Metsäntyttö

Eikös ole luonto hyvällä maulla koristanut metsää? Sinisiä palloja vihreissä oksissa.
Ensin voi tätä kuvaa katsoessa tuntea syyllisyyttä: mikset poiminut mustikoita?
Mutta, hyvä unohtaa syyllisyys, sillä kyllä esteettisyyskin on tärkeää! Jos kaikki olisi poimittu, ei olisi jäänyt tätäkään kauneutta katsottavaksi.

Tästä taas tulee heti mieleen joulu: punaista ja vihreää, se on joulua se.

Olen viettänyt lapsuuden merellä ja meren rannalla. Tavallaan kaipaan merta ja pidän siitä paljon. Mutta merellä on se pelottava puoli. Se tumma ja myrskyävä, se jota ei voi hallita.
Tämän ajatuksen siivin olen täysin tyytyväinen siihen, että nykyään olen metsäntyttö.
Metsäteiden välissä ja kylätie viimeisenä "rajana" en voi edes kovin pitkää aikaa olla eksyksissä.
On sopivan jännittävää kun yhtäkkiä huomaan, etten enää tiedäkään missä oikeastaan olen. Sitten kävelen hetken ja löydän itseni jonkun metsätien reunalta, ja kun tulen tuttuun paikkaan aivan yllättäen ja yllättävästä suunnasta, kaikki näyttää hetken aikaa aivan vieraalta.
Pian kuitenkin hahmotan paikan ja olen iloisesti yllättynyt: tähänkö minä nyt tulinkin!