Flunssassa

Taas flunssassa.
Perjantaina se alkoi. Kunnon työntekijä, sairastaa vapaapäivät.
Lauantaina viel olo oli suht hyvä. Ajattelin jo, että auringonhattu-uute onkin varsin tehokas, ei pääse tauti iskemään täydellä teholla.
Sunnuntai näytti kumpi voittaa, flunssa vai auringonhatut. Nenä vuotaa, aivastuttaa, kylmä, väsyttää..
Aamupäivällä vielä sinnittelin puolentoista tunnin koiralenkin, mutta sen jälkeen olenkin maannut.
Hömppä kirjaa lukenut ja hömppä filmiä katsonut.

Sunnuntaina mietityttää myös ,onko työkykyinen huomenna. Yö voi tehdä ihmeitä...
Joskus ajattelen että kotiin jääminen on luovuttamista. Ja sairaus vaan pahenee.
Terveenä ollessa sanon kaikille ,että lepo on tärkeintä kun sairastaa. Helpompaa neuvoa toisia.
Kuume on selkeä oire. Jos on kuumetta on pakko jäädä kotiin. En muista koska mulla olisi viimeksi ollut kuumetta.

Eikä tullut edes pikkukoira parantamaan vointia.
Lauantaina kyllä kävi :)

Iso paha naapuri

Olipa kerran iso paha naapuri.
Se valitti Joikun ja Veitin konserteista. Kahdeksaan vuoteen ei Joiku ja Veiti ole keskustelleet kahdestaan kova äänisesti, mutta liekö vanhemmiten kuulo mennyt kun ison pahan mukaan nykyään keskustelevat tunninkin.
Minä en koskaan kuule keskusteluja. Tulen kotiin päivällä eri aikoina, mutta ilmeisesti keskustelut eivät ole minun korvilleni tarkoitettu kun en niitä kuule.
Isolla pahalla on itselläänkin koira. Hän itkee ja huutaa ison pahan perään aamuisin kun iso paha lähtee töihin. Iso paha ei tahdo uskoa että ikävä kestää sekin useita tunteja.

En tiedä onko tässä sadussa onnellista loppua, kun ikävä kyllä tämä satu on siltä osin ainakin totta, että naapuri on iso paha.

Saimme isännöitsijältä kirjeen. Kirjeen tarkoitus oli ilmoittaa asiasta meille, muuta ei isännöitsijä kuulemma voi tehdä asialle, tai hallituskaan. Emme siis saaneet varoitusta, emme häätöä.
Koitin ottaa asiasta selvää, ja ilmeisesti koska meillä on vain yksi naapuri, valitus ei aiheuta toimenpiteitä.
Koiran häiritsevä haukunta on omistajan ongelma. Häiritsevää haukunta on, jos sitä jatkuu tunnin tai kauemmin.
Nyt tarvitsisin oikeudenmukaisen tarkkailijan, joka kertoisi milloin ja miten pitkään Joiku ja Veiti haukkuvat. Nyt vielä olen epäluuloinen, että minunko kultamuruset täällä häiriköisivät.
Ainoa asia jonka keksin, on se, että näkevät ikkunasta taka pihan metsikössä jonkun koiran ja haukkuvat sitä. Mutta kestäisikö se haukkuminen tuntiakaan?
Laitan verhot ikkunan eteen, jos se auttaisi. Sitruunapanta on seuraava keinoni. Sen jälkeen keinot alkavat loppua.

Maailmassa paha saa aina palkkansa. Ainakin saduissa.

Veitin kertomaa

" Tuosta omistajasta ei aina ota selvää.
Sunnuntaina tehtiin sama lenkki kuin arkiaamuisin, se reipas puolituntinen. Sitten se pölhö laittoi mulle valjaat lenkin jälkeen. Mä vihaan niitä. Käännyin eteisessä ympäri ja koitin paeta paikalta, mutta se ehti napata kiinni ja sujautti ne päälleni. Toivoin totisesti ettei kukaan tule missään kohtaan vastaan ja näe minua näissä "liiveissä", näissä ei voi tuntea oloaan mitenkään äijämäiseksi.

Sitten ajettiin autolla. Takaikkunasta ei nähnyt mitään ulos, rapainen keli.
Päästiin jonnekin hiljaisella aukiolle. Istuskeltiin siinä sitten tovi. Pölhö selaili sitä laitettaan. näin että kalenteria katsoi, ja hoki, että mikä päivä tänään sit oikein on. Joopa joo, ei kyllä kuulostanut lupaavalta.
Seuraavaksi pölhö jutteli sillä laitteellaan jonkun kanssa. Ja taas lähdettiin autolla ajamaan. Nyt pysähdyttiin nopeammin ja päästiin ulos autosta. Pölhön kaveri tuli, onneksi ilman koiria, ja sitten käveltiin.

Kierreltiin uusia seutuja. Sain rauhassa haistella ja pyöriskelin lumessakin. Pölhä jutteli kaverinsa kanssa. Ihmettelen vaan, että miksei Joiku päässyt mukaan?  Oliko tämä joku koulutusreissu kuitenkin? Valjaisiinko pölhö luulee minua tällä tavalla totuttavansa?

Lenkin jälkeen ajettiin kotiin. En osannut Joikulle oikein mitään järkevää kertoa. Tovi siinä päiviteltiin että miksi vain minä pääsin lenkille.

Pölhö jutteli kyllä miehelleen jotain, ja merkityksellisintä oli jotenkin se, ettei tänään ole 23. päivä..."

Hemmottelua?

Hemmotelin itseäni kasvohoidolla.
Ei se koko aikaa ollut varsinaista hemmottelua...sen verran nipisteli kulmakarvojen nyppiminen ja mustapäiden puristelu.
Käyn samassa kauneushoitolassa, mutta olen ottanut hoitoja neljältä eri kosmetologilta.
Kaikilla heistä on vähän oma tapansa tehdä hoitoja. Yksi käyttää kuumavahaa saadakseen kulmakarvojen pienet hentoisetkin karvatkin pois. Yksi tekee pitkän hieronnan. Yksi poistaa mustapäät korvastakin (kauhee ajatus, että niitä on korvassakin).
En oikein tiedä kuka heistä tekee hoidon parhaiten, jokaisella hyvät puolensa.
Ehkä yhtä välttelen hänen puheliaisuutensa takia. Työni on niin sosiaalista, että hiljaisempia hetkiä tulee saada vapaa-aikana.
Hoidon jälkeen iho tuntuu useamman päivän ajan sileältä ja pehmoiselta.

Kasvohoidosta  tultuani, kukas muukaan kuin bemarikuski, oli parkkeerannut autonsa niin lähelle versoa, että jouduin menemään kartanlukijan puolelta sisälle autoon.  Ja minä olin kyllä parkkeerannut auton keskelle, niin kuin kuuluukin. Päästyäni autoon mietin jonkinlaisen palautelapun jättämistä bemarikuskille, mutta kuten uskon, niin paha saa palkkansa/palautteen  jokatapauksessa, ennemmin tai myöhemmin.

Tanssikurssilla

Ystis sai ylipuhuttua, ei ollut kyllä vaikeaa, mut tanssikurssille.
Kurssilla opitaan sellainen tanssi kuin bugg.
Tässä siitä näyte:

Kun vähentää tempoa ja laittaa jäykemmäksi noita tanssijoita, ollaan huomattavasti lähempänä tämän iltaista tuntia. Mutta tuohon pyritään.
Helpolta tuntui. Välillä meni vähän fuskyn ja buggin askeleet sekaisin.

Kiva huomata, että joku hauska tekeminen piristää enemmän kuin lepo sohvalla.
Se on kai se endomorfiini, mikä alkaa erittymään kun liikkuu, hien lisäksi...

On tämä elo aika merkillistä, toisinaan kaipaa unta, toisinaan luontoa ja rauhaa ja joskus jotain ihan muuta. Aina ei tiedä itsekään mikä olisi parasta itselle, en minä ainakaan. Luulisi tässä iässä jo tietävän. luultavasti tietääkin, mutta unohtaa niin helposti.
Sohva on kuin magneetti, joka vetää aina eniten, työpäivän jälkeen varsinkin.
Hyvään elämääni kuuluu paljon erilaisia asioita. Niitä pitää muistaa annostella oikein ja "taudin" mukaan. Eipä se sen vaikeampaa ole.

Pari tämän hetkistä lempparibiisiä

 

Jenni Variainen: Suru on kunniavieras

 Kaikki tunteet kuuluvat elämään. Mitään ei tarvitse kätkeä pois. Tämäkin sitä elämistä hetkessä, tässä ja nyt.

Ellie Golding:How long will i love you
Kaunista, kaunista.

Lauantain leikit

 Ensin nää leikki aamun yhdessä. Heistä on tullut ylimmät ystävykset. Joiku nauttii kun joku jaksaa leikkiä Hänen kanssaan. Joiku tekee innolla "piruetti" käännöksiään ja näyttää välillä siltä, että Pikkukoirakin harjoittelee "piruetteja".
Tulee itsellekin hyvä mieli kun näkee miten heillä on hauskaa.

Sitten Pikkukoira pääsi vielä äitinsä kanssa leikkimään. Äidistä ja tyttärestä on tullut niin saman värisiä, ettei aina erota missä kohtaa kuvaa vaihtuu koira.
Pikkukoiran into leikkiä äitinsä kanssa on pohjaton, Hän jaksaa vaikka miten kauan. Lopulta äidin oli pakko sanoa Pikkukoiralle napakastikin, että nyt hän ei enää jaksa.

Ei hassumpaa

 Viikko takana.
Ihmettelin päänsäryn alkamista ja aamuista heikotusta, pyörtymisen tunnetta alkuviikollakin.
Asia selvisi. Olen ottanut migreeninestolääkitystä liikaa, tuplamäärän. Estolääke on verenpainelääkettä, joka siis on alentanut verenpainetta roimasti yliannostuksen takia. Nyt on taas hyvä olla, eikä pääsärje.

Huomaa että on helmikuu, viikko mennyt tosi nopeasti.
Töissäkin ollut mukavaa. Blogin otsikko on lause, jota yksi pikku tyttö on hokenut päivittäin, joka aamu. Aika hyvä päivän aloitus lause: Ei hassumpaa.
Pieniltäkin voi oppia, elämänasennetta.

Tänään tultiin mökille. Pikkukoirakin on meidän mukana.
Hän matkusti ensimmäistä kertaa isojen koirien osastolla. Muutaman kerran pikkukoira oli sitä mieltä, että hän palaa vanhaan matkustuspaikkaansa. Astui Joikun päälle ja ponnisteli takapenkille päin. Matka keskeytyi kun vakuutin ykkösluokan olevan todellakin Joikun ja Veitin vieressä.

Mökillä on paljn enemmän lunta kuin Turussa. Koirat peuhasivat lumessa. Mökissä haisi hiirelle.
Kun saatiin tuli puuhellaan, tunnelma parani.

Ei hassummat eväät, vai mitä?
Viikonloppu: löhöilyä, lukemista, metsälenkkejä, hyvää ruokaa, saunomista...

Elämä on ihanaa!

Tervetuloa helmikuu

 Helmikuun ensimmäiset shoppailut:

 Veitille uusi sänky Hongkongista. Pestävä, pohjassa kumiset jarrunystyrät ettei liu´u, 14e. Olen onnellinen, että mulla on vihdoin koira joka tarvitsee sänkyjä. Kultaisista noutajista kukaan ei halunnut nukkua missään pehmeällä, paitsi ajoittain sängyssä. Joiku ei myöskään halua nukkua missään pehmeällä. Mutta Veiti tarvitsee sänkyjä...

Halusin olalla kannettavan pienemmän käsilaukun. En tarvitse paljoa kun lähden kauppaan, töihin tm. pieni laukku riittää varsin hyvin. Tämä on yksinkertainen, selkeä. Menee monta vuotta. Espritistä tietty. Edellinen Espritin laukku on edelleen käytössä ja kestänyt vuosia, ainakin 7 vuotta jo. Eikä se nytkään poistoon joudu, hyllytetyksi vain.

Ja kukei tietty! Hongkongista 7 tulppaania ja 7 ruusua viidellä eurolla. Vähän he ovat nuokkuvartisia, vähän niinkuin minäkin.

Pitkä ja hipaton

Tammikuu  tuntui pitkältä ja kylmältä.
Bailatino tuntui entistä kivammalta, saunan lisäksi ainoita paikkoja joissa tulee lämmin, jopa hiki.
Jive on edelleen lempparitanssi. Cha-cha ei edelleenkään sovi mun rytmiin. Rumbaa toivoisin useammin tanssitunnin ohjelmistoon, siinä on sitä jotain.
Bailatinon jälkeinen torstai on aina vähän raihnainen. Selkä, kyljet, niskat ja jotkut oudot lihakset jossain kipeytyvät, ja aamusin keräilen itseäni tovin ennen kuin nousen sängystä.

Kuukaudenko vai kaksi olen viettänyt elämää ilman päänsärkyä. Nyt taisi loppua. Kahtena viimeisenä viikkona taas sama vanha tahti, torstaina-perjantaina päänsärkyä. Eikä enää edes n. 5e kpl maksavasta migreenilääkkeestä ole täyttä apua.
Pikkukoirasta kyllä oli apua. Myötätunto on lappalaisilla synnynnäinen lahja. Pikkukoirakin halusi suojata silmät valolta kun mulla särki pää.

Oletteko muuten huomanneet miten suomenlapinkoiria näkyy mediassa paljon? Tällä viikolla Pirkassa Väänäsen kaverina Kemijärvellä ja uudessa realitysarjassa Farmi näyttäisi myös olevan suomenlapinkoira. Kunpa vaan rodun suosio ei nousisi siihen tahtiin, että rodun terveys kärsisi.


Kirjoja on tullut luettua. Tällä viikolla luin Paritanssia kirjan. Kyrön Jänis ja kerjäläinen vuorossa seuraavaksi.Oli aikoja jolloin en pystynyt syventymään kirjoihin kuin lomilla.

Päivät soljuvat, eikä oikein sen kummempaa tapahdu. Vähän kuin olisi osa kehosta talviunilla.