Hätähousun elämää

 Meillä herätään aikaisin aamulla. Nyt kun on pentu, niin noustaan entistäkin aikaisemmin ylös. Koiralenkin ja aamiaisen jälkeen kello on vasta n. 9....Sitten pitää ODOTTAA  että kaupat aukeaa, jos on asiaa kaupoille. Kyllä niin väärin kohdellaan aamuvirkkuja ihmisiä tässä maassa!

Puutarha aukeaa kello 10, ja minuuttia vaille kaarrettiin parkkipaikalle. Käytävät olivat täynnä kärrykköjä, joista purettiin kasveja, täällä ei olla oltu aamuvirkkuja... Kääpiöomenapuita ei löydy, mutta onneksi myyjiä parveilee ympärillä, koska Pihka on mukana. Kaikki haluavat silitellä, kysyä nimeä, rotua jne. ja saamme helposti apua omenapuun etsintään. Puut löytyvät ihan puutarhan takaosasta. Myyjä selittelee jotain pakkasesta, eivät ole saaneet kaikkia esille...Mies kysyy ollaanko liian ajoissa istutus juttuihin....Pekka-omenapuu löytyy. Tulee mieleen vielä , että pari norjanangervoa tarvittaisiin, vaan niitäkään ei ilman apua löydy. Angervot löytyvät hallista, koska ovat suojassa pakkaselta. Siis oikeesti, ne ei kestä pakkasta? Myyjä kehoittaa laittamaan yöksi niille ämpärin päähän , jottei kukinnot kärsi pakkasesta. Siis olemme ihan oikeesti liian aikaisin taimiostoksilla, mutta kun odottaminen on niin kurjaa....

Kotona mies tulee auttamaan istutuspuuhissa, ja Pihka. Naava katselee etäämmältä. Pihka maistaa kasteluvettä ja multaa, nappaa istutuspurkin ja juoksee se suussa ympäri pihaa. Mies vähän kiroilee, maa on vielä jäässä sieltä syvemmältä.....Tällaista se on, elämä hätähousun miehenä...

Se on nyt sit koettu

 Tulihan se sitten tännekin, luulin jo et oltaisiin selviydytty, mutta pääsiäisenä sitten napsahti kohdalleni korona.

Lievää kurkkukipua parina aamuna, ja sitten kunnolla päälle . Pari päivää oli kaikki paikat tukossa, nenä, korvat ja pää. Sitten pikkuhiljaa helpotti.  

Ensimmäiset kolme päivää taisin nukkua lähes koko ajan. Haastavaa kun meillä asuu pieni, energinen pentu.... Onneksi oli varastossa kaikenlaisia puruluita yms.  

Itseäni ihmetytti etten yhtään jaksanut lukea. Suht hyvä kirja Kolme sisarta (Heather Morris) oli keskenkin, mutta ei pystynyt lukemaan. 

Nyt alkaa olo tuntumaan terveeltä. Tosin vielä tulee aika kova hiki kun jotain tekee, puhuminen pistää yskimään ja unta riittää yhä, mutta alan olla työkuntoinen.

Ja kun minä alan olla terve, mies sai ekat oireet. Hänellä meni heti ääni  ja kurkkukipu oli selkeämpi. Hän on vasta koronan alkutaipaleella, joten vielä ei tiedä meneekö yhtä helposti ja  nopeasti ohi kuin mulla.

Pääsiäisenä, ennen sairastumista, ehdittiin hakea muutama orvokki. Kauneimmat huhtikuun päivät menivät sivusuun, mutta olihan siellä pihalla monenlaista muutamassa päivässä tapahtunut: lumet sulaneet lähes kokonaan, syreeneissä isot silmut, sinivuokot portin pielessä, raparperin tyngät näkyvissä, tulppaaneja tunkee maasta ja kolme surkean pientä valkoista krookusta jo kukkii.

Nyt sitten kohti toukokuuta. Siellä on äitienpäivää, koiranäyttely, koiratapaaminen, virkistystapahtuma töiden puolesta ja pentukurssi.

Nautitaan auringosta, tulevats vihreydestä ja lintujen lurituksista!

Vanhenemista

 Vammajalka on vaivannut aina aika-ajoin. Nyt on taas se aika.  Aamuisin nilkka on tuntunut jäykältä jo kuukausia, mutta vetreytynyt kunhan olen päässyt lenkin kolmanneksen käveltyä. Nyt  viime viikkoina nilkan kipu ei vaan ole hellittänty ja särkyä on ollut lähes koko ajan.

Pääsin terveyskeskukseen samana aamuna kuin sinne soitin! Pääsin myös röntgeniin ja koko homma vei vain tunnin. Pikkukunnassa on hyvä asua:)  

Nilkassa on pitkäaikaisen ärtymyksen seurauksena paljon kalkkia ja kantapäässä luupiikki. Buranaa, lepoa ja fyssarille kunhan särky helpottaa.  

Vajosin masennukseen. Mulla on kaksi koiraa, nuoria koiria, jotka tarvii lenkitystä. Ja mä tykkään kävellä, ainoa liikunta joka tällä hetkellä innostaa. Ja nyt netistä luin, että kävelyä pitäisi vähentää ja seisomista. Miten mä teen mun työtänikään kun olennainen osa päivästä on liikkumista? 

Mies ojensi kätensä ja veti minut kuopan pohjalta ylös. Hän selitti minulle,että ollaan vanhoja, vanhenevia, ja kaikenlaista krämppää tulee, niiden kanssa vaan eletään. Hän vakuutti, että tulen kyllä vielä kävelemään ihan yhtä paljon kuin aina. Ja minä uskoin.

Odotan nyt, että pääsen fyssarille saamaan jumppa ohjeita.

Onhan tää elämä nykyään sellaista, että välillä jämähtää selkä, jalka, niskat tai joku muua. Selkäjumppaa pari päivää ja taas matka jatkuu. Niskat vertyy venytyksillä,  toisinaan pakko mennä hierojalle, ja taas matka jatkuu.

Viisas tekisi näitä kehonhuolto jumppia säännöllisesti. Miten sitä saisi itsestään irti sen, että tulisi uusi rutiini jumpasta? Se vaatii vaan päätöksen, ja toteutuksen.  

ps. tykkään perunaleivoksista :). Oli pakko lääkärireissulla poiketa paikallisessa leipomossa.

Missä on mun energia

 Täällä sohvalla mietin, jotta kuinka energinen kannattaa olla. 

Ystäväpiirissä on sellaisia , jotka singahtelevat sinne tänne, ja kalenteri on täyttynyt kaikenlaisista aktiviteeteista. Ajoittain tunnen kateutta, kateutta siitä energia määrästä. Toisaalta taas olen niin valikoiva, mieluummin kotona kuin esim. huonossa teatteriesityksessä. Mun motto voisi olla: harvemmin mutta hyvää.

Kuulun penturyhmään, joka saa minut tuntemaan itseni vuoroin laiskaksi, vuoroin järkeväksi. Meillä on ollut pentu kaksi viikkoa, toisilla vajaa viikko, osa on jo käynyt pentukoulussa, bussissa, junassa ja vaikka missä. En tiedä kumpi tunne , järki vai laiskuus, on oikein, mutta mä haluan antaa pennulle nyt aikaa kotiutua. Kotona voidaan silloin tällöin harjoitella luoksetuloa ja luopumista ja siinä se. Ryhmästä huokuva joukkopaine sai mut kuitenkin nostamaan kevythäkin ja pennun autoon, ja ajamaan kylille lemmikkiliikkeeseen. Tunnen itseni tarmokkaammaksi ja 51 e köyhemmäksi.  Kaupan myyjä oli jotenkin outo, hänen suhtautumisen pentuun oli väkinäistä, ei aitoa ihailua. Ja sain myös kuulla olevani tylsä ihminen joka pilaa koirien leikit....Kerroin että otan pennun syliin kun leikki aikuisen koiran kanssa alkaa olla liian rajua, pelastan siis Naavan Pihkan hampailta. Oikea ratkaisu olisi tarjota jotain muuta puuhaa pennulle, tai päästää Naava ulos tai toiseen huoneeseen. Olen tuota pihalle päästämistä toteuttanutkin. Hyvä opetus taas miten voi ohjata kannustavasti tai latistavasti.

Takaisin alkuperäiseen aiheeseen koskien energisyyttä. 

Puolustelen omaa olemistani sillä, että on hyvä näinkin. Olen levollinen, en juokse mitään pakoon. Osaan hengittää ja nauttia ihan vaan olemisesta. Vähän samaa kuin silloin jalkavammaisena kun istuskelin terassilla, kuuntelin , katselin ja mietiskelin, ja kun katsahdin kelloon , olikin tunti mennyt huomaamatta. 

On se hassua miten voimakkaasti muiden ihmisten tekemiset vaikuttavat , jos vaan kuulee niistä, ja niistähän kuulee nykyään helposti somessa ja toki ihan keskusteluissakin.

Syytän myös itseäni. Edelleen on tavaroita karsittavaksi, ikkunat pesemättä ja tämä rapistuva keho. Tarvittaisiin hiukan paljon energiaa lisää. Mistähän sitä saisi? Vitamiineja syön, terveellistä maalaisilmaa hengittelen ja kaikki on suhteellisen hyvin.  Ehkä sitä vaan tulee kun istuskelen ja odottelen.  

Jään odottamaan, osittain levollisena .