Powered By Blogger

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Zirkkeli

Elämässä on paljon asioita, joita vaan miettii, että olisi kiva tehdä, kokea.
Monet eivät suinkaan ole rahasta kiinni, vaan enimmäkseen saamattomuudesta. Aika vaan valuu ja kuluu, ellei siihen tartu.

Sain toimeksi yhden asian suhteen. Tanssihan on mun juttu.  Sekin hyvä syy mennä katsomaan tanssiteatteria. Toinen syy , että yksi tanssijoista on koulukaverini.

Pelkäsin tanssin olevan liian taiteellista. Sellaista etten ymmärrä mitään.
Mutta positiivinen yllätys oli, että esitys oli täysin ymmärrettävä!

Tuttuja lauluja, live laulaja ja tanssia.Puvustus kekseliästä, tarinat hauskoja ja koskettaviakin. Kyllä osaa ihminen halutessaan olla luova ja kekseliäs.

Pienillä, siis katsomosta katsottuna pienillä liikkeillä, saatiin aikaan suuria tunteita ja ilmaisuja.
Tarinat juuri sopivasti kantaa ottavia, ajatuksia herättäviä. Päällimmäiseksi tunteeksi jäi kuitenkin ilo.

Yllättävää oli sekin miten tärkeä osa tanssissa on myös tanssijoiden ilmeet.
Itseäni kosketti paljon myös tarina, jossa näkyi ryhdin merkitys. En tiedä oliko se tämän tanssin pääpointti, mutta minulle se näytti selkeästi mikä merkitys on sillä, millä ryhdillä asia tehdään. Vaikka askeleet (teot) olisivat millilleen oikeat, tanssi (seuraukset) ei ole kuin hapero kuori.

Luulen et tanssiteatteri olisi paljon suositumpaa, jos vaan ihmiset tietäsivät, että se sopii kaikille.

Ja mikä lopullisesti vakuutti minut ;) ?
Tanssiteatteri Erin vessa ! Siisti ,  vihreitä kristalleja ja pyyheliinat!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti