Powered By Blogger

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Ikkunoiden pesu

Kevät saa sisustamaan. Tekee mieli vaihtaa verhoja, mattoja, tyynyjä, liinoja, ostaa kukkia ja siivota.
Ihan oikeesti tekee mieli siivota! Haluaisin ikkunat kirkkaiksi, kaapit siisteiksi, pölyt pois ja turhat tavarat kierrätykseen.
Lauantaina pesin olohuoneen ikkunat. Niissä oli yhteensä 16 pintaa pestävänä! Mulla on sellainen pesin. Suihkutetaan, pyyhitään ja suriseva kone imee vedet lastan kautta pois. Kuulostaa helpolta mutta vain kuulostaa. Jos pyyhit liian kuivalla, tulee raitoja, jos painat liian kovaa, tulee raitoja, jos kuivaat lastalla arvioiden lastan mitan väärin, tulee raitoja, jos kone on väärässä asennossa tulee raitoja ja jos kaikki menee nappiin, saattaa silti tulla raitoja.
Nyt odotan kauhistuneena ensimmäistä kaiken lopunkin raidoituksen paljastavaa auringonpaistetta.
Ikeasta ostetut verhot eivät päässeetkään puhtaisiin ikkunoihin. Olivat aivan liian pitkät matalaan majaamme. Verhot ovat silti ihanat. Valkoiset ja kukan kuvista näkyy läpi. Eli kuvassa kuviot näyttävät harmailta, mutta oikeasti ovat niiltä kohdin läpinäkyvät.

Nyt verhot jäävät odottamaan ompelun järjestämistä. Ja minä opettelen uutta taitoa, kärsivällisyyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti