Powered By Blogger

perjantai 8. elokuuta 2014

Voimabiisi


Loman loppuessa mietti omia voimavarojaan. Nythän on loman aikana saanut tankattua. Aurinkoa, rentoutumista, nukkumista, lukemista, ystäviä ja marjoja.
Riittääkö, ja jos niin mihin asti?
Pitää olla jotain takataskussa mistä ottaa lisää tarvittaessa.

Minulla on useampi takatasku. Yhdestä löytyy valokuvia, toisesta musiikkia ja kolmannesta aarrekartta, jos saan sen tehtyä. Viime syksyn aarrekartta on jo tyhjennetty.

Sain voimalaulun ystävältäni. Se on ollut hyllyllä. Olen miettinyt sitä, tutustunut siihen. Nyt alan olla valmis siihen, että laitan sen takataskuuni.

"Sinun suonissasi virtaa kirkas voima, joka huomaamatta silloin esiin puhkeaa Kun on säpäleiksi lyöty taivas, tiettömänä eessä vieras maa"

Jos ystäväni uskoo tämän voivan olla minun voimabiisini, jos hänkin uskoo että minulla on kirkasta voimaa, voin kai itsekin uskoa. Kirkas voima on jotain hyvää. Samea voima olisi noituutta ;)

 "Ja sinun silmissäs on valo tuhansien aurinkojen, vaikka katsees juuttuis maton reunaan kii,"

Näin toivoisinkin olevan. Väliäkö sillä onko totta vai ei.  Ja jos ajattelen näin, ajatus siirtyy silmiin, ja silloin se voi olla totta, hetkittäin ainakin.

Tässä vaiheessa tutustumista olen siis tässä kohtaa. Laulu saattaa aueta lisää ja silloin siitä riittää pidemmäksikin aikaa takataskusta otettavaksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti