"Lapsi" oli "mummolassa"

Helteinen päivä. Onneksi löytyi vauva-amme. Siinä riitti touhuamista. Pohjatulppa saatiin auki ennen kuin ehdin täyttää ammeen vedellä (älykäs tyttö ). Pohjatulppa saatiin myös pois, vaikka ammeessa oli vettä. Äitinsä saa myös pohjatulpan irti, voiko tällaisiakin asioita siirtyä perimässä???
Vesi pysyi ammeessa kun laitoin sinne käpyjä kalastettavaksi.

 Käpyjä ei vain kalastettu, niitä myös sukellettiin!

Nurmikko toimi pyyheliinana. Onnellinen tyttö!

Äiti ja tytär

 Kaikki sanat tuntuu nin turhilta. Kuvat kertoo, kaiken.

Vesilasi

Luin artikkelin, jossa psykologi kertoi hyvin havainnollisesti huolien painosta.
Vesilasin painolla ei ole merkitystä, vaan se merkitsee miten kauan lasia pitää  kädessä.
Jos pitää vesilasia puolituntia , käsi alkaa vähintään vapista, jos tunteja käsi puutuu.

Samalla tavalla on huolien kanssa. Jos mietit huoliasi kauan, koko päivänkin, sitä painavammalta huolet tuntuvat. Jos saat ajatuksesi lepäämään huolista, "vesilasin pöydälle" välillä, vaikka vain tunniksikin, selviät paremmin.

Minulle asia ainakin selveni ihan kirkkaaksi. Nyt vähintään ymmärrän mikä merkitys on rentoutumisella.

Ihminen pystyy paljon vaikuttamaan ajatuksiensa suuntaan. Ajatukset taas ohjaavat käyttäytymistä. Kaikenkaikkiaan kyse on elämänlaadusta. Ja siitäkin onko lasi puolikis tyhjä vai täynnä.
Helpompi tapa elää on ajatella positiivisesti ja nähdä lasi puoliksi täysinäisenä. Eikä kyse ole pelkästä luonteenpiirteestä. Jokainen voi opetella uutta ajatustapaa.

Ei se ole helppoa. Eikä elämä koskaan tule olemaan pelkkiä aurinkoisia päiviä.
Uskon kuitenkin, että jo asian tiedostaminen on ensimmäinen askel polulla, jossa ei ole niin paljon ylämäkiä. 

Pienestä kiinni

Aamulla kun lähtee töihin ei tiedä pääseekö töihin asti, tai pääseekö töistä kotiin.

Tänään kun menin töihin fillarilla sattui vähältä piti tilanne.
Ajoin pienehköä tietä pakettiauton perässä. Pakettiauto hiljensi ja ajoi tien reunaan ja pysähtyi. Ohitin auton ja kas, se kääntyikin eteeni. Siinä meni fillarin takakumista varmaan osa sileäksi, mutta en törmännyt auton etuoveen. Auto ylitti tien mennäkseen toisella puolella olevaan sivuparkkiin. Eikä taatusti käyttänyt vilkkua, eikä nähnyt minua.
Olisin todennäköisesti lentänyt pyörästä kadulle, mutta olisinko saanut pidettyä pääni irti asfaltista? Kypärää minulla ei ollut. Se on rikki enkä ole vielä ostanut uutta.

Matka voi katketa yllättäin.

Kirkon jälkeisellä pyörätiellä sattuu lähes päivittäin tilanteita, että auto tulee pihalta pyörän eteen. Hankala tilanne kun auton pitää ylittää ensin pyörätie päästäkseen autotielle. Autoilijat tähyävät varmaan ennemminkin autotielle nähdäkseen mihin väliin voivat sujahtaa.
Tämä kohta työmatkasta on kuitenkin helppo huomioida ja varoa, kun näkee miten hankalaa autoilijan on päästä pihalta pois.

Tänään taas muistin olla kiitollinen tästä tavallisen arkisesta torstaista. Pystyn edelleen kävelemään, käyttämään käsiäni ja ajattelemaan.
Ja tänään iltapäivällä ostin uuden kypärän.

Mun laulut

Minulle musiikki tulee ja menee. Harva laulu jää suosikiksi vuosikausiksi.
Toiset laulut elävät elämäänsä aikansa, täyttävät jonkin tarpeen ja sitten taas matkani jatkuu.Mutta onhan niitäkin, joita tarvitsen yhä vaan.

Laulujen laittaminen mihinkään järjestyksen järkevästi on mahdotonta. Niimpä mennään tunteella, ilman järjestyksen merkitystä.

Pepe Willbergin : Elämältä kaiken sain
-Kiitollisuus. Minä olen saanut niin paljon kaikkea hyvää elämääni.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmilla
-Elämän viisautta.

Anna Puu: Mestaripiirros
-Juuri Sinä , ja minäkin olen tärkeä

Pink: Just give me a reason
-Puhuminen kannattaa

Something stupid
-Mokaaminenkin lohduttavaa, normaalia

Todella kaunis
-Voimalaulu . Kun tarpeeksi monta kertaa kuuntelee, saattaa muuttua todeksi ;)

Yö: Ihmisen poika
-Esikoisen laulu

Sirkesalo: Mysteriet
- Tuntuu omalta

Jonne Aaron: Lintu ja lapsi
- Maailman kauneutta

Frida Amudsen: Closer
-Kaikesta huolimatta, uskalla päästää lähelle

Blogini 1-vuotis syntymäpäivä, meni jo

Hupsista, vuosi vierähtänyt, mennyt jo usealla päivällä ohi. Olen siis kirjoittanut tätä blogia vuoden ajan.
Alussa taisi olla enemmän kirjoittamisen iloa. Kuukausien kuluessa kirjoittaminen kääntyi pitäisikirjoittaa-suuntaan, ja silloin ei teksti lennä.
Koko ajan on vaikeutena myös aiheiden valinta. Aiheita kyllä olisi, mutta koska blogini on julkinen, pitää miettiä mistä voi yleensä kirjoittaa ja miten  voi kirjoittaa.

Iloisimpia blogipäiviä ovat sellaiset kun blogilla on ollut paljon lukijoita.
Lähes pilviin nousee silloin kun joku kirjoittamani asia on merkinnyt jotain jollekulle , aiheuttanut positiivisia tunteita.
Kommentteja on tullut vähän. Onkohan niiden antaminen jotenkin hankalaa, siis ihan käytännöllisellä tasolla?
Toisaalta krjoituksissa on ollut vähän mielipiteitä, joihin joku olisi voinut ottaa kantaa.

Kirjoittaminen jatkuu. Ilman paineita. Ilon kautta.

Unelma toteutui

Jippii, me asumme nyt lammasaitauksessa!
Synttärilahjaksi toivomani aita alkaa olla valmis. Omasta mielestäni aita on valmis, tolpat maassa ja verkko nojaa tolppiin. Miehen mielestä ei vielä ollenkaan valmista, verkko kiinnitettävä tolppiin ja portit tekemättä. Minä kyllä väsäsin ylijääneestä verkosta väliaikaiset portit.

Joiku ja Vetiti seurasivat mielenkiinnolla puuhiamme. Joiku sijoitti itsensä aina aidan ulkopuolelle..
Testitilanne sujui hyvin, kumpikaan ei juossut aitaa päin, eikä myöskään hyppinyt aitaa vasten.
Pikkukoira suorittaa tarkemmat testaukset parin viikon kuluttua.

 Kannatti täyttää vuosia. Kiitos kaikille jotka mahdollistivat yhden unelmani toteutumista !

Laivaristeilyllä

Ei hassumpi sisustus Silja Serenaden hytissä. 

Ylellistä oli jääkaappi ja varsinkin sen sisältö; iso pullo kuohuviiniä, limpparitölkkejä, olutta ja vettä. Jääkaapin sisältö täydennettiin sillä aikaa kun olimme Tukholmassa.

Hytissä oli myös kulhollinen hedelmiä, karkkeja ja tuoreita kukkia!

Saimma myös käydä loungessa kahvilla. Siellä oli tarjolla kakkua, pullaa, hedelmiä, lihapasteijoita yms. Kaikki siellä kuului hytin hintaan.

Ylellistä oli aamiaiset erityisessä aamiaisravintolassa. Listalta valittiin lämminruoka.

Parmankinkkumunakas

Muita vaihtoehtoja olivat aamiaislautanen, smoothie, crepes, parsamunakas ja lämmin lohivoileipä.

Ylellistä ei ollut laivan ravintoloissa, muu kuin hinnat.  Pihviravintolassa annokseen ei oltu panostettu ollenkaan, Pihvi lötkötti bearnaisekastikealtaan pohjalla, vieressä ilkkuivat totiset tomaatinviipaleet. Pihvistä tuli joku jänteinen, omituinen pala, jonka jätin lautasen reunalle. Tarjoilija sanoi sen olevan herefordin makurasvaa...

Italialaisravintolassa grillattu liha oli uunissa valmistettu. Menussa lukeva määritelmä "grillattu" oli joku kummallinen juttu, jota tarjoilijakin ihmetteli, muttei vaivautunut sen enempää selvittämään asiaa.

Ihmetyttää myös , miksei sama tarjilija voi hoitaa alusta loppuun ruokailua? Yksi opastaa pöytään ja antaa ruokalistan. Seuraava tuo ruuan. Kolmas kysyy jälkiruuasta. Neljäs tuo jälkiruuan ja ehkä vielä viides tuo laskun.  Eipä siinä voi kovin henkilökohtaista ja asiantuntevaa palvelua saada.

Mutta jokatapauksesssa, tämän Helsinki-Tukholma risteilyn johdosta nousen pronssitason asiakkaasta silver-tason asiakkaaksi........

( Mm. saan jäsenlehden kotiin ja saan omasta nettikanavasta tilata risteilyn, jee)

Issikkavaelluksella

Olin ystäväni kanssa islanninhevosvaelluksella.
Meitä oli vain me kaksi ja ohjaajatyttö.
Hevoset olivat valmiiksi satuloituja ja saimma ikäämme kuuluvaa ? huomiota. Mm. meidät autettiin hevosen selkään ja tien ylittämiseen varattiin runsaasti aikaa, jotta näin vanhempana ja hitaampanakin ehtii ...

Hevosetkin luulivat meidän tarvitsevan rauhallista menoa. Vauhti sopi minulle hyvin, ei tarvinnut yhtään jännittää tai pelätä vaikka viime ratsastuskerrasta onkin jo vuosi aikaa.

Islanninhevonen on kyllä aika eri eläin kuin muut hevoset. Siinä se köpötteli kaviot kopisten tiheään tahtiin, maisemat vaan eivät  vaihtuneet samaan tahtiin.
Laukka oli sievää, pientä.
Ja se töltti, tuskin sain hevosta koottua varsinaiseen tölttiin, mutta jotain puoli tölttiä kyllä mentiin. Tiedän sen siitä, että välillä satulassa hypytti enemmän, ja välillä vähemmän. Siitä taas päättelin ettei ollut varsinaista tölttiä, että kuohuviinilasi ei olisi pysynyt missään kohdassa läikkymättä kädessä. Siksikin juotiin kuohuviinilasilliset vasta ratsastuksen jälkeen.

Kerran hevoseni tuijotti jonnekin, vähän samalla tavalla kuin koirat nähdessään jäniksen, ja sielläpä vilisti kaksi valkohäntäpeuraa valkoiset hännänpäät vilkkuen.

Täytyy myöntää, että kauniissa auringonpaisteessa, rauhallisen hevosen selässä ja mukavassa seurassa tuli mieleen miten hauskaa ratsastaminen onkaan, ja jospa kuitenkin vielä...