Mikä viikonloppu!

 Nyt on takana sellainen viikonloppu, etten oikein tiedä osaanko siitä vielä kirjoittaa.

Ainutlaatuinen elämys, sulateltavaa ja muisteltavaa niin paljon.

Oli pentutapaaminen, jossa tavattiin kaikki Naavan sisarukset. Vilunväreet meni pitkin käsivarsia kun näin kaikki lauantaina. Ja tarvitsin nenäliinaakin (jouduin sanomaan ettei mulla ole koronaa, herkistyn vaan, kun näen kaikki ).

Kaikki koirat vaan nuuskuttelivat toisiaan ja olivat innoissaan. Ei mitään "äijä-rähinöintiä".

Kukin vuorollaan pääsi lauantaina sekä aamupäivällä, iltapäivällä että vielä sunnuntainakin aamulla lammasaitaukseen kokeilemaan onko taipumusta paimennukseen.

Ensin lampaat aitauksessa, ja vaan kävelin ulkopuolelle, Naava vapaana. Katsottiin onko yleensäkään kiinnostunut lampaista. Löytyykö paimmenushaukkua. Löytyihän se! Innostus oli kova. Haukku oli kimeä.

Sitten siirryttiin aitaukseen, Naava liinan päässä. Naava toimi oikein hyvin ensikertalaiseksi. Lampaiden suuntaa vaihdettiin useampaan kertaan.

Ja lopuksi sunnuntaina minä lampaiden keskellä ja Naava hosumassa ympärillä. Siitä ei kyllä tullut juuri mitään:) Minä en päässyt mihinkään kun lampaita oli tiiviisti jalkojen ympärillä ja Naavaa ärsytti kun lampaat ei liikkuneet. Mutta hei, tämä oli minullekin ensimmäinen kerta!  

Naava on vielä pentumainen. Itseluottamusta ja innostusta löytyy, mutta haukku ja käytös on vielä leikkimäistä, näin ymmärsin. 

Kyllä olin ylpeä Naavasta! Ja miten hienosti osaa lukea toisia koiria, perääntyy, heittäytyy selälleen tai mielistelee nuolemalla suupieliä oikealla hetkellä.

Ja meidän vuokraama mökki järven rannalla. Ei mikään luksus mökki, mutta kaikki mukavuudet, oma rauha ja järvi!  Kävin uimassa ja pitkät tovit vain katselin järvelle.

Näiden kuvien välissä noin tunti!

Sunnuntai oli haikea. Paluu arkeen ei tuntunut ollenkaan kivalta.

Ehkä ensi kesänä uudestaan, tuonne 486km:n päähän.

Ja onhan mulla matkamuistokin:  

Tänään on hyvä päivä

 

Lauantai. Vapaapäivä. Kotona.

Naava on pesty ensimmäisen kerran. Pesu oli tarpeen, silittäessä tuntui, että käsiin jää jotain, rasvaa?  

Pesu meni hyvin, ei tärinää ja hetkittäin tuntui jopa nauttivan kun hieroa rapsutettiin shampoota.

Kynnetkin leikattiin terassilla tuulen puhallellessa samalla turkkia kuivaksi. Oli hyvä idea leikata kynnet siellä, meni huomaamattomasti kun Naava tarkkaili maisemia. Ei kynsien leikkuussa muutenkaan suurempia ongelmia ole, vähän ylimääräistä sählinkiä kun kiskoo tassua pois juuri kriittisellä hetkellä.

Ostettiin uudet valjaat. Samanlaiset kuin Nalalla, Rukat. Tuntuvat tukevilta ja helpoilta laittaa päälle. Hurtan valjaat olivat välillä hankalat, kun kaikki remmit irtoilivat liian helposti ja niitä piti pujotella paikoilleen. Ja siis Hurtta valjaat tulivat pieniksi, siksi hankittiin uudet. 

Nyt ollaan valmiit ja innokkaat lähtemään ensi perjantaina Kerimäelle tapaamaan Naavan siskoja, veljiä, äitiä ja "setäkoiria". Ihan mahtavaa, että koko pentue pääsee tulemaan, nähdään kaikki! 

Toisen työviikon jälkeen olo on käsittämättömän hyvä. Siitä huolimatta, että työkaverin koronatestin tulos kesti ja kesti, ja uudet lapset olivat itkuisia. Harmittaa kun vanhemmat, jotka voisivat, joilla olisi mahdollisuus,  antaa lapsensa totutella pehmeästi päivähoitoon (pidentäen pikkuhiljaa hoitopäivän pituutta, olemalla ensin itse mukana jne.) , työntävät lapsensa aamulla ovesta sisään ja sanovat: "kyllä se pian tottuu", ja hakevat kotiin iltapäivällä. 

Olen nukkunut yöt hyvin, työt eivät ole tulleet uniin , ei ole stressiä. Tältäkö se tuntuu kun ei ole stressiä? Ei hassumpaa. 

Voihan aarne

 Piti hoitaa yksi asia/ongelma/huoli, tai ainakin yrittää hoitaa.

Oletteko muuten huomanneet, että netistä löytyy kaikenlaista tietoa, mutta puhelinnumeroita ei löydy, vain meili osoitteita?

Soitin ensin ainoaan numeroon jonka löysin, lähinnä joku "keskus". Selitin vähän asiaani ja sain numeron ensimmäiselle "Aarnelle".

Soitin ja kyseinen "Aarne" selitteli ylimalkaisesti kaikkea, ja antoi numeron seuraavalle "Aarnelle". 

Seuraava "Aarne" selitti asioita. Saadakseen jotain pitää ottaa yhteyttä lääkäriin, kelaan ja te-toimistoon.

Ensimmäinen "Aarne" hoitaa yhden asian. Toinen "Aarne" hoitaa toisen asian ja voi olla yhteydessä myös muihin "Aarneihin".

Tämän lisäksi on kolmas "Aarne", johon pitää olla yhteydessä saadakseen hoidettua asian.

Neljäs "Aarne" hoitaa yleisesti jotain, tässä vaiheessa putosin jo kärryiltä, ja vaivuin epätoivoon.

Kyllä vaaditaan "pieneltä" ihmiseltä kärsivällisyyttä, viitseliäisyyttä, aikaa ja motivaatiota jotta saa asiansa hoidettua.

Nämä "Aarnet" eivät täytä yhtäkään lomaketta puolestasi, ja lomakkeita tulee täytettäväksi monta.

Aika hyvä tapa varmasti saada valtion/kunnan euroja säästymään, moni ei jaksa näin montaa "Aarnetta".

En oikein tiedä mikä tunne jäi tästä päällimmäiseksi. Toisaalta raivostuttaa ja itkettää, toisaalta taas tuntuu siltä, että tämä ei voi olla totta. 

Kuka näitä järjestelmiä keksii ja rakentaa?

Linnunpönttö

Mä tykkään linnunpöntöistä ja niissä asuvista pikkulinnuista.

Ajattelen, että ne syövät hyttysiä, ja maksavat vuokransa pöntöistä sillä.

Olen mökille ostanut ja saanut kauniita maalattuja, enemmän talon näköisiä pönttöjä , mutta niihin ei koskaan muuttanut kukaan. Linnuilla vähän erilainen maku kuin mulla.

Mökillä on myös yksinkertainen vakoinen pöttö, eikä siihenkään ole kukaan muuttanut.

Mutta halvassa bilteeman pöntössä, joka on jo halkikin, niin siinä kyllä asutaan.

Kotona on peruspönttöjä, ja kaikkiin on löytynyt asukas.

Nyt ostettiin markkinoilta kalliimpi pönttö. Jotenkin oli kiva maksaakin siitä, kun myyjä, joka itse tekee kyseiset pöntöt, tiesi mitä materiaaleja oli valinnut ja miksi. Tuli kunnon asennusohjeet, puupalikoineen ja naruineen.  Eikä itse pönttökään ole hullumman näköinen.

Nyt oottelen, jotta kelpaako :)

Eka viikko loman jälkeen

Eka työviikko takana. 

Tuntuu ettei elämään mahdu muuta kuin aamulla töihin, sitten kotiin, nukkumaan ja taas töihin..

Töissä oli helppoa, ja toisaalta hankalaa. Koronan takia vähänkin nuhaiset lapset on lähetettävä kotiin, ja heti ensimmäisellä viikolla nuhaan sairastui lapsista lähes puolet. Ymmärrän, että töissä olevien vanhempien on hankalaa olla pois töistä, mutta näillä ohjeilla nyt vaan on toimittava. 

Eniten ärsytti  ne vanhemmat, jotka ovat kotona ja toivat toisen sisaruksen päiväkotiin, vaikka toinen oli flunssassa. Tämä "terve" sairastui sitten parin päivän sisällä  flunssaan, ja ehti tartuttaa monia. Tulipa toteennäytetyksi miten nopeasti ja helposti flunssat tarttuu. 

Mies lomaili vielä tämän viikon, joten Naavalle ei tullut pitkiä yksinoloja.  Ruoka ei maistunut niin hyvin kuin lomalla.  Touhukas hän kyllä oli: kirsikkatomaatit heiteltiin pitkin pihaa, hän siis etsi pensaasta punaiset tomaatit, jotka nyppi irti, omenapuun alaoksalta omenat heiteltiin ympäriinsä, pioni kaivettiin maasta jne. 

Kun pääsin aikaisin töistä, käytiin vielä syömässä Telakanrannan pizzeriassa. Aurinko paistoi ja syötiin vähän kuin laiturilla, meren rannalla. 

Illat jo pimenevät ja mietityttää tulevat koiralenkit pimeässä aamussa, ja illassa. 

Kyllä tämä arki vähän vaatii sulattelua ja totuttelua. 

Kivalta tuntuu kun on parin viikon päästä jotain kivaa tulossa. Mennään Kerimäelle tapaamaan Naavan kaikki sisarukset ja heidän äitinsä!

 

 

Toinen mielipide

 Hyvä uutisia Naavan tassuista.

Oltiin toisella eläinlääkärillä, joka on erikoistunut eturaajoihin ja kirurgiaan.

Irtopala, joka ei ole irronnut, olikin lähinnä hiusmurtuma, jolle tämän eläinlääkärin mukaan ei tässä vaiheessa kannata tehdä mitään.

Toki voisi tähystää, mutta se ei koskaan ole hyväksi nivelille sorkkia niitä, ellei ole pätevää syytä.

Lisäksi pitäisi varmistua, että ontuminen johtuu tuosta kyynerpäästä. Saattaapi olla ihan lihaskipuja rankan liikunnan jälkeen, joka saa ontumaan. 

Ennustajia ei olla, joten ei tiedetä miten nivelrikon käy.

Seurataan tilannetta ja arvioidaan uudestaan jos ontuminen lisääntyy.

Ensi reaktio oli: jippii, jahuuu....

Tuntuu oikealta ratkaisulta. Nuori, kehittyvä ja kasvava koira, annetaan ajan tehdä tehtävänsä, toivottavasti hyvään suuntaan.  Nautitaan elämästä, eihän koskaan voi tietää mitä tuleva tuo tullessaan.

 

 

Silmille ja keholle

Käytiin Salosssa ja poikettiin matkan varrella Design Hilliin kahville.

Tiskiltä tilattiin ja hetken kuluttua pöytään tarjoiltiin näin kaunis korvapuustijuustokakunpala.

Kahvi oli erillisellä "puu"tarjottimella ja maito lämmitettynä minikannussa.

Onpa hienoa kun saa nauttia aamupäiväkahvista myös silmillään.

Tämä yletön herkuttelu saa loppua muutaman päivän päästä, eli ensi  maanantaina.

Nyt on tullut koronakiloja, kesälomakiloja ja huolikiloja.

Ei ole kyse pelkästään ulkonäkö höpinästä, pääasiassa on vaan huono olla, epämukava olo.

Ja mitenkä aion toteuttaa herkuttelun lopettamisen? Ei mitään radikaalia; pienempiä annoksia, herkuttelua kohtuudella ja vain viikonloppuisin. Ostin vihonkin, pikkuisen, johon kerään kannustus kuvia ja voimalauseita.

Naavan tassujuttu ahdistaa vielä, tietenkin. Ei varmaan helpota ennen kuin leikkaus on ohi ja toipuminenkin paremmalla puolella.

Siirsin tänään multasäkit pois autokatoksen edestä. Tuli hiki ja selkä vähän koitti varoitella, mutta kyllä helpotti.

Tulipa rento olo :))

Kukka

Hempukka pelargonia kukkii taas kunnolla. 

Pitänee ottaa pistokkaita tästä, vaan raskiiko tuosta yhtäkään oksaa katkaista?

Tämä kukkii siis kotona, ja kaikki muutkin tästä lähtien kotona. Tuotiin mökiltä pari amppelia kotiin.

Kävin tänään töissä. Olenko sieltä pois ollutkaan..... Helpotti kuitenkin käydä etukäteen vähän juttelemassa. Tänä syksynä alkaa taas uusi aika: uudet työkaverit tiimissä, puolet lapsista uusia ja pomokin vaihtuu. Tässä työssä mikään ei pysy ennallaan. Siinä työn rikkaus ja raskaus.

Mutta kuitenkin, laitan vielä vetämään sekä loton, että eurojackpotin....

Hiljalleen

Pikkuhiljaa kohti arkea.

Viimeiset pari päivää ovat syöneet kertynyttä levollisuutta aikamoisen kasan. Sitä se kai on, täysillä eläminen; kun murehdin, niin murehdin sitten ihan koko keholla, kokonaisvaltaisesti. Onkohan tämä mun murehtimistapa samanlaista kuin olla mies, siis sanotaan, että miehet ovat putkiaivoisia ja ajattelevat vain yhtä asiaa kerrallaan?  Nyt on mulla ollut se tilanne, että en ole mitään muuta ajatellut kuin Naavan tassuja.

Pikkuhiljaa tassuasiakin ratkeaa ja päätyy parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun.

Tyäasiat ovat palaamassa mieleen.

Laskin aamulla, että nelisen kuukautta niin on joululoma, ja siitä taas viisi kuukautta niin on taas uusi kesä.  Hetkittäin tuntuu mukavalta palata töihin.

Ja töissä varmaan saa kesälomakoronayms.kilot karistettua.

Facebook on kummallinen "ikkuna". Kaikki tietää, että sinne voi laittaa mitä vaan, totta ja unelmaa. Silti kuvien viestit tuntuvat niin oikealta ja todelta ja viestittävät tiettyjä mielikuvia.

Kuvista näkyy, ja loput kuvittelen. Monien elämä näyttää lähes täydelliseltä facebookin mukaan. Siellä aurinko paistaa, on hymyileviä kasvoja ja kauniita maisemia, onnellisia suhteita. 

Onhan se niinkin, että kuka sitä kurjuutta haluaa nähdä tai lukea. No, ehkä minä haluaisin jotta omakin elämä tuntuisi normaalimmalta.

Toisinaan tuntuu siltä, että pitää negatiiviset asiat sulkea pois kun ollaan porukalla jossain. Kuuluu olla mukavaa yhdessä, kerätään voimia positiivisesta yhdessä olosta.

Onhan se noinkin, yhdessä nauraminen on voimaannuttavaa. Mutta kun minä haluan jakaa kaiken, lähes. Haluan tukea ja olla kannateltavana myös elämän harmaampina päivinä.

Nuorena se oli helpompaa, niin ainakin muistan. 

Toisinaan mietin mitä koko sana tarkoittaa: kannateltava. Olla kannateltavana, jotenkin viittaa siihen, että joku huolehtii juuri minun hyvinvoinnista, hetkittäin. Saa luottaa, joku tukee ja pitää pinnalla vaikeuksissa. Sitä se mun mielestä on.

On vaikeaa olla kannateltavanakin, vaatii niin suurta luottamusta. Ja on vaikea irrottaa naruista, jotenkin olen tottunut olemaan kartalla ja järjestelemään asioita.  Naruista irrottaminen ei kaataisi maailmaa, mutta en silti tiedä uskaltaisinki, en ainakaan kaikista naruista.

Tällaista pohdintaa tänään. Ja lisää pyörii päässä koko ajan.

Taidan vielä jatkaa lomailua, ottaa kirjan käteen ja mennä toiseen maailmaan.

Naavan tassut

Keskiviikkona Naava oli magneettikuvauksessa. Kevyestä rauhoituksesta ja herätyspiikistä toipuminen vei pitkään. Vasta illalla myöhään pystyin antamaan ruokaa. Ja yöllä Naava virkosi kunnolla, alkoi syödä puruluitaan ja leikkiä.... Käytiin vielä ulkona ja onneksi nukahti lopulta.

Parin päivän päästä radiologi oli katsonut "filmin" ja saatiin tietää, että Naavalla on pieni murtuma kyynerpäässä. Murtuman irtopala on paikallaan, mutta saattaa lähteä liikkeelle.  Murtumasta johtuen rasitus ei ole ollut samanlaista molemminlla etutassuilla, josta on nyt seurannut toiseen jalkaan lievää nivelrikkoa.

Meillä on nyt vaihtoehtoja.

Joko Naavan etutassu leikataan tähystyksellä ja irtopala poistetaan.

Tai jäämme seuraamaan asiaa, ja toivomme kasvun,  lihasten kehittymisen ja särkylääkkeen poistavan kaiken pahan.

Ensimmäisessä vaihtoehdossa on huonoa nuoren koiran, pennun, joutuminen operaatioon näin pienenä. Miten sujuu kuntoutuminen, ja mitä vaikuttaa psyykkeen kuuden viikon liikuntarajoitukset.

Toisen vaihtoehdon riskit ovat mahdollinen nivelrikon lisääntyminen ja se, että irtopala lähteekin liikkeelle.

Odottelen nyt mielipiteitä asiaan parilta viisaammalta ja seuraan Naavan tilannetta.

Aamuisin oloni tuntuu paremmalta ja luottavaiselta, uskon, että asia ratkeaa viikon sisällä, ja päädytään oikeaan ratkaisuun.

Iltaisin ja öisin pyörittelen päässäni vain huonoja, epäonnistuneita ratkaisuja.

Radiologin lausunnon ekat sanat : very mild....tuntuvat lohduttavilta.