Vuoden 2014 parhaat hetket

Synttärit
Toukokuussa kotona. Lähimpien kanssa, Hyvää ruokaa ja ne kaikki laulut. Minun näköiset juhlat.
Kesällä mökillä. Sukulaisten kanssa. Hyvää ruokaa, ihana ilma, yhdessä oloa ja lopuksi vielä uiminen, tyyni vesi ja niin lämmintä, vedessä ja maalla.

Kesäloma
Se vaan on aina vuoden parhaita juttuja. Ei kiirettä, Rentoa.

Ihanat sanat
Yllättäin kuultu positiivinen palaute. Ne jää mieleen. Niitä kaivaa sieltä sydämen aarrearkusta silloin tällöin lohdutukseksi kun maailma ei kohtele hyvin.

Seili
Se oli niin koskettava. Tanssijoiden luoma meri ja muut tapahtumat ja musiikki.

Tanssiminen
Se on mun juttu. Musiikki ja liike, rytmi. Bailatino, lavatanssit ja Venus. Ja välillä kotonakin ;)

Kylpyläreissu Tallinnaan
Uusi kokemus. Hoitoja jokapäivä. Äidin seurassa. Ylellistä. Eka kerta sviitissä.

Joulu
Saatiin jouluksi lunta. Ja meille tehtiin joulun alla ruokaa mökillä!
Ja äidin tekemä sienisalaatti tapaninpäivänä, se on aina tähtihetki kun sitä syö.

En tykkää

En tykkää käydä lääkärissä. Aina sellainen olo, että olenko nyt varmasti tarpeeksi sairas.
Jospa kuitenkin kipu menisi ohi itsestään. Toisaalta taas kaikki sanovat, että mene nyt ettei tule pahemmaksi.

Yskän takia on turha mennä lääkäriin. Vaikka miten meinaisi tukehtua ja keuhkot kipeenä, se on aina vain viruksen aiheuttamaa jotain pientä, yskänlääkettä korkeintaa saa avuksi. Ja vaikka kestäisi kuukauden, sekin normaalia. Siis yskä ei ole syy mennä lääkäriin.

Sellaiset tapaukset on helpoimpia kun ei esim. pysty enää kävelemään. Silloin tietää ettei mene turhaan lääkäriin. Kerran sain jonkun kipsin jalkaan, ja kävelin lääkäristä ulos itsetunto ehjänä.
Kerran myös minut unohdettiin sinne kipsaushuoneeseen. Lääkäri käski odottaa ja poistui huoneesta. Ja minähän odotin. Joskus tunnin päästä joku hoitaja tuli käymään huoneessa ja päivitteli, että miksi minä siellä yksikseni istuskelen.

Toisaalta pitää olla iloinen jos pääsee lääkärin vastaanotolta ulos terveenä.

Enkä kyllä myönnä että minulla olisi matala kipukynnys. Vaikka eihän sihen mitään yleispätevää mittaria ole. Joskus kysytään numeroilla kivun määrää.  Nollasta kymppiin, ei minulla ole koskaan ollut 10 kipua.

Maanantaina olen taas menossa lääkäriin. Ei kai voi sanoa taas, koska käyn harvoin lääkärissä, ehkä kerran vuodessa. Kaksi viikkoa olen odottanut kivun menevän pois. Ei ole mennyt.
Varmaan saan buranaa. 

Missä olet sisustussuunnitelija?

Tarvitsen sisustussuunnittelijan!
Tiedän mitä haluan, mutta en osaa sovittaa niitä paikoilleen.
 
Ensinnäkin tarvitaan mökille kunnon vaatekaappi. Ollaan toki pärjätty 17 vuotta ilmankin, mutta aina sitä on kaivattu. Nykyään vaatteet ovat koreissa hyllyillä ja loput kasseissa sängyn vieressä ja alla. En vaan saa mahtumaan kaappia makuuhuoneeseen. Porinmatti vie tilaa. Pitäisikö siitä luopua?
Toisaalta sen tuoma lämpö on ihan erilaista kuin mikään muu lämpö, sellaista pehmeää, suloista.
Kulmahyllykö pois? Olen kiintynyt siihenkin, mutta ehkä pystyisin luopumaan. Siinä olevat kirjat voisi siirtää katon rajaan rakennettaviin hyllyihin, ehkä.

Keittiö, tai keittiökomero/käytävä vaatii kiireisesti parannusta. Jää-pakastinkaappi peittää osittain ikkunan. Haluaisin tiskata niin, että voin samalla katsoa ikkunasta kun linnut syö lyhteestä jyviä.
Haluan kaappeja, joista löydän helposti tavarat. Kaappeja, jotka olisivat hiiritiiviitä.
Nyt hellan vieressä oleva avokaappi on ihan tyhjänä. Siinä on ollut vesipumppu, ajalla jolloin vesi vielä juoksi sisään. Olisihan sekin ihanaa, jos se joskus vielä juoksisi taas sisään.
Keittiökäytävän toiselle puolelle voisi laittaa jotain hyllyjä tai tasoja.

Joku ulkopuolinen, ammattilainen näkisi tilan ihan uudella tavalla. Sitä kaipaan.

Olohuoneessa on puuhella ja takka. Toisesta voisi luopua.
Kuistin voisi lämpöeristää ja suurentaa. Silloin voisi ulkovaatteet jättää sinne. Olohuoneeseen voisi tehdä ikkunalliset pariovet päätyyn. Ovista pääsisi isolle terassille mökin taakse.
Tämä viimeinen kappale tässä on suunnittelua lottovoiton jälkeen. Ensimmäiset kaksi kappalette on ihan toteutettavissa. Paitsi että sisustussuunnittelijan palkkaamisen jälkeen, ei jäisi enää rahaa itse remonttiin.

Kaiken toisinaan valtaavan tyytymättömyyden jälkeen oli ihanaa kun poika sanoi, että täällä on tarpeeksi tilaa ja tämä on juuri se, mitä hän joululta odottaa.

Ai niin, ikkunat olisi kiva uusia. Saisi helpommin pestyäkin. Nyt kaikkia ikkunoita ei voi avata, kun ne on naulattu kiinni...

Tapaninpäivä

Joulu on aikaa jolloin kuuluu olla lähimpien kanssa.
Niinpä Joikun veli tuli tapaninpäivä vierailulle. Oli meillä aika tohinaa kun kaikilla oli niin paljon asiaa. Pikkukoira oli innoissaan kun oli uusi setä Aamos leikkikaverina.

Toinen on tosi iso, ja toinen pikkuinen. Pikkukoira tulee kyllä toimeen kaikkien kanssa. On pienestä asti tottunut olemaan toisten koirien kanssa. Ja tottunut myös siihen, että on pienin ja pitää olla nöyrä.
Pikkukoira nuolee suun pieliä  ja ellei se auta, kierähtää maahan selälleen. Luikertelee ja matelee kunnes on saavuttanut toisen hyväksynnän. Sitten onkin leikki valmiina alkamaan.

Veljekset. Yhdessä ollaan sitä mieltä, että sieltä on joku tulossa. Oikeastaan veljekset ovat lähes koko ajan samaa mieltä kaikista asioista.
Ulkoilua, luun syömistä ja leikkimistä, ehkä täydellinen päivä lapinkoirille.

Joulupäivä

Joulupäivän aamulenkillä.
Melkein kuin lapissa.
Eikä yhtään vastaantulijaa. Eikä edes eläinten jälkiä. Paitsi omien koirien.
Joulukirkko jäi väliin. Autolla lähtö 13 asteen pakkaseen tuntui vähän turhalta. Ja lähempänä taivasta olin metsässä.

Jo kymmenen minuutin oleskelu luonnossa laskee verenpainetta ja parantaa mielialaa.
Töissä sattuu ja tapahtuu, sen takia minulla on vasen olkapää vihoitellut koko joulun. Metsässä liikkuminen ei näytä siihen tehoavan.  Vaikea tietää mikä olisi parasta olalle, burana (joka jäi kaupunkiin), venyttely vai täydellinen lepo.

Kuljin saman metsälenkin kahteen kertaan aamulla. Ensin ilman kameraa. Jouluruokien jälkeen tekisi varmaan hyvää kävellä sama lenkki vaikka kolmeenkin kertaan.
Välillä tuntuu mökillä olokin kiireiseltä. Pimeä tulee niin aikaisin, pitää ehtiä koiralenkeillä ennen pimeää, ja koska valoisa aika kaikenkaikkiaan on niin lyhyt, on kiire, että ehtii tekemään useamman lenkin. Olisi minulla kyllä otsalamppukin...

Hyvää joulua!

Tunnelmallista, rauhallista ja hyvää joulua kaikille Teille ihanille <3

Se oli virhe ;)

Maanantaina ajettiin mökiltä Saloon ostoksille.
Halikon Prisman parkkipaikka oli täynnä autoja. Ostoskärryjä oli jäljellä kolme. Huh, oliko virhe tulla kaupungin jouluhässäkkään?
No ei oikeastaan. Kaikki mahduttiin hyvin ja kaikki tarpeellinen löytyi.
Halikon Prismassa oli savukirjolohifilee 10e/kg kalliimpaa kuin Turun Sanomien mainoksessa Turun Prisma ilmoitti, ei kivaa.
Ja sitten ajettiin suoraan takaisin mökille.
Lumisade alkoi.
Nyt alkaa näyttää joululta!

Mökillä elo on luksusta tänään.
Meille tehdään ruokaa!
Ja vielä kauppareissulla tuli viesti, että ellemme ole suunnitelleet mitään iltapalaa, niin sekin hoidettaisiin. Ja eihän meillä ollut mitään suunnitelmia.

Iltapimeässä olin koiralenkillä. Kolme koiraa ja otsalamppu. Kaikenlaisia ajatuksia pyöri päässä. Yksi ajatus oli, että mitä teen jos otsalampusta loppuu patteri keskellä metsää...
Äkkä näin edessäni tassun jälkiä. Mietin onko ne ketun jälkiä. Pienempiä kuin suden jälkiä. Mietin voisiko olla ilveksen jälkiä. Tosi tuoreita jälkiä kun pyrytti koko ajan, eikä jäljet olleet yhtään peittyneet. Ihmettelin miksei koirat reagoi jälkiin mitenkään. Pysähdyin laskemaan koirat. Veiti ja Nala tallella, mutta Joiku puuttui. Huutelin hetken, ja sieltähän Joiku tuli, oli edeltä jo mennyt.. Ei siis kettu eikä ilves vaan meidän Joiku!

Kolme yötä jouluun

Eilen kauneimmat joululaulut Kemiön kirkossa. Ei ollut tungosta, sopivasti ihmisiä. Jokaisen penkkirivin päädyssä oli lasisessa kupissa elävä tuikku, tunnelmallista.
Tämän lankatontun nuorempi poika teki päiväkodissa joskus, tai sitten  tontun tekikin päiväkodin aikuiset....

Itsetehty jouluasetelma. Tarjous hyasintteja, vähemmän nuppuja :(
Jouluaatto on kolmen yön päästä ja kukat vielä ihan kesken. Tänään ollaan tehty uunissa kaikkea, tuvassa tosi lämmintä, jospa se auttaisi kukkia aukeamaan aatoksi.

Tänään leivoin pullia. Kaasu-uunissa tahtoo pullat tulla turhan tummiksi pohjista. Tällä kertaa sentään syömäkelpoisia. Miten muuten voikin jokaiselta leipojalta tulla aina ihan erinäköisiä pullia, vaikka taikina olisi ihan samaa?  Siinä jollekin gradun aihe.

Rauha tule jo

Lomautuminen ei ole helppoa. Ei varsinkaan jos viimeiset työviikot ovat olleet hektisiä.
Se kiire jää päälle. Ei pysty rauhoittumaan.
Heräsin aamulla 6.30. En olut nukkunut tarpeeksi, mutta ei vaan uni tullut vaikka miten koitin keskittyä vain hengittämiseen.

Koko päivän oli vaikea istua rauhoittumaan. Kirjaa en pystynyt vielä edes ottamaan käteen.
Jouluistutuksen teko, tiskaus, metsälenkki. Ei vaan vielä tule se rauha.

Painajaismainen ajatus: jospa se rauha ei tulekaan. Millaista olisi elää tässä tilassa pidempään?

Onko se vaan aika joka auttaa tähänkin?

Venyttelen niskaa, sekin kipeä ja jumissa.
Illalla kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja.
Sen jälkeen saunaan.

Jospa rauha sitten jo tulisi.

Joululoma alkoi

Vaihtelevan työpäivän jälkeen ( eläkeläksiäiset, opiskelijan läksiäiset, työkaverin valmistujaisjuhla, laskujen tiliöimistä, paikkaamista toisessa ryhmässä ja normi työtäkin vähän) päästiin illalla lähtemään mökille.
Koirat pääsi matkustamaan auton takapenkillä koska tavaraa oli takaosa täynnä. Veitin mielestä se ei ollut ollenkaan hassumpaa, kunhan rapsutteli häntä koko ajan. Ja ellei rapsuttanut, hän muistutti asiasta...
Matka oli pimeä. Katuvalojen loputtua vielä pimeämpää.

Mies oli viestitellyt pistorasian kanssa ja naapurinkin, niin mökki ja vierasmökki olivat mukavan lämpöisiä. Lyhtyjen sytyttelyssä meni tovi.

Mutta täällä ollaan siis nyt, Koko perhe. Joulu alkoi sen osalta jo nyt. Tai viimeistään huomenna kun vielä yksi perheenjäsen saapuu. Ja tapaninpäivänä taas kun isompi perhe on koolla.

Illalla nukkumaan mennessä  Veiti mulkoili sängystään. Hän oli tuohtuneen näköinen. Hänen toinen sänkynsä oli tukittu kasseilla ja kolmannessa sängyssä nukkui jo joku.

Tällä viikolla.

Neljä esitystä, jouluevankeliumista. Joulujuhlat. Jouluateria. Joulukirkko. Opiskelijan arviointipalaveri. Valmistujaisjuhla.
Joulupakettien viemisiä. Joululahjaostoksia. Paketointia. Pakkaamista.

Vihdoin alkaa joululoma.
Se kauan odotettu, hengähdystauko.

Veiti seitsemän vuotta

Tämä tyyppi täytti sunnuntaina seitsemän vuotta.
Menetimme Hifin heinäkuussa ja pikku hiljaa aloimme etsiä Joikulle kaveria.
Sain kuulla, että Joikun velipuolta on käytetty astutukseen ja se tuntui olevan "tähtiin kirjoitettu juttu".
Elämä ei suju juuri koskaan suunnitelmien mukaan ja niimpä saimme tasan seitsemän vuotta sitten puhelun, jossa Laura kertoi, että pentuja ei syntynytkään kuin kolme. Me olimme neljäs pentujen varaaja.
Selvisin tuostakin pettymyksestä.

Joulun jälkeen, en muista tarkkaa ajankohtaa, sain uuden puhelun. Laura soitti ja sanoi yhden pennun varaajan peruuttaneen pennun oston. Suunnilleen soittoa seuraavana päivänä ajoimme Mäntsälään katsomaan pentuja.
Saimme valita kumman uroksen ottaisimme. Mies halusi "äijämäisen" koiran. Ja niin hän valitsi tuon nokinaaman.

Yksi elämän onnellisimpia päiviä on koiranpennun kotiin hakupäivä. 
Jännitin miten Joiku ottaa uuden perheenjäsenen vastaan, tuleeko pennulle ikävä jne.
Kotiin tultuamme pentu meni kolistelemaan ruokatynnyriä, halusi ruokaa ja asettui taloksi.

Liehkun piippalakki sai kutsumanimekseen Veiti. Saamenkieleltä ja tarkoittaa vapaana, ilman paimennusta. Porot ovat kesäisin veiti.

Veiti on toteuttanut miehen toiveen: meillä on nyt äijämäinen koira. Veiti on rauhallinen. Tottelee, mutta ei mielistele. Leikkii, mutta mieluiten hillitysti ja niin ettei juuri kukaan näe.
Veitillä on monta sänkyä. Ja lempilelu on vaaleanpunainen, pehmopossu.

Veitillä on hassuja tapoja, mm. käy huussin vieressä asioillaan, useimmiten samaan aikaan kun mies käy huussissa.
Mökiltä lähdettäessä Veiti jää makaamaan mökin oven eteen. Ihan niin kuin emme muuten ymmärtäisi mökillä olon olevan hänelle maailman kivoin juttu. Kukaan ei osaa tulla mökin ovelta autolle hitaammin kuin Veiti. Pahimpina kertoina joudun hakemaan hänet, laittamaan kaulapannan kaulaan ja taluttamaan autolle.
Hassu tapa on myös sylkeä suusta herkku kuin herkku ensin maahan, haistella ja syödä se vasta sitten. Tämä on joskus hankalaa kun esim, pitäisi palkita Veitiä hyvin sujuneesta toisen koiran ohittamisesta.

Meidän nokinaamasta kasvoi komea uros, jolla on selkeät merkit.


Ja neljän yön päästä Veitilläkin alkaa joululoma. Mökillä oloa kaksi viikkoa!

Pienestä kiinni

Illalla nukkumaan mennessä satoi vettä. Pihalla lammikoita ja pimeää.
Aamulla mies kysyi:" Arvaa miksei kuulunut sateen ropinaa yöllä. NO kun ei lumi pidä ropinaa."

Luonto näytti miten pienestä on kiinni, se valkoinen joulu!
Minä tulin mökille tekemään joulusiivousta. Aamulla tuntui, että luonto teki sen mun puolesta. Lumisena kaikki vaan näyttää heti jouluisemmalta :)

Tiedän, tiedän, että tämä lumi sulaa pois. Iloitsen silti tästäkin, hetken.
Ja jatkan joulusiivoamista.

Nää kaksi on niin samaa mieltä siivouksesta! Ulkona ei kuitenkaan ole kivaa kun on vähän märkää. Siivoaminen on vähän pelottavaa, joten nyt ollaan niin yhtä, niin yhtä ;)

Pieni juttu

Maanantai aamuna, vesisateessa, ankeassa tunnelmassa astelin työpaikkaa kohti.
Ulko-ovea piti auki vieraampi työkaveri.
Sanoin:Huomenta.
Työkaveri: Mitä sä sanot aamulla kun tulet töihin?
Olin hämmästynyt, eikö hän kuullut, että kyllä minä sanoin huomenta.
Sanoin uudelleen: Huomenta.
Työkaveri: Niin juuri. Tästä on mennyt useampi työkaveri jo, kaikkien kommentti on ollut: Yök mikä ilma, kylläpä on pimeää ja synkkää jne, Sinä olit ensimmäinen joka sanoi iloisena huomenta!

Pitkin päivää tämä kommentti ponnahti mieleeni. Otin kommentin kehumisena.
Kommentti oli niin yllättävä. Luulin että minusta näkee kilometrin päästä jo, miltä minusta tuntuu tulla töihin. Ja sitten saan kommentin, jossa olen positiivisempi kuin jotkut muut. Tai ainakin sanomani :"Huomenta" oli.

Idea

Viereinen kuva on googlen kuvahausta.
Meidän saunarakennus on vähän kuvassa näkyvän rakennuksen näköinen (pienempi ja huonokuntoisempi vain). Meidän seinässä on joku ihme reikä/kolo/lommo. Taisi olla äitini, joka keksi että kolon voisi peittää laittamalla sen päälle linnunpöntön.
Ja siitä tämä ajatus sitten lähti...
No, oikeasti toivon nyt saavani sen ensimmäisen linnunpöntön kolon peitoksi.

Itsenäisyyspäivän viettoa

Sateessa talsitun aamulenkin jälkeen aloitin joulusiivon.
Ei muuten tullut lenkillä paljon muita koiria vastaan, lintsaavat huonolla säällä. Sää oli kuitenkin mitä parhain kun varusteet olivat oikeat.
Aloitin joulusiivon pesemällä Joikun ja Veitin.
Koko päivän, pesun ja kuivauksen jälkeen, minua mulkoiltiin kuvassa näkyvällä katseella.
Pesu on jo kamalaa ja sitten päälle vielä föönäys, se on jo liikaa.
Nyt vaan toivon, että sain huuhdeltua  ja kuivattua kunnolla, ettei tule mitään iho-oireita. Lisätoivomuksena olisi, että ilmat kylmenisivät, pysyisi tassutkin pidempään puhtaina.

Kun joulusiivous oli aloitettu, siirryinkin kivampiin puuhiin. Paketoin muutamat lahjat.
Lemppari paketointitarvikkeet ovat olleet yleensä voimapaperi ja pelkistetty naru. Miehen mielestä se on kaikista joulupapereista masentavin. Tänä vuonna ostin kultapaperia. Paketeista tuli aika juhlallisia.

Jouluruusu kukassa. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Iltapäivällä saamme mennä nauttimaan "neljän tähden illallista"
ystäviemme luokse.

Ei ollenkaan hassumpi vapaapäivä :)

Kukkakatsaus

Nyt jo toinen amryllis kukkii pikkujoulua juhlistaakseen.
On se vaan ihana. Ja punaisen keskellä niin rauhoittava.

Amaryllis sai seurakseen jouluruusun. Tää löyty Prismasta, halpis versio. Tykkään. Sopivasti vaatimaton ihastuttaja.
Hyasintit saa odottaa jouluun. Paitsi jos en jaksakaan odottaa jouluun asti.

Ajanvietettä vai kidutusta?

Laitoin koirien kongo-lelujen sisälle tarjous-naudanjauhelihaa. Ja sitten kongot pakastimeen.
Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi koirat saivat ateriansa kongoissa tarjoiltuna.
Miehen mielestä se on kidutusta, kieli ja leuka tulee kipeeksi kun joutuu ruuan eteen noin paljon nuolemaan.
Toiset taas ovat sitä mieltä, että koirien kuuluu eläinten tavoin nähdä vaivaa ruokansa eteen. Eihän villi eläimetkään saa ruokiaan ilman saalistusta tai etsimistä.
Sohvaperunakoirille tämän kongo-syömisen sanotaan olevan aktivointia.

Joiku söi nopeammin omansa. Joiku on kaikinpuolin aktiivisempi ja nopeampi.
Veitin kongo oli märempi, kuolainen? Kovin oli tärkeä tämä ruokailu, koska Veiti murahti Joikulle  kun tämä tuli ihmettelemään Veitin hitaampaa syömistä.
Joikusta en ehtinyt edes kuvaa ottaa. Heräsin kuvan ottamiseen vasta kun katse osui Veitin tassuihin. Voiko olla söpömpää? Pyöreät tassut lujasti pitämässä kiinni kongosta.

Kaikenkaikkiaan kongon tyhjäksi syömiseen kului aikaa melkein tunti!
Eikä se näyttänyt kiduttamiselta.