Niitä näitä

 Kudon pikkuiselle lapasia ja sukkia ensi syksyä varten, ettei pikkuinen ainakaan palelisi päiväkodissa. Sydän on vähän kallellaan, kun pikkuinen siirtyy suurempaan ja itsenäisenpään "maailmaan". Teen kaiken mitä voin, kudon ja toivon voivani aamuvuoroista hakea hänet aiemmin päiväkodista, niin ja lottoan, jos vaikka mun ei tarvitsisi mennäkään töihin. 

 

Lauantai aamuna leivoin korvapuusteja. Iloitsin uudehkosta yleiskoneesta, joka jaksaa vaivata taikinaa. 

Ostin kangasta mökin ovettomiin alakaappeihin. Vaijerin kanssa kankaasta siis "ovi".  Mökillä saa olla kaikenkirjavaa ja värikästä, Vanhat kankaat olivat eriparia, ja niistä ei lähtenyt tahrat pesussa, ja  joku reikäkin niissä oli.

Ollaan oltu mökillä todella vähän. Saa nähdä miten kesällä, ollaanko enemmän. Haikealta tuntuisi mökin myyntikin. 

Tällaistako ikääntyminen on?

 En musta tarkkaan milloin tämä alkoi, ehkä tänä vuonna. Herään aamulla ja tunnustelen vointia. Toisinaan voi vielä tässä kohtaa olo tuntua aivan hyvältä, useimmiten ei.  Kyynertaive ilmoittelee olostaan joskus jo öisin. Tuntuu turhalta mennä lääkäriin kun taive ei satu missään asennossa, kipu vaan on pienenä särkynä. 

Kantapään kivun huomaa joskus vasta kun nousee ylös. Se on se luupiikki,joka tennispallon pyörityksestä huolimatta vaivaa toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. 

Jonain aamuna huomaan, että selkäjumppaa olisi sittenkin pitänyt jatkaa, tehdä pari kertaa viikossa.

Jotenkin hassua, että vaivat vaihtelevat. Iloitsin ensin, että nyt joku kipu on mennytkin ohi, kunnes tajusin saavani tilalle aina jonkun vaihdokin. 

Tällaistako se ikääntyminen on, että jokapäivä jotain pientä kremppaa?  Niin kauan hyvä kun pärjää näiden pienien kremppojen kanssa. 

Terveyskeskukseen en haluaisin mennä, siellä voi tulla eteen se lääkäri, jonka tarvitsee aiemmista resepteistä lukea oikea burana vahvuus ja annostus, ja joka vaan toteaa ettei vaivalle voi mitään.