Kiinteistönvälittäjän ilmoitukseen ja kuviin ihastuin.
Mielikuvissani kuljin jo villasukat crokseissa pihaa pitkin saunalle. Laitoin puita puuhellaan ja istuskelin terassilla.
Ajattelin jo miten ihanaa on kun kaikki tavarat ovat samassa paikassa, eikä tarvitse arpoa kumpaan uusi pöytäliina tai kynttilänjalat, mökille vai kaupunkiin.
Monta asiaa myös askarrutti mieltä. Jäätyykö vesiputket talvella, pääseekö sieltä töihin aamulla jos sataa yön lunta ja tuntuuko pitkä matka kaupunkiin liian pitkältä.
Kannatti mennä katsomaan, nyt voi taas nukkua rauhassa yön. Ja kotikin tuntui oikein viihtyisältä.
Kuvissa kaikki näytti isommalta. Olihan ilmoituksessa kaikenlaisia numeroita, mutta kun mulle iskee paremmin noi kuvat.
Lämpäeristetyn kuistin kuvittelin isoksi. Pelargonioita ikkunalaudat täyteen ja sievät penkit kuistin reunoille. No...hyvä että kuistille mahtui pieni penkki ja naulakko seinälle.
Keittiössä oli nätit kaapit ja se puuhella. Mutta kahdestaan siellä pitäisi istuskella...ei mahdu suurta pöytää.
Olohuoneessa ihana lämpöä hehkuva takka. Kotoisaahan sielläkin olisi kahdestaan...ei mahdu sinnekään isoa pöytää tai montaa sohvaa..
Jyrkät portaat ylös ja alas. Huoneita joita ei oikeastaan tarvitsisi. Eikä ainakaan sellaista tilaa, jonne pitäisi kavuta päivittäin.
Ei se ollut meitä varten.
Jotain jäi silti mieleen muhimaan...se piha ilman naapureita, maaseutu, metsää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti