Neljä vuotta sitten annoin itselleni synttärilahjaksi tämän blogin.
Enpä olisi uskonut, että kirjoitan tätä tänäänkin, yhä vielä.
Ei ollut mitään tavoitteita. Tarkoituksena vain kirjoittaa kirjoittamisen ilosta.
Virallisia lukijoita on kuusi. En ole mainostanut blogiani missään.
Yhä edelleen mietin asiaa, kenelle kirjoitan, haluanko mahdollisimman paljon lukijoita ja osaanko edes kirjoittaa kiinnostavasti.
Kivointa tässä on kirjoittaminen ja valokuvaaminen.
Hauskaa on ollut tarkistaa arkistoista joitain asioita, tai vain palata hetkeksi muistoihin.
Kommentit ovat aina mukavia yllätyksiä.
Oudolta tuntuu toisinaan kun tapaan jonkun ja alan kertoa kuulumisia, ja se joku sanoo: "Joo, mä luinkin siitä sun blogista."
Toisaalta taas joskus sekin tuntuu oudolta, kun tajuan ettei kaikki kaverini lue mun blogia ;)
Todella harvoin kirjoitan huolella, tarkistaen ja parannellen kirjoitusta vaikka parin päivän ajan, useimmiten teksti tulee tässä ja nyt , ja on valmis samantien. Se riittää mulle.
On monia asioita, joista haluaisin kirjoittaa, varhaiskasvatuksesta, työssä jaksamisesta, vuorovaikutuksesta, toisten huomioimisesta jne. jne. Julkisen blogin kanssa pitää olla varovainen, vaitiolovelvollisuus sitoo, enkä ole tarpeeksi rohkea ja vahva ottaakseni vastaan kirjoituksista ehkä aiheutuvat seuraamukset.
Näin on hyvä, ainakin nyt.
Näillä ajatuksilla jatkan, niin kauan kuin hyvältä tuntuu.
Toisaalta tästä on tullut tapa, hyvä vai huono? Mun mielestä hyvä, kirjoittamisen taito säilyy, toivottavasti kehittyykin.
Ehkä olisi aika ottaa joku askel ja kokeilla, josko tätä tekstiä haluaisi useammat lukea.
Ehkä, ehkä ei.
Mikä vapauttava tunne: ei ole pakko tehdä mitään muutoksia, näinkin on hyvä, tämäkin riittää.
Kiitos teille, jotka luette näitä mun juttuja.
Ajatus, että suunnilleen tiedän keitä te ootte tuntuu hyvältä.
Ja tunnen, että juuri Sinä siellä, olet samalla aaltopituudella, ja se tuntuu hyvältä, lämpimältä.
Joku välittää.
Ja minä välitän, teistä kaikista <3
