Powered By Blogger

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Neljän illallinen

Ennen ystävien tuloa tulee otettua valokuva, mutta sitten unohdan. Jätin vielä kameran keittiön työpöydälle, jotta muistaisin ottaa ruuistakin kuvia. Vaan tunnelma ja nälkä vei mennessään, ehkä parempikin niin.
Ostin kattausta varten punaista harsoa jossa oli kimallustakin. Kuvittelin saavani sen keskelle pöytää somasti "myttyyn" . tuomaan pikkujoulun tunnelmaa. Harso olikin niin kovaa. etten saanut sitä ollenkaan taipuilemaan nätisti. Olin kyllä tyytyväinen tähänkin, yksinkertaisempaan kattaukseen.

Alkuruokana oli kinkkupekonipiirakkaa. Pääruokana meksikolaista pataa ja jälkiruokana glögipäärynöitä vaniljavaahdolla.
Turha etsiä mitään punaista lankaa tästä(kään) menuusta. Se nyt oli, vähän pikkujoulua ja vähän meksikoa ja vähän jotain ihan muuta.

Ruoka oli syötävää. Vaikka riisit paloivat kattilan pohjaan. Unohdettin levy päälle kun juotiin aluksi glögiä. Meksikonpata olisi voinut olla maustetumpaa, tosin en tiedä millaista meksikolainen ruoka oikeesti on. Glögipäärynät kannattaa keittää tiivisteglögissä, niin saa ne punaisemmaksi ja maistumaan enemmän glögille.

Mukava ilta kaikenkaikkiaan. Vähän musiikkia, viiniä ja paljon keskustelua.

Tunnelmallista joulun odotusaikaa kaikille <3

1 kommentti:

  1. Ruoka oli Hyvääääää, jälleen kerran ja seura, kiitos Ystävät❤️

    VastaaPoista