Lammen rannalla

Luulin jo, että lampeen olisi muuttanut sorsapariskunta, kun sunnuntaina siellä niin sopuisasti uivat. Tänään heitä ei kuitenkaan näkynyt.
Eihän se lampi suuren suuri, eikä ehkä niin viihtyisäkään, nyt ainakaan kun siitepölyt lilluu pinnalla.

Entinen emäntä on käynyt lammen rannallakin istutushommissa.
Siellä piilossa taas on kukkiva angervopensas ja jotain kalliokasvia liloin kukin.

Keksittiin äidin kanssa selitys näille "piiloistutuksille" : täällä on ollut ukkovalta ja entinen emäntä on salaa istutellut kaikkea, piiloon, sinne minne ukon silmä ei näe.

Muutama kielo kasvaa lammen ja tien välisellä alueella. Ja he näkyvät ;)  tielle asti.

Vielä, enää, ehkä viikko

Muutama päivä enää, sitten saan varovasti alkaa varaamaan koko painolla kipeelle jalalle.
Sen kunniaksi, vielä viimeisistä kevyemmistä viikoista mukavampia tässä uudessa riipputuolissa.

Toisaalta ei lekottelu saa koskaan kokonaan loppua. Lepoa ja työtä, sopivassa suhteessa. Ja näin sairauslomalla voin itse määritellä sen sopivan suhteen.  Jalka edellä kuitenkin , siis kivun mukaan menen.

Uskomatonta, että loppu kyynersauvojen kanssa häämöttää.
 Kastelin kukkia sunnuntaina, siirsin täyttä kastelukannua vajaan metrin, astuin sauvojen kanssa, siirsin taas kastelukannua, sitten sauvoilla perässä jne. Ajattelin miten vaivattomasti kastelu sujuu kahdella terveellä jalalla, ainakin puolet nopeammin. Samoin moni muu asia helpottuu. Osa vaikeutuu...palvelu miehen puolelta taitaa vähentyä.

On ollut vaikeita ja kivuliaita päiviä, välillä on epätoivo vallannut ja yksinäisyys yllättänyt.
Päällimmäisenä kuitenkin hyvä olo. Päänsäryt hävisivät lähes kokonaan, viime viikolla yhtenä päiväänä muistutti olemassa olostaan, siinä kaikki.
Ja nämä toukokuun ilmat!

Pitäisikö järjetää jonkinlaiset läksiäiset kun eroan ystävistäni kyynersauvoista?

Löytöretkeilyä jälleen

Pihan perältä, kuusen takaa löytyi töyhtöangervo.
Ilmeisesti talon entinen emäntä ei ole tykännyt kasvista, kun on istuttanut sen paikkaan, jota ei juuri mistään suunnasta näy.

Minusta ihan ok kasvi, mutta ei sitä mihinkään varmaan voi siirtää?

Suureksi iloksi ja ihastukseksi rikkaruohojen keskeltä löytyi kaksi pionia. Kovin heiveröisiä ovat, ja ihmekös tuo, voimat menneet taisteluun elinpaikasta. Kunhan pääsen kyynersauvoista eroon, autan pioniparkoja, revin rikkaruohot pois ja annan uutta multaa ympärille.

Vuorenkilpien, joita on tontilla AIVAN jokapaikassa :(  , reunasta löytyi tällaisia, en tiedä mitä ovat.

Tällaisiakin löytyy, enkä kyllä tiedä mitä ovat.

Lammen reunalta löytyy angervopensaita ja jotain pensaita joita en tunnista. Ihmetyttää edellisten istutussuunnitelma, mikä ajatus heillä on ollut. Pensaita on istutettu tänne johtavan metsätien reunalle, sinne tänne.
Lammen reunalla kasvaa myös kieloja ja lemmikkejä.

 Lampeen ei olla tutustuttu vielä. Se näyttää ainakin nyt likaiselta siitepöly kuorrutuksen takia. Veiti hoksasi ensimmäisen kerran, että meillä olisi uimapaikka. Lammen reunat ovat sen verran jyrkkiä, että epäilimme miten Veiti pääsisi lammesta pois, ja lisäksi emme tiedä minkä värinen koira lammesta tulisi pois. Tosin Veiti on musta, mikä olisi ehkä vielä pahempaa, koska vasta hajusta ehkä erottaisimme, että lammenvesi on saanut jotain aikaseksi.

Pikkuhiljaa kaikkea paljastuu. Samaan aikaan huomaamme missä tulee istuskeltua eniten, ja hiljalleen ehkä pihasuunnitelma alkaa muokkautua mielessämme.

Läheisriippuvuutta?

Ajattelin mennä riippukeinuun lukemaan kirjaa.
Veiti oli terassilla, aidatulla pihallaan, ja mietin, että saan rauhassa keskittyä lukemiseen, kun Veiti jää sinne missä on.

Hipsin vaivihkaa riippukeinuuni ja aloin lukea kirjaa nimeltä  H niin kuin haukka, kertoo haukan kesyttämisestä.
Minun kesykoirani huutaa terassilta kysyvästi. Hau.
Huudan keinusta hänelle. että olen täällä riippukeinussa, ei hätää.
Hetken on hiljaista ja sitten kuuluu kaksi anelevaa, vaativaa haukahdusta...
"Joo, joo, minä tulen hakemaan sinut"

Köpöttelen avaaman portin, ja häntä hurjasti heiluan Veiti tulee pihalle. Haukkuu innoissaan, olemmehan olleet erossa jo ainakin 10 minuuttia!

Niin me sitten menemme yhdessä riippukeinun luo.
Luen kirjaa ja Veiti asettuu makaamaan keinun lähelle.
Nyt on hyvä.

Järkee vai ei ?

Tässä sitä nyt ollaan, ja pitikö olla tässä tilanteessa?
Ei pitänyt.
Alkuperäinen suunnitelma oli ostaa omakotitalo, joka olisi sekä koti että mökki.
Olisi yksi paikka siivottavana, yksi sisustettavana. Yksi piha kukitettavana. Tavarat yhdessä paikassa.

Vaan toisin kävi.
Nyt on kaksi pihaa, kaksi kotia ja tavarat usein väärässä kodissa.

Harmittaako? No ei harmita. Tähänkin tilanteeseen pitää vaan opetella.
Meillä on puutarha mökillä. Vihreää nurmikkoa, pioneja, syreenejä, omenapuita...
Täällä on tuttua olla. Ja aidattu piha!

Kotona asumme metsässä. Mustikanvarpujen ja mäntyjen joukossa.
Koti ja piha hakee vielä oloaan. Aitatarpeet vielä kasassa tämän kesän. Saunamökki vasta tulossa.
Uutta ja keskeneräistä.

Nyt pitäisi vaan löytää hyvät ratkaisut etenkin kodin pihan suhteen. Jos/ kun aiomme viettää aikaa mökillä, kodin pihan pitäisi olla helppohoitoinen.
Tässä on se ongelma, kun rakastan kukkia. Voisiko kukat kuljettaa peräkärryssä aina sinne missä milloinkin ollaan?
Kaksi parvekelaatikkoa, kolme ruukkua ja pari amppelia. Eihän se nyt ihan hullulta kuulosta, vai kuulostaako sittenkin?

Mökki on kuitenkin niin rakas paikka. Tämä henkii vapaa-aikaa, lomaa ja vaihtelua. Ei tästä halua luopua.
Koti on paikka, jossa nyt viihdymme myös arkisin. Siis elämä ei ole pelkkää viikonloppujen odottamista.
Hyvää tässä on se, että tänne mökille ei ole enää pakko tulla syksyn synkimpään aikaan , eikä alkukevään kura aikaan. Nyt on kotonakin hyvä olla.

Kyllä se tästä hahmottuu.
Mennään tunteella :)

Kuusi takana, kolme edessä

Kuusi viikkoa kepeillä.
Monta asiaa mitä ei ole pystynyt tekemään.
Nyt kaksi viikkoa saan varata puolella painolla jalalle, ja sitten kolmantena viikkona koko painolla, ja sitten neljäntenä kepit pois.

Mielialat ovat vaihdelleet koko ajan.
Toisina päivinä nautin kiireettömästä elämästä, voin päättää milloin nousen ylös, mitä syön jne. Olen iloinnut ystävistä, jotka tulevat katsomaan, piristämään.
Toisina päivinä taas on tuntunut ahdistavalta. En ole nauttinut yksinolosta, olen pelännyt kaatuvani uudestaan, tarkkaillut Veitiä miten se voi jne.

Samalla tavalla kävi tiistaisen lääkärikäynnin jälkeen. Aurinko paistoi ja olo tuntui selviytyjältä. Hihkuin ilosta, että enää kaksi viikkoa ja sitten voin tehdä melkein mitä vaan,
Parin päivän päästä hihkuminen loppui. Nyt jalkaan sattuu kaiken jumppaamisen ja puolivaraamisen jälkeen. En edisty mielestäni tarpeeksi, en uskalla kunnolla varata jalalle ja seuraavat viikot tuntuvat loputtoman pitkiltä.

Olen alkanut mielessäni tehdä listaa asioista, joita teen...pian.
-Menen aamu-uinnille Samppalinnan maauimalaan
-Kahville torille
-Vien miehen syömään Naantaliin
-Siivoan
-Järjestän ulkovaraston

Kaikesta oppii. Mietin mitä kaikkea olen oppinut....
Roskiksen vieminen liukkaalla on vaarallista ;)

Uuden oppimisessa on se vika, että niin helposti solahtaa takaisin siihen vanhaan tuttuun, kun on taas kaikki ennallaan.

Mutta nyt on perjnatai ja suuntaamme mökille. Siellä voin lisätä listaani esim. ruusupensaan leikkaamisen, mökin siivoamisen....

Hyvää ja turvallista viikonloppua!

t.Kirsi

Pentuterapiaa

"Haluan pois "vankilasta" !"
Pennut haluavat tutkimaan maailmaa. Maailmassa on niin paljon uusia asioita, jotka houkuttelevat pientä pentua.
Voi kun osaisi itsekin ilahtua kaikesta, nähdä kaiken kauniin ja kokeilla kaikkea.

Rohkein menee ensin ja hetken päästä muutkin. Ehkä muut ovat viisaampia, katsovat ensin miten siinä käy sille ensimmäiselle...Toisaalta ensimmäinen kokee sen löytämisen ilon ja kokeilun.
Ja vaikka maailmassa onkin paljon uutta ja kivaa, pennut osaavat pysähtyä siihen hetkeen, siihen juttuun, joka sillä hetkellä on kivointa. On luottamusta siihen, että ehditään vielä kaikkea.
Minäkin haluan oppia olemaan ja nauttimaan hetkestä, joka on tässä ja nyt.

Äiti hoitaa. Äiti opettaa.
 Ja sitten on aika lähteä , omaan elämään, näillä opeilla pärjää hyvin.
Ihmisillä tässä vaiheessa astuu kuvioon inhimillisyys, eli huolenpito jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

Jokaisella pennulla on oma luonteensa. Muutaman tunninkin katselulla erotan joukosta rämäpään, lällykän ja tutkiskelijan.
Niinhän se on meillä ihmisilläkin, vauvana jo meillä on oma luonteemme. Me ihmiset muutumme kokemuksiemme mukaan, ainakin jonkin verran.
Onkohan saatu tutkittua missä määrin koirien luonne muuttuu iän myötä, omien aikuisten, laumansa kanssa?

Näillekin pennuille toivon kaikkea hyvää, ja ennen kaikkea hyvä perhettä, sellaista jossa riittää rakkautta, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä.

Maisema

Tämä on maisema mun yhdestä lempipaikasta.
Siinä on hyvä olla, ei liian kuuma vaan sopiva.
Koitin tänään lukea siinä kirjaa, mutta lintujen äänet ei anna rauhaa keskittyä.
Täällä asuu häirikkö käki, kukkuu lähes taukoamatta.

Tämä on se lempipaikka!
Mulla on nyt kaksi viikkoa aikaa olla vaan.
Nyt saan kahden viikon ajan varata puolella painolla kipeälle jalalle, ja kolmannella viikolla koko painolla.
Varaaminen on vaikeaa. Seisoessa helpompaa, mutta kävellessä uskallan laittaa painoa kipeälle jalalle ehkä neljäsosan painosta.

 On selviytyjä olo.
Muutaman viikon päästä voin jo tehdä vaikka mitä: ruokaa, ajaa autoa, mennä uimaan, kastella kukkia, pyyhkiä pölyjä, ripustaa pyykkejä ulos, leipoa....

Voihan kakku!

Halusin leipoa äitienpäiväksi kakun.
Halusin tehdä sellaisen kakun, josta itse erityisesti tykkään.
Eli raikas, marjaisa juustokakku.

Olin mielestäni tosi reipas kun jaksoin könkätä keittiössä, vatkata kermaa, sekoittaa tuorejuustoja jne.

Mutta... aamupäivällä oli katkera pettymys edessä. Kakun mokoma ei ollut hyytynyt!
Siinä se alkoi valua pöydälle heti kakkuvuoan irrottua.
Miten voi, 7 liivatelehteä luulisi hyydyttävän kakun kuin kakun!

Ohje oli Mitä tänään syötäisiin sivulta.
Lohdutukseksi luin , että oli muillakin epäonnistunut juuri hyytymisen kohdalla. Tähtiäkin oli resepti saanut vain 2, ja yli 45 oli kuitenkin arvostellut reseptin.

Harmittaa silit, suuri vaiva ja hyvät aineet menivät hukkaan.

Kesäinen kevätpäivä Kemiössä

-Mies meni koirien kanssa metsälenkille.
 Minä nukuin sillä aikaa, vielä vähän.

-Mies meni ulos haravoimaan.
 Minä katsoin Ruudusta Temptationia.

-Mies leikkasi vadelmapensaar matalaksi.
 Minä kudoin.

-Mies siivosi pois vadelmanoksat. Teki ruuan. Lämmitti saunan.
 Minä kudoin.

-Mies pakkasi peräkärryyn Mäntylässä tarvitsemiaan työkaluja yms.
 Minä kudoin.

-Päivän lopussa miehellä askelmittarissa 16400.
 Minulla valmis sukka.

Mökillä

Pääsiäisen jälkeen eka kerta mökillä.
Tultiin hakemaan erilaisia työkaluja, ja minä könkkään nyt pari päivää näillä nurmikoilla, vaihtelua.

Erilaisia tunteita vilisti mielessä ensimmäisen tunnin aikana.
Surua, Joiku oli vielä viime kerralla täällä kanssamme.
Kaihon hämmästystä, tämä paikka tuntuu niin tutulta, omalta ja rakkaalta.
Masentuneisuutta, paljon olisi pihahommia, jotka menevät nyt tämän kevään osalta ohitse.
Kipua, paluu onnettomuuspaikalle tuo mieleen kaiken. Roskiksen vieminen on vaarallista ;)

 Tässä vadelmapensaat. Pitäisi varmaan leikata kokonaan maan tasalle. Suunnilleen samalta näyttää ruusupensaat. Sikäli hyvä, että eipä nuo tuosta mihinkään häviä....
Mökissä sisällä hämähäkit ovat verkottaneet verhon taustat...Tuuli siivonnut oksia puista nurmikolle.
Paljon olisi tehtävää...

Viime kesänä omenapuun juurelle istutin jotain, ja hyvin näyttää selvinneen talvesta.

Ja lumikellot ja skillat keinun juurella, siellä ne ovat taas, niin kuin ennenkin.

Tämä paikka on ollut meillä kauan,  vuotta. Tänne liittyy paljon onnellisia muistoja.
Mäntylässä vasta aloitetaan eloa ja mökillä 20vuotta onnellisia juttuja, siksi on ihan normaalia, että tämä mökki herättää isoja tunteita.

Löytöretkeilyä

Ensimmäisen kerran näimme tämän tulevan kotimme joskus lokakuussa.
Joulukuussa sitten muutimme tänne.
Siksi tämä ensimmäinen kevät täällä on varsinaista löytöretkeilyä.
Yleissilmäyksellä katsottuna pihaan ei ole istutettu mitään.
Pikkuhiljaa on löytynyt sinivuokkojen jälkeen jotain muutakin.

Valkovuokkojen alkuja löytyy useammastakin paikasta.

Vuorenkilpien joukosta löysin nämä, jotka mielestäni ovat samoja kuin mökilläkin, keltaisia kukkia, vuohenjuuria.

Sinisiä nuppusia skilloja löytyi myös.

Tällaisia herttaisia kasvaa pensaiden juurella, kevätkaihonkukkia, luulisin.

Ja sitten on tällaisia, rikkaruohoksi luulin, mutta ovatkin pystykiurunkannuksia. Ovat muuten myrkyllisä.

Kuvien taso on vähän huono, mutta keppien kanssa tasapainoillessa, nämä ovat parasta mitä sain aikaan.

Huomenna taas löytöretkelle. Toivomuksena olisi löytää pioneja :)

Elävä lauantai

Lauantai iltana ilmestyi musta kissa, jolla valkoinen hännänpää ja valkoiset tassut, tuohon ikkunan alle. Hän oli juuri tulossa vielä lähemmäs, terassille, kun Veiti huomasi hänet.
Kissa otti pyrähdyksen, mutta pysähtyi kuuden metrin päähän tuijottamaan.
Tuijotusta kesti jonkun aikaa, sitten kissa siirtyi pellon kautta metsään.

Veiti jatkoi ikkunasta tuijotusta, eikä suinkaan turhaan.
Kohta kissa oli taas pihan perällä. Istuskeli paikallaan pitkän aikaa.
Samaan aikaan pihan poikki käveli kettu. Veitin haukkuminen ei vaikuttanut ketun askeliin lainkaan. Rauhallisin, hitain askelin se meni pellolle hiirijahtiin.

Siellä pellolla kettu ja kissa, omilla alueillaan metsästivät hiiriä.
Ja Veiti istui ja katsoi.
Kettu näytti vanhalta. Se oli iso, pitkäkuonoinen ja turkki aika kehno.

Yöllä heräsin kun Veiti näki unta, tassut rapisivat edes takas, ilmeisen hurja takaa-ajo käynnissä.

Kyllä maalla on mukavaa.

Minä, hemmoteltu

Synttäriaamiainen. Äidin laittamana.

Orvokkeja.

Lahjoja.

Synttärikakkua. Äidin ja isän mukanaan tuomaa.

Kummitäti kylässä.

Olen hemmoteltu. Tällaista on olla ainoa lapsi. Lapsi tässäkin iässä?  Ja tänään se hemmoteltu ainoa lapsi. Toisessa kohtaa toivottavasti kunnollinen aikuinen.


Kiitos !!!! Kiitos!!! Kiitos!!!   <3