Minulla on tänään sunnuntaina ihan samanlainen olotila. En saa nukuttua, en pysty keskittymään lehtien lukeimiseen, ei ole nälkä jne. Olen jonkun pentukuplan sisällä. Se oli niin vaikuttava kokemus, elän sitä uudelleen ja uudelleen.
Kävin pikaisesti katsomassa uutta äitiä. Hän heilutti minulle häntää pentulaatikosta. Luottamus on siis suuri, ja olen siitä otettu.
Pentuja oli neljä tassujen välissä, muutama tissillä ja loppujen tuhuna kuului jostain takajalkojen uumenista.
Ainoa poika on leveämpi ja nälkäisempi kuin tytöt. Hän löytää aina suurimmalle tissille.
Viimeisenä syntynyt tyttö on aika paljon ainoan pojan näköinen. Poskissa samanlaiset valkoiset merkit.
Olimme pakkaamassa autoon tavaroita kun Joiku ilmoitti jonkun olevan tulossa. Freijahan sieltä tuli. Oli Tuijalle portilla ilmoittanut, että haluaa vielä tulla sanomaan :heippa. Huimasti hoikentunut äiti siinä vähän vinkui, heilutti häntää ja nojasi jalkaani, sitten kiirehti takaisin kotiinsa. Olen liikuttunut, voiko suurempaa kiitosta apu-kätilönä olosta saada <3
Tässä pentueessa on sitä jotain. Lämpimien ja aurinkoisten syyspäivien odotus huipentui kuutamoiseen satumaiseen iltayöhön. Ja minä saan seurata tätä satua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti