Best (?) of Kuusamo

(Luonnontieteilijön ottama kuva. Minä kannan järkkäriä kilometri tolkulla, ja hän ottaa kännykällä ehkä en parhaan kuvan ;)  )

Se oli siinä.
Ja nyt vaan....kohti uusia unelmia!

Rytisuon luontopolulla

Viimeinen päivä Kuusamossa.
Viiden kilometrin luontopolku ilman koiria. Veiti ontui illalla etutassuaan, joten hän jäi lepäämään.  Joikun piti jäädä seuraksi.

Tänään oli kuivempaa. Ja helppokulkuista maastoa.
Ei vastaantulijoita. HIljaisuutta.

Tällainen ihanuus löytyi matkan varrelta. Rytiköngäs. Kuviin ei vaan saa vangittua sitä ääntä ja kosken voimakkuutta. Se pitää nähdä ja kokea paikanpäällä.
Ihan samalla tavalla kuin tunturien tai vaarojen keskellä tuntee maailman suureksi ja avaraksi, sitäkään tunnelmaa ei saa valokuviin.

Ei hassumpi reitti tämäkään. Tänään ei tullut ongelmia eväiden kanssa. Juotiin kahvit vasta kun tultiin takaisin mökille.

Poroista saatiin tänään oikein loppuhuipennus. Nähtiin niitä kävellessä. Eivät siellä metsässä olekaan niin kesyjä.  Koitin tehdä lähempää tuttavuutta, mutta eivät olleet kiinnostuneita mun jutuista.
Autolla jouduttiin pari kertaa pysähtymään kun ylittivät porukalla tietä.

Riisin rietas

Tänään ajettiin Lappiin, Riisitunturin luonnonpuistoon.
Kierrettiin 10,5km Riisin rietas lenkki.
Vähän ennen kuin pysähdyttiin evästauolla ladolle, kuulin suon reunasta ihmisen ääniä. Ihmettelin kun kukaan ei sieltä tullutkaan, eli kuulin Riisin rietas- kummituksen huhuilevan peräämme.

Ovat ennen muinoin osanneet rakentaa ladon oikeaan paikkaan. Kyllä tuolla heinät kuivuivat, muualla ei tuntunut tuulta, mutta ladossa kun istuttiin, niin kävi sellainen tuiverrus, ettei pitkään tarvinnut istuskella.
Tänäänkään ei eväiden suhteen mennyt ihan putkeen. Puolet eväistä unohtui autoon!

Mies vähän rutisi kävellessään ihmisen tyhmyydestä: kuka hullu lähtee kuraan, saveen ja sateeseen kävelemään tunti tolkulla, kun voisi istuskella mökissä takkatulen vieressä.
Minä ja luonnontieteilijä ainakin. Lähdettäisiin uudestaankin :)

 Vesi juoksi monessa kohdassa kohisevina puroina.

Satumaisia paikkoja.

 Eri värejä! Soita, tuntureita, kuusimetsiä...
Koettiin sekin miten nopeasti kenkään mennyt vesi lämpeni. Inhottavalta tuntui aina vain hetken, kun uusi kylmä vesi solahti kengästä sisään . (Meillä oli goretexit jalassa, mutta vettä oli liikaa.)

Ja kyllä nähtiin tänäänkin poroja. Kun ajettiin takaisin jouduttiin kaksi kertaa pysähtymään kun lilakaulanauhaiset halusivat ylittää tien.

Ja kun päästiin mökille....taivas selkeni ja pilvien raoista näkyi sininen taivas.

Könkään keino

Tänäänkin poroja :)  Siinä ne tien vieressä naposteli aamiaista kun ajettiin 80km/h:ssa kohti Oulangan luontokeskusta.

Könkään keino oli osan matkaa samaa reittiä kuin hiidenhurmos.

Päädyimme siis taas maailmaan, jossa kaikki on toisin kuin täällä.
Tässä reitissä parasta oli hiljaisuus. Alussa ja lopussa kohtasimme muutamia retkeilijöitä, mutta suurimman osan kuljimme ihan "erämaa" tunnelmissa.

Puolessa välissä pysähdyimme kahville. Kelopuun rungolla siinä istuskeltiin ja maisema oli tämä:

Muutaman sadan metrin päässä oli valmis taukopaikka penkkeineen, ja näkymä tällainen:

Aina ei voi onnistua. Ja kahvi ja leivät maistuivat kyllä hyviltä jokatapauksessa.

Istuttiin tulillakin tovi. Meitä ihmisiä on paljon. Siksi kai tännekin pitää rakentaa isoja taukopaikkoja. Tässäkin oli tilaa vaikka 30:lle syödä pöydän vieressä.

Tässä poroerotusaitaus. Kirnun kautta porot konttoriin vai miten se mahdetaan tehdä.

 Tässä nämä kaksi valmiina, mutta missä porot?

Näillä kahdella oli vähän kuin oktoberfestit, joka joesta ja lammesta maistelivat "tuopillisen".
Taisivat muutenkin tykätä tästä lomasta aika paljon .
Niin minäkin.

Ruka

Tänään nähtiin myös poroja.
Matkalla Rukalle nähtiin pieni tokka ja yksinäinen vihreänauhainen tyyppi.
Ja lautasellakin oli poroa :(
Poro on sympaattinen eläin. Siinä ne syö tien vieressä rauhassa lounasta kun autot ajaa 80km/h ohi. Eivät hötkyile turhia.

Tänään satoi koko päivän. Ei harmita. Saatiin rauhassa lepuuttaa kipeitä pohkeitamme.
Ajettiin Rukalle.
Se ei ole se juttu, mitä varten ajaisin Lappiin. Ainakaan se ei nyt tuntunut hyvältä.
Ehkä talvella, ehkä toisella porukalla, ehkä lentäen..tai sitten ehkä ei :)

Miten ihminen voi keksiä rakentaa keskelle kaunista luontoa jotain näin rumaa. Taloja niin paljon kuin mahtuu. Pieni kaupunki tai vähän sama kuin ruotsinlaivoilla: ravintoloita, pieniä vaatekauppoja ja sellainen "menomusiikki" taustalla jokapaikassa.

Tänään Ruka-"kaupunki" oli hiljainen.
Käytiin syömässä ravintola Kuksassa.
Siitä pidin.
Syötiin poronkäristystä ja jälkiruuaksi marenkiherkkua, joku otti suklaafondyen jäätelöllä.

Syödessä suunniteltiin tulevien päivien ohjelmaa. Ihanaa, että vielä ehditään tekemään monta pikkuvaellusta.
Luonnontieteilijän kanssa haluttaisiin tehdä pieni karhunkierroskin vielä uudestaan. Ehkäpä...

Pieni karhunkierros

 Tänäänkin nähtiin poroja, kaksi :) Olivat tien vieressä opastamassa. Toisella oli punainen nauha kaulassa. Täällä pitää nähdä poro päivässä ja parhaana kaksi!

Pieni karhnkierros kuulostaa pieneltä ja helpolta pikku ulkoilulta. Ihan sitä se ei ollut.
Varmaan yhteensä tuhat porrasta koetteli kuntoa. Miten ne kaikki eläkeläiset jaksaa tehdä tuon reitin???
Parkkipaikalla  oli aamulla neljä autoa, kun palasimme oli parkkipaikalla autoja ainakin sata.

Tämä päivä oli Joikun päivä.
Joikupa asteli riippusillallekin, jos nyt ei reippaasti, niin parin uusinta lähdön jälkeen kuitenkin itse.
Korkeimmilla kohdilla Joiku halusi aina katsoa jyrkänteen reunalta miten korkealla oikein ollaan.

Maisemat olivat upeita. Unelma on nyt toteutunut.

Arki on aika kaukana kun täältä katsoo. Ihminen on pieni jylhien vaarojen keskellä.
Täällä on ihan sama onko huulipunaa ja onko tukka hyvin. Maailmassa ei voisi olla turhempia asioita.

Luonto puhukoon. Kuunnelkaa!

Hiiden hurma

Taas nähtiin poro!
Ja ihan läheltä. Tuli kävellen kohti, mutta kun Joiku ja Veiti alkoivat haastaa hänelle turunmurretta, niin meni raukka ihan sekaisin. Juoksi piiriä meidän ympäri, kunnes ymmärsi lähteä kauemmas.
Hetken kuluttua näinkin kyseisen tyypin omassa jengissään kauempana.

Kyllä mä olen hurmioitunut näistä maisemista. Tänään oli rinnakkain kosken raivokas pauhu ja Hiidenlammen täysi hiljaisuus ja rauha. Mitä vastakohtaisuuksia!
Sanoilla ja kuvilla ei pysty kuvailemaan näitä maisemia ja tuntemuksia. Korkeuserot eivät näy valokuvissa, ja se hiljaisuuden rauhan tunne, sitä ei pysty kuvailemaan sanoin.

Joiku ja Veiti ovat niin eri luonteisia, täälläkin.
Kun juotiin kahvia, Veiti makasi varvikossa mahallaan, eikä noussut ennen kuin oli ihan varma, että nyt tosiaan jatketaan matkaa. Joiku seurustelee koko ajan ja hokee vieressä, että hänellekin maistuisi palanen vaikka mitä.
Veiti ihmettelee itsekseen kosken kuohuja pitkänkin ajan. Joiku on sitämieltä, että kunhan on juotu ja syöty, niin takas autolle ja äkkiä.

Kyllä täällä kelpaa olla. Ja vielä monta päivää edessä!

Tänään Monta iloa ja Onni-pennut viettävät 2-vuotissynttäreitään.
Ruskasta ja Nalasta tiedän, että voivat hyvin. Pamistakin olen nähnyt kuvia, ja hienosti sielläkin asiat.
Ilostakin olen nähnyt kuvia, ja hyvin lienevät asiat sielläkin.
Toivottavasti kaikki muutkin voivat hyvin, ja jos luette tätä, niin kuulisin mielelläni mtä kuuluu.

Paljon onnea elämäni pentueelle, edelleen olette kaikki sydämessäni <3

Perillä

Lähdettiin aamulla kello 04.00. Heräsin ilman herätyskelloa, ei väsyttänyt yhtään, uskokaa vaan!

Jyväskylän kohdalla alkoi syksy. Punaisia pihlajiakin.
Mietin riittääkö ruska Kuusamoon, vai onko siellä edes lehtiä enää puissa.
Luonnontieteilijä sanoi, ettei tänä vuonna tule hienoa ruskaa, koska kesä oli niin kylmä.
Kuopion ja Kajaanin korkeudella oli paikoittain jo maaruskaakin.
Olen nyt siis nähnyt jo ruskaa.

Syötiin Kuusamon ABC:llä. Tilasin grillilautasen ja kaksi ylikypsää possuannosta. Kassatyttönen löi ensin vain yhden possuannoksen, huomasi erheensä ja korjasi, tai ainakin luulin niin, ja maksoin kortilla.
Pöytään tuotiin annokset vain miehelle ja luonnontieteilijälle. Katsoin kuittia, siinä oli vain nämä kaksi annosta. Mulle käy usein niin, että kortilla maksaessani, en katso summaa, näppäilen vaan tunnusluvun ja se on siinä.
Ruuat tuonut tyttönen tuli vielä sanomaan, että kassatyttö oli laskuttanut vain kahdesta annoksesta, mutta haluanko jotain. Sanoin etten jaksa odottaa, että annos valmistuu.
Hetken kuluttua tuli vuorovastaava paikalle, ja pahoitteli kassatytön virhettä. Sanoin, että kyllä virhe oli minun kun en tarkistanut summaa. Siinä sitten kohteliaasti kiisteltiin kumman vika asia oli. Vuorovastaava vakuutteli, että vika on heidän, ja pyysi etten lähtisi nälkäisenä. Sain ilmaiseksi hakea lounaspöydästä ruuan, ja hän pyysi, että hakisin vielä jälkiruuaksi pullakahvit. Vau, mitä palvelua!

Ja sitten loppumatkalla näin porojakin! Voin huojentuneena jatkaa/aloittaa lomailun, ruska ja porot on nähty.

Veiti otti matka rennosti. Joi kun tarjottiin vettä, käveli kun oli sen aika ja mökille päästyä söi ruuan ja tutki paikat.
Joiku stressasi. Ei juonut, kävelytauoilla hänellä oli kiire takas autoon, eikä mökillä maistunut ruoka.

 Tässä meidän tämän viikon mökki.

Ja tässä mökin pihapiiriä.

Ja tässä matkasta selvinneet.

Lomaa

Ensimmäistä kertaa, muistaakseni, olin osoittamassa mieltäni.Perjantaina.
Kahden tunnin poissaolo töistä. Jotenkin tuntui hyvältä. Olisipa vain useampi meidän alalta ollut mukana. Suomen suosta nostamiseen tarvitaan tasapuolisesti kaikkien panosta. Jokaiselta pois tasapuolisesti, luulisi olevan helppoa. Lomarahoista pois kaikilta tietty prosentti.
Oikeesti tää on käsittämättömän monimutkainen juttu. Miten esim.mun  lomien lyhentäminen lisäisi Suomen kilpailukykyä ?
Olen puhunut.Stop.

Ja tänään mulla alkoi viikon loma!
Pakkaaminen on loman ikävämpiä puolia.
Ensin teen listoja ja mietin onko listalla kaikki.
Sitten listan mukaan pakkaamaan.
Ensimmäisinä kilometreinä mietin mitä mahtoi unohtua.
Ja paikan päällä useimmiten totean kotiin lähtiessä, että tuo,tuo, tuo ja tuo oli turhaan mukana.

Tämä reissu on yksi unelma, joka toteutuu.
Odotan niitä maisemia, rauhaa, metsää, tuntureita, kuohuja, järviä, värejä..
Pelkään karhuja , susia ja riippusiltoja.
Näin jo unta, että oltiin ylittämässä jokea riippusiltaa pitkin, kun sillan toisesta päästä käveli karhu kohti...

Metsänrauha

Veti mielen matalaksi viime viikon uutiset.
Oli muutenkin hektinen viikko, joten jo sekin olisi riittänyt. Lauantaina tuntuikin, että unta riittää ja riittää.

Lomapäivien vähentäminen tuntui kaamealta. Nytkin tuntuu ettei lomat riitä voimien keräämiseen. Olen ottanut välillä palkattomia päiviä, jotta jaksan. Ja jotta elämässä olisi muutakin kuin työtä ja työstä toipumista.

Sairauslomapäivien palkan väheneminenkin vähän pelottaa. En ole sairastellut paljon, mutta koko ajan vanhenen, enkä tiedä mitä on edessä.

Parista arkivapaasta olen kyllä valmis luopumaan. Se olisi mun panokseni.

Ja sitten vielä pakolaiset. Miten rahat riittää kaikkeen? Ja kaikilla turvapaikan hakijoilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Suureen ihmismäärään mahtuu aina monenlaista, on kyse mistä tahansa ihmisjoukosta.
Toisaalta ne, jotka tosiaan pakenevat henkensä edestä ja ovat menettäneet kotinsa, he tarvitsevat apuamme.

Metsälenkillä tajusin taas muutamia asioita.
Olen onnellinen.
Minulla sentään on työpaikka. Aika varmakin.
Minulla on koti. Ja perhe. Ja olemme kaikki terveitä.

Turha murehtia tulevaa.

Onni ja onnellisuus ei edelleenkään ole kiinni pankkitilin suuruudesta.

Kummasti asiat asettuvat kohdalleen kun samoilee metsässä kompastellen risuihin, ilostuen pienistä keltalakkisista ja  kuunnellen korppien naksuttelua. Ja minä jopa naksuttelin niille takaisin.
Ja minulla on aina, joku innoskas lähdössä kaveriksi metsään, sekin on onnea!

September open Taalintehtaalla

Syyskuun aurinko hemmotteli Kemiönsaarta,
Iltapäivällä ajettiin Taalintehtaalle keskiaikamarkkinoille.

 

Ei ajettu tällä autolla sentään. 

 

Näin ensimmäistä kertaa Rohan tallin esityksen.
Hevoset kävelivät läpi markkina-alueen ennen esitystä. Isoja ja uljaita.

 

Itse esitys oli aika pienellä kentällä. Olisi ollut näyttävämpää kun hevoset olisivat mahtuneet laukkaamaan pidemmän matkan, vauhdikkaammin.
Ihmisiä seisoi köyden takana ihan kentän vieressä, eipä siinä voi pysähtyä vauhdikkaasti kun kivetkin jo voivat lentää kavioista satuttaen ihmisiä.

Sellainen lauantai täällä tällä kertaa.

Ahkeruutta ja suunnitelmia

Oltiin ahkeria, ainakin hetken aikaa.
Ihan kuin olis kuntosalilla käynyt! Kauhee hiki.
Nyt vähän tuntuu käsissä, olkapäissä.
Harjoitteen nimi oli: marjapensaiden leikkaus.

Aika siistit tuli.
Vielä olis vaikka mitä puuhaa, muttei jaksa kerralla. Tai ei viitsi.

Keksittiin uusi projektikin. Tai ei sitä oikeastaan keksitty, vaan se on ongelma, joka tulee eteen joka syksy/kevät, ja nyt mietittiin siihen ratkaisua.
Pihamme tulee saviseksi kun saa tarpeekseen vettä. Suurin ongelma on heti ulko-oven edessä, jossa koirat tykkäävät maata. Koirat, jotka makaavat savisessa maassa, ovat savisia. Kun nämä savijalat tulevat sisälle, on matotkin saviset jne.

Tästä kuvasta hahmottaa koko kaameus. (Vihreä kelkka estää Joikua kaivamasta kuoppaa, ja makaamasta kuopassa, jonka on jo siihen kaivanut).
Mietin liuskekivi sommitelmaa. Ei kuulemma voi laittaa rinteeseen. Tulee liukas.
Mietin sepelikuormaa, mutten tykkää itse ajatuksestakaan.
Mies ehdotti painekyllästetystä laudasta rakennelmaa. Vähän kuin portaat, mutta isommat tasot. Kuulostaa hyvältä. Koirat voisivat makoilla tasoilla :)
Nyt mietitään voisiko tasoa laajentaa oven eteenkin. Miten sen saisi istumaan tähän mummonmökin tyyliin?
Innostuin. Mies sanoi ettei ole tämän kesän projekti. Vastasin ettei voikaan, koska kesä on jo ohi, mutta käviskö tämän syksyn projektiksi. Ei käynyt. Odotan siis ensi kesää.

Mökillä ollaan mökillä

Olen tänä kesänä ja nyt syksylläkin, käynyt muutaman kerran mökiltä töissä.
Ajattelin, että viikonloppu tuntuisi pidemmältä kun menisikin maanantaina suoraan mökiltä töihin. Ajattelin myös, että keskellä viikkoa mökillä olo katkaisee  viikon mukavasti.
Ajattelin myös kokeilla arkirutiinin rikkomista. Senhän sanotaan virkistävän mieltä.

Nyt kokeilun jälkeen voin todeta ettei ole mun juttu.
Mökillä olo on minulle täysin irtautumista arjesta. Työasiat pysyvät poissa mielestä, ne eivät mitenkään kuulu tähän ympäristöön.
Nukun mökillä paremmin, tai ainakin nukuin ennen!

Nykyään herään mökillä aamuyöstä ja mietin onko nyt se aamu, jolloin on lähdettävä töihin.
Ei kivaa.
Mökistä on tullut arkisempi.

Haluan takaisin sen tunteen, että mökiltä ei IKINÄ tarvitse lähteä töihin.
Joka ilta kun menen mökkisänkyyn,haluan tietää ettei tarvitse herätä herätyskelloon!
En halua mökille mennessä miettiä mitä tarvitsen mukaan huomista työpäivää varten.

Mökki on vapaa-aikaa varten ja koti arkea ja talvea varten ! ;)

Viimeinen lavatanssireissu (ainakin tänä kesänä)

Mä en ymmärrä lavatanssikullttuuria.
Miksi siellä pitää olla niin vakavaa?
Harvoin näkee tanssivien parien juttelevan keskenään, ja vielä harvemmin nauravan.

Minua hakee kahdenlaiset miehet: Toiset koittavat opettaa minulle tansseja tai kiemuroita joita en osaa. Miksei voi vain tanssia ja nauttia musiikista ja rytmistä?
Toiset taas eivät osaa tanssia, ja silloin keskustellaan. Aiheena on taatusti viljojen kypsyydet ja puintitilanteet.

Sitten on tämä tanssiinhaku systeemi.
Naistenhaku vaatii rohkeutta. Usein se osuu vielä heti alkuiltaan ettei voi edes harrastaa kohteliaisuus hakua, ja hakea niitä, jotka ovat hakeneet minua.
Siinä sitten katselet parin tanssin ajan miesten jalkoja, että kuka osaa tanssia milläkin tavalla. Sitten kun pitäisi hakea, niin ennenkuin olen osannut päättää tai löytää sen, joka osaa kivasti tanssia, niin kas kummaa, ei olekaan enää ketään haettavana, sillä kaikki käy niin nopeasti.
Miestenhaussa pitää seistä siinä rivissä. Ja silläkin on merkitystä kuinka lähellä lavaa rivissä seisot. Lähimpänä seisovat taitavimmat tanssijat.
Mutta jos menee sinne jonnekin puolen välin tienoille, niin siellä iskee ne puimakonetarinoitsijat, ei kiitos!
Kaikkein kamalinta oli nyt Esakalliolla kun paloi molemmat valot, eli oli yhtäaikaa sekä miesten-että naistenhaku. Eihän siinä tiennyt oikein kukaan, että kuka sitä nyt sitten hakee ja ketä.

Eikä lavatansseissa kukkamekot heilahtele. Eniten näkee tanssiliikkeistä ostettuja erityisvaatteita.

Bändit oli hyviä,
Neljänsuoraa oli tullut pelkästään kuuntelemaan, lavan eteen seisoskelemaan, n.50 ihmistä. Tanssijoiden keski-ikä oli reilusti alle 35v Neljänsuoran ansiosta.
Toisena bändinä oli Sami Pitkämön orkesteri. Silloin ei lavan edessä seissyt kuuntelijoita, mutta hyvin Sami veti.
Samilla ei lavakulttuuri ollut hallussa, tai sitten halusi ravistella vanhoja tapoja soittamalla ensin jive-kappaleen ja sen pariksi valssin. Yleensähän on samaa tahtia kaksi peräkkäin.

Sitäkään en ymmärrä, että jossain tuolla maaseudulla, tunnin ajomatkan päässä Turusta, on kolme tanssipaikkaa lähes vierekkäin. Miten sinne riittää tanssijoita? Miten siellä on varaa kunnon orkesterihin, jopa kahteen samana iltana?