Kumma tunne

Mä en ole käynyt ulkomailla juuri yhtään. Tukholmassa, Tallinnassa ja Pärnussa, mutta ei niitä oikeastaan lasketa.
Pojan kanssa oltiin vuosia siten Madeiralla. Kohokohtia reissulla oli vaellukset ja lentokoneesta ulos tullessa se ihana lämpö, joka tuli vastaan. Hotellissa valtasi kuitenkin aina jäätävä koti-ikävä.
Ajattelin ettei ulkomaan matkat vaan ole mun juttu. Eikä mieskään ole niistä ollut innostunut, joten on ollut helppo jysähtää tänne kotimaahan.

Nyt kuitenkin on herännyt joku kumma tunne.
Lähimmät ovat käyneet aika monessa maassa parin vuoden aikana, ja matkakertomukset ovat saaneet aikaan sen, että on herännyt mielenkiinto.
Kävin netissä lukemassa Kreikan matkakohteista ja matkakokemuksista, ja siitä tuli taas lisää "herätystä".
Tämä Suomen kylmähkö kesä vaikuttaa myös paljon.
Juttelin eilen miehellekin, että voisihan se olla kivaa, matkustaa jonnekin pieneen, lämpimään paikkaan. Kävellä kujilla, syödä hyvin, istuskella rannalla, uida, katsella veneitä ja olla kesävaatteissa.

Ennen matkaa on vielä monia selvitettäviä asioita. Koska meillä on yhtä aikaa lomaa? Kuka hoitaa kahta vähän omituista vanhaa äijää ( Joiku ja Veiti)? Ja mistä säästetään rahat matkaan?
Ja mikä se maa ja paikka olisi?

Haaveita pitää olla. Tämä jääköön nyt haaveeksi.

Keltainen "kirous"

Mä en ole yhtään taitava kasvien hoidossa. Istutan väärille paikoille vääriä kasveja. En mieti mitkä sopii yhteen korkeuden tai värien perusteella. Laitan siemeniä aina paljon, niin ettei kukaan mahdu kasvamaan. En jaksa kitkeä rikkaruohoja, sitäpaitsi en edes aina erota mitkä ovat rikkaruohoja.
Laitan liikaa lannoitetta ruukkuun, niin että pelargoniat hädin tuskin pysyvät hengissä, voimat menee hengissä pysymiseen, ei siis kukkimiseen.

Mutta jostain "pirullisesta"? syystä keltaiset kasvit ymmärtävät minua. Minä taas en tykkää keltaisista kukista. Näitäkin keltapäivänliljoja olen jakanut ja siirtänyt, ja aina onnistuu. Nyt näitä keltaisia liljoja on aika paljon, aika monessa paikassa.

Ja tämän kultasateen siirsin saunan vierestä vierasmökin naapuriin. Ja sekin onnistui, kas onhan siinä keltaisia kukkia!

Vanhemmiltani sain keltaisia maanpeite kukkia,kevätvuohenjuuria, jotka kukkivat aikaisin keväällä. Kaikki muut metsänreunan kukkapenkin kukat ovat menehtyneet, hävinneet, mutta nämä keltaiset sen kun leviävät.

En valita. Parempi keltaista kuin pelkkää vihreää. Sitäpaitsi ehkä minulla on vielä toivoa; pitää vaan löytää seuraava väri, joka kestää minua.

Annan periksi ja opettelen. Poimin maljakkoonkin keltaisia kukkia, totuttelen...

Yksinkertaista

Lomapäivät mökillä valuu hassusti.
Paljon muka ehtii tekemään ja toisaalta ei ehdi kaikkea.
Jotain pieniä haaveita käy mielessä, ja jonkun niistä vielä toteutankin.

Parina päivänä olen kantanut puita pinoon puuvajaan. Nyt taitaa loppua se homma kun vasen olkapää jomottaa. Toisaalta ei siellä enää paljon olisi pihalla pinottavaa ja buranaakin on kaapissa.

Mökillä on nämä turvalliset rutiinit: kaivosta vettä, tiskaus, kompostiämpärin vienti, kukkien ihastelu, koiralenkki, vuohille pihlajantaimia jne.

Illat huipentuu saunomiseen, leffojen katseluun ja naposteluun.

Aika yksinkertaista elämää.

Tullaan tutuiksi

No niin! Nyt me ollaan jo tuttuja.
Molemminpuolinen hyöty: tontilta katoaa kaikki pihlajanalut, niitä on paljon, ja pihlaja on vuohien herkkua.
Nyt kun vien heille oksia, niin juoksevat vastaan.
Lurppa-pukki on kaikkein ahnein, rohmuaa valtaosan lehdistä.
Lurppa näyttää isolta spanielilta.

Vajaan viikon aikana mökillä olen nähnyt hirven, ketun ja jäniksen.
Jäniksenpentu lähti jalkojen juuresta kun olin pellon reunassa poimimassa lupiineja.
Hirvi juoksi metsätien poikki n. 5m päästä kun oltiin kävelemässä.
Ja kettu tuli ensin vastaan alamäessa, mutta juoksi pakoon nähtyään meidät.

Niin että en mä täällä ihan yksin ole....

Juhlan jälkeen

Siinä se meni, keskikesän juhla.
Syötiin, syötiin  ja juotiinkin.

Kana-pesto-pastasalaatti oli hyvää. Kiitos nuorisolle tästä. He ovat meille tätä pari kertaa tarjonneet ja nyt tein sitä juhannukseksi, vähän muunneltuna.
Ja tietty oli lihaakin!

Vartaita.
Ja Sara F:n kuivakakkua, baylieskakkua ja juustokakkua. Vähän liikaakin. Niitä jäi.

Juhlan jälkeen on vähän tyhjä olo. Tyhjä ja väsynyt.
Lisää huonoa fiilistä saa sillä, että alkaa miettimään, että tässähän mennään jo kohti lyheneviä päiviä, pimeneviä iltoja ja syksyä.

Vaan onhan tätä vielä jäljellä, kesää.

Juhannus

Nyt on aika
nauttia kesästä.
Säilöä kaikki sen kauneus ,
kaikki tuoksut, äänet ja valo sinne jonnekin mielen laatikkoon.
Ei syvälle, vaan niin. että kaiken tämän löytää helposti,
ja vaikkei etsisikään se pilkahtelee raoista,
ja taas jaksaa.

Ihanaa keskikesän juhlaa Teille kaikille!

Jos leivotaan niin leivotaan kunnolla

Jos leipomo tekee perunaleivoksia, niiden pitää olla kunnollisia. Ei mitään kakkutaikinaa ja kreemiä, vaan sellaista tummaa, voimakkaan makuista , samaa massaa kaikki kuorrutuksen alla.
Tänään söin vaisun perunaleivoksen. Niin oli kalpea ja mauton, häpeäksi oli lajilleen.

Jos leipomo antaa sämpylälle nimeksi " aurajuustotasku", niin kyllä sen silloin pitää aurajuustolle maistua. Tässä sämpylässä oli nyt kyllä aurajuustot menneet jonkun muun taskuun. Vaikka miten katsoin, leikkasin halki, haistelin ja etsin, en kyllä aurajuustoa, enkä muutakaan juustoa löytänyt.

Että tällaista tänään :)

Tavallinen aamu

Aamulenkki 7.00.
Jotenkin olen epävireessä, illalla nukuttaa jo 21 ja aamulla herään 6.00. Toisaalta aamut on ihania, hiljaisia, ei tuule, päivä vasta alkamassa.

Siinä kävellessä aloin miettimään mitä tekisin jos nälkäinen susi tulisi vastaan.
Joiku juoksisi pakoon, muttei pääsisi. Laitoin Joikun kiinni.
Jos nälkäinen susi tulisi vastaan ja hyökkäisi, löisin sitä fleksikopalla päähän, siihen pyörtyisi.
Tai sitten köyttäisin sen flexinarulla kiinni puuhun ja soittaisin 112:seen, että tulevat tekemään jotain naruun köytetylle sudelle.
Rentouttavaa tämä metsäkävely :)

Hirvi, peura,kettu, mäyrä ja jänis ovat ainoat eläimet joihin olen törmännyt metsässä, joten nälkäisen suden kohtaaminen on toistaiseksi vain vilkasta mielikuvitusta.

Tänään ei metsälenkistä meinannut tulla mitään kun J ja V olisivat vain mässyttäneet makeaa ruohoa. Mikseivät voi pihalla syödä ruohoa, jos sitä on syötävä, ja lenkillä sitten lenkkeiltäisiin?
Luulenpa ettei juhannussiivoiluni tulos  ole heidän mielestään hyvä; haisee pesuaineelle. Pienet ruoho oksennukset, mieluiten matolle, toisivat taas tuttua kodikasta tuoksua...

Yksin mökillä

Mies lähti aamutuimaan töihin.
Ei mulla hätää, onhan täällä juttukavereita. Koirat lähinnä ja naapurit.

Kävin jo sunnuntaina ehdottelemassa näille naapureille juttutuokiota maanantaiksi. Tarjosin pihlajanoksiakin kun kuulin, että tykkäävät, enemmän kuin ruohostakin, vaan eipä syntynyt kaveruutta, selkänsä käänsivät ja viis veisasivat. Ruotsiakin koitin heille puhua, vaan liekö ollut liian turkulaisella aksentilla.
Ajattelin yrittää uudelleen, jos ovat vaan ujoja....

Onhan täällä tekemistä, ettei sen puoleen aika tule pitkäksi.

Vaan enpä tiedä...Kuitenkin saisin nuhteita, olisi varmaan väärin pinottu, jos tämän kasan puuvajaan siirtäisin.

Rikkaruohoja löytyy aina. Siinä sitä hommaa vaikka koko kesäksi. Laitan varmaan liikaa siemeniä kun salaateilla on niin ahdasta. Pitääköhän olla 60v ennenkuin puutarhanhoito on hyppysissä paremmin?

Pihan koristuksia

Eilisessä kirjoituksessa oli maininta, että huussissa on kukkia sisällä ja ulkona, kuvassa kuitenkin vain ne keltaiset. Vaan nytpä todiste siitä, että sisälläkin on kukkia:

Suopursuja. Tuoksu on aika voimakas, sen pitäisi karkottaa itikoita. Voi kun karkottaisikin kaikki hyttyset, niitä on aika paljon.

Jalopelargonia pääsi emalikattilaan, johon surutta mies porasi reikiä pohjaan.

Ja vielä uusi verenpisara. Muutamia vuosia sain säilöttyä vanhan talven ajan kellarissa, mutta tämä talvi oli liikaa.

Ja viimeiseksi vielä yksi pihan kaunistus:

Veiti nauttii! Makoilee pihalla, kääntää kylkeä, pyöriskelee rinteessä ja lähes asuu ulkona.
Joiku kulkee sisälle ja ulos, edestakaisin. Tykkää olla sisällä, pöydän alla tai sohvalla. Kulkee perässä , ja ilahtuu kun tapaa Veitin pihalla, höppänä vanhus.

Vihreää, vehreää ja kukkia

Kahden viikon aikana mökillä on kaikki vihreys tuplaantunut tai triplaantunut.
Täällä on rehevää! Täällä on hiljaista (jos ei lasketa ahkeraa naapuria, joka nytkin rakentaa puumajaa, tai jos ei lasketa rastaita, jotka hermostuivat kun tulimme rikkomaan heidän kotirauhaansa).

Vielä kukkii syreenitkin.

Ja talviomenapuu täydessä kukassa vielä. Alkoiko mun loma jo keväällä? Ihanaa kun saa nauttia vielä näistäkin.

Ja moniväriamppelikin on oikeasti kolmevärinen.
Mä oon tullut vanhaksi: kukkia, kukkia jokapaikkaan, sitten vasta on hyvä olla :)

Huussiinkin kukkia, sisälle ja ulos. Keltaisista en niin tykkää, mutta sopiihan se tuohon.

Tästä se loma siis alkaa!

Se alkaa

Se alkaa tänään, perjantaina. Loma.
Erilainen kuin vuosiin, koska mies on töissä koko kesän ja minä lomailen yksin, tai kolmisin, tai nelisin jos koirat lasketaan mukaan.
En odotan lomalta oikein mitään. Ei ole suunnitelmissa reissuja, ei matkoja. Ei tunnu silti yhtään pahalta, varmasti tulee kuitenkin kivoja päiviä.

Kesäkuu on ehkä rankin kuukausi töissä. Vuosi on tehty töitä tiiviisti oman tiimin ja oman ryhmän kanssa. Toukokuussa tehdään arviointi kuluneesta kaudesta ja taputellaan vuosi valmiiksi.
Vaan mitä sitten tapahtuukaan... Kerätään sekalainen ryhmä lapsia samaan, lisätään joukkoon yksi tai useampi uusi aikuinen ja vaaditaan kehittävää, suunniteltua varhaiskasvatusta myös kesäkuukausiksi.
Siinä sitten räpistellään, ja lasketaan päiviä loman alkuun.
Ihmettelen miten sopeutuvaisia suurin osa lapsista on, siinä ne porskuttavat muuttuneiden aikuisten, tilojen, sääntöjen yms. parissa , pysyen pinnalla. Väsyvät herkemmin, laskevat päiviä kesälomaan, hekin, mutta selviävät.
Ja onhan meillä kivaakin, kesäkuussakin. Silti toivoisin voivani pitää lomaa kesäkuun alusta elokuuhun, koulun alkuun.

Mutta tänään, perjantaina, suljen työpaikan oven. Vedän syvään henkeä.
Pakkaan autoon koirat ja suuntaan mökille.

Se alkaa nyt!

Saaristo open

Se oli sellainen kaupunkisinkkuviikonloppu.
Tekee hyvää tehdä välillä asioita eri tavalla. Ja hyvä olla välillä yksin kotona, muuten voi kadottaa itsensä. Nyt oli ihan kiva taas tutustua, itseensä.
Perjantaina kiireettä töistä kotiin. Salaattia ja Vain elämää, hyvältä tuntui.

Lauantaina brunssi ja Saaristo open.

Ehdottomasti parhaat olivat Suvi Teräsniska ja Lauri Tähkä.
Suvin ääni ja laulu toimii ilman mitään kommervenkkeja. Pari "lappilaista" laulua olisi voinut vaihtaa tutumpiin. Suvissa korostui äitiys. Lauluissa ja juonnoissa tuli esiin mikä Suville on tärkeintä juuri nyt, ja ensisijaisesti hän on nyt Äiti.

Lauri Tähkän aito energisyys ja into oli vaikuttavaa. Hän hyppeli yleisön joukkoon, halasi ja Suudellaan biisissä kävi suukottamassa yhtä onnellista. Ja olihan silmäniloakin ekan biisin jälkeen, kun Late otti valkoisen pikkutakin ja pilkkuhuivin pois. Vaaleansininen paita ja mustat housut, niin ja olihan sillä kropallakin osuutensa, että vau..

Suuri ihmismääräkö sen aiheuttaa vai itsekkyys, että osa ihmisistä oli kauniisti kirjoitettuna vähemmän ystävällisiä.
Anniskelualueella oli penkkejä ja pöytiä, haimme juomat ja etsimme istumapaikkaa. Monessa pydässä oli tyhjää, mutta paikat olivat kuulemma varattuja. Ystäväni sanoi, ettei täällä oikein voi varata paikkoja, niin jopa tuli nyrpeitä vastauksia. Ja kun löysimme vapaan paikan, ja pyysimme vieressä istuvaa kääntymään niin että mahtuisimme molemmat penkille, sai varpaani useamman tallauksen, vahingossa? , ainakin ilman anteeksipyyntöjä.
Lavan edessä oli tyyppejä, jotka eivät tilaa antaneet ja jos joku yritti mennä ohi, varsinkin edemmäs, oli tappelu lähellä. Ja tunteet kuumeni yhdessäkin kohtaa niin paljon, että ensiapupisteessä todettiin kylkiluiden murtuneen.
Lavan edessä oli myös tyyppejä, jotka luulivat olevansa yksin paikalla, tai sitten muuten vaan antoivat tunnelman viedä järjen. Kädet heilui, jalat heilu ja koko ihminen vyöryi joka suuntaan, oli siinä vierssä, takana ja edessä olevilla selviytymistä.
Lavan edessä oli myös tyyppejä, jotka halusivat katsoa koko esityksen mieluummin kotona kännykän videolta...
Lavan edessä oli tyyppejä, joille tärkeintä oli ottaa selfieitä. Ja uusi selfie kaverin kanssa piti ottaa joka kerta kun Antti Tuisku tuli lavalle uusissa esiintymisvaatteissa. Antti vaihtoi vaatteita noin viisi kertaa.

Kaipaan sellaista festaria, jossa voisi istua nurmella piknikillä, ja kuunnella ja katsella siinä.
Sellainen taisi olla ennen Porissa...

Kiva viikonloppu kuitenkin. Ja ensi perjantaina sinne, missä tykkään eniten olla, missä sielu lepää ja mieli rauhoittuu, Mökille siis.

Brunssilla

Eka kerta brunssilla. Mietin oikein et

onko totta toi edellinen lause, mut kyllä se on.

Aamu piti olla syömättä, vai kuuluuko syödä aamupala aikaisin ja sit brunssille? Viis siitä miten kuuluu tehdä, tämä meni ainakin hyvin näin.
Eli kello 11.00 brunssi Nicks foodissa.

Kivannäköinen paikka. Nuo lamput parrun päällä, ehdoton suosikki.  Ihmisiä oli paljon ja kaikissa pöydissä ruskeat paperipussit joihin oli kirjoitettu kenelle pöytä on varattu. Rakastan noita luovia ja esteettisiä ideoita!

Taas kävi niin, että tuli syötyä ennen kuvan ottoa. Tämä kuva on santsiannoksesta, ja sekin on vieruskaverin lautasesta :)
Perinteiset pekonit, munakokkelit ja nakit oli hyviä. Lisäksi oli muutamia salaatteja, savulohimousseeta, jugurttia pilttipurkeissa (kiva esillelaitto), croisantteja, erilaisia mehuja ja vaikka mitä., kaikki hyviä.

Jälkiruokapöytää varten olin saanut etukäteisneuvoa: muista jättää tilaa jälkkärille.
Suklaaputouksesta kuorrutus vaahtokarkeille ja lakuille, popcornkinuskikakkua, valkosuklaakakkua ja juustoa siirtyi mun lautaselle. Kakut olivat hyviä, mutta tosi, tosi makeita. Jopa suklaavaahtokarkit
maistuivat vähemmän makeilta kakkumakeuksien jälkeen.
Maistamatta jäi pannukakku lisukkeineen ja mangorahka.

Tällä brunssilla pärjäsinkin sitten iltamyöhään   asti!
Festareilla vasta nälkä, joka taltutettiin festariannoksella nyhtöpossua.
Ei varmaan ravintoterapeutin ohjeiden mukainen ruokailurytmi, mutta mutta...
Kivaa oli ja hyvää!

Ei vieläkään

Taas yritettiin, löytää Se talo.
Pihalla odotti toffeen värinen kissa, mietin jo, mitenkähän oppisi tulemaan Veitin ja Joikun kanssa toimeen. Eipä kyllä tullut minunkaan kanssa toimeen kun säntäsi pakoon metsään.
Oikeastaan ei suinkaan minua pelästynyt, vaan kaikkia niitä autoja, jotka ajoivat pihaan.

Ihan oikeesti: 27 autoa! Ja kaikki katsomassa samaa taloa.
Koita siinä sitten kuvitella taloa omaksesi...
Ei sieltä päässyt poiskaan...

Epätoivoinen olo, ja taas kerran pettynyt.
Ihana talo, ei ollenkaan liian ison oloinen. Kuvat kaunistelivat pintoja ja suurensivat huoneita. Kodikas. Ikkunalaudoilla tupakeittiössä pelargonioita.
Iso tontti, pihaa, nurmikkoa, niittyä ja metsää. Oikeaa metsää mustikanvarpuineen ja männynkäkkyröineen.

Piharakennukset, etenkin sauna, huonossa kunnossa. Uusi sauna-autotallirakennus, terasseja ja pihan huoltoa, niin siinä se olisi, unelmien paikka.

Olotilat tulivat siitä ihmismäärästä. Talo menee varmasti kaupaksi tällä ensimmäisellä näytöllä. Ja todennäköisesti pyydetyllä hinnallakin. Eihän me ehditä tähän kaupantekoon mukaan ollenkaan.
Ja usko siihen, että Se talo vielä löytyisi, alkaa loppua.
Unelmien taloa ja tonttia, joka sopii meidän budjetille, ei löydy, ja huonoon en halua.

Ja taas meni loppu ilta lohturuokaa syömällä, eli Hesburgerin kautta kotiin.

Kirpparilöytöjä

 Kmeiön kirppari vaihtoi omistajaa. Pesi kirjaimellisesti kasvonsa, tuuletti ja järjesti. Nyt on siistit numeroidut hyllyt, raikas tuoksu ja avarampaa.
Olisin halunnut ostaa pieniä pitsiliinoja. Näyttivät uusilta, toiset niistä maksoivat 2.50e ja toiset 3.00e.
Olisin halunnut ostaa lautasia, 4 pientä ja 4 ruokalautasta, joissa oli reunoissa ihania kukkia. Hinta muistaakseni 4e.
Olisin halunnut ostaa punavalkoisen columbia takin 15e:lla.
Mutta kun en tarvitse, en pitsiliinoja, takkia, enkä ainakaan takkia.

Ostettiin vedenkeitin ja sauvasekoitin.
Törsättiin yhteensä 7euroa!
Kokeiltiin heti mökillä, ja molemmat toimivat.

Nyt meillä on kesällä jälkiruuaksi pirtelöitä ja
aamiaiseksi terveellisiä smoothieita.
Ainakin pirtelöitä ;)

Kemiön kirppis on kiva kun se on juuri sopivan kokoinen. En millään jaksa vaeltaa suuria hallimaisia kirpputoreja. Niissä turtuu eikä näe saati löydä enää mitään.
Osassa kirpputoreista hinnat ovat kohonneet turhan ylös. Ja olihan tuollakin hyllyjä, joissa oli ylihintaisia tavaroita.

Tuli mieleen, että voisin kerätä hyllyllisen tavaraa ja viedä itsekin myytäväksi jotain mulle turhaa.

Kaksi tunnetta

Täällä mökillä on karrikoidusti kaksi tunnetta, jotka vuorottelevat.
Toisen tunteen vallitessa istun keinussa ja katselen ihastuneena ympärilleni.

Näen omenapuussa aukeamassa olevia kukkia. Näen syreenit nupussaa. Näen vihreän eri sävyjä. Katselen lintuja ja tarkkailen kuka niistä missäkin pöntössä asuu. Nautin "mummonmökkimäisestä" ympäristöstä jossa kaikki kasvaa miten haluaa, rikkaruohotkin. Täällä kuuluukin olla rehevää ja rönsyilevää. Ehkä vielä enemmänkin puolivillinä kasvavia kukkia ja pensaita.

Toisen tunteen päästessä valtaan, näen jokapaikassa paljon tehtävää, korjattavaa ja parannettavaa.
Jokapaikassa voikukkia kitkettäväksi, ja niittyleinikkejä. Kuivuneita oksia poistettavaksi. Seinää maalattavaksi.

Pitäisikö kärhö leikata kokonaan alas? Iso pehko kuivunutta köynöstä ja päälle aina tulee kukkia... Kertokaa jos tiedätte :)
Siivottavaa, pois heitettävää, pyyhittävää jne.
Ja nämä tunteet vaihtelevat päivänkin kuluessa.
Tänäänkin aloitin kasvimaan rikkaruohojen kitkemisestä. Siirryin kuivaneiden ruusujen katkomiseen.
Ja siinä huomasin marjapensaissakin kuivuneita oksia, siis sinne. Kunnes huomasin, että ruusuköynös näyttää kuivalta, siis kasteluhommiin. Tällaista se on täällä mökillä. Kaukana siitä äidin neuvosta: tee yksiasia kunnolla valmiiksi, ei riipin raapin sieltä täältä...

Mutta sitten taas, syötyäni hyvän lounaan, rauhoitun, asetun paikalleni ja tuntuu, että kaikki on hyvin.