Markiisi 2

Sandberg lähetti vihdoin tarjouksen ja ehdotuksensa. Tosin soitin sinne ensin, ja kysyin missä mennään, kun jonkun Jaskan piti maanantaina keksiä ratkaisu, ja nyt ollaan jo loppuviikossa..
Ehdottivat sitten yhtenäistä screeniä ikkunoiden eteen, sen nimi on pystymarkiisi. Nimen takia ymmärsin asian ihan väärin, luulin, että markiisit ovat markiiseja ja screenit screenejä. Viisas mieheni selitti asian minulle. Sandberg ehdotuksessa screenin kotelo tulisi ikkunan yläreunaan, niin että kotelo näkyisi myös sisäpuolella. En tykkää.
Enkä itseasiassa tykkää koko screenistä. Näyttää isolta peitetyltä ikkunalta.

Toinenkin firma lähetti ehdotuksen. Tässä pitäisi sahata hirsiä pois, jotta saisi koko leveän markiisin kaikkien ikkunoiden eteen. Ja kun se pois sahattava hirsi kannattelee rakennuksen ulkopuolelle olevaa kattoa, niin vähän arveluttaa asia. Kustannusarviota eivät olleet laittaneet ollenkaan.

Muut firmat eivät ole vaivautuneet vastaamaan.

Mies löysi netistä ohjelman, jolla voi itse suunnitella/ kokeilla miltä markiisit näyttäisivät.
Ja tuli hyvä.

Eli kaksi erillistä markiisia. Ilman sahauksia tai ikkunan eteen ilmestyviä koteloita.
Nyt otettiin uusi lähtö ja laitettiin tarjouspyyntöjä tästä systeemistä muutamaan markiisiliikkeeseen.

Tietysti asia varmaan ratkeaisi nopeasti, kun kävelisi suoraan liikkeeseen,mutta kun yksi liikkeistä on auki vain ma-to, ja sulkee ovensa kello 16.00, toinenkin liike auki vain klo 16.00 asti, kolmannessa jotain tietävä ihminen paikalla satunnaisesti jne. niin aika haasteellista on hoitaa asia kasvotusten.

Asialla ei olisi mitään kiirettä, ellen mä olisi täällä jokapäivä koko ajan. Ei auringonpaiste häiritse yhtään klo 16 jälkeen :))

Kärsivällisyyttä kasvatetaan.

Ja hauskaa vappua kaikille, (myös markkisiliikkeiden henkilökunnalle ;)  )!

Uusia yrttejä

Persilja tuli osaksi syötyä, ja osaksi kellastui. Oli aika hankkia uusia yrttejä.

Sitruunamelissa ja piccolo basilika muutivat persiljan paikalle.
Sitruunamelissa tuoksuu niin ihanalle. On kuulemma sydämen ilon yrtti, vahvistaa sydäntä :) Sitruunamelissaa voi käyttää kaikkiin ruokiin, mihin voisi laittaa sitruunaakin.

Piccolo basilikaa voi käyttää ihan samalla tavalla kuin normi basilikaakin. Ruuansulatusta edistävä yrtti.

Irtokarkit oli tarjouksessa:)  Viikonlopun kunniaksi. Ja jotta elämässä säilyy tasapaino; terveellisiä yrttejä ja karkkia.
Hyvän elämän resepti: kaikkea sopivasti ja hyvin sekoitettuna.

Pihalla

Mä olin ulkona, pihalla. Veiti oli oikein innoissaan, ehkä pettyi, koska hän ajatteli, että vihdoinkin mennään kaikki yhdessä lenkille.
Kivaa oli silti. Veiti seuraa varjona perässä. Ei juokse edellä, vaan kulkee ihan yhtä hitaasti kuin minäkin. Me taidetaan liimautua ihan yhteen Veitin kanssa, kun ollaan yhdessä lähes koko ajan.

Meidän tontilta löytyi sinivuokkoja, jee!

Tuollaisia vähän hailakoita, hentoisia.

Sitten katseltiin Veitin kanssa suoria puita.

Linnut laulaa ja ilmassa on kevään tuoksua.

Pian piti mennä sisälle, jalkaa alkaa pakoittaa, jos sitä pitää alhaalla kauan.

Mukavaa viikonloppua!

Kyllä minä niin ilahdun...

kun joku tulee kylään!
Päivät ovat välillä pitkiä.
Vuoroin virkkaan, kudon, luen tai katson jotain netfliksistä, tm.

Tässä opuksessa olikin lukemista 557 sivun verran. Mielenkiintoinen kirja. Tulevaisuuden kuvia, ihmissuhteita ja vuorovaikutusta. Tärkein oppi kirjasta: kuuntele mitä toinen sanoo. Joku toinen voi onkia muita tärkeitä pointteja, minä nyt noukin tuon:)

Vuorovaikutukseen liittyy tämä otsikon ilahtuminenkin. Kun täällä suurimman osan päivästä juttelee Veitin kanssa, on tosi ihanaa kun tulee joku ystävä käymään. Tunnen itseni välillä rasittavaksi, kun joku erehtyy soittamaan, niin jo olen mankumassa: Tulisit nyt käymään.

Onhan täällä käynytkin ihania piristämässä päivääni, kiitos teille.

Tiistaina,kun oli huono ja yksinäinen päivä, Veiti meni pihalle ulvomaan. Yritti raukka saada tänne jotain seuraa keinolla millä hyvänsä.

Tällaista täällä.  Viikko kerrallaan kohti jotain, toivottavasti parempaa.

Markiisi, screeni...

Isoista ikkunoista on iloa, enkä niitä mistään hinnasta pois antaisi, mutta nyt on lämpöongelma.
Vaaleat verhot auttavat suojaamaan suoralta paisteelta, paitsi matalamman ikkunan osalta, johon tarvitsisi laittaa oma verhotanko, mikä taas näyttäisi ihan hassulta.
Verhot eivät kuitenkaan estä lämmön tulemista sisälle, niinpä tarvitsemme jotain, mikä pysäyttää lämmön tuonne  ulkopuolelle, ulos.
Samalla ikkunanpuitteet saisivat suojan suurimmalta paahteelta, ja huoltoväli pitenisi.

Mies otti kuvan ulkoapäin ikkunasta ja mittasi.
Lauantaina ajoimme Turkuun kaihdinliike Sandbergille. Myyjä katseli kuvaa pitkän tovin. Sanoi sitten, ettei tähän hätään nyt keksi mitään ratkaisua!!! Maanantaina tulee Jaakko töihin, joten jos he voisivat palata maanantaina asiaan. Jätimme
 kuvan liikkeeseen ja lähdimme.
Jäi vähän kummallinen olo, meille ei esitelty mitään markiiseja, kankaita, ei mitään. Minä vielä kysyin, että näkeekö sellaisesta ulkoisesta rullaverhosta, screenistä, ulos kunnolla. Myyjä vastasi, että riippuu vähän kankaasta, mutta ei vaivautunut näyttämään yhtään esimerkkiä, höh!

Kahden muunkin markiisiliikkeen ovella käytiin, molemmat suljettuna lauantaisin.

Se niistä erikoisliikkeiden asiantuntevista palveluista.

No, ei vielä tuomita. Mies laittoi kuvat, mitat ja kyselyt sähköpostilla pariin liikkeeseen, ja katsotaan nyt hoituuko homma näin "nykyaikaisesti".

Ongelmahan on kun yksi ikkunarivi on matalampi, ja korkeampien ikkunoiden päässä on hirsi, joka estää koko leveän markiisin.  Screeni taas  mietityttää kun ikkunoissa on pienet räystäslaudat, miten screenin saa vedettyä niiden yli?

Keksiikö täällä joku ongelmaan ratkaisun?

Käsitöitä

Keinutuolin "peitto" edistyy. Lappuja on 34, ja kun vielä 20 lappua teen, niin saattaapi riittää. Mikä sinällään ei olekaan hyvä uutinen, koska mitä mä sitten teen? Tarvitsen sen jälkeen uuden projektin!

Onhan mulla aina se tuttu turvallinen villasukka projekti. Nytkin aloitin kutomaan villasukkaa terassilla, kun en jaksanut keksiä keinoa, jolla saisin tuon virkkauskorin terassille.

Oisko uusi projekti joku huivi?
Vai kesätoppi?

Miten Veiti pärjää?

Veiti on  nyt ollut ainoana koirana pian kaksi viikkoa. Aika on mennyt nopeasti. Vielä ikävöin Joikua, enkä kestä katsoa valokuvia, ja fb:sta pelkään niitä muistoja, joita läväyttävät ruudulle vuosien takaa.

Ensimmäiset päivät Veitikin oli apea. Possulelu sai olla lelulaatikossa. Vasta neljän päivän päästä tuli ensimmäisen kerran ovella vastaan possu suussa.

Ulkona ei viihtynyt yksin juurikaan. Nyt on siellä jo pitempiä aikoja yksikseen.
Makoilivat pihalla, ja oli neljä silmää ja korvaa tarkkailemassa. Nyt Veiti makoilee mieluummin terassin turvassa.  Alussa oli hankalaa tietää milloin Veiti haluaa sisälle, Joikuhan ilmoitti molempien puolesta vaativaisella haukullaan, että haluavat nyt heti sisälle. Veiti on nyt ratkaissut asian sillä, että työntää kuonollaan oven auki ja marssii sisälle!

Alkuun Veiti tuntui olevan vähän hukassa. Ei ollut Joikua pitämässä huolta ruoka-ajoista eikä ulos menosta.
Joiku oli tarkempi vahti, nyt Veiti herää vähän myöhään siihen, että joku tulee ovesta sisään.

Veitistä on tullut perässä kulkija. Haluaa seurata minua vessaankin. Ulkona pysyttelee metrin päässä minusta.

 Veiti sai sängyn, puruluita ja ruuan joukkoon aina jotain hyvää. Hemmotellaan häntä, ainokaistamme.

Pikkuhiljaa totumme tähän.
Totumme, emme unohda.

Jalkapuoli

Huonoja ja hyviä puolia jalkapuolen elämässä.

-Portaiden nouseminen on vaikeaa. Pitää hypätä terveellä jalalla yksi porras kerrallaan. Vaikea arvioida hyppyä suhteessa portaa korkeuteen, ja lisäksi yksi tai kaksikin porrasta menee suht hyvin, mutta kolmas on jo epävarma.

- Ei ole kiire mihinkään.

-Välillä tuntee olonsa hylätyksi. Sinänsä vähän kummallinenkin tunne, koska normaali elämässä nautin yksin olosta, hiljaisuudesta ja omasta rauhasta.

-Aamuisin saa herätä lintujen lauluun. 7.00 oli ainakin tänään pahin/paras sirkutus.

-Yleinen sekasotku, jota en pysty siivoamaan. Ja pöytäliinakin pitäisi vaihtaa. Tai olin suunnitellut uuden pöytäliinan ostoa, jotain keväistä. Nyt pöydälläkin harmaata..

-Virkkaaminen. Uskon, että keinutuolin päällinen valmistuu jo toukokuussa.

-Nyt kun on aikaa tavata ystäviä, en pysty leipomaan.

-Saan olla Veitin kanssa kotona. Hänellä voisi olla totuttelemista yksinoloon ilman minua. Ja samoin minulla ilman häntä.

-Päivät on välillä pitkiä. Varsinkin nyt kun stressaan jalan veritukosta, en saa keskityttyä lukemiseen.

-Läheisten apu. Se liikuttaa. Äiti, joka siivosi ja toi ruokaa. Isä, joka juttelee. Poika, joka toi kirjoja ja auttoi talvivaatteiden parven varastoon viennissä. Mies, jota ilman en pärjäisi. Ystävät, jotka tarjoavat kuljetusapua, seuraa ja empatiaa.

Yrttejä, yrttejä

Sain äidiltä ja isältä kivan yrttipötkyläjutun.
Nyt on yrtit hengissä pidempäänkin, toivottavasti. Ja mikä parasta, jos joku timjami tm. nuukahtaa, voin ostaa uuden tilalle.

Persiljaa olen nyt käyttänyt päivittäin. Eiköhän ala hemoglobiini nousemaan.

Timjami ja rakuuna vähän vieraampia yrttejä. Timjamia sieniruokiin, uuniperunoille ja kasvisruokiin. Limaa irroittava ja desinfioiva kasvi. Rohdoksi yskään, krooniseen väsymykseen ja ruuansulatusvaivoihin.
Rakuuna lisää ruokahalua ja edistää ruuansulatusta. Rakuunaa voi käyttää kanan, lihan tai kalan mausteena, juustoruokiin sopii myös hyvin ja erityisesti tomaatin, kaalin, kukkakaalin ja porkkanan kanssa sopii yhteen.

Sitruunamelissa ja basilika ovat seuraavaksi hankittavat yrtit. Joko he tulevat pötkylään tai pihalle tulevaan kasvilaatikkoon.
Kevät on ihanaa aikaa! Onneksi ? mulla tämä jalkarajoitin, muuten voisi mopo karata käsistä tuossa pihamaalla.

Uusi sänky

Veiti sai uuden sängyn.
Olen aina himoinnut kaikenlaisia koiranpetejä. Ja nyt kun on vain yksi koira, on helpompaa ostaa ja saada kotiin mahtumaan se yksi sänky.
Tosin tässä kävi nyt vähän hassusti, kun taisimme ostaa bernhardilaiselle sängyn....
Uusi sänky on siis aika iso. Voikohan kaksi koiraa nukkua samassa sängyssä? Kun pikkukoira tulee taas kylään, niin he mahtuisivat mainiosti Veitin kanssa siihen uuteen sänkyyn molemmat.

Jännityksellä seuraan miten sängylle käy, oppiiko vanha koira nukkumaan vielä oikeassa koiranpedissä.

Yllätys, jo ensimmäisen' yönä/aamuna!
Luulepa,että pikkukoira auttoi asiaa, Veitille iski kova mustis: mun sänky!

Kuuluu parempaa

Pikkuhiljaa elämä voittaa.
Lähimmät ihmiset, aurinko ja aika, siinä lääkitys.

Olen saanut suru-toipumiskukkia. Kiitos.
Olen muistellut Joikua. Miten hassun hauskasti hän hyppäsi, ojan yli tai jos kakka ei tahtonut irrota. Sellainen jäniksen ja kengurun sekainen takajaloilla ponnistushyppy.
Kun ajettiin entisen kotiseudun ohi, näin tuttuja lenkkejä joita käveltiin. Silloin ei ollut huolen häivää. Osasinkohan tarpeeksi nauttia noista vuosista, päivistä? Luulen niin.

Tänään lauantaina Veiti tuli ensimmäistä kertaa maanantain jälkeen possu suussaan ovelle vastaan. Hänelläkin alkaa helpottaa.

Ja minä sain ensimmäistä kertaa pääsiäisen jälkeen tartuttua virkkuukoukkuun :) Kiitos äidin tuoman persiljan, olen voimaantunut .
Terassilla, auringon helliessä.

Kyllä se tästä.

Luopuminen

Meillä oli kaksi suht samanikäistä paimensukuista lapinkoiraa, kaksi vanhusta ja kaksi nivelrikkoista.
Veiti aloitti ontumisella noin puolitoista vuotta sitten. Hänet kuvattiin, pistettiin kortisonia ja puolen vuoden päästä cartrophenia. Lisäksi lyhyet lenkit ja ontumiset loppuivat.

Vajaa vuosi sitten Joiku aloitti läähättämisen. Oikeaa nukkuma asentoa ei tuntunut löytyvän.
Joikulle myös cartrophenia ja kipulääkettä. Tilanne Joikun kohdalla paheni.
Eläinlääkärin karu lausunto tammikuussa oli, että Joikulla ei ole juurikaan lihaksia takapäässä, ontumista ei ole, koska molemmat, vastakkaiset jalat ovat niin kipeät, ettei tiedä kumpaa ontuisi.
Vahvat kipulääkkeet, jotka turruttivat hermopäät ja kolmen kuukauden päästä kontrolliin.

Saimme vielä yhteistä aikaa. Toiset päivät ja varsinkin yöt olivat parempia, toiset huonompia. Ruoka maistui, häntä heilui ja pihalla juoksenteli holtittomasti kuin pentu. Juoksentelu kostautui isompina kipuina iltaisin, joten sitä piti rajoittaa.
Tein surutyötä. Itkin monena yönä, kun valvoin ja kuuntelin Joikun "rojahtelua" makuulle painuessaan, pintahengitystä, läähätystä ja lopuksi pientä itkuakin.
Tiesin mikä on edessä, ja hain kasvattajaltakin neuvoa, mistä tiedän mikä on oikea aika. Viisas kasvattaja sanoi, että tiedän sen kyllä sitten kun aika on, tunnen koirani.

Kontrolliaika olisi huhtikuun puolessa välissä. Se oli yksi etappi, jota kohti mentiin. Sellainen pysäkki, jolla päätöksen tekisi ehkä eläinlääkäri, puolestani.
Olimme suunnitelleet jo pitkään, että pääsiäisen viettäisimme mökillä. Se olikin hyvä pääsiäinen. Koirat ja ihmiset nauttivat. Päivän karkeloinnista Joikulla oli sielläkin iltaisin kipua, mutta siellä pystyin unohtamaan edessä olevan,

Pääsiäisen jälkeen tilanne paheni. Osa syynä voi olla loukkaantumiseni, mutta läähätystä oli myös päivisin samoin tassun nuolemista, repimistä. Koska olin kotona koko päivän, näin tilanteen lohduttomuuden kokonaisuudessaan.

Varasin ajan ja elämäni yksi vaikeimmista päivistä tuli elettyä.

Jälkeenpäin liikkuu mielessä monelaisia ajatuksia: olisiko ratkaisu pitänyt tehdä aiemmin vai olisiko pitänyt odottaa, että olisin itse ollut paremmassa kunnossa?  Täällä neljän seinän sisällä kun viettää päiviä, ajatukset kiertävät aika pientä rataa. Hyvän neuvon sain äidiltä, joka käski mun kepistellä terassille hengittämään ulkoilmaa. Siellä lintujen kevätmölyn keskellä, tuulikin puhdistaa ajatuksia.
Nyt on parempi. Joikun oli aika mennä. Ja on ihan oikein tuntea surua, ei sitä tuntisi jos ei olisi ollut hyvää yhteistä aikaa, rakkaita muistoja.

"Itkuja varten on ihmisen silmät, vierikää kyyneleet. Tuleehan tuolta se toinen päivä, kun on kepeät askeleet."  Jenni Vartiainen Suru on kunniavieras

 Hyvää matkaa Joiku-rakas!
Sano terveisiä veljellesi, äidillesi, Hifille, Kessulle ja Cultsille.

Jäät sydämeeni.

Pieniä on tapahtumat...

Suurimman osan päivästä katselen olohuoneen ikkunasta ulos.
Tänään näin n. 50 linnun auran tulevan. Pari pienempääkin lintuauraa saapui.
Eilen, lauantaina tulivat kurjet.
Helikoptereita menee usein.

Vaihtelun vuoksi makuuhuoneen ikkunaan:
Tunnistin uuden lintulajin: puukiipijä. Pieni ruskea, valkovatsainen lintu, joka hyppii ylös mäntyjen runkoa.
Samoilla ruoka-apajilla käy tikka.
Puuvajassa on ruuhkaa. Sinitiaiset tunkevat lautojen väleistä itsensä sisään. Puuvajamme on ilmeisesti suuri linnunpönttö!

Kuvat ovat otettu pääsiäisenä mökiltä.

Kaksi uutta "ystävääni"

Saanko esitellä ystäväni, jota ilman en pärjäisi askeltakaan:

Hiukan ystäväni kaipaavat vielä stailausta. Käsien kohdalle jotain pehmustetta, jotta meidän on mukavampi kulkea yhdessä. Johonkin pitäisi myös saada ripustettua joku pieni pussukka, koska Joiku ja Veiti alkavat aina raivokkaan iloisesti haukkua kun kannan esim. kännykkää suussani.
Tutustumisemme on vielä alkuvaiheessa. En osaa vielä iloita tästä uudesta ystävyydestä, toki olen kiitollinen avusta, mutta jotain tästä suhteesta vielä puuttuu.

Toinen uusi ystäväni on tässä:

Mikään uusi muotioikku ei ole koskaan houkutellut minua ensi metreillä. Tarvitsen  aikaa. Tykkään toki käytännöllisyydestä, mutta kuten tiedätte, esteettisyys on minulle lähes yhtä tärkeää (joku voisi sanoa, että joskus jopa tärkeämpää). Onneksi saan nyt minulle tuttuun tapaan katsella tätä uutuutta ensin, mutta käyttöönotto tapahtuu nopeammin kuin yleensä otan uutuuden käyttöön.
Tämä ystäväni pitää huolta, että minulla on vielä joskuskin normaalin pituinen jänne nilkassa, ja saan kantapäänkin maahan. Onneksi tätä käytetään pääosin vain öisin, ja sen saa laittaa peiton allekin.

Suhteemme ovat tosiaankin vielä etäiset.
Naulanreikä nilkassa vuotaa, ja minun pitää olla mahdollisimman paljon levossa, jotta verenvuoto tyrehtyy.

Tässä kiinnostava "raporttini" tällä kertaa. Joko aihe alkaa kyllästyttää?
Tätä saattaa jatkua vielä......

Sairaalaelämää

Sairaala on ihan omanlaisensa ympäristö. Nyt kun vietin siellä pari päivää olen monta kokemusta rikkaampi.
Huomioita:

- Päivystys oli ruuhkainen. Liukastuneita ihmisiä makasi tilat ja käytävät täynnä, ja silti henkilökunta oli rauhallista, iloista, taitavaa ja huumorintajuista. En kokenut olevani hukassa, vähän väliä joku ohi kävelevä hoitaja kysyi, onko kaikki kunnossa, tai olenko saanut kipulääkettä. Iloinen mieshoitaja piristi tunnelmaa vitsailemalla, ja hän lupautui jopa ylitöihin , jos vaan tarvitaan. Odotusaikakaan ei ollut kohtuuton, tunnin sisällä olin jo ollut röntgenissä ja verikokeet otettu.

-Kun minut sitten siirrettiin osastolle, oli kuin olisin tullut toiseen maailmaan. Meitä oli kaksi odottamassa osastolla huoneeseen pääsyä. Toisen tuli jo osastonhoitaja? hakemaan ja huikkasi tuojalleni, että nyt sitten taukoa jo, ei yhtään potilasta enää, ennenkuin ilmoitamme että saa tuoda. Tuntui niin hassulta, heillähän oli siellä hiljaista kuin huopatossutehtaalla, ja käytävälläkin tilaa yllin kyllin.

-Potilaana, herkässä mielentilassa, en haluaisi kuunnella hoitajien työtaakasta, ruuhkasta, työvoimapulasta enkä työn kuormittavuudestakaan. Se lisää huonoa oloa. En voi tilanteelle mitään. En sille, että olen loukannut, en sille, että on ruuhkaa, enkä työvoimapulalle tai huonolle palkalle.

-Heräämössäkin kuulee kaikenlaista. Hoitajat luulevat, että me potilaat olemme tiedottomassa, tokkuraisessa tilassa. Ikävä kyllä kuulemme silti. Minäkin kuulin, miten hoitaja ihmetteli ihmisten tyhmyyttä kulkea kaikenmaailman jäätiköiden poikki, eikö järki sano mitään. Hänkin oli muuttanut reittiään kelin takia.
Tyhmä, mikä tyhmä.Mekin olisimme voineet lähteä mökiltä jo sunnuntaina kelin takia ja olisin voinut käyttää nastakenkiä myös autoa ajaessa Tämä tyhmä-ihminen odotteli itku silmässä jalkojensa toimivan puudutuksen jälkeen, jotta pääsisi osastolle.

-Lääkärinkierrot eivät ole muuttuneet miksikään ainakaan kolmeenkymmeneenvuoteen. Tai sen verran ovat, että on kätevä pyörillä kulkeva pöytä, jossa lääkärilä edessään tietokone.
Muuten kaikki ennallaan. Olin siinä, minusta puhuttiin, ja kuitenkin tuntui etten ole siinä, olenko näkymätön?
Toisena päivänä tein itseni näkyväksi, esitin lapulle valmiiksi kirjoittamani kysymykset. En saanut ymmärrettävää vastausta. Osa ymmärtämättömyydestä on omaa vikaani, häkellyin kun niitä (hoitajat, lääkärit, fysio,opiskelijat..) oli niin monta, enkä aina hoksannut kuka niistä vastaa ja ketä katson kun esitän kysymyksen, enkä ollut viisaimmillani valvottuania ja syötyäni kipulääkkeitä.

-Helmet erottuvat herkästi sairaalassa. Työntekijöitä on paljon, enkä minäkään tavannut kuin osan. Mutta heistä löysin kolme helmeä. Yksi oli päivystyksen piristäjä ja kaksi oli osastolla työskentelevää.
Heistä teki helmiä se, että sydän oli mukana työssä. Puhuin toisen  kanssa asiasta, ja hän sanoi tietävänsä mistä puhun. Sairaalassa hoitajat turtuvat työhönsä ja  kiristynyt työtahti vie innon tehdä työtä. Kuulosti niin tutulta!

-Tämän seuraavan asian ei pitäisi olla yllätys, koska ihmisiä on monenlaisia ja meistä kuka tahansa saattaa joutua sairaalahoitoon.
Minua kuitenkin hämmästytti, että miten saan levättyä ja toivottua, kun viereisessä sängyssä makaa pieni mummo, jolla on suuri ääni. Ja tällä suurella äänellään pieni mummo huusi aivan koko ajan klo 5.00-10.00 : "Äitiii, äitii tuu hakee, täällä Laila...Jukkaa, Jukkaa...apua..apua. sattuuu..pilleriii" .
Sitten mummo pakattiin tuoliin ja vietiin pois. Hänet tuotiin kyllä vielä takaisin, mutta vietiin yksityishuoneeseen yöksi.
Huokaisin helpotuksesta, kunnes sain uuden kaverin. Sellaista kuorsaamista en ole ikinä kuullut! Ja välillä n.15s tauko ja sitten vielä isompi kuorsaus. Pyysin korvatulpat. Pahinta oli, että hän nukahti aina samantien, päivälläkin, ja kuorsaus alkoi aivan heti. Oli vaikeaa olla korvatulpat korvissa kun pelästyi aina kun joku tuli huoneeseen, ja olikin jo siinä sängyn vieressä sanomassa jotain.

Mielessä kävi monta asiaa sairaalassa ollessa, muutakin kuin omat vaivat. Mietin omaa työpaikkaani, lakijuttuja, mihin perintöverosta saatavat rahat voitaisin laittaa jos vero säilyisi.
Raha ei ratkaise kaikkia asioita vaan työnantajapuolen, suunnittelijoiden asennemuutos, inhimillisyyden huomioonottaminen, koska työ on ihmisten kanssa tehtävää.

Paha kuperkeikka

Mulla oli kumma olo koko pääsiäisloman, oli kivaa joo, mut joku vaivas. Päädyin siihen, että suren taas kerran loman loppumista etukäteen, liian lyhyt loma, mikään ei riitä....
Nyt jälkeenpäin tiedän, että se olikin intuitio  tulevasta.

Maanantaina lähdettiin heti aamupäivällä mökiltä, jottei keli tulisi lumisateen takia pahemmaksi.
Tiskattu, tuhkat pois ja kaikki tavarat kahteen autoon ja peräkärryyn ja menoks.
Meillä on yhteinen roskis naapurien kanssa ja ajoin siihen viereen autolla. Näin roskikselle menevät jalanjäljet, joku oli siis mennyt jo roskikselle tänään. Niinpä en osannut varoa yhtään. Lumen alla olikin aivan loistavan upea luistelukenttä! Ja siihenhän minä sitten vedin kunnon voltit. Nyt en edes muista olinko laittanut roskapussin jo roskikseen, vai lensikö se jonnekin.

Tajusin ja näin heti, että nyt kävi pahasti: jalkaan oli tullut polven ja nilkan väliin uusi taitoskohta, ja nilkka pyöri ihan omaa rulettiaan.
Onneksi kännykkä oli tällä kertaa taskussa, eikä auton penkillä niin kuin yleensä. Soitin miehelle äkkiä, jottei hän ehtisi ajaa pidemmälle.
Siinä sitten mietittiin hetki mitä tehdä, vaan eipä siinä vaihtoehtoja ollut, mies soitti ambulanssin.
Ensihoitajat tulivat vähän kiertoteitä ja olivat iloisia, että puhun suomea! Maailmani avartui taas kun kuulin miten ensihoitokin ostetaan palveluna yksityiseltä yritykseltä, ja kyseisetkin ensihoitajat olivat turkulaisia.  Luulin, että kunnan paloasemalla päivystävät kunnan työntekijät, joista osa päivystää kotonaan, mutta maailma muuttuu, maailma muuttuu.

Ambulanssilla Tyksiin, päivystykseen, röntgeniin, osastolle ja vielä samana iltana leikkaukseen.

Sain viettää kaksi kokemusrikasta vuorokautta sairaalassa, maailmani avartui ja opin paljon lisää, elämästä.

Nyt olen kotona. En osaa vielä oikein suhtautua koko asiaan. Pitkä toipuminen, kuntoutuminen on edessä. En tiedä miten aika kuluu ja miten mies jaksaa tehdä kaikki kotityöt.
Kaikki ihanat viestit ja ystävien tarjoamat avut ovat herkistäneet mielen.
Kiitos siitä.

Kotisairaanhoitajan aamuvuoro.

Keinutuolin peitto alullaan

Näistä lappusista siis tulee keinutuoliin päällinen. Koskahan on kaikki  palaset valmiina?

Joku tekisi tämän perusteellisemmin: suunnittelisi paperille tarkasti minkälaisia neliöitä ja miten monta tarvitaan kutakin.'
Minä teen tämänkin homman tunteen mukaan. Virkkaan niitä näitä satunnaisen määrän.
Lopussa varmaan tuskailen miksen miettinyt/keksinyt /ajatellut tarkemmin.

Toisaalta näissä minun käsitöissäni on aina ensisijainen tarkoitus ollut tekemisen nautinto. Lopputulos on ollut usein epäonnistunut, paitsi villasukissa, ne ovat aina tulleet käytetyiksi.

Koiralenkillä

Olin pikkukoiran kanssa kaksin metsälenkillä. Otin kamerankin mukaan.
Ajattelin kuvata kaikkea kaunista.
Se oli haasteellista. Lumiset tiet, kinokset ja lumi ei näytä kauniilta. Ei enää.

- Kehoni ei enää jaksa kylmyyttä. Palelen, palelen, sisälläkin, sisältäkin.

Talventörrötäjät kuuluvat talveen, tammikuuhun, helmikuuhun.

- Vatsa painaa ja takareidet kramppaa. Juhlapyhät niin ruokapainoitteisia.

Jäkälää. Ei tietoakaan vihreästä, silmuista. Jääkausi.

-Mökin metsämaastot niin rakkaita. Ei näistä halua luopua.

Tässä sentään jotain toivoa keväästä, uudesta kasvamisesta. Kävyn sisällä siemeniä, niistä uusi mänty, joskus.

-Ja pääsiäisloma oli aivan liian lyhyt.

Lauantai

Naapuriin oli syntynyt neljä kiliä. Yhtä sain sylissäkin pidellä, ja se tuoksui pennulta. Oispa kiva hajutesti, et olis erilaisia eläintenpentujen hajuja purkissa ja sais haistella mikä on minkin eläimen pennun. Aika samalta tuoksui kili kuin koiranpentukin, noin erikseen tuoksuteltuna.

Aloitettiin omenapuiden leikkaaminen. Yksi puista kasvattaa joka vuosi vesiversoja huiman määrän. Tuntuu että  meillä on joku kilpailu, pystytäänkö leikkaamaan kaikki mitä puu pystyy kasvattamaan kesän aikana. Pitäisikä kokeilla huomiotta jättämistä?

Päivän kohokohta oli kun päästiin valmiiiseen pöytään quesadilloja syömään. 

Sitten enää päiväunet, täydellinen päivä.