle päivälle, samalle ajalle...

- En päässyt verkkopankkiin. Yritin liian monta kertaa vanhoilla tunnuksilla...

Pikkujuttuja kaikki. Mutta "syövät naista".

Nyt mökillä. Mies löysi litran kanttarellaja, minä yhden, mikä ei ollut edes iso...
No, huomenna on uusi päivä. Ja edessä uusi viikko.

Kaupunkielämää

 Aina ylistän maalla oloa ja metsässä kulkemista, niin eihän täällä kaupungissakaan ihan mahdotonta ole kävellä, vai mitä?

Tällä lenkillä, iltapäivällä ei tullut ketään vastaan! Yksi pyöräilijä meni ohi.

Nämä lenkit ovat hengähdystaukoja arjessa. Päivät kaupungissa ovat kiireisiä, sosiaalisia kontakteja on paljon ja ääntäkin aika tavalla, ilman näitä hiljaisia hetkiä vihreässä rauhassa ei jaksaisi.

 Hevoset ovat kauniita. Pääsevät ulos laitumille aamuisin 7 jälkeen, ja joutuvat takaisin sisällä jo 12 aikaan. Mikseivät saa olla pidempään ulkona?

 Kävellessä ajatukset kulkevat päässä jotenkin reippaammin ja suorempia teitä.
Eivät silti ole aina järkeviä tai ratkaisuun johtavia, mutta silti siinä on vaan ero missä ajattelee.

Ilman koiria ei tulisi käveltyä, ainakaan näin paljon, tai säässä kuin säässä.



Alla on lainaus sunnuntai illan elokuvasta: Marley and me:

A dog has no use for fancy cars, big homes, or designer clothes. A water log stick will do just fine. A dog doesn't care if your rich or poor, clever or dull, smart or dumb. Give him your heart and he'll give you his. How many people can you say that about? How many people can make you feel rare and pure and special? How many people can make you feel extraordinary?

 Syksy on alkamassa. Ohrapelloilla ohra on jo kullankeltaista.

Vihdoin kotona!
Joikulla asiat ovat tärkeysjärjestyksessä: 1. ruoka.
Muita tärkeyksiä ei taida ollakaan. Lenkillä ehdottaa jokaisessa mahdollisessa risteyksessä kotiinpäin kääntymistä. Lenkin jälkeen saa ruokaa!

Sunnuntaina ei satanut

  Joiku on tosi paimenkoira. Hän kulkee aina viimeisenä, varmistaa että joukko pysyy koossa. Toisinaan viimeisenä ja vähän huomaamattomana on helppo mennä vaikka kieriskelemään mäyrän paskassa.  On kuulemma joku alkukantainen tapa saada itseensä parempi haju. Oletteko muuten tienneet, että mäyrän uloste muuttuu valkoiseen turkkiin hierottuna siniseksi..

 Sain houkuteltua Joikun muiden joukkoon kuvan ottamisen ajaksi. Tästä kuvasta on helppo valita kuka koirista on syksyn muotiin sopivin.

Iltapäivä vietettiin ihan toisissa maisemissa, Jalkapallo katsomossa.

Pelin katsominen on tosi ristiriitaista. Tykkään katsoa pelejä, sujuvia syöttöjä, hienoja maaleja ja pelaajien omistautumista peliin. Toisaalta taas kärsin siitä tunteesta joka tulee jos peli ei kulje, tai jos Pojan joukkue on häviöllä. Silloin pelin katsominen tuntuu enemmän itsensä kiduttamiselta kuin nautinnolta. Tunne kyllä menee ohi kun peli on loppu, tai viimeistään kun ajetaan autolla pois kentältä.

Katsojat olivat tänäänkin hiljaisia. Joukkue ja katsojat lämpenivät suunnilleen samaan aikaan, tosin joukkue oli silinä vaiheessa jo kaksi maalia häviöllä. Teki mieli huutaa ja kannustaa, vaan enhän minä voi, Poika häpeäisi. Hillitysti taputin ja kannustin hengessä, muiden mukana.
Mitenkähän muualla maailmassa kannustetaan?

Peliaika on tosi pitkä. Viimeiset 30min peli saattaa olla ajan kuluttamista. Viivytellään sivurajaheittoja, maalivahti laittaa pallon liikkelle mahdollisimman pitkän ajan jälkeen ja vaihtopelaajat lähinnä kävellä laahustavat kentältä pois. Viihdyttävämpää katsojille olisi 30x30 minuutin peli. Voisin mennä muitakin kuin Pojan pelejä katsomaan.

Sellainen päivä oli sateeton sunnuntai.

Odotuksen onnea ja jännitystä 1.

Tässä todistusaineistoa, iloista sellaista .
Kummityttö on siis tiineenä. Tosi auliisti ja iloisena tyttö esittelee vatsaansa. Ja kyllä me kaikki olemme sitä jo tässäkin vaiheessa ihastelleet. Ja rapsutelleet. Ja silitelleet.
Nyt alkaa kiireet: babyshower-kutsut pitää järjestää, mammaruokaa, rasvoja, pentulahjoja.. Kuinka montahan sieltä tulee? Freijalta kysyin niin oli sitä mieltä että ehkä 7. 

Olen kahteen kertaan kysynyt häneltä pentujen määrästä ja molemmilla kerroilla saanut saman vastauksen. Tosin kyse on ensisynnyttäjästä...

Tänään aamulla oli taas uusia "raskausmerkkejä". Aiemmin tyttä on ollut portilla pyytämässä mukaan aamulenkille, mutta ei tänään.
Freija liikkuu rauhallisesti. Ensisynnyttäjä joutuu totuttelemaan outoihin ja uusiin tuntemuksiin sisällään.
Toinen uusi merkki oli irvistys portin raosta naapurin pojalle. Veiti ei ole enää tervetullut kyläilemään. Freija haluaa oman rauhan ja valmistelee pesänsä turvallisuutta hyvissä ajoin.

Naapurissa kyllä voidaan istuskella vieretysten ja jutella ja katsella maailman menoa.

Monenlaisia ajatuksia liikkuu kummitädin päässä. Tietysti jännittää meneekö kaikki hyvin. Välillä käy ajatuksissa myös josko meille mahtuisi vielä yksi...Ja koska tiedän ettei mahdu, ja jos en itse tietäisi, mies kertoisi sen minulle suurillakin kirjaimilla, niin mietin onko lähelläni koiran tarpeessa olevia. Olisi niin kivaa saada seurata läheltä kummityön jälkeläisiä. Onneksi on netit ja facebookit, sieltä voi seurata. Pentujen ostajilta pitäisi saada lupaus,  että kertovat pentujen kuulumisista sovituin väliajoin :)

Täällä siis totutellaan ajatukseen. Vaivutaan pentukuumeeseen.
Ja mitäköhän isä-Pekulle kuuluu? Fb:stä luin, että mököttää kesäkauden loppumista. Muuttaa mökiltä pois.

Blogissa päivitetään odotuksen onnea kerran viikossa. Kyseessä siis Juskankankaan Metsäorvokin ja Reppulin Lorganin, Freijan ja Pekun pennut, joiden pitäisi syntyä syyskuun puolen välin jälkeen.

Pentumuistelua

 Voiko olla mitään hellyyttävämpää kuin koiranpentu? 

 Huomasin kun selailin näitä pentukuvia, että Joikuhan on pennusta asti ollut ahne. Aina hamstraamassa itselleen leluja. Tässäkin kaksi lelua "hollilla". Aikuisena yrittää yhä tunkea kahta puruluuta yhtäaikaa suuhunsa. Videosta taas näkyy miten ketterästi Joiku on liikkunut pennusta asti.  Pentukuvia katsoessa on ihan selvää, että Joikusta kasvoi juuri tuollainen kuin nyt on. Melkein kaikki piirteet olivat nähtävissä jo pentuna. Alakuvassa Joikun veli Aamos.

Ihana Heli

 Tykkään Heli Laaksosen tavasta ilmaista itseään. Olin kerran kuuntelemassa häntä. Tilan somisteena oli naru, jossa roikkui pyykkejä. Siinä on varmaan yksinkertaisuudessaan koko idea miksi tykkään Helistä. Siis siinä pyykkinarussa. Heli saa maailman tuntumaan selkeältä, yksinkertaiselta, hauskalta ja hyväksyvältä. Yksinkertaisissa, pienissä ja arkisissa asioissa on elämän suola. Jos talon pihalla on pyykkinarulla vaatteita kuivumassa, se kertoo että talossa eletään ja välitetään, huolehditaan.

Tänään ostin Heli Laaksosen Aapine-kirjan.
Yhtälailla aikuislle kuin lapsille tarkoitettu.
 

O
Ovel koputeta.
Oi voi!
Omenapuu oven takan,
joka oksa ojos,
onnetoine vollotta:
Mää ole ontto! 
Ollek see onkelma? Onto sisäl o onnel tila.

Oma valinta mitä katsoo

 Palaan taas aiheeseen : elämä on niin kuin sitä katsoo. Koitan näet opetella itsekin katsomaan asioita
valoisammalta puolelta. Välttyy stressiltä.
Mökillä voin nähdä kuolleen omenapuun tai kukkamaan, joka ei ole rehevä. Voin myös nähdä, että vieläkin on uusi kukka puhjennut kukkaan. Miten paljon ihailua se herättää kun kukkii yksinään, sen huomaa paljon paremmin kuin jos olisi paljon, paljon kukkia...

 Eipä tule vettä sisälle mökkiin. Mutta ulkonapa on aika nätti käsien pesu paikka.

 Huussissa voin nähdä hämähäkin seitit tai rikkinäisen räsymaton . Katsonkin vain ikkunalaudalla olevia suopursuja.

 Hyvin piilotettu vesitynnyri. Voisi tietty olla vihreäkin.Siihen saa kerättyä sadevettä hiuksia varten. Lyhyt matka kantaa vesi saunalle. Ei uskoisi, mutta kun kaataa vettä päälleen saunassa, sen tuntee ihollaan onko vesi sade-vai kaivovettä.

 Rähjäinen saunarakennus. Ihanat köynökset ymmärtävät peittää sitä.

 Samainen rähjäinen saunarakennus. Katson vain kivoja yksityiskohtia. Enkä taaskaan tarkoita hämähäkin seittejä.

Mökkiin mennessä voin nähdä kengät sikin sokin lattialla ja naulakon täynnä silloin tällöin käytetäviä takkeja yms. Tai voin katsella pellavakorituubiloa.

Lauantai

 Tänä vuonna on tullut paljon vadelmia. Perjantaina jo teki mieli mennä poimimaan vadelmat. Sateen takia kannatti odottaa lauantaihin.
Harmi kun vadelmien lisäksi uudet nokkosetkin kasvavat viikon aikana. Vaikka niitä repii joka viikonloppu pois vadelmien joukosta, niin kyllä niitä taas viikon päästä löytyy uusia.

Käveltiin saarekkeelle kanttarelleja etsimään. Arveltiinkin että lenkki saattaa mennä pelkäksi kuntoiluksi. Niinhän siinä sitten kävikin, sienisaalis oli olematon. Saarekkeella oli outo rakennelma, iso kuoppa, lapio, onkaloita, lautoja. Sen verran kaukana talostakin että tuskin on pikkupoikien rakennelma. Liekö joku mäyrä ansa tms.
Koirat olivat innoissaan. Saareke on ihan omassa rauhassaan ja ilmeisen täynnä kaikenlaisia eläimiä. Emme kyllä nähneet kuin jonkun ison kotkan tai haukan ja jotain kanalintuka jotka pöllähtivät pensaasta eteemme.
Sen verran aavemaisen villitä saareke tuntui, että en kyllä sinne yksin uskaltais lähteä. Arkajalka.

Karma, kohtalo...

Olin aamulenkillä koirien kanssa (ks. edellinen blogi). En kello 5, mutta kello 6. Tunnin lenkin aikana yksi vastaantulija. Oli aika aavemaista. Oli se tavallaan kivaa. Ehkä olin pirteämpi tänään, työpäivänn ajan ainakin.

Lenkin jälkeen fillarilla töihin.Muistin jopa ottaa i pod soittimen mukaan ja laitoin hameen alle trikoot, jotta saisin huoletta polkea lyhyehkössä mekossa. Kaiken piti siis olla kunnossa onnistuneen työmatkan varmistamiseksi. Prisman kohdalla takakumi puhki. Soitin töihin että myöhästyn. Jätin fillarin kirkon eteen ja jatkoin kävellen matkaa.
Soittimesta kuului:

  Karma, kohtalo, onni tai Jumala
Silti mä kuulun tähän
Sielu, sydän tai järki tai humala
Vahinkokin käy tähän
Voittoarpa tai surkea sattuma
Silti mä kuulun tähän
                        
(Erin: Mä kuulun tähän)

Harmi muuten kun soittavat radiossa tästä levyltä vain Ei taida tietää tyttö-biisiä, levyllä kun on muitakin hyviä kipaleita.

Vähän kuulumisia

Tuntuu että lomasta on jo kauan aikaa. Kesältä tuntuu silti.
Mielessä pyörii vaikka mitä kivoja juttuja mitä voisi tehdä, arki-iltanakin, kaupungissakin.
Kummasti vaan löydän aina monta syytä olla tekemättä niitä kivoja juttuja. Jään vaan sohvalle, tai nykyään ulos keinuun löhöilemään. Nautin kyllä siitäkin. Elämä on edelleen siis valintojen tekemistä.

Uni tulee nopeasti iltaisin. Jos lampaita laskisin, pääsisin ehkä kolmeen, korkeintaan viiteen, kun jo nukahdan. Jos pärjäisin vähemmällä unella ehtisin enemmän.
Kuulin jutun miten "joku" oli alkanut aamuisin käymään lenkillä ennen työpäivää. Aamulenkin jälkeen oli energinen olo koko päivän ja "joku" oli laihtunutkin 20kg . Jospa minäkin...aamulla kello viisi tunnin koiralenkille. Kokeillahan aina voi.

Aarrekarttoja

Monta vuotta olen suunnitellut aarrekartan tekemistä. Siis sellaisen, jossa hahmotan mitä oikein haluan. Liimaan kuvia toiveistani paperille ja laitan paperin paikkaan johon tulee silmäiltyä usein.
Kuulin, että toivekarttoja voi tehdä useita. Työhön liittyvä, sisustukseen, elämäntilanteeseen jne.

Aloitin sisustukseen liittyvien kuvien leikkaamisesta. Ei tullut yllätyksiä. Toki löysin joitain toteuttamiskelpoisia pieniä ideoita. Kyllä se suunta merihenkisyys-maalaisromantiikka on pysynyt jo aika kauan.
Oltiin miehen kanssa Bauhaussissa ja halusin katsella lamppuja. Löysin sellaisen hempeän-herkän, yksinkertaistetun kristallikruunun. Mies katsoi hetken, ja näytti sitten mustaa metallista yksinkertaista lamppua, se oli hänen mieleen. Joopa joo, sisusta tässä sitten yhdenmukaista kotia.

Joitain kuvia tai oikeastaan lauseita, löysin myös elämäntapa-aarrekarttaani. Mökkilehdistä tosin on vaikea löytää elämänfilosofisia kuvia. Joukossa oli muutama Voi hyvin lehti, niistä löytyi selkokielisiä ohjeita.
Päällimmäisenä tunteena on saada stressitön ja kiireetön elämä.
Oppia nauttimaan tästä hetkestä. Välillä tuntuu että minulla on elämässä kiire. Tiedän mistä asioista tykkään, mutta pelkään etten ehdi tekemään kaikkea. Tai jos teen jotakin, se on poissa jostain toisesta tekemisestä, joka on minulle arvokkaampi asia. Ihan kuin 1-2 päivää pois jostain tekemisestä olisi ratkaisevaa. Elämässäni oletettavasti kuitenkin on vielä päiviä vuosiakausia.

Työssä on monenlaisia tehtäviä. Siellä kaipaan karttaa, joka muistuttaa minua siitä mikä minusta minun työssäni on tärkeintä. Ja kunhan muistan sen mikä on tärkeintä, silloin myös muistan kuluttaa aikaa eniten siihen mikä on tärkeintä.

Olenkohan haukannut liian ison palan? Koitan nyt saada samalla koko elämäni järjestykseen...
Todennäköisesti tässä käy niin, että sokaisen vähän sinne ja tänne enkä saa mitään kartoistani ihan valmiiksi.

 Tästä se alkaa ....

Korvauksia

 Saunan sisustus jatkui. Löydettiin Plantagenista sinkki-astia. Mies porasi siihen reikiä pohjaan. Nyt se on meidän pesuaineiden säilytysastia. Ajattelin ensin, että se pitää maalata mustaksi, mutta liika on liikaa. Tämä ratkaisu maksoi peräti 4.60e. Etsiskelen vielä jotain takorautaista systeemiä, mutta kun en itsekään  oikein tiedä mitä etsin, muuta kuin materiaalin, niin etsiminen voi viedä aikaa.
Pesupöytä sai Ikeasta kiinnikkeet, ja on nyt selkäystävällisemmällä korkeudella.

Miehen uusi lelu. Hän kerää ruohonleikkuutraktoriinsa kaikkia kivoja lisäosia. Oikeesti tämä on tietenkin tosi tarpeellinen peräkärry raskaiden kuormien siirtämistä varten...

Jokohan meillä on kaikki mitä ihminen voi haluta? Mistä niitä tarpeita oikein putoilee mieleen aina?
Ilmankin pärjää. Nää jutut ovat korvausta menetetystä vapaa-ajasta. Ajasta joka ollaan työssä.

Ihana perjantai

 Perjantai ei ole tuntunut näin ihanalta moneen viikkoon!
Tämänkin takia kannattaa käydä töissä :)

Ei edes se, että unohdin muistikortin lukijan kotiin voi pilata tätä perjantaita. Unohdus tarkoittaa vain sitä, että blogiin tulee kamerakuvia vasta maanantaina.

Taitava ja ihana ystäväni teki  minulle lettikampauksen perjantain kunniaksi. Letit on niin ihania. Ja sopivat minullekin, jos katsoo minua vain takaa päin. Edestä päin katsottuna tarvitsen paljon hiuksia peittämään enemmän kasvojani.

Tänään siis minulla on lettikampaus ensimmäistä kertaa (tällainen kiertävä letti). Minulle ei myöskään ole koskaan ollut näin värikästä mekkoa.
Oloni on silti ollut tänään kotoisa. Ja iloinen.

Minä selviydyn

 Töissä oli eilen ruuaksi perunajuustokiusausta...tänään kaalipataa. Nyt riitti!
Lähdettiin töiden jälkeen Naantaliin, Trappin pihalle ja pihan pihvi ruuaksi.
Ihana ilma. Ja juuri sopivasti ihmisiä liikenteessä. Hetkeksi palasin kesään ja loma tunnelmaan. Ei hassumpaa. Sauli ei ollut mökillä.

 Syödessäni kuulin tutun äänen juttelevan takanani. Näin naisen kun hän poistui. Mutta kuka hän oli? Ärsyttävää kun ei voi muistaa mistä tuntee vai tunteeko mistään. Ilmeisesti ei ollut kukaan julkkis, koska mies ei tunnistanut. Killan terassilta kyllä pongattiin julkkis.Jussi Vareshan se siellä oli syömässä. Antti Reini ilman Sinisaloa. Viimeksi kun käytiin keväällä Killassa, nähtiin Helmenkalastaja. Julkkisten suosima paikka siis.

Jälkiruuaksi ostettiin vähän myöhemmin jätskitotteröt. Tutustuin creme brulee-jäätelöön, ei paha. Oli vaikea valita mango-meloonin. rommi-rusinan ja  sitruuna-mascarponen välillä.

Loppuilta keinuskellen kotipihan, nyt jo katoksellisessa keinussa. Taidan sittenkin selvitä tämänkin kesän loman loppumisesta :)