Uni kertoo

 Lauantai sunnuntai vastainen yö oli vaikea. En meinannut saada unta, ajatukset pyörivät ensi viikon työtehtävissä, vaiikka miten yritin keskittyä vain hengittämään. Lopulta nukahdin ja näin unen, joka niin selkeästi kuvaa mun nykyistä oloani:

Olin menossa teatteriin katsomaan HIljaiset sillat-esitystä. Lipussa paikkani oli rivillä 14, paikka 99. Rivi löytyi helposti, oli miltei viimeinen rivi. Rivillä ei ollut paikkaa 99. Siirryin taaemmas, josko siellä jatkuisi rivi 14, ei jatkunut. 

Teatterin työntekijöillä oli kiire, eivät pysähtyneet auttamaan.  Jonkin ajan päästä yksi heistä pysähtyi ja sanoin etten löydä paikkaani. Hänkään ei löytänyt! Minulle tehtiin tilapäinen paikka jonkinnäköiselle klaffituolille. Istuttuani siihen, tuoli oli niin matalalla etten nähnyt mitään esityksestä. Koitin kurkotella ja nojailla edessä istuvan selkänojaan nähdäkseni jotain.

On se jännä tuo alitajunta!

ps. Kuvan kuivakukkakimppu on Teijon vanhanajan markkinoilta ostettu:)

Seisemän kuukauden vapaus

 Maanantaina alkaa työt. Seisemän kuukauden jälkeen palaan töihin eri yksikköön, mutta samaan työhön. Todennäköisesti ei ole ketään ylimääräistä joka perehdyttää minut pariin vaihtuneeseen järjestelmään, uusiin lapsiin yms. , suoraan töihin vaan, hyvin se menee. Ehkä menee, ehkä ei, aina sitä voi kokeilla miten käy. Olisin toivonut pehmeämpää laskua.  Vaan kehtaanko valittaa kun teen nelipäiväistä viikkoa... Maksan vuorotteluvapaasta ja lyhyemmistä työviikoista sitten eläkkeestä, se on pieni, näillä mun tempuilla vielä vaan pienempi. Katsotaan nyt miten pieneksi sen vielä saankin....ehkä olemattomaksi, jos heitän hanskat naulaan ja lopetan kokonaan....

Vaan enpä kadu, en sitten yhtään! Seitsemän kuukauden vapaus on ollut ihanaa. Olen saanut olla pikkuisen kanssa. Me ollaan vaan oltu, mutta myös paljon tehty: muskaria, avointa päiväkotia, lounaita, kahvilla, kävelemässä.

Oli ihanaa odottaa kesää ilman jännitystä, että montako viikkoa saan lomaa. Nyt oli varmaa: koko kesä lomaa. 

Jaksoin tavata ihmisiä, kaipasin ystäviä.  Luin kirjoja. En varmaan saanut mitään aikaiseksi, ei tullut kirjoitettua kirjaa tms. Puita kaadettiin saunatuvan takaa, jotain siis sentään.

Elo oli kiireettömämpää. Ei tarvinnut katsoa kelloa niin usein.  Toivon että kiireettömyys olisi tarttunut pysyvästi minuun. Ei tarvitse saada koko ajan aikaan jotain, mahdollisimman paljon. Mikään ei tule koskaan valmiiksi, kokonaan ainakaan. 

Maanantaina herätyskello soi ja menen koiralenkille ja sitten töihin.  Siitä se sitten lähtee, uskottelen itselleni, ja samaan aikaan vatsassa on sellainen järkäleen kokoinen ahdistus murikka: haluan takaisin mun vapauteni!!!! 

Paim-T

 Käytiin Pihkan kanssa lammaspaimennustaipumustestisssä kesäloman loppu metreillä. Illalla tuli soitto otanko vastaan peruutuspaikan, aamulla 8.00 pitäisi olla paikalla.

Tuli aikaisempi lähtö mökiltä, mutta oltaisiin jokatapauksessa lähdetty seuraavana päivänä, joten ei haitannut. Helpottavaa oli , ettei tarvinnut jännittää asiaa viikkoa etukäteen, kun tieto tuli edellisenä iltana.

Ehdin toki silti jännittää :)  Pikaisia treenejä luoksetulossa ja seuraamisessa, jotka eivät vakuuttaneet, että homma hoituisi ihan tuosta noin.

Vaan olipa yllätys miten erilainen testi oli kuin vajaa kolme vuotta sitten Naavan kanssa toisella tuomarilla!

Sosiaalisuusosio, joka Naavan kanssa testattiin niin, että osallistujat olivat koirineen paikalla ja tuomari puhui ja kävi siinä samalla lukemassa sirut. Pihkan kanssa koirat odottivat autossa kun tuomari puhui, ja sirut luettiin oman vuoron alussa.

Tottelavaisuusosio testattiin pienellä alueella koiran ollessa koko ajan taluttimessa. Esteenä oli pieni tukin pala, jonka yli koiran piti hypätä. Luoksetulossa tuomari piti taluttimesta ja minä kävelin muutaman metrin päähän ja kutsuin Pihkaa. Naavan kanssa koira oli vapaana ja kuljettiin rata, jossa koiran piti kulkea trukkilavan yli ja alueen toisessa päässä koira jätettiin avustajalle, kävelin tuomarin viereen ja kutsuin Naavaa, Tästä osiosta selvittyään pääsi lampaille. 

Lammasosio oli samanlainen molemmilla tuomareilla. Käveltiin Pihkan kanssa lammasaitauksen ohi tötsälle asti. Pihka ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta lampaisiin, haisteli vaan maata. Ajattelin jo, että näinkö tänään mennään tällaisella fiiliksellä, että nyt ei kiiinnosta.  Tötsältä takas tullessa tuomari käski ottaa liinan päästä kiinni ja antaa koiran mennä. Ja Pihkahan meni; täyttä vauhtia ja kovalla äänellä. Muutama kierros tehtiin ja se oli siinä.

Tuomari kehui erinomaiseksi suoritukseksi. Kyseli onko ollut aiemmin lampailla (on ollut pari kertaa tutustumassa). Tuomari sanoi että käyttää porohaukkua ja haluaa hallita ryhmää. Lampaiden kanssa riittäisi pienempi vauhti, eikä ääntäkään tarvita noin paljon.

Ja sitten kotimatkalla oli se ehkä hauskin osuus: laittaa kuva suoritetusta testistä kasvattajalle.  Hänelle se oli kuulemma aamun paras uutinen.

Ei meidän juttu

 

Ei ollut DBTL meidän kirsikka kakun päällä.

Ostettiin, kun halvalla sai, viime syksynä kolmen päivän liput DBTL:iin. Oltiin jo aiemmin ostettu liput Hämeenlinnan seudulla olevaan festariin jolle oli tarkoitus mennä kesällä -22 , yöpyä hotellissa lähellä aluetta ja olla lomalla.Tuo festari peruutettiin , ja siitä se ajatus lähti, että kolmeksi päiväksi DBTL:iin.

Torstaina piti mennä ystävän kanssa, mutta viime metreillä tajusin, että kolmen päivän lipusta saa kolmen päivän rannekkeen käteen, eli lippu on henkilökohtainen. Pienen hetken mietin yksin menemistä, mutta ei, ei Erika Wikmanin tai Popedan takia.

Perjantaina sitten miehen kanssa. Stressattiin parkkipaikan saamista. Meille olisi taksi maksanut maltaita, ja koirien hoitajaa vaikea löytää, jos oltais yövytty hotellissa.  Kotoa lähtiessa satoi kaatamalla. Pakattiin reppuun sadetta pitävät takit.

Perkkipaikka löytyi sattumalta aivan helposti. Jätettiin reppu autoon, koska näytti niin hyvältä, sininen taivats aurinko paistoi.

Käveltiin alueelle ja pienen jonotuksen jälkeen saatiin rannekkeet. Kuunneltiin Olli Halosta. Oli nuorempi ja nuorekkaampi kuin luulin, ja kuultiin se tutuin biisi. 

Arttua odotellessa mentiin jonottamaan ruokaa. Ja kun saatiin ruoka, alkoi sataa kaatamalla. Ei siellä ollut katosta kuin vip-vieraille....Tungettiin talon pienen lipan alle, jossa jo oli ihmisiä (tiivis tunnelma). Lähdin sateen vähän hiljentyessä hakemaan autosta reppua. Juoksin osan matkaa, jotten kastuisi, ja jotta ehditään Arttua kuuntelemaan. Mun vammajalka ei tykännyt yhtään moisesta, ja sen parantelemiseen meni pari päivää.

Sadetta pitävissä takeissa oli vähän parempi olla, ja Arttu oli hyvä. Itsensä likoon paneva, inhimillinen heittäytyjä. Paras juttu koko DBTL:ssa.

Ihmisiä oli niin paljon ettei tahtonut päästä yhtään mihinkään suuntaan. Humalaiset horjahtelivat ja juomat läikkyivät. Tuoleja oli food streetillä, mutta ne olivat varattuja. Kaksi penkkiä oli puiston kujalla, niistä sitten kisailtiin. Eli seisomista, seisomista ja seisomista,

Abreuta vielä kuunneltiin, mutta sitten alkoi paleltaa. Enkä myöskään jaksanut katsella ja varoa edessäni silmät kiinni tanssivaa pyöreää naista.

Kotimatkalla jo päätettiin, että tää oli nyt tässä. Jalka oli kipeä, eikä miehenkään polvet kestä tunti tolkulla seisomista. Tähkä oltiin nähty jo kolme kertaa, eikä uusia biisejä ole tullut. Ei Suvi eikä Teflonitkaan saaneet mieltämme muuttumaan.

Lauantaina levättiin, saunottiin ja katsottiin leffaa kotisohvalla. Ai että tuntui mukavalle :)

Mökkeilyn "yllätys"

Talvella ajattelin, että mökki on pelkkä rasite ja etten enää sinne halua. Juhannuskin voitaisiin ihan hyvin viettää kotona, täällä on tiskikone ja mukavuudetkin. Keväällä ei edes käyty mökillä kuin kerran.

 

Miehellä oli yksi lomaviikko heti kesäkuun alussa ja mentiin mökille. Siellä kukki kaikki omenapuut ja syreenit. Oli jotenkin mykistävän kaunista; istuskelin vaan ja nautin. Ja kun viikon lopussa piti lähteä kotiin, harmitti!

Viikon jälkeen palattiin mökille taas. Tehtiin juhannus valmisteluja, mutta ehdittiin myös vaan olla.  Mökillä tulee se jokin rauha. Kai se sitä on, että mökiltä ei lähdetä töihin, sinne ei arki ylety. 

Juhannuksen jälkeen oltiin yhä vaan  mökillä. Pionit kukkivat ja istuin niiden vieressä paljon. Luin kirjoja. Ja keksittiin lautapeli: Rummikub. Lähes jokapäivä otettiin peliturnauksia. Mä olen aina tykännyt lautapeleistä, mutta miehen mielestä on rasittavaa opetella uusia pelejä, totta tuokin. Mutta nyt pelattiin, tosin ensimmäiset viikot vähän väärillä säännöillä! 

Pikkuhiljaa koitti se viimeinen lomaviikko, ja yhä oltiin mökillä. Vähän huolestuneena ja närkästyneenä tajusin, että kaikki ne hommat, joita olin suunnitellut että tehdään lomalla, ovat tekemättä. Kuvittelin että lomalla jaksaa. Mutta ne työt olisivat olleet kotona, ja me oltiin mökillä. Jossain vaiheessa mietin, että onko minua huijattu; olemmeko mökillä siksi niin paljon, että mies pakoilee (ja minä myös) niitä kotona olevia hommia....

Koirat tuntuvat myös nauttivan mökillä olosta. Naavalla on oma pesä jasmiinipensaan juurella. Pihkakin viihtyy mökillä pihalla paremmin, kotona pitää meitä enemmän silmällä eikä rauhoitu pihalla oleiluun.

Tämä kesä osoitti ainakin sen, ettei vielä ole aika luopua mökistä. En tiedä tuleeko sellainen aika koskaan, eikä sitä tarvitse nyt miettiä.

Kesäpäivä

 

Juhlistettiin hääpäivää retkellä Hankoon.  Kiva paikka, hauska sekoitus kaupunkia ja "ulkosaaristoa". 

On ihania kallioita, hiekkarantaa ja aavaa merta ilman vastarantaa. On myös monta ravintolaa, vilkas ranta ja kaupunkivilskettä.

Käveltiin Hangon Casinolle asti, ja  ihmeteltiin kun oli niin paljon autoja parkkeerattuna tien varteen. Casinon edessä, puistossa oli meneillään casinon puistopiknikki. Ihmisiä ruohikolla piknikpeitoilla ja retkituoleilla. Melkein jokaisella kuoharipullo ja herkkueväät. Ja edessä esiintymislava jossa esiintyjiä koko päivän ajan. Vaikka ilma oli viileä, niin tunnelma oli kiva. Miksei Turun seudulla ole tuollaista tapahtumaa? 

Käytiin Makaronitehtaassa syömässä. Tunnelmallinen paikka. Jo sisääntulossa nähty vaivaa, oikeita kynttilöitä paloi lyhdyissö koko rappusten matkan. 

Jälkiruuan halusin syödä muualla. Hangon vohvelipaikka oli torin kupeessa, ja sieltä sitten kunnon makea läjäys jälkkäriksi. Miehen mielestä oli liikaa; liian iso, mun mielestä aivan sopiva,

Näitä saa myös suolaisina versioina, esim. katkaravuilla , skagenina.

Juteltiin siinä kävellessä,ettei ole hassumpi paikka asua tuo Hangon ranta. Siinä oli yhdessäkin kerrostalon alimmassa ovi parvekkeelta merelle . Oven vieressä oli pesuvati, jossa oli vettä, voi siinä huuhdella jalat kun on käynyt aamu-uinnilla. Yhden kadun ylitys ja siitä alkaa hiekkaranta, aikamoista. 

Oli kyllä tosi kiva päivä . Ensi kesänä uudestaan, ja ehkä piknikeväät kylmälaukussa mukana.

 

Juhannus

 Voihan hitsi, juhannuskin meni jo!  Oltiin mökillä, samalla porukalla kuin ollaan oltu vuodesta -98. Tai porukasta on lapset kasvaneet aikuisiksi ja siirtyneet omiin juhannuksen viettoihin ja toinen ystäväpariskunta liittynyt meidän jussin viettoon.

Käytiin Matildedalissa katselemassa putiikkeja, ja juotiin terassille yhdet. Matildedal on vilkastunut vuosien varrella. On tullut lisää putiikkeja, vohvelikioski, minigolfrata yms.

Mökillä juhannus sujui perinteisesti. Saunottiin, grillattiin kaikkea mitä vaan saatiin grilliin mahtumaan ja pelattiin lautapeliä, tällä kertaa Aliasta. Sai kyllä nauraa omien ja muiden selityksille.

Juhannuspäivänä tuli pikkuinen yökylään. On hän kyllä hauska kaveri. Leikkii pitkät tovit sutoilla, asettelee niitä eri järjestykseen ja toteaa osuvissa kohdissa: non niin.

Sellainen oli juhannus 2023.