Hyvää juhannusta!

Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

– Tove Jansson –

Ihanaa juhannusta !

t.Kirsi

Kaunis kakku

Tänään vietiin peräkärryllinen maallista mammonaa kaatopaikalle.
Palkitsimme itsemme ahkeruudesta menemällä julkkiskahvilaan.
Koko Suomi leipoo kisan voittajalla on Kemiössä kahvila ja siis sinne menimme.

En kehdannut muuta kuvaa ottaa, vain tämän yläkerran valokuvanäyttelystä otetun ilmakuvan.
Itse julkkis oli paikalla ja palveli tätä kuvassakin näkyvää rouvaa iloisen ystävällisesti. Valitettavasti meitä palveli toinen, jolla ilmeisesti palkkaan kuului vain määrätty ja tarkoin valikoitu määrä sanoja. Ylimääräistä apua leivonnaisen valintaan ei herunut, eikä myöskään hymyn häivää. Valittaa ei nyt parane, koska hän kyllä oli kohtelias, sanoi kiitos ja olkaa hyvä.
Kakkuvitriini jäi huomaamatta ja päädyttiin raparperipaistospalaan. Kaunis sekin, marenkikuorrutettu ja päällä puolikas mansikka.
Pois lähtiessä vasta huomasin kakkuvitriinin, jossa varsinaiset taideteokset olivat. Mutta se hinta! Viisi euroa ja 50 senttiä vielä päälle kakun palasesta tuntui kyllä kiskonnalta.
Eikä tuo raparperipaistoskaan ihan pikkukylän hintatasoinen ollut.
Jos ihan suoraan sanon/kirjoitan, niin täällä tuntuu aika usein siltä, että me kesävieraat olemma vaivaksi, tai jotenkin se on päälaellaan se asiakas-myyjäsuhde täällä päin.
Kotikonnuilla asiakkaana tuntee olevansa lähes kuninkaallinen, täällä toisinpäin.
Ja poikkeuksia toki löytyy!

Kahvilan kanssa samoissa tiloissa toimii kirjasto. Ja sieltäpä löysin hyllystä kirjan, jota vaskikirjastosta jonotan vuoronumerolla 68.

Samaisessa paikassa oli valokuvanäyttely.

Ja näinpä loma täällä jatkuu, ja sää suosii :)

Lapsuuden mökkikesät

Luin huussissa lehdestä tarinaa lapsuuden mökkeilystä.
Siitä saapui mieleen myös omat muistot.
Kyllä varmaan parhaimmat muistot mullakin liittyy kesään ja mökkiin.

Koskaan ei tullut aika pitkäksi kivikkoisessa saaressa.
Mulla oli pieni hiekkakasa ja astioita. Tein hienoja annoksia, en suinkaan vain hiekkakakkuja. Sammaleista sai hienoja pihvejä, ja jos laittoi kahden sammaleen väliin ruohoa, tuli siitä mitä maukkain silakkapihvi. Ruohosipulin kukilla sai kakkuihin koristeet. Voikukan lehdet olivat ahvenia tai salaattia. Kahvia saatiin sellaisesta suht korkeasta kasvista, johon tuli ruskeat pallerot kukinnan jälkeen, tai sit se kukinto oli ruskea.

Kun ruuan laitto kyllästytti, menin pihapiiristä kauemmas, jossa oli lähes vaakatasossa kasvava mänty. Siihen kun kiipesi istumaan, niin heiluttamalla sai sen muuttumaan laukkaavaksi poniksi.

Joskus sain jonkun aikuisen kaveriksi pelaamaan sulkapalloa, mutta useimmiten saaressa tuuli, ja sulkapallo lensi minne sattui tuulen mukana. Pian sitä oppi milloin oli sulkapallo ilma, ja milloin ei.

Hauskimpia päiviä oli kun  mentiin veneellä kaislikon reunaan onkimaan. Eväänä oli murokeksejä ja appelsiinimehua. Useimmiten saatiin ahvenia, jotka sitten savustettiin. Niissä oli piikkejä, mutta niin hyvältä maistuivat silti.

Kauppareissut olivat tapahtumia. Ei suinkaan ostoskeskukseen, vaan pienen pieneen kyläkauppaan. Matka sinne veneellä vei lähes koko päivän. Ja se oli niitä päiviä kun sai jäätelön.

Perunoita haettiin naapurisaaresta. Se ei ollut pikainen käynti. Siellä oli usein kissanpentuja. Kahviteltiin ja juteltiin. Minä en tainnut sanoa sanaakaan, kuuntelin vain ihastuneena murretta.

Posti tuotiin laiturille asti. Ei siinä mitään laatikkoa ollut. Piti kuunnella veneen ääntä, ja juosta laiturille hakemaan posti postiveneilijän kädestä.

Aina kun ohi ajoi määrätty vene, sanoimme sitä jäänsärkijäksi, piti juosta veteen nauttimaan isoista aalloista, joita kyseinen vene sai aikaan.

Kouluikäisenä tutustuin naapurisaaren tyttöihin, joilla oli kesän ajan saaressa heidän oma poninsa Vaavi. Muutaman kerran pääsin Vaavilla ratsastamaan, ja jopa rannalle laukkaamaan vedessä. Eikä kypärästä, ratsastushousuista saati saappaista tietoakaan! Shortseissa ja paljain varpain.

Tässä näitä, tänään mieleen pulpahtaneita, onnellisien kesien muistoja <3

Ei asetu-lomalepo

Siivousta. Huussi, vierasmökki, saunan jääkaappi.
Ja kaatopaikka kuormaa tehty.
Ei oikein asetu. Siis lomafiilis. Onneksi löytyy tekemistä niin ei mene hukkaan tämä "ei asetu"-tunnelma.

Mutta nukuin hyvin.
Ja aamupäiväkahvilla syötiin mansikkaviinerit.

Anna kasvaa vapaasti

Loma alkoi!
Mökillä kaikki kukoistaa. Orvokitkaan eivät ole koskaan kukkineet noin paljon. Kukaan ei ole ollut kastelemassa eikä nyppimässä heitä... Ja mä olen aina luullut että kukkineet kukat pitää nyppiä pois, jotta orvokki jaksaa kukkia.
Täällä on sellaista villiintynyttä rehevyyttä.
Ja koska työ on vielä niin lähellä mieltä, niin mietityttää oma kasvattajan rooli. Entä jos lapsetkin olisivat kukoistaneet paljon paremmin ilman mun ohjausta, avustusta, neuvontaa ja kannustusta....

Tämäkin ruusupensaan alku, ei ole ikinä kukkinut näin runsaasti. Jonain vuonna oli kirvaongelma ja suihkuttelin mäntysuovalla, ja nyt...noin paljon kukkia.

Ja tämä pioni toivotti tervetulleeksi loman viettoon!
Ikinä ennen ei ole kukkinut. Tämä on sellainen matala, perinteinen pioni.
Ei hassumpaa aloittaa loma näin.

Ja kiitos Äiti, joka sanoit kaiken johtuvan nyt vaan hyvästä ilmasta, sadetta ja paistetta, eikä suinkaan siitä etten ole ollut täällä "hoitamassa" <3

Yksi yö enää

Tää viikko on ollut super pitkä.
On tarvittu päiväunia.Ja silti on uupumus ja epätoivo iskenyt, tuleeko koskaan Se perjantain.
Tänään usko on palautunut, huominen enää.
Tänään jo pakattiin peräkärryyn...kukkia. Onko tässä mitään järkeä?

Ja silti meinaan perjantaina pysähtyä Sauvon puutarhan kohdalla, aina on tilaa uudelle kukkaselle.
Kummallinen olo, tuntui haikealta laittaa kukkia peräkärryyn ja ajatella, että tää koti jää nyt hetkeksi. Toisaalta tiedän saman tunteen tulevan kun pakataan kukkia taas peräkärryyn mökiltä, ja suunnataan takaisin kotiin.
Vai pitäisikö olla onnellinen, että on kaksi paikkaa joissa on hyvä olla?
Tänään tosin naapurista kuului aikamoinen Il Divo-musiikki (toivottavasti heidän soitin "kuoli" vesisateessa, joka yllätti...).
Ja kenties mökillä kuuluu kiinapyörien pörinää...
Onpa ainakin vaihtelua äänimaailmankin suhteen..

 Tää tyyppi löytyi tänään norjanangervon uumenista. Hän on kaunis. Yleensä akilleijat on sinisiä, en ole aiemmin nähnyt valkoisena. Mutta tykkään!

Mutta siis yksi yö enää ja sitten koittaa koko vuoden kohokohta: Vapaus!!!

Onnellinen Nallukka

Olipa kerran kesäkuussa pikkuinen nalle Tuulosessa.
Sieltä hän päätyi Keijukaisen ostoskoriin ja suurempaan maailmaan.
Vatsan pohjassa kutkutteli, kun ei Nallukka tiennyt mihin matka veisi, minnekö päätyisi.

Nallukka yllättyi iloisesti, kun päätyi järven rannalle leppoisaan kesätunnelmaan.
Hänelle näytettiin laiturilta vedessä uiskentelevat särjet.
Rantaheinikossa hän sai haistella ruohonkorsia.
Ja kiven päällä hän sai kokonaiskuvaa maailman suuruudesta.

Ja maailma näytti kauniilta, ja tuntui lämpimältä.
Nallukkaa hymyilytti koko ajan , jopa silloin kun hän juuttui grillikatoksen pöytälautojen väliin!

Onnellinen pieni Nallukka.
Hänelle näytettiin sauna ja hän sai leikkiä.

Yöllä satoi ja ukkosti, mutta Nallukalle ei haluttu näyttää maailman "varjoisampaa" puolta.
Nallukka ei myöskään päässyt mukaan paikalliseen Kylis-baarikauppaan, jossa oli niin kuuma, että suklaamuniin jäi iso lommo kun niihin koski.

Seuraavana päivänä Nallukan matka jatkui, Hämeestä lounaaseen.
Ja Nallukkaa vaan nauratti.

Ja lopulta Nallukka saapui kotiin ja tehtävään johon häntä oli valmennettu.

Ja Nallukka ja Veiti tutustuivat toisiinsa.
Ja he elivät onnellisena kauan, kauan, kauan......

Haluan lomalle!!!

10 työpäivää ennen kuin alkaa loma. Tuntuu ikuisuudelta.
Toisaalta taas, kun loma on alkanut, se on ohi niin nopeasti, nyt on vielä koko loma  edessä.

Nyt on tämän lukauden urakka opena ohi. Selvisin. Toisinaan oli jopa kivaa.
Saatiin paljon kiitosta, joten mentiin ihan reilusti riman yli.
Nyt on aika nollata, ei suunnitella syksyä, vaan mennään kohti kesälomaa.

Olen edelleen sitä mieltä, että elämässä vallitsee tietynlainen tasapaino.
On kaksi vaakakuppia, ja jos toisessa kupissa on paljon hyvää, toisen kupin täytyy vastaavasti sisältää yhtä paljon huonoa.
Yksi huonon vaakakupin painavimmista asioista on perintöasia. Aiheuttanut ihmetystä, harmaita hiuksia, kiukkua, raivoa, epätoivoa ja epäuskoa. Alkaa loppua usko, että asia vielä joskus päättyisi, sitä on kestänyt  pian puoli vuotta!

Sunnuntaina sahasin moottorisahalla kasan puupinon viereen jämähtäneitä oksia.
Vähän järkytyin mun käsivoimien puutteesta, moottorisaha painoi,enkä meinannut jaksaa koko hommaa. Pitäisi varmaan tehdä jotain...
Hiekkaa kärrätessä käsivoimat riittää. Siinä sitten taas polvi kipeytyy (vammaisen jalan polvi).
Mutta se on totta, että ruumiillinen työ kummasti auttaa raivon tunteeseen. Sitä vaan rauhoittuu takas sohvalle kun on tunnin pari ahertanut tällä työleirillä.

Ja nyt vaan reippaasti kohti uutta työviikkoa.
Tai jos nyt ei reippaasti, niin jotenkuten vaan....

Työleiri?

Onko tänä työleiri vai lempeää kivaa puuhastelua?
Tunne vaihtelee... Vaihteluun vaikuttaa moni asia.

Saunarakennus tuli vihdoin kokonaan valmiiksi.
Saunottu on jo useampi kerta, mutta vihdoin pääsee kuistille istuskelemaan, vilvottelemaan. Tähän asti on istuskeltu portailla.

En tiedä olisiko vielä joku pieni pöytä kiva, vai tuleeko liian ahtaaksi? Ja tarvitaanko pikkukuistille mattoa? Ja saunatuvan seinälle se ikkunajuttu kuvineen...

Ihminen, siis minä olen tyhmä kun teen saman virheen uudestaan. Alan maalaamaan....Sehän ei onnistunut saunatuvassakaan...Mutta mun muisti on niin lyhyt...
Tällä kertaa päätin vihdoin (täällä alkaa kaikki näköjään olla VIHDOIN-töitä ) kunnostaa osittain ruostuneen ja maaleista räjähtäneen pyykinkuivatustelineen.
Hioin, laitoin pohjamaalin ja sittenhän se viimeistely maalaus alkoikin tökkiä. Maali ei peittänyt pohjamaalia. Jos laitoin enemmän maalia, se alkoi valua, koitin vähemmän niin maali jämähti yhteen kohtaan kunnolla, mutta jo toinen siveltimen veto ei peittänyt mitään. Kun yritin paikkailla valumia, maali oli jo osittain kuivunut ja tuli sellaista rosopintaa... Siis en vieläkään ymmärrä miten niin yksinkertainen homma kuin maalaaminen, voi olla niin hankalaa!
Yritän vielä korjata vauriot hiomalla vähän ja maalaamalla toiseen kertaan. Tämän lähempää otettua kuvaa ei voi julkaista somessa (jossa yleensä kaikki on niin kaunista ja ihanaa ;)   )

Työleirin ohjelmaan kuului vielä villiviinin istutus. Mieluisin homma!
Istutin sen männyn juurelle, niin että saunan kuistilta voin joskus ihailla männyn runkoa, joka on peittynyt täysin vihreillä lehdillä, puhumattakaan syksyn väriloistosta....

Vastaus kysymykseen: mukavaa puuhastelua silloin kun hommat menee kuin strömsössä. Työleiri fiilis silloin kun kyse on maalaamisesta!