Powered By Blogger

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Juhlien jälkeen



Rankkaa tää juhliminen ;)
Keskiviikkona työ kevätjuhla. Sen jälkeen mentiin vähän irrottelemaan. Aamulla sain nukkua pitkään. Ja vaaka sanoi että olin laihtunut irrotellessani kaksi kiloa.

Perjantaina ensin työtä ja sitten huvia. Synttärijuhlintaa ja eläkejuhlintaa. Niin paljon naurua ja iloa, toki vähän surumielisyyttäkin.
Työpaikan nuoriso on kyllä niin taitavaa porukkaa. Lauloivat, soittivat ja pitivät puheen. Kyllä se taitaa niin mennä, että "polvet" vaan paranevat sukupolvien  myötä.

Lauantaina olo oli väsähtänyt. Liikaa juhlintaa , liikaa tunteita ja liian vähän unta.
Aamulla lähdin 8.25 bussilla Kemiöön.
Ihmiset ovat kyllä tosi aamu-unisia. Kaupunki oli niin tyhjä ja hiljainen. Mikään muu ei ollut auki kuin tori. Eikä puoli yhdeksän edes ole kovin aikainen.

Nyt lepäillään ja sitten vielä loppu rutistukset töissä.

Kaks viikkoo ja sen jälkeen 12 työpäivää ja sitten alkaa loma !!!! Sitä kohti !
(Myönnän, erikoinen laskutapa, mutta siihen syynsä :)  )


2 kommenttia:

  1. Laskutapa on tosiaan sen verran erikoinen, että en siitä ymmärrä, milloin lomasi alkaa :) Itselläni on tänä vuonna yksi lomaviikko jo toukokuussa, sen jälkeen kolmeksi viikoksi takaisin ennen "varsinaista" lomaa, saan sitten nähdä, tuntuuko kesä tällä tavalla pitemmältä!

    VastaaPoista
  2. Lomaa ei ole vielä vahvistettu, mutta jos hyvin käy, niin juhannuksesta eteenpäin ja ruhtinaalliset kuusi viikkoa :)
    Ja syksyllä vielä ruskaloma, mikä toivottavasti saa syksyn tuntumaan mukavammalta.

    VastaaPoista