Persoonallisuuksia

Usein mietityttää miten koirista tulee sellaisia kuin niistä tulee.
Samassa perheessä kasvaneet pennusta asti, ja kuitenkin aivan erilaisia.

Joiku syö kaiken ahmimalla. Kun palkitsen jostain frolikilla, Joiku hotkaisee sen yhtenä suupalana. Veiti pudottaa maahan, haistelee,puree palasiksi ja syö sen noin kolmena erillisenä suupalana. Hankaloittaa hieman vauhdissa palkitsemista..Onneksi olen kekseliäs, frolikit ovat nykyään pieninä palasina, Veitikin saa sen kerralla syötyä, pudottaa kyllä silti maahan ja haistelee, joten vauhdissa palkitseminen ei onnistu tälläkään tavalla.

Joiku nukkuu mökillä sohvalla, kaupungissa eteisen lattialla, tai sänkymme vieressä lattialla. Veitillä on mökillä oma "sänky" , kaupungissa Veitillä on kolme "sänkyä" (kaakelisänky, 120cm patja ja sänkymme vieressä pieni peti).

Joikua saa harjata kunnolla, ei tunnu missään. Veiti kirkaisee heti jos joku karva vähänkin nipistää.

Joiku ymmärtää katseesta jo tehneensä jotain tyhmää, nolostuu. Veitiä taas ei hetkauta mihinkään, vaikka häntä millä äänenpainolla moittisi.


Joiku pusuttaa pienin lipaisuin koko naaman märäksi, pyytämättäkin.
Veiti sipaisee pienen pusun pyydettäessä "jos nyt ihan pakko"-ilmeellä.

Joiku hypähtää heti pois tieltä, vaikka ei edes olisi tarvetta väistää. Veiti makaa röhnöttää kaapin oven edessä ja mulkaisee: onko sun tosiaankin pakko just nyt avata tuo ovi... 

Tylsäähän elo olisi jos kaikki olisi samanlaisia.

Kun nyt pentubuumi menossa, laitan Veitistä ja Joikustakin kuvat pentuajalta.

Joiku

Veiti

 Olisinko osannut jotenkin pentuja tarkkailemalla saada tietää näistä luonteenpiirteistä jo silloin? Olisiko sillä ollut merkitystä?  Ei olisi. Kumpikin, sekä Veiti että Joiku ovat ihan täydellisiä juuri tuollaisina, omina persoonallisuuksinaan.

Pentukuvia etsiessäni törmäsin tähänkin kuvaan:

Muistan miten jännitti pennun tulo ja se, miten Joiku suhtautuisi pentuun. Sekin huoli oli niin turhaa. Kuten kuva kertoo, se oli veljeyttä ensi hetkestä asti.
Miten vuodet kuluvatkin äkkiä... tuokin matto ollut lattialla ja vielä samassa paikassa jo kuusi vuotta...pitäisikö olla nolo...tai laittaa se edes eri paikkaan!

Pentuja videonpätkillä

Pieniä videon pätkiä.  Tuovat hymyn huuleen maanantai aamunakin.
Mukavaa viikkoa kaikille!

Pentuja, pentuja...osa 17

Pennuilla oli tänään jännittävä päivä.
He muuttivat. Nyt he asuvat keittiössä, vähän laajemmassa "kaksiossa". Heillä on tilava makuuhuone (luolamainen maja pehmeällä patjalla), leikkitila, ruokailutila ja suht iso "vessa".
Ilotar kävi katsastamassa kaksion ensimmäisenä, ja kovasti tila miellytti häntä.

Tähtihetki- ensimmäinen ruokailu uudessa "asunnossa".  Kanaa papanoiden kera kermaviili pedillä.

Toinen jännittävä asia tänään oli sirutus. Pennuilla on nyt identiteetit.
Pennut suhtautuivat sirutukseen viilipyttymäisen rauhallisesti. Vain yksi pennuista kitisi pienen vastalauseen.

Rauhallisella sirutustiimillä oli varmasti osuutensa sirutuksen leppoisaan sujumiseen.

Ihanaa seurata pentueen kasvamista ja kasvattajien toimintaa.
Pentujen käsittelystä ja niiden kanssa toimimisesta opin koko ajan lisää.
Tajusin mikä merkitys silläkin on kun Tuija on kotona pentujen kanssa. Pentuja on harjattu päivittäin, kynsiä leikattu, niille on juteltu, niiden kanssa on leikitty, ne saa touhuta ja kokea paljon erilaisia juttuja. Tästä kaikesta on tuloksena pennut, jotka tulevat juosten ja häntä heiluen ihmisen luo.  Siitä lähtee yhteistyö, joka jatkuu koko koiran elämän. Ihmisen koira, juuri sellainen peimensukuinen lapinkoira on.

"Peilikuva".  Riemutar ja sen sisko. Pentujen erottaminen on edelleen vaikeaa. Onnin erottaa aina, muiden kanssa yhä vaan arvuuttelua. Tarjan tuomat väripannat helpottavat asiaa , mutta tässäkin kuvassa kun on nuo karvat...

Pentujen luovutusaika tulee kolmen viikon päästä. Aika kuluu nopeasti. Toisaalta koen jo surua, tiedän että minulle tulee ikävä pentuja, ihan  niitä kaikkia. Ajatuksiin tulee myös se, miten pystyisin kertomaan tuleville omistajille miten valtavan ihanan, rakastetun pennun he tulevat saamaan, ja ennen kaikkea mihin se heitä velvoittaa!  Tiedän että pennut tulevat koettelemaan omistajiensa hermoja moneen kertaan, vielä silloinkin kun eivät enää ole pentuja, tarvitsette kärsivällisyyttä. Toisaalta pennut/koirat korvaavat kaiken antamalla teille niin paljon; rakkautta, luottamusta, ihanaa yhdessä oloa.

Eikä minulla oikeasti ole huolta, Tarja on teidät valinnut.

Pentuja, pentuja....osa 16

Kaikki kahdeksan pääsivät tänään yhtä aikaa ulos. Eipä siinä ihmetelty ulkoilmaa sen enempää, nyt oli tilaa juosta, ja sitten juostiin.

Pennut ovat oppineet juomaan sievästi vesikupista. Tosin jotkut olettavat, että tyhjä vesikuppi on potta... Kaksi pennuista osasi hienosti asettaa pyllynsä " potalle" ja kakkia sinne.

Jollakulla oli mielipiteensä sanottavana Tarjalle. Tuo kirja on nimeltään : Kuka kukin on.

Tämä pentu taitaa olla Juskankaan Lumotar.

Ja edelleen...pennut tuoksuu ihanalle <3

Fontissa

Meille, jalkapalloäideille, on tullut tavaksi tavata muutaman kerran vuodessa. Olemme siis tuttuja siltä ajalta kun poikamme pelasivat jalkapalloa, ja me vanhemmat kustansimme, kuljetimme ja kannustimme.

Keskiviikkona oli taas aika tavata.
Ensimmäinen meistä äideistä tulee mummoksi ensi keväänä. Niin se aika rientää. Suurin osa pojista opiskelee, muutama on jo töissä ja yksi ansaitsee leipänsä pelaamalla jalkapalloa.

Tällä kertaa me tapasimme ravintola Fontissa. Ruokalistasta emme ymmärtäneet puoliakaan, pastalle oli keksitty jos jonkinmoista hienoa nimeä. Itse söin caesar-salaatin. Myllyn Prisman caesar-salaatti voittaa Fontin vastaavan 6-0.

Keväällä on taas tarkoitus järjestää piknik-risteily yhden "äijän" toiveesta, jotta äijätkin näkisivät taas toisensa. Taitaa olla jo neljäs tai viides piknikki tällä porukalla.

Pentuja, pentuja....osa 15

Mummo kävi kylässä.

Saga-mummo pääsi ensikertaa tapaamaan pennut. Saga oli häkeltynyt. Hän koetti selvästi laskea montako niitä on, ensin oli lattialla kaksi, sitten pentulaatikosta tuli toiset kaksi, ja vielä lisää. Niin paljon pestäviä naamoja, pyllyjä...
Saga näytti myös onnelliselta. Siinä hän makasi pentujen keskellä ja antoi pentujen tehdä ihan mitä vaan, sellaisiahan mummot ovat, hemmottelijoita. Eikä mummo olisi malttanut millään lähteä pois pentulasta.

Ja sitten syötiin jauhelihaa.

Onni Armas kiljui vielä laatikosta haluavansa lisää jauhelihaa.

Kaunotar halusi tänään laatuaikaa. Pureskeli rannettani ja pötkötteli selällään pitkän aikaa, toisten jo mentyä nukkumaan. Riemutar osaa ravistella, hän ravistelee siskojaan niskasta ja maton reunaa. Ilotar tutkii paikkoja, miettii jo sisustuksen uusimista, tapettien poistamista.. Tai sitten he olivat Valotar, Hymytär, Onnetar tai Sulotar...Vielä vähän epäselvää kuka kukin on.

Pentuja, pentuja...osa 14

Ne kurkottelevat ulos pentulaatikosta. Ne leikkivät pallolla. Ne hyökkäilevät toistensa, minun ja kameran kimppuun. Ne vaanivat toisiaan. Ne repivät paperia.Ne heiluttavat häntää kun niille puhuu. Siis ne on taas viikossa oppineet vaikka mitä!

Jokapaikassa tapahtuu jotakin samanaikaisesti. Nyt vasta oikein tajuaa, mitä se merkitsee kun pentuja on kahdeksan.

 

Leikittyään ne pysähtyy, ja nukahtaa. Tai alkavat uudelleen riehua, jos siskoista joku, tai veli tulee houkuttelemaan leikkiin. 

Ja niiden vatsatkin tuoksuvat aivan taivaallisen ihanalle!

On syksy niin ihmeellinen

Vieläkin sai viikonloppuna ihailla kaunista ruskaa. Lapin ruskavaellus-haave on asettunut rauhassa odottamaan sopivaa ajankohtaa, koska tänä syksynä etelässä ruska taisi olla Lapin tasoa.
Joskus maanantait ottavat voimille enemmän, joskus vähemmän. Tämä maanantai otti voimille.
Ja syksykin tuntuu vaihtuvan talveksi.

Pentuja, pentuja....osa 13

 Tänään KAIKKI söivät velliä. Tässä siro tyttö syö sievästi kulhosta. Tytöllä pienemmät merkit silmien yläpuolella, mutta rinnassa puhdas valkoinen merkki, kaunotar.  Onko kaikilla kasvattajilla pentujen koon mukaiset ruokakupit ;) ?

 Tässä paljon veljensä näköinen tyttö, pää toki pienempi. Häntä autoin pääsemään syömisen makuun tarjoamalla velliä ensin sormesta.

Henkilökohtaisen vellin syömisopiskelun jälkeen, pentu nostettiin toiseen laatikkoon. Näin voitiin todella varmistaa, että kaikki osallistuivat tähän oppimistuokioon. Freija äidin tehtäväksi jäi pestä pentujen naamat. Toisilta Freijan piti pestä myös selkä, tassut....

Pentuja, pentuja...osa 12

 Näin lähellä pentulaatikon reunan ylitystä jo!

 Pennut opettelevat jo vellin syömistä. Muutamat latkivat pienistä kupeista kuin vanhat tekijät, toiset vielä epäröivät ja maistelevat ja pari ei suostu edes maistamaan.Pentujen luonne-erot alkavat  näkyä.

Ruokailun jälkeen jaksetaan olla hereillä yhä pidempiä aikoja. Opetellaan leikkimään. Purraan siskon/veljen korvaa, hyökätään ja lyödään tassulla.

Pennut seurustelevat muristen, vinkuen ja "haukahteluin". Sydän läikähti ilosta kun yksi pennuista käveli kohti minua ja heilutti häntää. Häntä heilui oikein kunnolla, puolelta toiselle...(Freija kyllä oli takanani, ehkä heilutukset olivat enemmän hänelle ).

Pennut tuoksuvat niin, niin ihanalle.
Haluaisin pullollisen hajuvettä, joka tuoksuisi samalta kuin pennut.

Turhuutta?

 Tykkään lahjoista, yllätys lahjoista.
Kokeilin Livboxia. Kerran kuussa kotiin paketti. Sain valita olenko kiinnostunut enemmän ihonhoidosta, meikeistä , kynsistä...

T'änään tuli paketti. Kaikkea tarpeellista...Käsivoidetta, kädet alkavat taas kuivua kun kesä on ohi. Hiuksiin öljyä, mun hiukset onkin kuivat kuin korput. Kynsien vahvistajaa, tarvitsen.  Hajuvesinäytteitä, jee, ja kuorintavoidetta, joka lupaa vaikka mitä. Ai niin ja isoin pullo on luonnonkosmetiikkaa, suihkugeeliä.

Tätäkään ei saa ilmaiseksi, vaikka tavallaan näytteitä ovatkin.

Voisin mennä Myllyyn, ja ostella samalla rahalla, mutta se ei kuitenkaan ole sama. Enkä sitäpaitsi tykkää shoppailla. Tämä siis on ihan vaaratonta, hauskaa eikä niin kallista turhuutta. Sopii minulle.

Syksy

Mies löysi näin hyvän lampaantaljan Mestaripalvista. Iso, eikä maksanut niin paljon kuin yleensä. Kyllä nyt kelpaa mökillä kiikustella, vaikka talvikin tulee.

Ei olla aiempina syksyinä mökkeilty näin pitkään. Yleensä ollaan pidetty taukoa lokakuusta jouluun. Joulu vietetty mökillä , ja taas taukoiltu huhtikuuhun.
Nyt tuntuu, ettei enää osaa kaupunkiin jäädäkään viikonlopuksi.

Syksy tuntuu hyvältä. Luonto on täynnä kauniita värejä, lämpimiä värejä. Illalla saa nauttia kynttilöiden valosta. Ei ole pihatöitä. Saa vain olla. Lukea, käpertyä, nautiskella.

Pentuja, pentuja...osa 11

Sunnuntaina kaikilla pennuilla silmät auki!
Syömisen jälkeen ei enää sammuttukaan kuin Prinsessa Ruususen sadussa. Nyt oli muutamilla pennuilla jo leikkimisen alkeita. Päivässä jo oli tapahtunut kehitystä.
Arvatkaa vaan oliko vaikeaa taas lähteä kaupunkiin....

Pentuja, pentuja...osa 10

Pennut kehittyvät vauhdilla. Pian tekee jo mieli huutaa: pysähdy aika!
Tiedän kyllä, että joissakin kodeissa tuskin maltetaan odottaan , että uusi perheenjäsen tulisi jo uuteen kotiin.
Hiukan jo mielen takaperukoille hiipii ajatus, miten selviän kun pennut lähtevät.
Vosiko joku uuden pennun tuleva omistaja lohduttaa minua ja luvata raportoida minulle kuulumisia?

Monella pennuista ovat jo silmät auenneet. Kuvassa oleva perinyt äitinsä orvokinsiniset silmät <3
Pennut kävelevät jo. Näyttävät koirilta. Kävely ovat vielä  haparoivaa, mutta "kääpiö" menee jo sujuvasti. "Kääpiön" silmätkin aukesivat ensimmäisenä. Ja "kääpiö" on edelleen isoin. Tässä sadussa kaikki on mahdollista ( lumikkeja seitsemän ja kääpiö ei olekaan oikeasti kääpiö :)  )

Sain olla avuksi kun vaihdettiin pentulaatikon liinavaatteita. Tehtävänäni oli vahtia että pennut pysyvät toisessa laatikossa, jossa reunat ovat matalampia. Selvisin vielä, vain kaksi oli tulossa yhtäaikaa reunan yli, mutta miten selviän viikon päästä....

Ne tuhisee, inisee, yrittää haukkua ja joku niistä murisi! Freija katsoi minua pahoitellen lapsensa huonoa käytöstä, tuolla lailla kiroili mokoma pentu.

"Kääpiö" tarvitsisi tutin. Se imee vieressä nukkuvan tassua, korvaa, mitä tahansa lähellä olevaa. "Kääpiö" näyttää myös hakeutuvan syötyään Freijan kaulalle tai kainaloon. Liekö erityisen hellyyden kipeä.

Häntä kyllästyttää tämä julkisuus ja valokuvaaminen.

Niitä päiviä

Olin aamulla koiralenkillä. Koirien taluttimissa jo heijastimetkin. Aika hiiljainen liikenne, muutama fillaristi tuli vastaan. Kävelin kadun yli suojatietä. Takaa tuli auto, joka kääntyi vasemmalle ja jarrutti n. 30cm päähän polvestani. Pysähdyin, katsoin olenko suojatiellä, katsoin autoa. Sen sivulasit olivat ihan huurussa. Onneksi koirat olivat vasemmalla puolellani, muutoin jompaankumpaan olisi osunut. Auto jatkoi matkaansa.

Minulla oli hammaslääkäriaika kello 8.00. Olen jokapaikassa hyvissä ajoin, niimpä olin oven takana 7.50. Ovi oli lukossa ja ovessa luki: Jos olet menossa hammashoitolaan, soita ovikelloa. Soitin. "Oletko tulossa töihin tänne vai? " sanoi keski-ikäinen suuhygienisti." Kyllä vähän ajoissa olet, kokeilitko edes onko ovi lukossa vai soititko vaan heti ovikelloa", nainen jatkoi. Joopa, joo, hyvät huomenet vaan Sinullekin...

Loppupäivä menikin sitten paremmin.

Varokaa kiukkuisia ihmisiä.
Tämä hylätty pesä löytyi viime viikonloppuna mökin läheltä metsälenkillä.

Keskiviikko

Isä aina kaipaa näitä blogitekstejä joissa kerron mitä olen tehnyt. Tämä on nyt sitten isälle.

Tiistaina sanoin pomolle "valittuja sanoja", oikeastaan huonosti valittuja. Ja taas sai paha palkkansa. Seuraavana päivänä, eli keskiviikkona alkoi armoton päänsärky. Parempi siis olla vaan kiltti ja välttää valittujen sanojen sanomista.

Päänsärkypilleri ja päivälepo töissä sai kuitenkin ihmeitä aikaan. Olin ylen tarmokas kun palasin kotiin. Ikkunaverhot menivät pyykkiin. Pesin ikkunat, silitin verhot, ripustin ne, vaihdoin uudet tyynynpäälliset, imuroin, pyyhin pölyjä ja tässä tulos.

Joka kerta syksyisin kun laitan nämä pellavaverhot, etsin toista beessiä verhoa, turhaan. Punaisia on kaksi, beessejä vain yksi. Onkohan tämä jo liian jouluista? Toisaalta jotkut kuuntelevat jo joululaulujakin...

Sisustuspäivityksen jälkeen tunnin koiralenkki.
Koiralenkin jälkeen tunti bailatinoa.

Huomenna onkin sitten kaamea aamu. Hammaslääkäri. Huomisen jälkeen perjantai. Jee!!