Vuoden 2017 parhaat

1. Ehdottomasti muutto Lietoon. Ollaan asuttu vasta kuukausi ja on menossa vuoden pimein aika ja silti tämä tuntuu hyvältä ja oikealta. Ei turhaan etsitty yli kahta vuotta :)

2. Tampereen reissu kesken muuttohässäkän. Pitkästä aikaa jossain, ilman ruuanlaittoa, pelkkää nautiskelua.

3. Kiva kesäinen päivä Teijolla, keskiaikamarkkinoilla. Matkan varrella kauniita kanervanummia. Ja kun silta nousi pystyyn, käännyttiin Pappagallon jäätelökioskille jätskille.

4. Kaikki kesän kukkaset. Erityisesti pionit. Ja talvenkin kukkaset, jouluruusut, hyasintit, tulppaanit...

5. Mun ihanat, ja muidenkin mielestä kauniit, katselmuksen veteraaniluokan ykkönen ja kolmonen!

6. Mun Kia. Kevään tuskailu päättyi pääsiäisenä. Voin mennä ja tulla. Ja mun auto edelleen aika siisti, mitä nyt Mäntylän hiekkaa tulee joka aamu kumimatolle...

7. Ystävät. Kaikki aika joka ollaan vietetty ystävien kanssa on niitä tärkeinpiä, hauskimpia ja arvokkaimpia aikoja.

8. Kummitädin yllätysjuhlat. Sukulaisia yhdessä ilman, että kenenkään tarvii siivota, laittaa ruokaa yms. Ja että saatiinkin kaikki koolle, aivan mahtava juttu.

Paljon hyviä päiviä!
Olen onnellinen ja onnekas.
Voin vain toivoa, että vuosi 2018 on yhtä hyvä kuin tämäkin kulunut vuosi on ollut.

Oikein hyvää uutta vuotta 2018!

t.Kirsi

Parannus

Nyt  on tullut suuri parannus Mäntylään. Maailman rumin puiden säilytysämpäri on nyt siirtynyt muihin hommiin, ja tilalla on kaunis, kunnon puukori.
Kun yritin ottaa kuvaa uudesta korista, niin oli siinä muitakin ihailijoita...

Ensin kori oli tällainen

Ja sitten maalasin sen mustaksi. Lyhdyt on edelleen samanvärisiä kuin kuvassa. Ja tämä oli joululahja. Kiitos isä ja äiti!

Kyllä tästä vielä hyvä tulee, kun pikkuhiljaa tehdään parannuksia, ja paikasta tulee meidän näköinen.

Joulu

19 joulua Kemiössä. Pelkäsin miltä tuntuu joulu muualla, tuntuuko joululta ollenkaan.
Hyvin meni, ja tuntui joululta.
Pois jäi tavaroiden pakkaamiset, mökin siivoukset ja tiskaaminen.
Mutta menetettiin kynttiläpolku saunalle ja puusaunan ritinä tunnelma.

 Joulun tärkeimmät: Ruoka. Pitää olla kinkkua, sienisalaattia, porkkanalaatikkoa, savustettua kalaa..

Kukkaset. Hyasintit, asetelmat, tulppaanit..

Leppoisat illat juustojen ja viinien kera.

Kynttilät.

Lahjat. Sopivat, ei tarvita montaa, eikä saa olla kalliita. Sopivia. Tänä jouluna Veiti yllätti, odotti lahjojen jakoa niin, että tärisi koko koira.

Yhdessä olo. Kaikki läheiset lähellä, silloin joulu tuntuu joululta.

Kiitos tästä joulusta <3

Hyvää ja rauhallista joulua!

Näitä joulun toivotuskuvia otettiin kiireellä, kun oli vielä lunta vähän maassa.
Ja Veitin piti saada possunsa mukaan kuvaan :)

Joulukortteja emme lähettäneet tänäkään vuonna, mutta silti, ja vielä enemmän toivon kaikille sukulaisille , Kummitädille ja tädille, jotka lukevat tätä blogia, isälle ja äidille, jotka tulevat tänne Mäntylään, rakkaille, ihanille ystäville ja kaikille tutuille ja kaikille vieraille lukijoille: oikein ihanaa joulua, lämpöä,lempeyttä, kynttilöiden valoa, kiireettömyyttä ja paljon rakkautta!

t.Kirsi

Kiireellä mennään, kiireellä mennään

Kiireellä mennään, mutta minne?
Mies hoiti äitinsä normi kauppareissun, paitsi että lisänä yksi lampun osto ja parit joulumuistiaiset. Vaan ihan normisti ei homma mennyt, lompakko oli häviksissä, onneksi kotona, mutta tunti tuli lisäaikaa tähän normi reissuun, asutaan siis maalla...

Joulumuistamisia on välillä vaikea keksiä, mutta itsetehty on tietysti se kaunein asia. Niinpä kannattaa ruveta leipomaan saaristolaisleipää, jota ei ole koskaan ennen tehnyt. Ekalla kauppareissulla jää piimä ostamatta, projekti siirtyy seuraavaan päivään ja myöhästyy ainakin yksien muistamisien osalta. Seuraavana päivänä piimän kanssa kaupasta kotiin ja  taikinaa sekoittamaan. Ai, tähän olisi tarvittu jotain leseitäkin...ei ole, leivon silti, mutta tunnelma vähän pilalla. Taikinaa tulee ja tulee, vuuat ei riitä... Laitan pari muottia jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää ja tilaa uuniin. Aamulla taikina valuu jääkaapista ulos, siis se taikina lisääntyy ja lisääntyy...

Itsetehdyt villasukat ovat myös kiva lahja. Eiköhän vielä ehdi, maanantaina tuli toinen sukka valmiiksi, nyt on tämä päivä, ilta, aikaa kutoa sille pari. Näin saadaan kunnon joulustressi aikaseksi :)

Ja minä aloin leipomaan, kakkua, jota en ole koskaan tehnyt, enkä edes maistanut. Eikä mennyt sekään putkeen. Levittelin taikinan tytyväisenä vuokaan ja viimeinen lusikka suuhun...tooosi kitkerää..ups, unohdin laittaa sokerin!!! Taikina pois vuuasta, sokerit sekaan ja vuokaan. Ja ei varmaan lähde enää vuuasta irti. Huomenna on uusi päivä, ja taas leivotaan.

Joulu saa ihmisen toimimaan aivan erilailla kuin normaalisti.

Jouluvalmisteluja

Tuleeko joulu vaikkei olekaan punaisia liinoja pöydillä, tonttuja siellä täällä eikä kimalletta ja säihkettä?
Tein joulusiivon aamulla. Heräsin 6.00, eikä väsyttänyt.
En tykkää kaikenmaailman joulukoristeista. Tykkään kynttilöistä. Ja joistain valoista. Ja jouluruuista.
Joten joulu tulee, sellaisenaan.

Saatiin kuuseen uudet valot. Muuntaja vaan oli rikki, saatiin se uudesta valosarjasta, ja nyt joulutunnelma nousi monta pykälää ylöspäin.

Saunaa varten on laitettu vilvoittelupenkki. Joulusauna on yksi joulun tärkeimmistä jutuista.

Pihalla koitin ottaa jotain joulutervehdyksiin sopivia kuvia. Veiti kulki possu suussa, oli possun ulkoilutuspäivä. Joiku kieri lumihangen jämissä. Ja näistä poseerauksista kerjäsivät namipalkkaa....

On meillä joulun tuntua. Pähkinät ja rusinat odottava tpöydällä pusseissa. Saaristolaisleipä ainekset odottavat leipojaa, ja piimää. Ja minä se odotan lomaa :)

Käytiin mökillä

Käytiin Kemiössä ekaa kertaa muuton jälkeen.
Mulla on huono omatunto, kun siellä se mökki hylättynä seisoo. Yli kymmenen viimeistä joulua on vietetty siellä, ja nyt ei vietetäkään. Miten mökki kestää yksinäisen joulun?

Helpottavin asia koko reissussa oli se, kun sanoin koirille, että nyt lähdetään kotiin, ja Veiti, joka osaa maailman hitaimman kävelytyylin kun on kyse mökiltä kotiinlähdöstä, tulikin melkein juosten autolle! Ja Mäntylässä juoksi sisälle, ja otti possun suuhun. Jeeeee, koirat ovat kotiutuneet!!!

Ei tullut sellaista oloa, että tänne pitäisi jäädä. Metsälenkkikin tehtiin, mutta siinäkään ei tullut sitä tunnetta: ihanaa päästä pois kaupungin kiireestä. Tutulta paikka tuntui, mutta selkeästi tuli fiilis, että ehkä sitten kesällä...

Ainoa asia, jota tiedän kaipaavani jouluaattona, on mökin pihasauna. Puukiukaan ritinä, kynttiläpolku saunalle, se tunnelma.

 Olipa kerran lumiset koristeet. Ei ole enää.
Joulu tulee silti.

Veiti 10-v

Niinpä minä huono ihminen unohdin Äijän syntymäpäivän ihan ja aivan tyystin.
Siskonsa fb päivityksistä sitten luin onnen toivotukset veljelleen Veitille...Hyvä, että joku muistaa.

Veiti on ihan omanlaisensa. Varma itsestään, ei hötkyile ja osaa vaatia haluamansa.
Todellinen äijä, joka kuitenkin huitelee sisällä vaaleanpunainen possu suussaan. Äijä, jonka lempilelut ovat possuja, pieni ja iso, molemmat pinkkejä.

Onnea Veiti ja toivon ennenkaikkea monta, monta vuotta lisää!

Vanhus

Aamulla saatan herätä kello 05 eteisen matolta kuuluvaan örinään, Joiku alkaa herätä päivään, ja ilmeisesti hyvä päivä tulossa, kieriskelee matolla öristen tyytyväisenä.
Toisenlaisena aamuna saatan herätä pieneen vinkunaan, joka voimistuu. Joikulla on pissahätä, päästän pihalle. Tohinalla Joiku palaa sisälle, päivän ensimmäinen rutiini suoritettu.
Minuutin päästä alkaa sama vinkuna: Joikulla on aivan hirveä nälkä, ruokaa nyt ja heti.
Ruuan syötyään alkaa uusi läähätys touhotus: nyt on kakkahätä, päästän pihalle.
Ja taas sisälle tohinalla. Seuraava viikonlopun rutiini on aamupala pöydästä pieni leipä kinkulla. Sekään ei rauhoita, seuraavaksi Joiku odottaa läähättäen koska mennään lenkille.
Lenkin jälkeen, vihdoinkin, saapuu rauha taloon. Uni vie.

Joikun kello on suht tarkka, heittää vain tunnin tai pari. Yhden aikaan tulee taas se hirmuinen nälkä.
Samoin se hirmuinen nälkä tulee illalla noin kello kuuden aikaan.

Pihalla pelottaa välillä, 13-vuotias vanhus saa karkelohetkensä: hyppii ja koikkelehtii epämääräisesti sinne tänne, horjahdellen toisinaan.

Joskus mietitään missä ne rauhoittuneet vanhat koirat ovat. Ilmeisesti ovat samassa paikassa niiden lempeiden, hyväntuulisten vanhusten kanssa.

Läähätysten ja touhotusten seasta on vaikea päätellä onko Joikulla kaikki hyvin. Johtuuko läähätys luonteesta, ainahan tuo on ollut sellainen koko kropallaan osallistuja, innostuja?
Lokakuussa eläinlääkäri tutki Joikun ja totesi sydämen olevan kunnossa, eikä mitään kasvaintakaan käsituntumalla löytynyt. Olemus oli kuitenkin vanhentunut. Saatiin kokeiltavaksi nivelsärkylääkettä. Ei tullut Joiku rauhallisemmaksi.

Joulun jälkeen tehdään uusi reissu eläinlääkäriin. Katsotaan taas tilannetta.

Tämä muutto otti varmaan koville. Ihmisellekin vie aikansa tottua, saati sitten koiravanhukselle.

Koitamme kaikesta huolimatta nauttia jokapäivästä. Metsälenkeistä, pihalla olosta ja ennenkaikkea ruuasta :)

Ei pelkkää ruusuilla tanssimista

Ei tämä muutto ja maalla asuminen ole ihan pelkkää onnea. Nytpä kerronkin epäkohdista.

1. Vettä ei tule hanasta, eikä varsinkaan pesuhuoneen hanasta tavalla, johon kaupunkilainen on tottunut. Kyllä sillä pestyä saa, mutta kun on tottunut kunnon tehokkaaseen paineeseen... Tiedettiin kauppoja tehdessä ongelmasta. Myyjän piti korjata ongelma, mutta toisin kävi. Nyt tutkaillaan ja mietitään, totutaanko vai pitääkö tehdä jotain.

2. Vaatteiden säilyttäminen, tai oikeaastaan niiden löytäminen on pienoinen ongelma. Löytääkseni sukkakorin, pitää nostaa kaikki samalla hyllyllä olevat vaatteet ensin pois. Kyse lienee järjestelytaidosta. Pitäisi ostaa koreja tms. kaapin päälle, jolloin saa osan vaatteista sinne. Pitäisi karsia. Pitäisi viedä parven tangolle harvemmin tarvittavia vaatteita.

3. Ollaan totuttu yhdessä käymään kaupassa. Nyt vuorotellaan kaupassa käyntiä. Minä olen ostanut ihan vääränlaisia perunoita, ja määrät vähän heittelee. Pitänee hieoa toimivaa käytäntöä.

4. Mäntylä ei tunnu kodilta sormia napasauttamalla, heti, eikä edes viikossa. En kadu muuttoa, en kaipaa Vilkastukseen, mutta olo on välillä juureton.

5. Kesähuone on täynnä tavaraa, jolle pitäisi löytää paikka. Kaikki muutkin tavarat hakevat paikkaansa.

6. Töihin lähtö vie kauemmin aikaa kun ei ole sitä automaattista toimintaa, jonka osaa unissaankin tehdä. Nyt toikkaroi epämääräisesti paikasta toiseen, avaa tarpeettomia laatikoita, etsii ja hakee.

Siinä ne kuusi kurjaa taisi sitten ollakin.

Ai niin yksi vielä: kurja, tosi ruma "puukori":

Hyvää viikonloppua!

Taas on viikko mennyt. Erilaisia tunteita on saanut kokea: itsenäisyyspäivän juhlaa, ylpeyttä, onnea olla suomalainen, jännitystä, pelkoa koirien konfliktin takia, pientä joulustressiä, pettymystä töiden kanssa, jne.

Valkoinen hyasintti kuuluu mun suosikkeihin myös, tuoksukin ihana.
Maalla asuminen on tuonut asian, jota en osannut yhtään ennakoida.
Maalla on hiljaista, pimeää ja rauhaa. Kylätiellä saattaa tulla auto vastaan kun on koiralenkillä, ihmisiä on tullut kahden viikon aikana yhden kerran vastaan.
Täältä kun saapuu työpaikalla, niin voihan hurlumhei....ihmisiä, lapsia, valoja, puhetta, huutoa, naurua... Kulttuurishokki tai sellainen samantapainen juttu mikä tulee matkustaessa, aikaero.
Joko tähän tottuu, tai sitten jonain aamuna en vaan lähde täältä enää mihinkään ;)

Nyt on edessä ensimmäinen viikonloppu, joka on mahdollista viettää täällä, lähtemättä mihinkään.
Mielenkiinnolla tutkailen itseäni, miltä tuntuu, pysytäänkö täällä vai lähdetäänkö käymään jossain ja miltä kaiken jälkeen tuntuu maanantai.

Lemppari

Jouluruusu on mun lemppareihin kuuluva joulukukka. Yksinkertainen ja kaunis. 

Saas nähdä saanko nyt säilymään sen, niin että kukkii ensi  vuonna jossain tuolla pihalla.

"Veljesriita"

Meillä alkoi itsenäisyyspäivän vietto talvisotamaisissa tunnelmissa.

Pyysin Joikua sohvalle rapsutettavaksi, hän kun saa vähemmän paijailua. Veiti on se, joka ottaa kaiken ja kaikkien rapsutukset, tulee viereen ja tönii kuonollaan kättä, vaatii lisää ja lisää..
Kun Joiku sitten lähti vierestäni, syntyi parin metrin päässä silmitän rähäkkä.
Ei siinä sekunnissa ehtinyt nähdä kumpi kumman kimppuun hyökkäsi, mutta molemmat olivat raivoissaan. Huusin, mutta ei mitään vaikutusta. Koitin repiä koiria irti toisistaan sillä seurauksella, että jommankumman hammas teki reiän etusormen juureen. Sormi turposi, ei taivu kunnolla, särkee, saas nähdä selviänkö. Henkinen vamma oli kuitenkin suurempi.
Nappasin lopulta Veitiä takapäästä kiinni ja revin irti Joikusta, ja komensin.

Joikulla tietenkin vaaleassa turkissa näkyi veriläikkiä otsassa, rinnassa ja kyljessä. Tutkiessani en löytänyt mitään mistään.
Veitiltä löytyi pyyhkiessa jotain veri tippoja.
Veiti alkoi nuolla etutassuaan, ja nuoli sitä pitkin yötä. Meni vierashuoneen sänkyyn nukkumaan, ja aamullakin vielä oli omissa oloissaan. Sängynpeitosta löytyi aamulla pari veritahraa.

Aamulla molemmat vähän kyräilivät toisiaan. Veiti ontui ja silmäkulmasta löytyi ruhje.
Tilanne raukesi pikkuhiljaa pihalla. Olivat vapaina ja Joiku teki aloitteen ja kävi haistamassa Veitin silmäkulmaa, kuin olisi pyytänyt anteeksi.
Veitin ontuminenkin helpottui särkylääkkeen myötä.
Olivat keskenäänkin pihalla, ja rauha on laskeutunut maahan.

Vielä eivät kuitenkaan hakeudu toistensa viereen nukkumaan, niinkuin ennen.
Mustasukkaisuus aiheuttaa näköjään kaikilla elollisilla olennoilla silmitöntä raivoa.
Ja minä mietin taas, miten paljon huolettomampaa elo olisi ilman eläimiä.
Tiedän kuitenkin, etten ikinä pysty elämään ilman koiria.

Hait

Ei täällä maalla, eikä etelän talvessa pärjää ilman kumisaappaita.
Yritin goretex kengillä kulkea, repiä olkia ja heinänkorsia pois nauhojen välistä. Kävelin goretex saapikkaillakin yhden lenkin, jonka jälkeen puhdistin savet pois saapikkaiden reunoista.

Ajelin Citymarkettiin saapas ostoksille. Näkemys oli selkeä: hai saappaat, joilla voi mennä melkein minne vaan, ja siniseen väriin päädyin mielikuvissani.
Cm:ssa saapashyllyissä oli paljon tyhjiä aukkoja. Sinisiä haisaappaita ei ollut ollenkaan. Kokeilin punaisia, ei tuntunut hyvältä, räikeä väri, vähän jo valmiiksi haalistunut. Kokeilin keltaisia, miten piristäisivät pimeää aikaa ja sade keliä, eipä tuntunut pirteältä, ei omalta. Kokeilin mustia, kuvittelin ne oikein tumman sinisiksi ja siinä se, kassan kautta ja kotiin.

Oikein hyviltä tuntuvat.

Ahkerat miehet

Mä olin pikkujouluissa piknik-risteilyllä, ja sillä aikaa Mäntylässä oli saatu aikaan vaikka mitä.
Kannattaa siis lähteä välillä pois, niin mies saa työparin, jonka kanssa hommat sujuu sukkelaan.

Täällä on pihakuusi saanut jouluvalot ylleen. Eilen oli jouluvalojen lisänä valkoinen lumikerros, tänään lumet poissa, mutta kaunis on kuusi valot yllään.

Ihan mahtava juttu on koira-aitaus! Se kasvaa kesällä, mutta nytkin on jo aika iso. Helppoa päästää koirat pihalle pesuhuoneen ovesta.

Makuuhuoneen kulmaan oli kiinnitetty telkkari. Nyt on mukavampaa nukahtaa kesken ohjelman, ei tarvitse siirtyä mihinkään, voi vaan jatkaa  uniaan.

On taas asumis mukavuus mennyt ison askeleen eteenpäin. Mäntylä alkaa tuntua kodilta.
Hyvältä sellaiselta :)

Vaalea matto

 Nyt mulla on Se : vaalea matto olkkarin lattialla!
Eikä se edes ole kokonaan vaalea, paljon on harmaatakin.

Aamulla ennen töihin menoa suihkutin mattoon suoja-ainetta, jolloin matto alkaa hylkimään likaa...

Aika pahan hajuista ainetta, mutta kannattaa kai kaikkea kokeilla?  Suihkutellessa mietin mihin kaikkeen ainetta voisi suihkutella.... Aika kallista kyllä, halvemmaksi tulee laittaa vaatteet pesukoneeseen.

Töistä tullessa pesin lattiat. Luulin, että mänty lattiamme on vaan vanhuuttaan harmaa paikoin, mutta yllätyksekseni harmaa lähti pois uudella mikrokuitumopilla, jee.

Tässä Se nyt sitten on! Ehkä voisi siirtää enemmän ikkunoihin päin?
Ja matto on nyt ollut lattialle puoli tuntia, ja Se on vieläkin ihan puhdas...
Arkkusohvapöytäkin siirtyi uuteen kotiin. Oli liian iso tänne, niin kuin arvelinkin. Olisin halunnut vielä pienemmän pöydän, mutta tämä on nyt sellainen johon mieskin suostui.

Pikkuhiljaa kaikki löytävät paikkansa.

Lisää iloa

Kaiken muuttotouhun keskellä löytyi ensimmäinen metsälenkki!

Ensin hiekkatietä vähäsen, sitten metsäpolkua, sitten metsätietä hiekkakuopan ympäri ja joko samaa kautta takaisin, tai metsän poikki pellolle, ja sänkipeltoa takaisin.

Pikkukoiran kanssa tehtiin kahdestaan tämä pidempi lenkki. Veitin tassut eivät kestä, ja Joikullekin ehkä liian raskas lenkki. Vapaaksi en uskalla pikkukoiraa päästää, remmissäkin oli pitelemistä, kun löytyi jälkiä...

Tällainen maisema oli tarpeen kaiken jälkeen.

Metsätie, jossa näkyi paljon hevosen kavion jälkiä.

Tämä on nyt sellaista "pienen ihmisen iloa", etsiä ja löytää uusia polkuja/teitä kuljettavaksi.

Täällä ollaan!!!

Muutto tehty ihanien ystävien avustuksella. Kävi helposti, ainakin minun osalta.
Itkuhan tuli taas tässäkin vaiheessa. Niitä muistoja vaan tulvi mieleen, kun ajoin Vilkastukseen vietyäni koirat pojan luokse hoitoon. Kaikki poikien koulun aloitukset, koiralenkit, synttärit ja ennen kaikkea arki.
Sunnuntaina itken lisää, kun mennään siivoamaan, ja torstaina tulee loppu itku kun luovutetaan avaimet. Nenäliinoja kuluu...

Mutta täällä ollaan, Mäntylässä, onnellisesti ja onnellisina.

Täällä on hiljaista. Ja pimeää.

Parvelta katsoo tupakeittiöön tällainen ikkuna. Kynttelikön valot ovat oudon himmeät. Onkohan niissä jotain vikaa, vai onko tämä himmeys uusi muoti? Virkattu verho on edellisten ja taitaa lähteä pois..

Mies ripusti parven kaiteeseen valot, ja yllättyi kun sanoin, että voi jättää valot siihen :) Näyttävät paremmalta luonnossa, salama valaisee liikaa.

Hassu juttu sattui kun olimme juuri saaneet viimeisen kuorman purettua, "työmies" soitti, ja kysyi voiko voiko tulla nyt asentamaan ilmalämpöpumpun. "Työmiehille" ei sanota "ei", joten laatikkojen keskelle saapui nuori ja vanhempi mies, jotka asensivat parissa tunnissa meille ilmalämpöpumpun.

Vielä tulee hetkittäin olo, että kohta pitää jo lähteä Vilkastukseen; sitten tajuaa, että täällä on nyt kaikki, nyt saamme jäädä tänne.

Ja täällä on poikakin ja pikkukoira, olen niin onnellinen!