Lämpenee...

Tärkein ensin:

Hyvää äitienpäivää Äiti!

Kulunutta viikkoa on varjostanut suru. Sen unohtaa välillä, ja sitten taas, jostain kulman takaa se hyppää eteen.
Äidin ja isän Aamos, Joikun veli, lähti pois luotamme viime tiistaina.  Surua ei voi kiirehdittää, tai siirtää mappiin ö, se on vaan kuljettava sen kanssa, ensin raskain askelin, sitten pikku hiljaa keveämmin. Isän ja äidin toiveesta en kirjoita tästä aiheesta enempää.

Tällaisen viikon jälkeen on ollut erityisen helpottavaa päästä mökille. Metsä, rauha ja luonto hoitaa.

Ollaan oltu sopivasti ahkeriakin. Mies naputteli kukkalaatikot ikkunoiden alle. Näiden pitäisi nyt kestää kauemmin kun eivät ole mullan kanssa suoraan kosketuksissa. Melkein jo lähdin hakemaan pelargonioita niihin, mutta kun lauantai yönäkin oli pakkasta sen verran, että vesiämpärin pinta oli jäässä, niin maltampa odottaa vielä viikon..

Minä pesin ikkunat,

Ja syötiin ulkona. Toinen kerta tänä keväänä, ja nyt oli huomattavasti lämpimämpää kuin viikko sitten.

Tällainen toukokuun lauantai.

Taloja, taloja...

Kevät on omakotitalojen sesonkia. Etuoven hausta tulee päivittäin taloja, parhaimpina neljä!
Miehellä kova ok-talokuume, minä jarruttelen.

Se on vaan niin vaikeaa.
Nytkin on myynnissä kolmekin ihan suht mukiinmenevää taloa.

Yksi on hyvällä suunnalla ja hyvän matkan päässä työpaikasta. Mutta.... vieressä on joku kuljetusliike, kuorma-autoja piha täynnä. Ja kun se on vielä ihan vieressä.
Talokaan ei ole mikään kaunotar, ei edes söpö symppis, vaan sellainen kolho.
Vaan sisältä niin hieno! Hyvällä maulla remontoitu ja tilojakin sopivasti.
Ja metsä puuttuu, vaikka talo onkin maaseudulla.
Ei sienimetsää, ei koiralenkkejä metsäpoluilla.

Kaksi taloa on väärällä suunnalla. Työmatkoista ja mahdollisesta mökkimatkasta tulee pitkä.
Mutta...metsää olisi toisessa edessä ja takana.
Pihakin aidattu valmiiksi. Pihasauna ja palju odottamassa.
Talo ei ole kaunotar, mutta sisältä kodikas.

Toinen on samalla suunnalla,  sillä väärällä siis.
Työmatkasta tulee liian pitkä. Talo itsessään on näistä kolmesta ehkä kaunein, ja terassi on aivan hulvattoman iso. Sisältä ihan ok, mutta ei helisytä mitään kelloa sisälläni.

Ja mikä sitten on oikeasti liian pitkä työmatka? Onko sillä väliä kestääkö työmatka 30 vai 40 minuuttia?

Mikä minua eniten arveluttaa ok-talossa?
Pelkään kosteusvaurioita tai sitä ettei tule talvella mitään kosteaa, eli putket jäätyvät.
Pelkään yllätyksiä, seinät kaatuu, pihalla vilisee kyitä, vihamielinen kyläyhteisö, sudet tulee pihalle, juutun talvella kinoksiin tai ajan ojaan jne. jne. Olen hyvä keksimään kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Olen liian vanha aikuinen. Liian varovainen.

Toisaalta, jos Se Oikea löytyy, niin ehkä sitten...
Ja toisaalta, pian  on taas syksy, tulee pimeää ja talvi, sitten se talokuume taas hellittää.
Ja hyvähän se on, että riittää aina keskusteltavaa kun iltaisin katsellaan taloja :)

Tässä linkkejä noihin kolmeen taloon:

http://www.etuovi.com/kohde/7713342?sc=M1064332710&pos=1
http://www.etuovi.com/kohde/1199293?sc=M1064332710&pos=2
http://www.etuovi.com/kohde/7744836?sc=M1064332710&pos=1

Neljä vuotta

Neljä vuotta sitten annoin itselleni synttärilahjaksi tämän blogin.
Enpä olisi uskonut, että kirjoitan tätä tänäänkin, yhä vielä.
Ei ollut mitään tavoitteita. Tarkoituksena vain kirjoittaa kirjoittamisen ilosta.

Virallisia lukijoita on kuusi. En ole mainostanut blogiani missään.
Yhä edelleen mietin asiaa, kenelle kirjoitan, haluanko mahdollisimman paljon lukijoita ja osaanko edes kirjoittaa kiinnostavasti.

Kivointa tässä on kirjoittaminen ja valokuvaaminen.
Hauskaa on ollut tarkistaa arkistoista joitain asioita, tai vain palata hetkeksi muistoihin.
Kommentit ovat aina mukavia yllätyksiä.

Oudolta tuntuu toisinaan kun tapaan jonkun ja alan kertoa kuulumisia, ja se joku sanoo: "Joo, mä luinkin siitä sun blogista."
Toisaalta taas joskus sekin tuntuu oudolta, kun tajuan ettei kaikki kaverini lue mun blogia ;)

Todella harvoin kirjoitan huolella, tarkistaen ja parannellen kirjoitusta vaikka parin päivän ajan, useimmiten teksti tulee tässä ja nyt , ja on valmis samantien. Se riittää mulle.

On monia asioita, joista haluaisin kirjoittaa, varhaiskasvatuksesta, työssä jaksamisesta, vuorovaikutuksesta, toisten huomioimisesta jne. jne.  Julkisen blogin kanssa pitää olla varovainen, vaitiolovelvollisuus sitoo, enkä ole tarpeeksi rohkea ja vahva ottaakseni vastaan kirjoituksista ehkä aiheutuvat seuraamukset.
Näin on hyvä, ainakin nyt.

Näillä ajatuksilla jatkan, niin kauan kuin hyvältä tuntuu.
Toisaalta tästä on tullut tapa, hyvä vai huono? Mun mielestä hyvä, kirjoittamisen taito säilyy, toivottavasti kehittyykin.
 Ehkä olisi aika ottaa joku askel ja kokeilla, josko tätä tekstiä haluaisi useammat lukea.
Ehkä, ehkä ei.
Mikä vapauttava tunne: ei ole pakko tehdä mitään muutoksia, näinkin on hyvä, tämäkin riittää.

Kiitos teille, jotka luette näitä mun juttuja.
Ajatus, että suunnilleen tiedän keitä te ootte tuntuu hyvältä.
Ja tunnen, että juuri Sinä siellä, olet samalla aaltopituudella, ja se tuntuu hyvältä, lämpimältä.
Joku välittää.

Ja minä välitän, teistä kaikista <3

Missä onni on?

Onni on kun löytää omasta pihasta leskenlehtiä.

Onni on urheat ruohosipulit, jotka kylmää ja lunta uhmaten työntävät itsensä maailmaan.

Onni on toivossa , että nämä sinililjat joskus vielä leviävät ja täyttävät pihan.

Sellaista se onni on, pienissä asioissa välillä.

Haukaa vappua!

Perinteisesti hyvässä seurassa vietetään vappua.
Tällä kertaa mökillä.

Ei oikein voi sanoa neljän tähden illalliseksi, kun on vähän yksinkertaistettu versio.
Uusi pöytäliina on kuitenkin hankittu. Kangaskaupasta 2,5m vaalean vihreää kangasta 13e!  Vielä on reunat ompelematta, vaan ei haittaa.
Sanoin miehelle, että voin mennä ostamaan kaiken värisiä pöytäliinoja kun ei tuon enempää maksa, hän naurahti...
Ja kun olisin ostellut erivärisiä kankaita, uskaltaisinko kysyä sukulaistädiltä ompelua....

Selailin blogiani ja vuonna 2015 vietettiin meillä myös vappua, ja kyllä silloin oli nätimpi pöytä ja menuukin 4* illalliseen kelpaava.

http://kirsimarjan.blogspot.fi/2015/05/neljan-tahden-vappu.html

Tänään syödään salaattia jossa kaikkee tavallista (salaatti, kurkku, tomaatti ja paprika) ja sit niitä ihania pähkinöitä ja siemeniä sellasesta valmiista pussista.
Sitten mies grillaa pihvit ja laittaa valkosipuliperunoita grillissä/uunissa.
Jälkiruuaksi on mutakakkua, jäätelöpalloilla ja kermavaahtonokareella.

Ja sit jossain vaiheessa syödään pakastevalmismunkkeja.
Maistellaan irlantilaisia sipsejä :).
Popsitaan kulhosta karkkeja.
Ja yöllä syödään quasadilloja.

Ja sitten tuleva viikko sulatellaan kertyneitä ja koitetaan taas syödä vähemmän!

Kyllä maalla on mukavaa

Onko mitään järkeä tulla vapun viettoon mökille kun luvataan vettä, räntää ja kylmää?
No ON!!

Lauantai aamulla auriko paistoi ja ennen sadetta ehdittiin hääräillä ulkona sitä ja tätä.

Uusi koti. Tällainen perinnepönttö. Saa nähdä kelpaako tämä asunnoksi. Aika vaativia nämä maalaistiput tuntuu olevan, mun mielestä hienot kodit jää tyhjiksi ja vain kaikkein rähjäisimmässä on asukkaita.

Kyllä tähän seinälle vielä mahtuisi ainakin pari kotia. Ja tuon rähjäisimmän tilalle pitäisi ostaa uusi.
Joku viisas osaisi kertoa onko seinän ilmansuunta pesimisille väärä, vai eikö maalaistiput ole vielä valmiita lähiöasumiselle. Tosiaan vain yhdessä pöntössä on ollut asukkaita.

Ensimmäiset orvokit löysivät paikkansa korista mökin oven suusta.

Ja toiset nyt eteisen ikkunalaudalta, huomenna vappupöydästä.

Vierasmökin varustelutasoa paranneltiin kahden pimentävän rullaverhon verran. Vierasmökissä voisi maalata kuultomaalilla  seiniä valkoiseksi, mutta kun jonossa on aika monta muuta asiaa, niin tämä saa odottaa.

 Syreeneissä on silmut ja raparperit ja tulppaanit tunkevat maasta. Kyllä se tästä kunnon kevääksi vielä muuttuu.

Koiramainen viikonloppu

Paimensukuisen lapinkoiranseuran Katselmus, eli epävirallinen näyttely, johon saa osallistua vain paimensukuiset, oli viikonloppuna Liedon Zoolandiassa.
Paimensukuiset eroavat suomenlapinkoirista  lyhyesti sanottuna pitempi ruonkoisuudellaan ja alkukantaisuudellaan, eli paimensukuisia käytetään yhä työkoirina poropaimennuksessa.

Lauantaina olin kehäavustajana.
Sain seurata läheltä tuomarin työskentelyä ja seurata koiria.
Omistaja ja koira muistuttavat usein toisiaan. Vilkkaalla sähläri koiralla on myös vilkas sähläri omistaja ;)  ja viilipytty rauhallisella on usein myös rauhallinen koira. Vähän yleistäen.
Jos omistaja sipsutti lyhyin askelin, koira matki ja sipsutteli neljällä jalallaan yhtä pienin askelin. Kun omistaja juoksi pitkin askelin, koirankin ravi tuli lennokkaammaksi. Voiko ne oikeesti matkia ihmistä???
Monen koiran mielestä tämä tilanne oli aivan outo: kolme ihmistä vaan tuijottaa, yksi kopeloi ja katsoo jopa hampaat ja siinä vaan pitäisi seistä pönöttää. Oli epäröivää hännänheilutusta, häkeltynyttä vinkunaa ja muuten vaan epämiellyttävää olotilaa.

Seistyäni vesi- ,räntä- , rae-ja lumikuuroissa koko lauantain oli aikamoinen onni päästä kotiin ja saunaan.
Ja kun kotiin oli vielä ilmestynyt kukkia maljakkoon...(kannattaa olla välillä poissa kotoa ;)  )

Sunnuntaina olikin jännittävämpi päivä. Aamulla kadutti, kuka käski ilmottaa kaksi koiraa Katselmukseen... Siinä sitä seisottiin keskellä ja sivummalla, äristiin, vedettiin ja haukuttiin, ja mua jännitti, en tiedä mikä!
Onneksi Pia tuli (ehdin jo soitella, ja varata toisenkin ihmisen avuksi..) ja otti Veitin.

Tuomarin sanat saivat vähän silmät vuotamaan. Ihan pölhöä varmaan..mutta niin siinä vain kävi. Mulle mun koirat on osa mua. Ja kun joku kehuu niitä, niin sitä liikuttuu.
Joiku oli sitä mieltä että se oli tässä, ja nyt mennään pois ja äkkiä. Veiti otti hyvän makuuasennon ja katseli kiinnostuneena.

Loppukehässä meitä oli viisi. Tuomarit kehuivat, että Joiku jaksaa vielä hyvin liikkua...hätkähdin, puhuuko se mun Joikusta, Joikusta joka saa mökillä hepuleita ja juoksee hurjaa vauhtia ympäri pihaa?

Niin siinä sitten kävi, että mun Joiku tuli veteraaniluokan ykköseksi. Hän osaa liikkua kauniisti, kulmaukset ovat hyvät  ja niinhän tuomari sanoi joka kohdassa: ehdottomasti jatkoon :)
Ja mun Veiti tuli veteraaniluokan kolmoseksi, hänellä on erittäin kaunis pää ja oikeanlainen turkki.

Kotona otettin kuvia.
Ei voinut enää vaatia parempia poseerauksia ja useampia kuvia.

On se kaunis koira :)

Kiitos Tuija!

Ja tää kateellinen kolmonen...hän otti Joikun punaisen ruusukkeen ja meinasi repiä sen.
Veiti on tehnyt sen ennenkin...vuosia sitten hän onnistuikin repimään Joikun punaisen ruusukkeen.

Mutta on hänkin kaunis!
Ihan yhtä kaunis ja yhtä rakas!