Jaksoin!

Tää kuva on meidän kotitiestä. Tässä kohtaa viimeistään huokaisee ja mieli asettuu. Ja tänne kun pääsee töiden jälkeen, ei tahtoisi enää lähteä mihinkään.

Mutta....löysin lompakosta leffalippuja, jotka oli käytettävä lokakuun loppuun mennessä, ja siitä se ajatus lähti.
Tiistaille sovittiin lippujen käyttö ja leffaksi valittiin Täydellinen joulu.
Leffa oli ihan kreisi komedia, nauratti ja vei ajatukset pois kaikesta. Ihan täydellinen irtiotto arkisesta alkuviikosta.

Eniten kaikessa yllätti se, että jaksoin lähteä! Ihan alusta asti ajatus lähtemisestä tuntui hyvältä, ei väsyttänyt, eikä ahdistanut.
Tänään oli lyhyempi työpäivä, pääsin jo 14 töistä. Lasten kanssa olin tänään vain kolme tuntia.
Ja koska olen aamuihminen, aikainen herääminen ja aamuvuoro ovat minulle täydellinen vaihtoehto.
Siinä ne syyt jotka vaikutti tähän päivään, nimenomaan jaksamiseen.
Minulle jäi jotain voimavaroja käytettäväksi työpäivän jälkeen, eikä käynyt niin kuin yleensä töiden jälkeen, että olo on loppuun asti rutistettu, puristettu, kaikki käytetty.

Haluan elää! Haluan elää täysillä myös työpäivän jälkeen.
Nyt vaan pitäisi keksiä miten lyhentää työpäivää.
Vinkkejä otetaan ilolla vastaan!
Omasta mielestä ei löydy muita vaihtoehtoja kuin vuorotteluvapaa, osittainen sairausloma (miten siihen pääsisi/joutuisi? ) ja irtisanoutuminen nykyisestä työstä.

5* illallinen

Pitkästä aikaa illallinen ystävien kanssa.

Alkuruuaksi juustokeittoa ja leipäpaloja
Tykkään älyttömästi keitoista, miksi niitä tulee laitettua niin harvoin?

Pääruokana lihamureketta, lohkoperunoita, mustapekkakastiketta ja vihreää salaattia.
Sellaista turvallista perusruokaa. Pientä keskustelua käytiin aiheesta muussi vai lohkoperunat...

Jälkiruuaksi mustikoita ja kinuskikastiketta. Helppoa, eikä aiheuta ähkyä.

Ähky saatiin ehkä aikaan jälkiruuan jälkiruualla vähän myöhemmin. Taas sitä suklaakakkua, jonka kuorrutusta en vaan saa kiiltäväksi ja kauniiksi. Tämä oli nyt jo kolmas suklaakakku tänä syksynä!
Tälläkertaa kermavaahdon kera.

Ja mulla oli uusi mekko päällä, jonne mun pömppö vatsa mahtuu lähes huomaamatta. (Kolme suklaakakkua ei auta asiaa...)

Tuon lilahtavan lehtikoristeen kun olisi saanut lämpimän punaiseksi niin olisi ollut täydellinen. Lila tai vähänkin lilaan vivahtavat värit eivät ole mun juttu.

Odotettu viikonloppu

Mustavalkoinen kausi menossa:)  Syksyn värikkyys on kyllä ihanaa, mutta kun meidän uusi keittiö on nyt mustaa ja valkoista, niin tuntuu hyvältä korostaa sitä.
Edessä on kiva viikonloppua.

Nala ja poika tuli jo perjantaina. En ehtinyt edes odottaa heitä. Yleensä katson kelloa ja lasken koska heidän pitäisi olla perillä.

Lauantaina on pitkästä aikaa neljän tähden illallinen. Tällä kertaa oikeastaan viiden tähden..Kuulostaapa vielä hienommalta! Vaikka ei ole tällä kertaa hienostelua vaan melkein arkista.

Sunnuntaina päästään valmiiseen pöytään syömään.

Työläisenä olon paras osa on tämä: perjantailla on aivan oma merkityksensä. Lomalla perjantai ei erotu viikonpäivistä mitenkään.

Nyt nautitaan!
Sauna, viiniä, hyvää ruokaa, seuraa, kirja, koira, kukkia, kynttilöitä...Jee!!!

Pian on....joulu

Kauppoihin on tulleet jo kaikki joulukrääsä. Sellaiset pelottavat jätti tontut joilla on pipo silmillä, kaikenväriset joulupallot jopa joululahjapaperirullat.
En minä noista välitä.
Mutta punainen. Lähes kaikki punaiset jutut.

Ikeassa oli lämpimän punaisia tyynynpäällisiä. Juuri oikean punaisia, ei oranssiin vivahtavia, ei liian viininpunaisia vaan juuri oikeita, lämpimiä. Vaan sinne ne jäivät, mies ei tykännyt kun olivat samettia! En ymmärrä. Sametti on pehmeää, kaunista ja se oli juuri oikean väristä.

Siellä oli myös kynttilöitä. Niitä punaisia.
Pääsin yhden kerran niiden ohi, mutta kun niitä oli uudestaan siinä kassojen lähellä.....Pöytään en niitä vielä tohtinut laittaa, mutta siellä ne ovat, laatikossa valmiina, sitten kun siltä tuntuu.

Muutama joululahjakin on tullut ostettua jo. Oikeastaan viisi. Jos nyt jo paketoisi ne, oikein ajan kanssa, siiitä olen haaveillut, kauniisti paketoiduista lahjoista, loppuun asti mietityistä.

Tykkään joulusta.
Nyt ole kyllä kuukauden etuajassa. Yleensä tämä tunne tulee marraskuun alussa, auts.
Koitan nyt vähän hillitä, koska jos aloittaa liian aikaisin, kyllästyy ennen kuin se joulu ehtii.

Yksi parhaista asioista elämässä

Tampereelle mennessä pysähdyttiin Ideaparkkiin ja kokeilin siellä yhtä mekkoa.
Niin pullisteli vatsamakkarat mekossa, että mekko jäi sinne. Mieli oli hetken vähän apea, ja mietin pitäisikö jotain tehdä.
Sitten oltiinkin jo Tampereella, ja mentiin syömään...hyvin.


Ravintolassa syöminen on yksi parhaista jutuista elämässä.
Ei se nuorena ollut niin merkityksellistä, mutta nyt se on.
Pienet asita tekevät siitä vielä paremman. Ensiksikin tuo elävä valkoinen neilikka. Yksi kukka, suuri merkitys.

Toinen asia: kynttilä, sekin on plussaa kun kynttiläkin on elävä.
Ja kolmas asia on viinipullo pöydässä.

 Neljäs asia on ruokien esillelaitto. Tällaisen leipäkorin haluaisin kotiinkin. Tuo punainen oli jotain tomaattijuttua, maistui voimakkaasti tomaatilta, ei jatkoon.

 

Viides asia on ruuan maku. Alkuruokana kanttarellikeittoa ja maalahden limppua. Kun oli jo odotellessa nakerrellut noita leipiä, niin jätin maalahden limppu kolmiot syömättä.  Kun tarjoilija kysyi maistuiko keitto, minäpä olin rehellinen. Sanoin, että tykkään enemmän paksummasta keitosta, mutta sehän on makuasia. Eipä siitä sen enempää juttua syntynyt tarjoilijan kanssa. Keitto olisi ollut helpompaa juoda lasista, kyllä se oli liian laihaa.

 

Pääruuaksi pippuripihviä ja mustaleima-emmentalperunagratiinia. Oli siinä limeselleripyreetäkin (ei jatkoon). Tosi hyvältä maistui, paitsi siis tuo limeselleripyree. Kukalliset lautaset kiinnitti huomiota harvinaisuudellaan. Useimmiten lautaset valkoisia?

Jälkiruuaksi creme bruleetä lakkahillokkeella. Oli hyvää. Ja nuo asetellut marjat ja kukat olivat vielä nätimpiä livenä kuin kuvassa.

Ja sitten mentiin teatteriin katsomaan Vanhoja poikia. Junnu Vainion lauluja neljän miehen laulamana ja tarinoilla höystettynä. Nelihenkisellä orkesterilla oli myös oleellinen osuus esityksen onnistumisessa.

Sellainen syysloman reissu. Selkäkin kesti suht hyvin :)

Villieläimiä

Mä olen himoinnut kaikenmaailman jänis-kettu tyynyliinoja/tyynyjä jo pitkään. Nyt kun pääsin suureen kauppaan, niin sanoin miehelle, että jos joululahjaksi....Joulu sitten tulikin samantien :)
Toki saa näitä olla useampiakin.
Tätä kun katselee tässä sohvalla, tulee tyytyväinen ja levollinen olo.

Selän kanssa pärjää jo. Kyllä se vielä koko ajan ilmoittelee itsestään pienellä jomotuksella, mutta nyt jo tuntuu siltä, että tästäkin taas selvisin.


Vurovaikutus, kommunikointi on ollut hankalaa. Lauseet voi käsittää niin monella tavalla, tekstiviesteistä puhumattakaan. Lauseiden takana on aina tunne ja kokemukset, niitä on vaikea pukea sanoiksi. Joskus on vaikea tietää mitkä asiat kannattaa antaa mennä toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos, ja mitkä taas kannattaa ihan samantien purkaa sanoiksi, lauseiksi ja selvittää.
Sekin on kumma juttu, miten vaikeista asioista keskustelu tekee mielen matalaksi, varovaiseksi ja miten sen jälkeen tekee kipeää vatsassa asti, ihan fyysisesti.
Toiset selviävät nopeammin, unohtavat ja jatkavat matkaa.
Minulla kestää. Selviän kyllä, ja saatan näyttää ihan normaalilta itseltäni, mutta sisällä on "haavoja" vielä pidempään.

Kaikenlaista kivaa on kuitenkin tulossa: teatteria, ystäviä ja konsertti.
Elämä on tällaista, ylä-ja alamäkeä.

Voihan selkä

Selkä niksahti sunnuntaina kun nousin aamiaispöydästä. Väärä kierto, väärä nousu, väärä päivä...
Buranaa, lepoa, alaselän hierontaa keinumalla ja kävelyä.
Olin niin tyytyväinen kun sain iltaan mennessä selän lähes normaaliksi.

Maanantai aamulla heräsin ja keräilin itseäni hetken. Selkä oli niin hyvässä mallissa, että ei epäilystäkään ettenkö voisi ajaa töihin.
Töissä ajattelin vielä ensimmäisen tunnin alussa järkevästi, en istuisi paljon ja nostin työpöydänkin niin että pystyin tekemään töitä seisten .
Sitten tuli yksi pikkuinen, juoksi kohti, ja mitään ajattelematta nostin pikkuisen syliini.
Siinä se sitten olikin, se työpäivä.
Laskin pikkuisen takas maahan ja koitin esittää ettei paljon satu.

Vielä sinnittelin, koitin kävellä, join kupin kahvia ja lepuutin selkää lattialla maaten.
Lopulta oli pakko luovuttaa ja lähteä kotiin.

Sain lääkäri ajankin ja ohjeita ja sairauslomaa.
Harmitti.
Syysloma edessä, kerrankin lyhyt työviikko (kolme työpäivää) , nyt ei ollut hyvä aika saikulle.
Positiivisemmin: No, hyvähän se on saada levätä ennen loman alkua; nukkua, lukea kirjaa ja vain olla.
Iltaa kohden selkäkipu ei helpottanutkaan.

Yö meni levottomasti. Asennon vaihto sattui.
Aamulla ei tarvinnut miettiä olinko turhaan saikulla. hädin tuskin pääsin sängystä ylös.
Pelkkä lepo ei ole hyväksi selkäkivulle, mutta kun ei pysty muuhun.
Buranaa  ja Sirdaludia ja takas sänkyyn
odottamaan että lääkkeet vaikuttaa, ja että ulkona tulee sen verran valoisaa että voin mennä yrittämään kävelyä...

Tepastelu auttaa. Ympäri pihaa ja vähän pellolla "mummokävelyä" niin helpotti vähän.
Ehkä se tästä.

Ja iltapäivällä sain piristävän viestin. Heti tuntui selkä paremmalta!

Milloin viimeksi?

Ilahduin
Ilahduksia, sellaisia ilon läikähdyksiä tapahtuu onneksi usein. Viimeisin varmaan Helmen sisar- kirjaa lukiessa. Se tunne kun on hyvä kirja kesken ja pääsee lukemaan....
Ilahduin myös perjantaina, sellaisista palaute sanoista, ensin tulee ilo, sitten jo häkeltyy.

Nauroin
Samuli Putron keikalla Anna nyt, no enhän anna, biisin kohdalla . Piti laulaa yhdessä, niin et Samuli laulaa:"Anna nyt" ja yleisö laulaa. "No enhän anna", ja kun yleisön joukosta naisääni huusikin. "No annan". Ja Samuli nauroi ja sanoi ettei koskaan ennen kukaan ole laulanut vastaan noin.

Itkin
sunnuntaina pariin kertaan. Ensin kun selkä niksahti aamiaispöydästä noustessa. Harmituksesta enemmän kuin kivusta. Ja vielä sen jälkeen facebook tarjoili vuoden takaisen muiston: kuva Veitistä Nalan vieressä. Iski ikävä. Eipä kuvaa ottaessa tiennyt eikä arvannut, että yhteistä aikaa ei olisi enää seuraavana syksynä.

Harmistuin
Onko harmistuminen sama kuin ärsyyntyminen? Harmistuin tai ärsyynnyin kun tavaraa on vaan liikaa. Tulee säilöttyä kaikenlaista "jos viellä joskus tarvii" tavaraa. Rohkeammin vaan pois kaikki mitä ei ole vuoteen tarvinnut tai mistä ei tykkää.

Häkellyin
Tuohon nyt jo vahingossa vastasin tuolla ilahduin kohdassa. Elikkä aina noista kehuista tai positiivisesta palautteesta häkeltyy. Yksi pieni kehu, sen vielä ilahtuneena ottaa vastaan, mutta kaikki sen lisäksi on jo ihan liikaa.

Kokeilin
Joogaa on tullut kokeiltua alkeiskurssilla nyt pari kertaa. Ja nyt  kun selän niksahduksen takia jouduin jättämään joogan väliin, niin tietty harmitti, mutta kokeilin joogassa oppimaani alaselän hierontajuttua, ja se auttoi ainakin vähän.

Urheilin
Kävely on ainoa urheilumuoto nykyään. Viikolla tehtiin lenkki kylätietä-metsätietä-metsäpolkua pitkin, ja kyllä se tuntuu hyvältä, vaikka jotain siinä kävellessä aina puuttuu (KOIRA).

Herkuttelin
Lauantaina pähkinäsuklaalla, viinillä,, tortillasipseillä. Viikolla herkuttelin salaatilla ystävän luona.

Ostin
Kanervia, callunoita Lidlistä. Itselleni ostin viimeksi huulipunan ja collegetunikan. Seuraavaksi listalla huussin matto, wc-rullateline ja kuivikeastia. Ikeassa olisi...

Luin
Lucinda Rileyn seitsemästä siaruksesta kertovasta sarjasta Helmen tarinan. Seuraavan siskon tarina ilmestyy vasta ensi keväänä. Helmeä jonotin ensin kirjastosta, olin 275:s ja kyllästyin odottamiseen ja mies osti kirjan mulle. Rileyn kirjoissa kulkee kaksi tarinaa rinnakkain. Tykkään eniten siitä vanhasta ajasta kertovasta tarinasta.

Tapasin
Viime viikolla ystäväni johon tutustuin 30 vuotta sitten sairaalan synnytysosastolla. Ensin oltiin tarkkailussa vierekkäisissä sängyissä kun mun vauva ei liikkunut tarpeeksi ja ystäväni vauvalla jotain myös. Siitä sitten kotiuduttiin, mutta tavattiin alle viikon päästä uudestaan synnyttäneiden osastolla. Siitä asti pidetty yhteyttä.

Päätin
 Päätin siirtää turhia tavaroita, vaatteita kierrätykseen , mutta selkä niksahti ja suunnitelmat vaihtuivat.

Inspiroiduin
Varmaan töissä. Siellä tarkkailee, havainnoi ja miettii eri vaihtoehtoja lähes koko ajan. Niitä inspiraation tuloksia sitten kokeillaan ja osa jää käyttöön, osaa viilaillaan lisää ja osa todetaan huonoiksi.
Syksystä kyllä inspiroituu helposti: värejä, villasukkia ja alkaa miettimään joulua :)

Heitänpä tämän haasteen Helmille:) Eli vastaapa blogissasi näihin otsikoihin, tietty vaan jos haluat, ehdit yms.

Uneton aamuyö

Miten voi niin yksinkertainen asia kuin nukkuminen olla näin hiton vaikeaa?
Herään aamuyöllä siihen, että puren hampaita yhteen leuka jäykkänä ja sydän tykyttää, hengityksen tempo on kaikkea muuta kuin rauhaisa.
Koitan keskittyä hengitykseen: lasken kahdeksaan ja hengitän sisään, kahdeksaan ja hengitän ulos.
Hoen mielessäni: kaikki on hyvin.
Uni ei tule. Levotonta torkkumista.

Illalla nukahdan ihan heti kun saan pään tyynyyn. Se on positiivista.
Usein nukahdan jo sohvalle. Voin nukahtaa jo seitsemältäkin....Nukun hetken ja jatkan taas telkkarin tuijotusta.

Tiedän, että tarvitsen unta vähintään kahdeksan tuntia eikä yhdeksänkään liikaa ole.
Nyt unet jäävät joka yö vajaaksi. Ja se näkyy minussa!
Olen ärtynyt ja väsynyt.

Saunominen, viini, ulkoilu...ei vaikutusta.
Mökillä nukun paremmin.
Se tuntuu epäreilulta. Tykkään kodistani ja haluan viettää täällä vapaa aikaakin.

Kun tätä pohdin, niin yksiselitteinen syy on työ.
Täältä kotoa lähden aamuisin töihin ja taas palaan töiden jälkeen tänne, se on sitä arkea.
Valmistaudun töihin miettimällä mitä tarvitsen, mitä voidaan tehdä, mitä tarvitsisi tehdä ym. ym.
Kaikki tämä valmistautuminen ja ajattelu jatkuu öisinkin.
Välillä tulee joku hyväkin idea yöllä, mutta kun haluaisin nukkua!

Mulla on kalenteri, johon kirjoitan ylös tekemättömät asiat, ideat ja ehdotukset, auttaa varmasti osittain.
Teen rentoutusharjoituksia. Luen kirjaa. Kuuntelen musiikkia. Kyllä minä yritän kaikin voimin saada eron työn ja vapaa ajan välille.

Jos keksitte vielä jotain mitä voisin yrittää niin kertokaa!

Monta projektia

Tähän tulee nuotiopaikka. Saunarakennus jää tuohon vasemmalle.
Ensin tää pitäisi tasoittaa, ehkä kärrätä sitä hiekkaa pohjaksi. Sitten ehkä tällainen:

Ja tämän ympärille penkit tai puupölkyt, ja niiden päälle taljanpalat. Siinä sitten istuskeltaisiin ja juteltaisiin nuotion loimussa, paistettaisiin ehkä makkaraa, juotaisiin jotain....
Sitten joskus kun kaikki projektit on valmiit :))))

Kaksi kuusta kaadetaan piakkoin. Kuvassa kaksi vasemmalla olevaa. Oikealla puolella olevat eivät ole meidän tontilla kokonaan, ja jotain tuulensuojaa hyvä jäädä. Vasemmat kuuset poistetaan, jotta avartuu näkymä pellolle. Toisilla on merta, meillä peltoa.....
Ja kuvassa näkyy pieniä puisia keppejä ja narua, se on nurmikon raja. Sisäpuolelle tulee nurtsia ja ulkopuoli jää metsäksi, kuntaksi. Kukaan ei vielä tiedä koska moinen tapahtuu, vai tapahtuuko kenties koskaan. Elämä on....

Tässä vielä toinen kuva nurmikkoprojektista. Sauna jää kuvassa oikealle. Ja tuohon rajalle sitten olisi tarkoitus istutella jotain heiniä, ehkä saniaisiakin, ehkä vuorimäntyjä. Vuorimäntyihin suhtaudun aika negatiivisesti, mieluummin jotain muuta.

Ja yhteen nurmikon nurkkaan tulisi iso perennapenkki. Siihen on ehdotelmana vaikka mitä pensaita ja kukkia. Niitä alan talven aikana katsomaan mistä tykkään, mistä en.

Syyskaunosilma, Isotähtiputki ja Tulikellukka ainakin pääsevät listalle, ehkä perennapenkkiinkin.

Ja lisää projekteja löytyy kyllä, vain mielikuvitus (ja rahavarat!) ovat rajana.
Jotta tällainen puuhamaa meillä.

Huussi on viittä vaille valmis. Ja kesällä maalaus edessä. Nyt etsitään kuivikeastiaa, mattoa ja wc-rulla telinettä.

Kukkalaatikko talveksi on jo valmis!  Täällä on siis myös jotain valmistakin :)

Mutkikas tie

Aloin miettimään elämää. Viikonloput mökillä ovat niin rentouttavia, ollaan perusasioiden äärellä. Kannetaan vettä kaivosta, lämmitetään puilla, peseydytään saunassa ja aamulla laitetaan yksinkertaisesti ne mukavimmat vaatteet päälle.
Elo tuntuu huolettomalta ja yksinkertaiselta.
Nyt heräsi mielessä kysymys, teenkö itse elämän monimutkaisemmaksi "kaupungissa"?

Työelämän kuviot ovat haasteellisia koska niihin liittyy vaatimuksia, tavoitteita, odotuksia ja niin monia hmissuhteita ja vuorovaikutusta. Sanat ja lauseet ymmärretään toisinaan väärin. Olemus, kehonkieli viestittää asioita ja tunteita, jotka eivät aina ole oikeita viestejä, vaan niihin liittyy aina myös omat luulemiset ja tunteet.
Minä pyörittelen päässäni asioita, on monta suuntaa ja oikeaakin haaraa jonne voi kääntyä. Kuka tietää mikä on oikea ja mikä täysin väärä? Näitä kun pyörittelee pienessä päässään niin on migreeni ja ahdistus jo ovella.

Jospa kaikki olisikin yhtä yksinkertaista kun mökillä. Kuuntelisi vaistoaan, tekisi ja olisi tyytyväinen. Jättäisi jossittelut ja monimutkaiset ajatushaarat ja menisi suorempaa tietä.

Pomo sanoi hyvän lauseen kerran kehityspäivässä, jotenkin se meni näin: Se lisääntyy mihin kiinnität huomiota.
Pitänee pitkälti paikkansa. Se on se lumipalloefekti: pyörittää päässään jotain, se alkaa kasvaa ja kasvaa, mutta sama pallo pyörii vaan isommaksi. Saikohan kukaan kiinni mielikuvasta?
Joku asia vaivaa, kiinnität siihen huomiota jokapäivä, keräät "todistusaineistoa" ja jossain kohtaa mitta tulee täyteen ja kaadat koko sangollisen jonkun päälle.
Jos voisi samantien käydä käsiksi siihen yhteen ongelmaan, ottaa puheeksi ja ohittaa.
Toisaalta taas työnohjaaja sanoi kerran, että jos joku asia vaivaa vielä seuraavanakin päivänä, niin kannattaa ottaa se puheeksi. Toisinaan joku  ongelma tai ärsyttävyys häviää yön aikana.

Elämän ei pitäisi olla niin vakavaa.
Enemmän iloa, valoa ja vapautta, naurua ja nautintoa.
Jospa yrittäisi näillä eväillä jatkaa tätä työsarkaa.

Vkl

Tultiin viikonlopuksi mökille.
Nukuin taas 10 tuntia, heräsin vain kerran välillä. En ymmärrä miksi täällä nukkuu niin paljon paremmin. Sänky on täällä huonompi, täällä on lämpimämpi, yhtä pimeää, täällä vaan uni on syvempää ja rauhaisampaa.

Aamupäivän kiertelin metsässä, runsas pari tuntia. Ihastelin värejä, oli ihana pakkasaamu ja mulla oli kaveri. Kaveri ehdottelee kaikkia reittejä ja löytää aarteita. Tällä kertaa kävyt olivat parhaita aarteita. Vihaakohan hän sen takia oravia, kun heille molemmille kävyt ovat tärkeitä?

Välillä istuskeilin kallion reunalla ja kaveri nautiskeli kuuraisessa jäkälässä.
Koiran kanssa metsässä samoilu laskee verenpainette ja kohottaa mielialaa ihan varmasti vielä moninkertaisesti enemmän kuin ilman koiraa metsäily.

Tämä alkusyksy kun puissa on vielä lehtiä on niin kaunista aikaa. Eikä tunnu yhtään kylmältä kun vaan laittaa reippaasti pipon päähän ja muutenkin lämpimästi päälle.

Mulla on kaikenlaisia ulkoiluvaatteita, mutta jotenkin kaikki eriparisia.
On sellaiset fleecevuoriset softsellhousut, on vedenpitävät tuulihousut, on toppahousut, kuoritakki, goretex talvitakki, mutta kaikki muut on eriparia paitsi se ns. tuulipuku.
Löyyyköhän ja pärjäiskö sitä yksillä kunnollisilla? Siis sellaisilla yksillä housuilla ja takilla, joihin mahtuisi alle jotain ja jotka kestäisi sadetta. Ja jotka sopisivat yhteen ja kestäisivät niin, että niillä voi reilusti istua kivellä, eikä haittaisi kuraiset tassunjäljet, voisi pyyhkiä vaan pois.
Vai onko se vaan tosiasia, että täällä Suomessa tarvitaan talveksi tosi lämpimät ja vedenpitävät, ja toiset muiden vuodenaikojen vähän leudompiin keleihin sopivat?

Ulkoiluvaatteet on sen verran hintavia, että niiden pitää sitten tosiaan tuntua päällä hyvältä ja olla toimivia. Siinä on mun yksi haave, siis kunnolliset ulkoiluvaatteet.
Ja jos sellaiset joskus saan, niin todennäköisesti laitan ne kauniisti kaappiin, enkä raskii käyttää!

Harhailipa ajatus taas, mutta tavallaan aiheessa pysytään.

Perjantai illalla oli kaikki tähdet näkyvissä. Siinä ne tuikkivat lähellä, tai kaukana. Jotenkin tuntuu aina tähtiä katsellessa, että siellä jossain on kaikki jo lähteneet, tähtinä loistamassa.

Lauantaina vielä saunomista ja lisää tähtiä. Kynttilöitä ja viiniä.
Ja mulla on hyvä kirjakin kesken.
Täydellistä irtautumista arjesta.

Koskettava

Pitkästä aikaa pystyin lukemaan kirjaa.
Pääsin irti arjesta, tästä hetkestä, jonnekin ihan muualle. Ja se tuntui hyvältä.

Tämä kirja kertoi yhden naisen elämästä ja myös naisen viimeisistä päivistä.

Osoitekirjassa oli nimiä, joiden päälle oli vedetty sana: kuollut. Niin käy kun elää tarpeeksi vanhaksi, osoitekirjan nimet lähtevät, ennen.
Jokaisesta nimestä kerrottiin, miten se liittyi naisen elämään.

Kirja kertoi koskettavasti myös kodinhoitajista. Miltä se tuntuu vanhuksesta, millainen hoitaja on. Empaattisuus, aika ja toisen huomioiminen, siinä ominaisuudet, jotka olisi tarpeen vanhusten hoidossa. Ja oikeastaan kaikessa muussakin vuorovaikutuksessa!
Herkkyys huomata, olla läsnä ja kosketuksen tärkeys.

Oma elämäni tuntui taas kevyeltä verrattuna kirjan Doriksen elämään. Aikakin oli tosin eri, ongelmat erilaisia, eikä niitä voi verrata, mutta tuntuma jäi.

Minulle tärkeätä ovat onnelliset loput.
Tässäkin oli onnellinen loppu, tyynen ja koskettavan lohdullinen.

"Loppupeleissä vain rakkaus ratkaisee. Rakastito sinä tarpeeksi? "