Sinnittelin muutaman viikon työmatkat fillarilla, mutta viimeinen pisara taisi olla se, kun työkaveri sanoi, ettei työmatkapyöräilystä ole kunnon ja liikunnan tasolla mitään hyötyä (alle 30min matka).
Niin sitten laitettiin asioita kotona tärkeysjärjestykseen, elämän helppous ja mukavuus ykköseksi ja auto-ostoksille.
Pientä ja punaista en saanut. Enkä tosiasiassa mitään, koska pieni ja sininen on miehen nimissä. Se ei haittaa mua ollenkaan, mulla on kuitenkin "henkinen" omistajuussuhde pieneen ja siniseen.
Parasta pienessä ja sinisessä on se, että se on aina siinä odottamassa. Ilman mitään sopimisia ja kalenterivarauksia se on siinä kadun reunassa odottamassa.
Toinen paras asia on se, että sinne ei ilmesty omituisia rautatankoja, tulitikkuaskeja, lamppupakkauksia yms, roinaa niinkuin Verson keskikonsoliin ilmestyy.
Hyvin meillä on sinisen kanssa mennyt. Ostotilanteessa siniselle tuli iso eroahdistus, alkoi huutaa suoraa huutoa kun avaimella avasin oven.Totuteltiin sitten puolin ja toisin tapoihimme, ja nyt tiedän, ettei avaimella avata ovea, vaan painetaan avaimessa olevasta napista, ja ovi aukeaa (ilman varashälyttimen soimista). Kirjastossakin käytiin ja kotimatkalla kuului omituista piippaamista aika-ajoin. Suljin radion kun en tykännyt piippaamisesta, mutta ei se radiosta tullutkaan. Meinasin jo vähän hermostua, tutkin merkkivaloja ja mietin. Suuri helpotus oli, kun tajusin että sininen vain oli huolissaan, kun kirjastokassilla kartanlukijanpenkillä ei ollut turvavyö kiinni.
Tänään mökillä pesin sinisen. Ostin kaupasta Korrek pro ainetta, jota mainostettiin radiossa. Mies valitti, että on aika kallista, mutta oli ainetta kehuttukin paljon. Nyt siis pinta pysyy kiiltävänä eikä lika tartu...niin helposti. Vai oliko se niin, että lika irtoaa helpommin...
Ja sisäpinnat pyyhin jollain sieniliinalla, josta jää puhdas ja kiiltävä pinta.
Kyllä nyt taas kelpaa.
Hiekkatie pitää ajaa tosi hiljaa kaupunkiin mennessä, ettei heti pölyty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti