Powered By Blogger

sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Sellaista, tällaista

 


 

 Vuosi sitten syntyi ensimmäinen lapsenlapsi. Miten nopeasti vuosi mennyt. Ja miten erilainen vuosi kuin aiemmat. 

Pikkuista seuratessa tapahtuu koko ajan. Nyt hän jo kävelee, ja juoksee :) tosin juoksemisessa ei vauhti lisäänny, jalat vaan tepuuttaa taajempaan tahtiin. 

Vuosi sitten (ja muutman päivä päälle) syntyi Pihka. Hän on myös muuttanut elämäämme. Todella hyväntahtoinen ja kiltti, mutta niin energinen ja iso. Aivan erilainen kuin Naava. Sellainen parivaljakko kuitenkin, nauttivat toisistaan, omasta laumastaan.

Ensimmäinen kuukausi vapaalla mennyt. Työasiat ovat häipyneet mielestä aivan totaalisesti. Verenpainetta kun mittailin niin lukemat olivat  alhaiset ....Olen nukkunut paremmin, en enää herää 5 tai 6, normiksi on tullut 7 jälkeen herääminen, joskus jopa 8. 

Aikuisseuraa oletin ja tiesin kaipaavani. Iloitsen ja nautin enemmän kun tapaan ystäviä, tuttuja. Ja jaksaisin viikonloppuisin tehdä enemmän, ehkä. Toisaalta olen aika väsynyt ja jään helposti sohvalle tuijottamaan jotain sarjoja. Joskus tulee omituisia alakulon hetkiä, tunnen silloin oloni kiittämättömäksi. Nyt toiveeni on toteutunut, ja siltikin tuntuu välillä tältä. Onkohan se normaalia?  Voisi olla sen puoleen, että nyt on tilaa uudelle haaveelle, ja se haave-aukko on vielä tyhjä, mikä aiheuttaa moisen olotilan. Voisi myös johtua uudesta tilanteesta, töissä olin ammatillisesti vahva, tiesin miten toimia, nyt olen uudessa tilanteessa, jossa ei moista varmuutta ole. Elämä on aikamoista rutiinia, josta poikkeaminen aiheuttaa kaikenlaista, hyvässä ja pahassa. 

Nyt on kaikki kuitenkin hyvin. Koirat ovat terveitä ja riiviö iät alkavat olla ohi. Koti on hyvä ja lämmin. Työt ei stressaa ja kaikki lomakeasiatkin todennäköisesti hoidettu.

Kaikki hyvin.

 

 

 


maanantai 23. tammikuuta 2023

Vähän lapsista

 Hesarissa oli mielipidekirjoitus tuetun leikin tarpeellisuudesta. Olen aivan samaa mieltä, että tuettu leikki on tärkeää ja sitä saisi olla varhaiskasvatuksessa paljon enemmän. Lapset tarvitsevat paljon tukea jotta leikki sujuu. Tarvitaan mallia, rikastuttamista leikkiin, vuorovaikutusta ja lapsen tulemista kuulluksi ja nähdyksi.

Tuettu leikki ei ole kuitenkaan se oikotie kaikkeen hyvään. Varhaiskasvatuksessa ei voida tehdä kaikkea lapsen kehityksen tueksi. Varhaiskasvatus on, ja sen kuuluu olla osa lapsen kehityksen tukemiseen vaikuttava alue. Taas tuntuu siltä, että vanhempien vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä jää olemattomaksi. 

Miten voidaan auttaa sitä pientä, joka jokapäivä lähetetään omaan huoneeseen syömään päivällistä televisio seuranaan?

Miten voi se pikkuinen joka katsoo äidin kännykkää pari tuntia, ja isän kännykkää pari seuraavaa tuntia?

Miten voi se pikkuinen jonka vanhemmat ovat uraputkessa, ja työnantaja huohottaa niskassa ja on kiukkuinen kun tulee poissaoloja lapsen sairauden takia? Se pikkuinen tuodaan hoitoon särkylääkkeellä tankattuna, puolikuntoisena ja itkuisena.

Tuntuu aivan uskomattomalta että on olemassa perheitä joissa ei koskaan syödä yhdessä, jossa ei koskaan lueta lapselle kirjoja tai joissa ei koskaan ulkoilla. 

En syytä vanhempia. Uskon että jokainen vanhempi haluaa parasta lapselleen, ja rakastaa lastaan.

Tarvitaan jotain, mutta mitä?

Auttaisiko jos olisi pakollinen vanhempainkoulu? Vai SuperNannyjä jotka käyvät perheissä? Vai lisää työntekijöitä varhaiskasvatukseen, jotta voidaan sieltä käsin tehdä kotikäyntejä ja auttaa ja opastaa vanhempia?  Joku toimiva systeemi sairastavien lasten  kunnollisen toipumisen takaamiseksi?

Nämä ovat suuria kysymyksiä, joihin ei löydy yksittäisiä tehokkaita ratkaisuja. Tuettu leikki on pieni osanen sitä hyvää, joillekin se saattaa olla se ratkaiseva juttu, joillekin se taas on vain pisara, joka ei täytä sitä koko lasia, kaiken tarvetta.

Meistä jokaiselle joku asia on sydämen asia, jonka puoleta puhumme. Liikunta ratkaisee kaikki ongelmat, kunhan oppiminen tapahtuu toiminnallisesti on kaikki hyvin. Kielenkehitys ratkaisee kaikki ongelmat, kunhan lorutellaan, laulellaan, luetaan.... Kuvataide on tärkeää luovuuden, itsensä ilmaisun ja tutkimisen kannalta....jne. jne. 

Kaikkea tarvitaan , vai tarvitaanko?

Mikä on oikeasti tärkeintä?

Olisiko sittenkin se rakkaus, halu olla lapsen kanssa, nauttia yhdessä olosta ja iloita olemassaolosta?


 


 


sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Tammikuun 4*

 

Pitkästä aikaa neljön tähden illallinen meillä. 

Alkuruokana: munakas pinaatilla ja kirsikkatomaatilla

Pääruoka: kermainen broilerigratiini riisillä

Jälkiruoka: jäätelöannos marjoilla

kahvi ja paahtovanukaskakku

Ruuista ei tullut otettua kuvia, mutta munakas muffinssivuoassa näytti minusta hauskalta, ja maistui myös.

Paahtovanukas kakkuun olisi kannattanut tirauttaa päälle reilusti kinuskikastiketta.

Kattaus oli valkoista. Tosin pöytäliinassa oli valmiiksi joku läikkä, mutta sen päälle laitoin patonkikulhon. Ja heti alkuun pöytäliinalle tuli myös punaviinitahra :)

Pääasia on aina kuitenkin yhdessä oleminen!

perjantai 13. tammikuuta 2023

Yksi tammikuun viikko

Taas on viikko mennyt.

Olen tehnyt sormiruokia, Simppeliä sormiruokaa-sivustolta on löytynyt ohjeita. Tein apinaevästä, bataattisiivuja ja kanapötköjä. Mielenkiintoisia yhdistelmiä, kanapötköihin laitettiin raastettua omenaa ja porkkanaa ja kaurahiutaleita, ja tietty kananjauhelihaa.


 Leivoin pullaa. Leipomossa oli laskiaispullia, hintana 4,20e. Tästä tuli motivaatio leipoa itse. Nyt on voisilmäpullia ja laskiaispullia pakastimessa. Pullataikinaa tehdessä tuli taas mieleen oisko yleiskone tarpeen, hyvä, hyödyllinen?  


 

Kutosin lapasia. Yhdet lähetin kummitytön pikkuiselle ja yhdet tein lapsenlapselle. Kummallisen vaikeaa on saada valokuviin todelliset värit. Uusimmat ovat oliivinvihreät, vaikka taas kuvassa näyttävät harmailta.


 

Katsoin torstaina Viiden jälkeen ohjelmaa, jossa psykoterapeutti Elina puhui armollisuudesta. Minuun iski lauseen "ota itseäsi niskasta kiinni" muuttaminen lauseeksi: "Ota itseäsi kädestä kiinni". Tuossa lauseessa kiteytyy asian ydin, olla armollinen itselleen. On muuten hitonmoisen vaikea asia. ainakin minulle. On niin helppoa löytää aina syy kaikkeen omasta itsestään, sanomisista ja tekemisistä. Lähes jatkuvaa huonon omantunnon kanssa elämistä.

lauantai 7. tammikuuta 2023

Eka viikko


 Ensimmäine viikko lapsenlapsen hoidon puitteissa vietetty.

Hän on hauskaa seuraa. Autossa huutelee takapenkiltä erilaisia äänteitä ja nauraa kippurassa kun minä kuskinpaikalta matkin häntä. Olen koittanut huudella takapenkille: mum-mum-mum--ma-ma-ma....mutta silloin takapenkki hiljenee ihan tyystin.

Käytiin kirjastossa ja siellä olikin hauska joulukuusi. Kaikkia kirjojen hahmoja Pepistä, Pipsapossuun oli sidottu kiinni kuuseen. Sitä me katseltiin aika pitkä tovi.

Muskarissa oli kivaa. Pikkuista jännitti alkuun. Eikä meno loppua kohden paljoa vilkastunut, mutta sentään alkoi tanssimuuvit löytyä, hillitysti. Ja mun olo tuntui kotoisalta, kaikki laulut oli tuttuja. Talitintti ja talipakka laulua hoilattiin autossa vielä seuraavinakin päivinä.

Kotona ollaan leikitty junaradalla, minä rakennan ja  hän purkaa. Ollaan isoilla legoilla leikitty ja hakkuulelulla harjoiteltu. Hakkuulelun vasaraa on käytetty myös mailana, jolla on saatu legoihmiset kaatumaan, ja legohyljettä on vähän koputeltu päähän.

Kirjoja on luettu jokapäivä. 

Muutama asia on yllättänyt. Pikkuisen pahan mielen itkut saa sydämen huolesta sykkyrään. Onneksi niitä ei ole montaa tullut ja ovat menneet nopeasti ohi. Toinen vähän yllättävä asia on se pieni pelko koko ajan että pikkuinen loukkaa. Torstaina sai sormen parkkitalon hissin koloon jumiin...sormeen tuli pieni ruhje/naarmu ja tietenkin se sattui. Ja minä sitten selitin äidilleen perinpohjaisesti mitä tapahtui, miten sen olisi ehkä voinut estää ,ja olo oli niin  syyllinen, että koko kotimatka meni siihen että koitin vakuutella itselleni että tästä selvitään.

Kaikenkaikkiaan viikko meni helpommin kuin ajattelin. Pikkuisen hoitaminen hänen kotonaan  ei enää tunnukaan niin vieraalta, vaan alkaa tuntua kotoisalta. Meillä on myös ihan lupa viettää aikaa juuri siellä missä halutaan, kiitos siitä. 

Ensi viikolla mennään katsomaan millaista on avoimessa päiväkodissa ja/tai perhekerhossa.


lauantai 31. joulukuuta 2022

Parasta vuonna 2022

 1.  " Näytän sulle ihmeet maailman"  Heti vuoden alussa syntyi Hän <3  Ehdottomasti vuoden tähtihetki!

        Ensimmäinen lapsenlapsi. 


2.  Ensimmäisen lapsenlapsen syntymän jälkeen, muutaman päivän päästä syntyi Juskankankaan Kimmel, Pihka.  Saatiin Naavalle kaveri. 


 

3. Lauri Tähkä konsertti Logomon aitiossa.  Hauskaa, ylellistä ja hulvatonta, toinen kerta samalla hauskalla porukalla. Seuraavana päivänä oli nimiäiset....

4. Suomusjärven jäljestysvkl. Vettä satoi kaatamalla ja olin kipeä:) silti <

 
 

5. Risteily sviitissä, Turku-Tukholma. Vain yksi yö, mutta huippu hyvä ilma.



 

6.Tammikuusta toukokuun loppuun nelipäivänen työviikko. Pidemmät viikonloput auttoivat saamaan voimia. Yllätys oli, että perjantait menivät useimmiten asioiden hoitamiseen lepäämisen sijaan.

7.Aamu-uinti ja aamiainen tyhjällä hiekkarannalla 


 

8. Fiskarssin retkipäivä oli kiva. Minitalot saivat ajatukset hetkeksi siihen, ettei tarvita paljoa...


9. Asuntomessut helteessä, tykkäsin. Vastakohtaa minimökeille ;) 

 




10. Ystävät, illalliset, kahvittelut


Sellainen oi vuosi 2022. Ensimmäinen kohta oli todellakin ykkönen, muita ei voi järjestykseen laittaa.

Nyt sitten kohti uutta vuotta 2023. 

Vähän jännittää.


torstai 3. marraskuuta 2022

Pissa-Liisa ja Naapuska

 


 

Meillä asuu kaksi suomenlapinkoiraa. Molemmat paimensukuisia,mutta huh miten erilaisia.


 

Naava, ihan kohta kolmevee, on sellainen sirotassu, kiertää vesilammikot ettei tassut kastu. Mieluummin antaa periksi kuin riitelee rajusti. Naava on hillitty ja harkitsevaisempi. Hänellä on lempi-ihmiset ja muut ihmiset saa olla. 

Hillitty Naava ei ole kun on kyse ketuista, peuroista, jäniksistä tai naapurin koirasta,joka haahuilee vapaana aidatun pihamme reunoilla. Silloin Naava on täynnä adrenaalinia, turha tuolloin yrittää kutsua tai puhua järkeä.

Naava on ronkeli. Herkut pitää ensin haistella tarkasti, sitten voi ehkä vähän maistaa, mutta helposti vielä suustakin pudottaa maahan. Ajankohta herkuille pitää myös olla oikea, turha tarjota jos Naava on riista-kiihkossa tai muuten vaan jännittynyt.


 

Pihka, 9kk menee ronskisti minne vaan, tassut saa kastua ja kurastua. Pihka ei ole hillitty, kaikki ihmiset ovat ihania ja kaikkia pitäisi tervehtiä ja rakastaa rajusti ja villisti. 9 kk vanhana Pihka painaa Naavaa enemmän ja säkäkin reilusti korkeampi, iso vauva.

Pihka syö mitä vaan ja milloin vaan. Ei ole tilannetta jolloin ruoka ei maistuisi. Kanttarellit menevät raakana, mustikat, koristemarjat, kävyt, kepit, kaikki käy ja maistuu. Kaikki lelut suolistetaan, katsotaan irtoaako sieltä se pieni osa josta tulee piip-ääni, ja jos ei sellaista osaa löydy, voi kuitenkin levittää täytevanut matolla ja katsoa paljonko sitä on lelun sisällä, ja tottakai aina voi myös maistaa ja syödä...

Naavalla siis oli iso korillinen leluja. Naava ei koskaan riko leluja, kuljeskelee lelu suussaan, vinguttaa ja örisee onnellisena. Onneksi hänelle käy nykyään myös ne kaikki kumiset lelut, joita ei saa rikottua.

Pihka on sukua Katto Kassiselle. Haluaa oleskella pöydillä, oleskella ja nukkuakin. Ulkona tämä käy meillekin, sisällä ei. Tutkii mihin voisi kiivetä, kokeilee. 

On heissä jotain samaakin. Molemmat ovat hellyyden kipeitä, ja osaavat sen ilmaista. Omalla pihalla juoksevat, vuoroin kumpikin on se ketä juostaan kiinni. 

Luulen myös,  että jotkut erot tasoittuvat kun Pihka tuosta vanhenee. 

Ja molemmat ovat yhtä rakkaita, eikä kumpikaan toistaan parempi.

(Pissa-Liisaksi sanottiin Pihkaa pentuna, kun pyyhittiin lätäköitä. Se Liisa vaan nyt jäi, ja nykyään hän on usein Pihka-Liisa. Naapuska on vaan sellainen hellittelynimi, ei siinä sen kummempaa taustaa.)