Kanapiikana

 Olen aina tykännyt katsella kanojen touhuja. Tai oikeastaan minkä tahansa eläimen seuraaminen on mukavaa.
Nyt olen ollut muutaman päivän kanapiikana ja kas kummaa, kanathan on varsin ihania kun niihin lähemmin tutustuu.
Olen yllättynyt, niitä voi silittää ja ne tuntuvat pehmoisilta, silkkisiltä. Ja ne tamppaavat maata hauskasti halutessaan/ valmistautuessaan syliin ottoon.

Kolme kanoista on seurallisempia kuin muut. Pyörivät jaloissa ja odottavat silitystä ja sylihoitoa.
Aamulla kun menen hoitamaan kanapiikasen tehtäviä, kanat ovat odottamassa minua. Potpottavat kovasti ja selittävät jotain. Ehkä vielä opin ymmärtämään mitä selittävät, ennen kuin pestini loppuu.
Kaikki hiljenevät nopeasti kun saavat jyviä kulhoon.

Salaatti on heidän ehdotonta herkkua.  Vesimelooni nokitaan niin, että jäljellä jää pelkkä ohuen ohut vihreä kuori. Yksi heistä pelästytti minut kun olin tuomassa salaattia,  tämä hyppäsi, lennähti ylös ehtiäkseen ensimmäisenä haukkaamaan mehevimmän salaatinlehden. Heidän lempivärinsä  on vihreä.
Jotkut heistä pitävät kaikesta kimaltelevasta, haluaisit nokkia omakseen sormukseni tai  kiiltävät soljet.

Taas olen elämystä rikkaampi.

Lahja

Sain lahjaksi korun.
Lahjassa on tärkeintä ajatus. Että yleensä on ajatellut lahjan saajaa. Ei niin, että miettii minkä hintaisen lahjan ostaa, vaan mitä ostaa, mitä antaa.

Toisinaan on kivaa , että kysytään mitä haluaa saada.
Minä tykkään myös yllätyksistä, aika paljonkin.

Sain sukulaisilta lahjaksi kaulakorun. Sillä kaulakorulla on historia ja sielu. En tiedä korun historiasta muuta kuin mistä koru on peräisin ja että se on vanha.
Koru on ollut puhdistettavana ja kummitäti ajatteli sen olevan minun tyyliseni. Nyt koru on valmis aloittamaan elämän minun kaulassani. Tai jatkamaan uutta lukua omassa elämänkerrassaan.

Jotenkin jännittävän kutkuttava ajatus; kaikella on merkityksensä. Yksi asia johtaa toiseen ja  toinen kolmanteen. Ei sattumalta vaan ajatuksen kautta, tarkoituksella.

Ja tässä hän on, saanko esitellä:

Juhlintaa

Ainoa kuva jonka sain onnistumaan niin, että kaikki neljä ovat samassa kuvassa.

Kolme urosta ja yksi tyttö, sulassa sovussa. 

Juhlan nimi oli: Aamos ja Joiku 9-vuotta synttärit.

 Pojat saivat lahjaksi muhkuhiiret. Pikkukoira ja Veiti saivat "ettei tule paha mieli"-lahjat.

Pikkuneiti häipyi jossain vaiheessa pusikkoon suussaan kaksi luuta ja keltainen pupu. Tullessaan pusikosta, luita eikä pupua ei enää näkynyt...

Hyvä kätköpaikka.

Pikkukoiralla luu suussa vielä tässä kuvassa.
Pikkukoira tykästyi kovasti isoon Aamokseen. Aamoskin oli aluksi innostunut uudesta tuttavuudesta, mutta tytön innokkuus vähän häkellytti.

Pääportti

Joku, ainakin Terhi, kyseli aitaa tehdessämme porteista.
Nyt on kaikki portit valmiina.
Viimeinen oli haastavin, siitä kun pitää mahtua rohonleikkurillakin. Ja siinä kohtaa on aidassa muutenkin suurin aukko.

Portti on kolme osainen. Keskimmäisestä kuljetaan päivittäin.

Kaksi muuta osaa saa myös avattua. Portinpysäyttäjillä ne ovat maassa kiinni yleensä.

Portin ovet saa työnnettyä kokonaan pois edestä, sivulle. Talveksi on pakko laittaa portit auki ja sivulle, lumen takia.
Ai, niin, eihän tämä vieläkään ihan valmis ole. Painekyllästetyt osat saa maalata vasta ensi kesänä. Silloin nekin maalataan valkoisiksi.
Portin vasemmassa reunassa on korkea tolppa. Mietitään sen katkaisua lyhyemmäksi. Tai sitten siitä kehitellään jotain. Esim. takorauta koukku pylvääseen ja koukkuun lyhty.

Pitää vielä kertoa, että minulla ei ole mitään ansiota portin suunnittelussa saati toteutuksessa. Sitä varten minulla on Mies :)
Ja minä osallistuin, maalasin portin.

Valkoiset koukut -valkoista...

Noudatan taas sisustuksessa ideaa: valitse mikä miellyttää silmää.
Ostin nämä koukut, ne on mun näköset. En yhtään tiedä mihin ne laitan, tai mitä niissä voisi roikkua.
Mutta ehkä ne löytävät vielä paikkansa.

Ostin kirpparilta nipun Koti ja keittiö lehtiä. Jokainen lehti on vähän samanlainen.
"Vanhan talon uusi valoisa elämä", "Puhtaat valkoiset raamit", "Valkoista ja vanhaa puuta", "Vaaleita värejä, klassista sisustusta" jne. jne.
Onhan valkoisessa puolensa. Jotenkin vaan se nyt tuntuu persoonattomalta ja helpolta tavalta sisustaa tai tehdä remonttia. Ei tarvita värisilmää kun laitetaan kaikki valkoiseksi.
Selasin myös Country and living lehtiä. Valkoisen jälkeen tuntui tosi piristävältä nähdä Koteja. Persoonallisia, ainutlaatuisia. Niistä huokui iloa, lämpöä ja kodikkuutta.

Makuja on monenlaisia ja sehän se rikkaus onkin.
Kotien pitääkin näyttää erilaisilta.

Meidän kotimme ja mökkimme elävät koko ajan. Niissä on mun juttuja, niissä on miehen juttuja. Niissä on juttuja jotka odottavat muutosta. Niissä on paljon myös pysyvää.
Niistä saisi otoksia vaikka sisustuslehtiin, pieniä yksityiskohtia.
Koko asuntoa tai mökkiä ei voi kuvata, ne ovat vielä kesken. Enkä usko niiden koskaan olevan valmiita :)

Leppoisaa lomapäivää?

 Tänään kävi mielessä miten ihanaa olisi olla vuokramökillä!
Ei mitään projekteja, ei suunnitelmia, ei mökkitöitä.
Toisaalta voisin minäkin leikkiä viikon ajan olevani vuokramökillä. Viime viikko taisi ollakin sellaista, lekottelua.
Tai voitaisiin vuokrata jostain keskisuomesta järvenrannalta viikoksi mökki. Hyvä idea, ehkä ensi kesänä.

Tänään pesin mattoja. Nyt alkaa kaikki matot olla puhtaita. Valitan turhaan mökkitöistä. Eihän mattojen pesu ole raskasta: matot likoavat ensin, sitten seison painepesuri kädessä jonkin aikaan, ja kas, matto on valmiina ripustetavaksi kuivumaan. Siltikin... oli se työtä ;)

Viimeinenkin portti on nyt valmis. Mun hommaksi jäi maalata se. Onhan se kivaa ensimmäisen vartin ajan, sitten sekin alkaa tuntua puulta. Siinä ehti ajatella. Mietin josko isä tykkää maalaamisesta ja maalaisi sen loppuun kun tulevat kylään... Ei hätää, sain sen maalattua :)

Keräsin itselleni palkan ahkeroinnista. Loppukesän loman etuja. Tulee syötyä marjoja enemmän, suoraan pensaista.

Vaikka en kasvimaalla saakaan mitään kasvamaan, tänä vuonna en edes salaattia, niin joku sentään näyttää voivan hyvin minun hoidossani.

Kyläreissu

 Joskus kohtaa uuden ihmisen, joka tuntuu heti samalla aaltopituudella olevalta.
Voisin melkein sanoa, että jos ihmisellä on paimensukuinen lapinkoira, ensimmäinen aaltopituus on saavutettu :)
Hauskaa oli löytää muitakin yhtäläisyyksiä. Oli riemastuttavaa huomata, että on joku, joka on samaa mieltä asiasta: koreja ei voi koskaan olla liikaa.
Mies koittaa usein rajoittaa koritarpeitani, harvoin onnistuu. Seuraavaksi tarvitsen korin johon voin asetella kukkia. Tarvitsen myös laakean korin, johon voin laittaa kynttilä asetelman syksyllä.
Yksi yhtäläisyys oli kirjat. Luemme samanlaisia kirjoja.

Oli elämyksellinen kotimatka kyläpaikasta.
Ensin tuli metsiköstä haukka tuulilasia viistäen. Mahtavan isot siivet, ruskean valkoiset, kunpa tietäisin mikä haukka.
Seuraavaksi tuli hiekkatiellä auto vastaan, keskellä tietä. Hiljaisella tiellä jo vastaantulija hätkähdyttää, saati sitten keskellä tietä tulija. Vauhti oli onneksi ihan hallittavissa, joten ei sen kummempaa vaaratilannetta syntynyt.
Seuraavaksi mutkan takaa, keskellä metsää, tuli tien reunassa valkoinen hevonen ratsastajan kanssa vastaan. Hätkähdyttävä näky, kontrastina tummaa metsää vasten täysin valkoinen hevonen, kaunista.

Sinä olet minun siskoni...

 " Ensin me juostiin ja juostiin."

Nala oli ensin vähän pökerryksissä, ehkä automatkasta, tai sitten onnesta. Matkan takaa löytyi sielunkumppani, joku joka heti tajusi miten leikitään! Vierailun alusta loppuun, erottamattomat. Liikkuttavaa.

 "Sitten me uitiin ja uitiin."

Ruska näytti  miten uidaan. Rinnatusten siskokser uivat. Kaksi kettutyttöä :)

"Sitten  me kiskottiin lelua."

Kummallakin niin samanlaiset äänetkin. Ei erotettu kumpi milloinkin "puhuu".

"Sitten me painittiin."

Liikkuminen, korvien liikuttelu, kenkien kuljettelu, tervehtiminen...kaikki niin samanlaista.

"Sitten me taas uitiin."

Yksi kesäinen päivä, jonka suljen sydämeeni.
Kiitos Ruskan perhe.
Kiitos Yasmin.

Loma torstai

 Salon iltatorilta löytyi tällanen.
Miehen "tarjotin". Sillä voi kantaa kaikki tarvikkeet mökistä grillille. Mä epäilin , että hyvä jos jaksan tyhjän laatikon kantaa, mutta tämä onkin miehelle tarkoitettu. Maksoi 12e.

Mä kuolastin valkoista ikkunaa, jossa kuusi pikkuruutua. En keksinyt mihin sen laittaisin, oli ehkä liian painava seinälle. Nyt tietty harmittaa etten ostanut sitä.

Koirat olivat nukkuneet sen aikaa kun olimme poissa. Sitten oli taas energiaa leikkiä. Joiku 9-vuotta, eikä haittaa menoa ikä vielä yhtään.

Vadelmat on päivässä saaneet itsensä punaisiksi. Liikaa aurinkoa ;)

Nämäkin saaneet punaa poskiinsa.

Ennen vanhaan

Juteltiin tänään siitä miten loman  vietto muuttunut vuosien saatossa.

Noin 30 vuotta sitten lomalla ei tärkeintä ollut syöminen. Veneillessä ja mökkeillessä syötiin yksinkertaisesti, usein säilykkeitä. Kahvileipänä korppu tai murokeksi. Kalat olivat kaloja, piikkeineen päivineen. Yksinkertaista, pelkistettyä. Saunan kiukaalla paistettiin makkaraa. Kukaan ei ollut kuullutkaan mistään A- ja B-luokan makkaroista. Jauhomössö meni ihan täydestä, Jossain vaiheessa siirryttiin luksustasolle, makkarat grillattiinkin hiiligrillissä.

Nykyään lomalla herkutellaan. Käydään useammin ravintolassa syömässä. Syödään pihvejä ja kalafileitä. Kahvin kanssa on maanantaisin mansikkakääretorttua, tiistaisiin tiikerikakkua, keskiviikkoisin kakkua jne. Ja ruuan kanssa usein viiniä. Grillaus tapahtuu kaasugrilleillä, eikä juuri kukaan grillaa makkaraa, tai jos grillaa se on  erikoismaustettua, erikoislihaisaa, taatusti A-luokan makkaraa.

Mökit olivat vaatimattomia. Todellakin vain kesämökkejä. Sängyissä ohuet vaahtomuovipatjat. Huonekalut ja astiat jotain parittomia, kaupungista tuotuja jäännöksiä. Ei sähköä, ei telkkaria. Askeettista.
Nykyään mökit ovat kakkosasuntoja. Kaikin mukavuuksin varusteltuja. Tai ainakin joidenkin mökit ;)

Ennen kännykköjä mökeillä ei ollut edes lankapuhelimia. Radion tyypillisiä kesä"uutisia" olivat tiedotukset "kadonneille" sukulaisille, joita pyydettiin ottamaan yhteyttä omaisiin.

Niin ne ajat muutuvat. Ja minä taidan olla vanha kun menneitä muistelen.
Ei haittaa. Tämä on rikkautta, että on saanut kokea paljon, erilaista.

Loman alku

Loma on alkanut hyvin. Ilman suunnitelmia. Olen levännyt. Nukkunut kolmen tunnin päiväunia.
Joinain vuosina lomalle asettuminen on vienyt viikon. Nyt tuntuu että pääsin lomalle heti.
Syventyminen kirjaankin onnistui, ajatukset eivät harhailleet.

Luin Cecelia Aherinin Sadan nimen mittainen matka (sama kirjailija kirjoitti P.s Rakastan sinua). Vähän hömppä kirja, mutta pidin sen ajatuksesta. Jokainen ihminen on tarinan arvoinen, kenen vaan elämästä saa kirjoituksen, positivisen sellaisen.

Joka kesä hämmästelen horsman lilaa väriä. En tykkää yhtään lilasta. Silti joka kesä ihailen miten kauniilta horsman lila näyttää luonnossa, vihreiden peltojen keskellä. Päälleni en silti, vieläkään, voisi laittaa mitään lilaa. Tai liloja verhoja, pöytäliinaa, tyynyä, ei, ei, ei.

Kävelin koirien kanssa kylätietä pitkin ja metsän kautta takaisin. Kaipaan merta. Osaan kuitenkin vaihtaa meren peltojen lainehtimiseen. Se riittää. Lenkillä näin kaksi ihmistä. Vanhempi nainen mustikkamättäässä, jonka Veiti sitten haukkui. Tulipa taas ruotsinkieltä treenattua. Apua mikä on mustikka ruotisiksi, entä kypsä? No, kysyin onko blåmusslorna färdiga redan. Sinisimpukat ja mustikat, melkein sama asia, mitäs tuosta!!! Nainen vastasi ruotsiksi ilman hämminkiä että eivät ole ihan vielä kypsiä, ja terveellisiä ovat...
Toinen ihminen istui talon pihalla. Täällä tervehditään kaikkia.Ollaan maalla.

Onnittelut Aamokselle ja Joikulle! He täyttävät tänään 9- vuotta!

Loma, loma, loma...alkoiko se todellakin nyt?

Nyt se loma alkoi. Ei sitä vielä ymmärrä.
Auto oli ihan täynnä tavaraa, siitä vois päätellä, että ois loma alkanut.

Viimeistään saunan kuistille tullessa tuntui lomalta.
Siellä oli aikamoinen yllätys: katettu pöytä kuohuviineineen!
Saadaan totisesti hyvitystä siitä, että meillä on kaupungissa iso-paha-naapuri. Mökillä onkin sitten ihan toisenlainen naapuri.
Pikkaraisen perhekin oli muuttanut pois. Etteivät vaan olisi meidän takia kiirehtineet ja liian aikaisin poikasensa suureen maailmaan ajaneet.

Mies sai uuden lelun. Ei se ole lelu vaan todella tärkeä, mökkiläisen perustarvike...Sillä rahalla olisi saanut Kultajousesta tarjous timanttisormuksenkin...

Pakko myöntää, että tästä on enemmän hyötyä. Sormus olisi kyllä ollut kauniimpi. Mutta niin turha, turhake.

Tässä vähän loma varustusta. Ja riippukeinu odottaa :)

Matildedal

 Mitä kaikkea Matildedalin laiturinkansikin kokenut? Mekin käytiin veneellä täällä kolmekymmentä vuotta sitten. Paistettiin lettuja jossain Ruukin krouvin edessä. Silloin ei ollut Ruukin krouvia. Laiturilla on oltu camarquehevosilla. Vaelluksella. Käytiin vaelluksen puolessa välissä ravintolalaivassa syömässä. Laiturilla katseltu kesäteatterin aloitusosiota. Laituri vetelee viimeisiään. Joissakin kohdissa lankut jo lähinnä multaa.

 Ruukin krovi, johon ei päästykään syömään hääpäivänä. Vielä päästään. Tänäkin kesänä. Ehkä.

 Putiikki jossa myydään alpakkalangasta kudottuja vaatteita ym. Silmäniloa, ulkopuolella.

Putiikin pihalla kaapelikelasta tehty pöytä. Pöydän jalassa, juurella asukkaita.

Matildedal on kaunis paikka. Siellä tuntuu historian henki.
Loman alussa mennää uudestaan Matildedaliin. Teatteri Provinssi esittää siellä Kulkurin valssin.

Loma, tule jo!

Pikkaraisella on viisi poikasta. Heidän kanssaan voi jutella hetken, sitten rohkeus loppuu ,ja pikkuhiljaa poikaset hautautuvat pesään höyheniensä peittoon.
Äiti Pikkarainen ei ole tottunut meihin. Useimmiten istuu aidan tolpalla huolestuneena. Kun istuttiin saunoessa terassilla pidempään, tuli herra Pikkarainenkin jo sanomaan meille, että eikös  olisi aika lähteä.
Oikeastaan on hyvä, että lomamme alkaa vasta viikon päästä , Pikkaraiset saavat olla rauhassa. Ovatkohan poikaset jo viikon päästä valmiita lähtemään?

Mun  lempikukat aukeaa ihan kohta. Varmaan viikon helteessä aukeavat kaikki. Toivottavasti joku jaksaa odottaa meidän loman alkua. Taidan ottaa mukaan kaupunkiin maljakkoon jonkun, varmuuden vuoksi. Tuntuu että olen odottanut lomaa jo niin kauan. Väsynyt odottamaan. Luovutan.
Kauppoihin on jo tullut koulutarvikkeita. Syksykö jo? Jäinkö ilman kesälomaa?
No, eipä tähän asti muillakaan ole kesälomaa ollut, jotain lomaa kyllä, mutta ei kesälomaa.

Mökillä ei ole syksy vielä. Kaikki on valmista lomaksi. Perunat kohta syötäviä. Mustikat pian poimittavia. Viinimarjat alkavat saada väriä pintaan. Ja kanttarellin alkuja näkyvissä.
Muutama työpäivä vielä. Jaksan.

Hääpäivä

Me ollaan oltu 28-vuotta naimisissa.
Aamulla tuli onnitteluja. Kello 03 onnitteli sammakko ja pikkukoira. Kello 04 onnitteli possu ja pikkukoira ja kello 05 onnitteli rapu ja pikkukoira.

Aamulenkkien ja mattojen pesun jälkeen lähdettiin Mathildedaliin syömään.
Joidenkin toistenkin mielestä 5.7 on hyvä päivä mennä naimisiin, ja niimpä Ruukin krouvissa valmisteltiin häämenuuta, emmekä saaneet  sieltä ruokaa. Olisivat voineet kyllä ravintolan nettisuvulla informoida asiasta.

Päädyimme Särkisaloon Kotkanpesään.
Siellä olikin oikein kunnon mättöruokaa. Terassilla paikalliset juttelivat toistensa kanssa pöydstä pöytään. suomipoppi soi ja kunnon suomalainen pubi meininki.

Kimalteleva merimaisema oli ihana.
Haaveeksi jäi Ruukin krouvin jälkiruoka, kakkuvitriinistä valittu kakunpala. En halunnut Kotkan pesän suklaatuuttiakaan tilalle. Kotimatkalla haimme s-marketista jäätelöä, suklaakastiketta ja marenkia. Ei hasuumpi jälkiruoka sekään.

Tämä taisi olla lauantaisessa hääpäivässä parasta:

Mun aviomies. Kerrankin kunnon vaatteissa. Ilman puman collegehousuja ja kauhtunutta t-paitaa :)