Powered By Blogger

lauantai 30. marraskuuta 2019

Viikon viimeiset

Lakkopäivät ovat nyt vietetty.
En mä sit minään aamuna saanut nukuttua juuri kauempaa kuin seitsemään. Siinä sit harmittelin tätä maailmaa, joka on tehty illan virkuille: kaikki aukeaa vasta 10.00 tai myöhemmin. Kirjastokin aukesi vasta klo 12.00.

Torstaina olin laittamassa kynsiin uudet geelaukset. Vähän hävettää moinen turhamaisuus.... Mutta on mun kynnet nyt niin kauniit. Tämä oli toinen kerta. Ekat kesti viisi viikkoa. Ainoastaan kynnen kasvuraja häiritsi, muuten kynnet pysyivät ja kestivät. Ei tarvinnut yhtään varoa.
Nyt lyhennettiin kynsiä, en halua mitään kotkankynsiä!
Vielä alkuviikosta mietin, että nämä ovat nyt viimeiset geelikynnet, sitten palaan taas luomuihin. Mutta nyt nää tuntuu taas niin ihanilta, että saas nähdä miten käy tammikuun alussa.




Perjantain black friday meinaa tulla korvistakin ulos. Hirvee ostohysteria valtaa. Työkaveri lähetti kuvan bussista aamu 6.50, ja bussi oli tupaten täynnä ihmisiä menossa ensimmäisiin tarjouksiin. Illan virkut heräsivät ja kaupat aukesivat jo 7.00. Ja minä, vastarannankiiski?, tänään en halunnut mennä kauppoihin, vaikka eilen marmatin kun kaikki aukeaa niin myöhään.
Radiossa sanottiin, että tää on kiva piristys tähän marraskuun harmauteen. Radiossa sanottiin myös, että tarjoukset ei aina ole tarjouksia tänäänkään, meitä voidaan huiputtaa.

Netissäkin oli tarjouksia.
Olen monena kertana katsonut ulkoiluhousuja Revolutionista. Tänään ne olivat 30e halvemmat kuin normisti, ja sinne lähti tilaus. Mulla on kumma luulo, että kunnon ulkohousut saa mut liikkeelle. Ihan niin kuin ajattelin, että se kello, joka näyttää askeleet saa mut liikkumaan.
Ei saanut kello liikkumaan, enkä usko housujenkaan saavaan. Tarvitaan jotain muuta.

Itsekuria tarvittaisiin ainakin.
Mulla on taito olla syömättä koko aamupäivä. Se käy helposti. Illat menee sitten huonommin.
Mut nautin nyt joulun ajasta ja teen sitten kunnollisia uuden vuoden lupauksia.




torstai 28. marraskuuta 2019

Tää outoa on


Minulle, joka valittelen jatkuvalla syötöllä työn raskaudesta, tupsahti "taivaan lahjana" kolme vapaapäivää.
Ja mitäkö tein? Jähmetyin. Tunsin syyllisyyttä. Kummallinen minä!

Olen tässä ensimmäisenä lakkopäivänä ihmetellyt mikä tämä olotila oikein on. Yleensä lasken päiviä loman alkuun, suunnittelen kovasti mitä teen ja valmistauden lomailuun.
Nyt ei voinut valmistautua. Tiistai iltapäivänä, aikamoisella tohinalla jäin "lomalle".

Aamulla kun mies lähti töihin 5.40, en saanut enää unta. Yritin kyllä. 6.15 köpöttelin postilaatikolle ja hain lehden. 

Hiukan helpotti kun kävin lakkoilevan työkaverin kanssa lounaalla. Kyllä helpotti kun on "rikoskumppani". Taidan olla laumaeläin.

Saas katsoo nyt miten huomenna menee .

Kuvat on tietty meidän pihakuusesta. Se alkaa olla jo liian iso, tai sitten valoja on liian vähän. Mutta ihana se on, tuo valojen tuike.


tiistai 26. marraskuuta 2019

Aika juoksee...

No niin, viikonloppuna meillä laitettiin ulkokuuseen lamput.
Vaihdoin joulunpunaiset verhot keittiön puolelle, ja pöytäliinankin.

Ei juhlava, mutta pirteä.
Mutta arvatkaas mitä... nyt mulla alkaa joulu jo loppua.
Yht äkkiä huomasin miettiväni uuden vuoden lupauksia!
Kerroin tästä miehelle, joka sanoi hillittyyn tapaansa:" Jos meille alkaa seuraavaksi ilmaantua pääsiäistipuja, niin sitten menee kyllä jo yli."



Koitan rauhottua. Ihana amaryllis , yksi nuppu enää aukeamatta. Joko kannattaisi ostaa amarylliksiä jouluksi?


maanantai 25. marraskuuta 2019

4*


Elämän kohokohtia:syöminen.
Ja erityinen hohto kun pääsee valmiiseen pöytään!

Ystävät olivat taas hienostelleet teeman kanssa ja ilta alkoi kuohuviinilasillisella Il Divon siivittämänä. Siirryimme Italian makumaailmaan.

Ilmakuivattua kinkkua, parmankinkkua? , joka oli kääritty persimon palojen ympärille.
Sitten tuorepastaa salvian ja sitruunan kera, pekonilla höystettynä.
Jälkiruuaksi pannacottaa viikunahillolla ja jollain alkoholilla maustettuna

Kyllä oli hyvää. Viinitkin oli tietysti Italiasta.
Ja vielä iltayö palana pizzaa.

Ja keskustelua: kevyesti traktoreista, syvällisemmin lapsuudesta.
Olipa taas kiva illallinen.

torstai 21. marraskuuta 2019

Tänään

Vieläkin marraskuu!
Tänään paketoin lahjoja, joululahjoja.
Alan epäilemään onko minulla kaikki hyvin...


Ei mulla kaikki ole ihan hyvin.
Töitä tuli taas kuormallinen lisää. Ja kaikki siihen joululoman lähtöviivan tienoille.
Ehkä alitajunta tekee töitä, ja valmistelen joulua nyt, koska saattaa olla siinä lähtöviivalla vähän uupunut olo.
Yritin kyllä sanoa: EI.
Mutta enhän minä voi tuottaa pettymystä kenellekään, ainakaan tarkoituksella.
Järjestelen päätäni nyt pari päivää, lokeroin ja puhun järkeä itselleni, niin eiköhän se tästä taas. Tästäkin ja taaskin.


Päätä järjestellessäni, meni sukan sydämetkin ylösalaisin. Koitan laittaa toiseen sukkaan ne oikein päin. On sitten sukissa sydämiä molempiin suuntiin.

Mutta huomenna on perjantai. Aion kävellä pimeää polkua pihasaunalle. Nauttia saunan lämmöstä ja pimeydestä. Saunasta tultua istun sohvalle, nautin lasillisen, ehkä toisenkin viiniä ja katson Vain elämää.
Siis perjantaita kohti !


keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Kyllä minä niin ilahduin!

Viikonloppuna keksin, että haluan tikapuille risusydämen, johon laitan valot.
Risusydäntä etsittiin sitten ihan fb kautta, ystävien avulla ja nettiä selaillen.
Ei löytynyt.

Tiistaina selailin nettiä ja löysin Sokoksen sivulta sydän valokranssin. Katsoin saatavuus tietoja, niin keskustan Wikulundilla saattaisi olla ("saatavuutta ei voi taata tuotteen pienen erän takia").
Pääsin töistä aikaisin ja suuntasin keskustaan. Mielessä kävi jopa pistäytyminen johonkin kahvilaan, leivoskahville samalla kertaa.

Wiklundilla roikkui yksi sydän valokranssi, hyllyllä oli tyhjä koppa. Löysin myyjän, joka kertoi, että katossa roikkuva on ainoa kappale, mutta voin kyllä saada sen, jippii.
Myyjä haki tikapuut, vaan ei hän ylettynyt. Hän soitti jollekulle, joka käski yrittää uudestaan, kurkottaa. Ei onnistunut. Myyjä sanoi, että lähtee miesten osastolta etsimään pidempää myyjää. Minä siihen, että minä kyllä olen aika pitkä, voisinko minä yrittää. Ja niin minä kiipesin tikapuille, ja sain valokranssini.
Sain alennustakin. En suinkaan oman avuliaisuuteni takia, vaan koska kranssini oli esittelytuote.

Kävelin vielä alakerran vaateosaston läpi, ostin parit sukkahousut, ja sitten kotiin!
Kaupunki-käyskentelyn mittani on aika lyhyt nykyään:)

Lidl:stä ostin suklaaleivokset ja kotona juotiin leivoskahvit.
Ja kranssi valaisi seinällä. Ja mieleni oli iloinen.


maanantai 18. marraskuuta 2019

Joulun odotusta


Mä oon niin etuajassa!
Amaryllis kukkii ja ekat glögitkin jo juotu.
Joko tästä tulee pitkä ja ihana joulunaika, tai sitten olen läpeensä kyllästynyt jouluun ennen kuin se edes alkaa, ja revin kaiken jouluun liittyvän pois viimeistään joulupäivänä.
Ehdottelin ulkokuusenkin valojen laittoa, mutta mies vähän jarruttelee, toki hän sanoi, että jos siltä tuntuu, että ne pitäisi laittaa, niin laitetaan sitten! (Oli muuten ihanasti sanottu! ) No, minäpä tunnustelen asiaa huomiseen asti:)

Joululahjoja olen jo ostellut. Paketointi nauhojakin ostin.
Kynttilöitä olen poltellut jo viikkoja.
Vain elämää-ohjelmassa tuli ekat joululaulutkin kuunneltua.

Töihin ostin minijoulupalloja, punaisia. Ne on niin söpöjä. Ajattelin laittaa niitä kuusen oksiin, jotka tulee pöydille maljakoihin. Mutta pitänee odottaa vielä viikko ennen kuin ne voi laittaa.

Nyt olen metsästänyt risusydäntä. Haluaisin sellaisen tuohon "tikapuille" sisälle, ja valoketjun kiertämään sydäntä.
Portaiden pieleen oven suuhun ruukkuun iso joku vihreä. Siihen ei taida valoja saada kun ei ole pistorasiaa lähellä, mutta jos jotain palloja ripustaisi siihen.

Keittiön puolelle voisi vaihtaa punaiset verhot. Hetken mietin jos joulu olisin tänä vuonna valkoinen ja vihreä, mutta kyllä se punainen niin lämmin on, että voiton vie.

Tule joulu kultainen<3

(ja loma!!!)


sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Lauantain löpinää

Käytiin mökillä. Haravoitiin omenapuiden lehdet ja katkoin pionit.
Siellä(kin) oli hiljaista.
Tuli taas iso ikävä siinä ruusupensaiden luona. Siellä on kaikki meidän entiset rakkaat koirat.
Juttelin hetken heille. Koskaan en heitä unohda.
Vähän hymyilyttikin, ihan kuin olisin kuullut Veitin onnellisen äänen: nyt ei meidän tarvitse koskaan lähteä mökiltä pois.
Veitihän osasi vetkutella kotiinlähdön hetkellä, kukaan ei osaa kävellä niin hitaasti kuin Veiti osasi tuossa tilanteessa.

Luulen, että vaikka saisin lottovoiton, ei luovuttaisi tuosta paikasta. Rakennutettaisiin sinne vain uudet rakennukset voittorahoilla.
Muistan miten monta vuotta toivoin aitaa tontin ympärille. Meillä oli ensin juoksuvaijeri koirille, sitten ne oli vapaana, karkasivat aina kun joku kulki metsätietä, tosin siellä ei kovin usein kulkijoita ollut. Vihdoin tuli aita, kuusi vuotta sitten. Unelman täyttymys. Lietoon aita tulikin paljon helpommin:)





Alppiruusu viihtyy. Kasvaa jo aidan sisäpuolellekin. Otin siitä kuvan, jota ei sitten olekaan missään. Siis ehkä en ottanutkaan kuin tämän nuppukuvan... Tällaista sattuu, mulle, viikon varrella, liian monta kertaa; unohdan asioita.

Nukuin taas tosi huonosti lauantain vastaisen yön. Stressaan niitä saakelin videointijuttuja. Ns. joulujuhla tulee videoista koottuna "elokuvana". Ei tarvitse lasten jännittää esiintymistä. Olenkin kerännyt itselleni kaiken tämän säästyneen jännityksen, osaanko yhdistää videonpätkät.
Olen kerran tehnyt yhden vähän vastaavan, mutta siitä on aikaa yli 10 vuotta. Silloin en stressannut enkä jännittänyt niin paljon, tää ikä...
Entäs jos vaan annan olla pätkinä, sanon välissä muutaman sanan ja klikkaan auki seuraavan pätkän...

Lauantain taisi kruunata härkäpasta, nam ja ensimmäinen glögi.
Onko oikeesti vasta marraskuu?




tiistai 12. marraskuuta 2019

Oloja


Kaikenlaisia olotiloja sujahtelee , toiset viihtyy pidempään, toiset vilahtaa.

Mulla on pitkään ollut köhää. Varmaan jo pari kuukautta. Jokaviikko puntaroin pitäisikö mennä lääkäriin. Tää on kuitenkin joka syksyinen ongelma, sama kaava toistuu, toisinaan olen mennyt lääkäriin ja saanut yskänlääkereseptin, toisinaan yskä on loppunut jouluksi.
Kaksi kertaa multa on poskiontelot leikattu/puhdistettu, mutta viimeisestä leikkauksesta on jo 10 vuotta, joten ei kai enää..

Viikonlopun yö meni murehtiessa. Mietin kaikenlaisia tulevia keskusteluja, olenko valmistautunut, osaanko jne. Mietin myös joulujuhlaa, osaanko yhdistää videonpätkät pitkäksi "elokuvaksi". Yön aikana en tullut viisaammaksi, eikä syttynyt luovia ratkaisuja.

Sisälläni kihisee jännitystä. Parin viikon päästä jännitys muuttuu järjettömäksi iloksi tai suunnattoman suureksi pettymykseksi. En millään jaksaisi odottaa.

Kaikenkaikkiaan elämässä on kaikki suhteellisen hyvin.
Nautin pihasaunasta. Se vaan on niin ihanaa tallustella pihanperälle saunomaan. Jo saunan lämmittäminen on omajuttunsa.
Uusi keittiökin tuntuu luksukselta. Jääkaapista ei putoile tavaroita ja polviin ei satu, vaikka ottaa alakaapista tavaroita.

Pikkuhiljaa käyn läpi laatikoita ja kaappeja. Tarpeettomia lähtee kiertoon. Tämä pikkuhiljaa tapa tuntuu turvallisemmalta kuin radikaalimpi konmaritus.

Tällaista elämää täällä; iloja ja murheita, pieniä ja suuria. Elämää.

maanantai 11. marraskuuta 2019

Käytännöllisyys





Tuumasta toimeen!
Vierashuoneessa ollut rautasänky ei mennyt kaupaksi, mutta kuin laitoin fb roskalavalle, niin kahdessa minuutissa meni. Sama sänky Jyskissä edelleen myynnissä 189e ja mä pyysin 30e, mutta tällä kertaa ei osunut ostaja kohdalle. Rautasänkyä ei voi säilöä pihalla pitkään,  pääasia, että meni jollekin käyttöön.

Ikeassa sitten seikkailtiin varaston puolella koontilistan kanssa aika tovi. Ja vain yksi ovi jäi erehdyksessä ottamatta.
Mies kokosi tätä kokoonpanoa noin kuusi tuntia.

Vastapäätä kaapistoa on makuuhuoneesta siirretty toinen kaapisto. Kaapistojen väliin jää sellainen ei ihan kahden patjan levyinen tila.
Tuntuu oikein hyvältä ratkaisulta.
Eikä edes näytä pahalta, vaan selkeältä, siistiltä.

Huone on toisesta päästä tosi korkea, sinne mahtuisi vielä jotain, mutta tulisi varmasti tunkkaisen näköiseksi, jos sinne laittaisi lisää kaappeja tai hyllyjä.

Kuvasta muuten puuttuu vielä kaikki ovet! Yläkaappien ovet olivat loppu, ensi viikolla pitäisi saada.
Ja yksi ovi, jossa peili, jäi siis sinne Ikean varastoon.

Toisaalta hyvä, ettei heti ole ovia,  ei tarvitse kaikkia ovia aukoa etsiessään vaatteita tm., tovi taitaa mennä, että muistaa missä mitäkin on.
Alakuvassa osa ovista jo paikallaan. Laatikoiden yläpuolelle tulee peili ovi, muihin tavalliset.

maanantai 4. marraskuuta 2019

Käytännöllisyys-esteettisyys

Meillä on tuollainen pieni huone, joka on toiminut vierashuoneena.
Nyt kuitenkin on saunatupa, jossa ehkä tarkenee yöpyä myös talvella, ja parvi, niin ei tarvita vierashuonetta.
Makuuhuoneessa on vaatekaapit ja mietin, jos vaatekaapit siirtyisivät vierashuoneeseen. Ja voisimme ostaa sinne isommatkin vaatekaapit, niin saisi parven varastossa, hankalassa paikassa olevat takitkin alas.
Tässä olisi etuna se, että makuuhuoneesta tulisi avarampi, viihtyisämpi, kauniimpi.
Lisäksi olisi iso plussa tuo vaatteiden säilytys järkevämmässä paikassa järkevämmin.
Mutta...onko vierashuone sitten tyhmän näköinen, tylsä, ruma?

Silmissäni näen toisen vaihtoehdon: ihana mehevä korituoli, pehmeä matto ja jalkalamppu. Sellainen kaunis, houkutteleva huone, jossa voisi istuskella, lukea ja kuunnella musiikkia.
Mutta....kuka siellä istuu ja koska? Majoitumme aina sohvalle, lukemaan, kuuntelemaan musiikkia, katsomaan telkkaria...
Vai houkuttelisiko tila ja siellä tulisikin oltua?

Tämä on vaikea rasti minulle, jolla asiat tuppaavat menemään esteettisyys edellä.

Huone on ollut myös Veitin huone. Siellä on hänen lelukorinsa, ja siellä hän makoili kun halusi omaa rauhaa. Kumpi ylläolevista vaihtoehdoista olisi tulevalle pennulle parempi?
Korituolista riittäisi hänelle askarreltavaa (pureskeltavaa) enemmän, mutta olisi viihtyisää.

Juuri nyt olen kallistunut vaatekaappien siirtämisen suuntaan, mutta pitänee vielä miettiä.


lauantai 2. marraskuuta 2019

Pyhäinpäivä

Tänään on pyhäinpäivä.
Sytytin kynttilät pihalyhtyihin jo aamulla.
Kyllä he kaikki näkevät ne täältä pihaltakin.

Muistelen isoäitiä. Hän osasi nauttia elämästä. Tai ainakin siltä se minusta näytti. Vanhainkodissakin näytti viihtyvän.

Muistelen Annikkia. Oli mun varaäiti. Niin paljon muistoja. Hän osasi olla läsnä. Kiirettä ei kai siihen aikaan ollut olemassakaan. Hän lähti kesken.

Muistelen Kirstiä. Siihen muistoon liittyy vielä tuskaa. Joskus on vaikea ymmärtää toisen tahtoa ja tapaa.

Muistelen Kultsia, Kessua, Hifiä, Joikua ja Veitiä. Kaikki niin rakkaita. Ikävä ei koskaan poistu kokonaan.

Muistelen Aamosta. Suuren suuren aukon jätti hänkin. Suuri persoona jäi monen mieleen.

Muistelen kahta työkaveria jotka yllättäin lähtivät. Siinä tuli muistutus elämästä jonka pituutta ei voi tietää.

Muistelusta tulee surullinen olo. Se on kai sitä ikävää.


Ps. enää ei ole lehtiä noissa puissa. Kuva otettu viikkoja sitten.