Kiva haaste, kivointa nähdä kavereiden kuvia, ihan vaan arjesta.
Laitan tähän mun arkikuvia viime viikolta.
Sunnuntaina kävin ostamassa tulppaaneja. Varustauduin alkavaan työviikkoon. Puolet kimpusta, taisin ostaa kaksi kimppua, lähti maanantai aamulla töihin, puolet jäi keittiön pöydälle.
Tulppaanien tehtävänä on vakuuttaa minulle, että todellakin ollaan menossa kohti kevättä, ja toinen tehtävä on antaa voimaa. Siisteys, selkeys ja kauneus helpottavat eloani huomattavasti.
Tiistaina jaksaa tehdä kotitöitäkin. Tuohon tyynyn päälliseen sopisi niin hyvin harmaa kulmasohva...
Tiistaina jo mökkikassit valmiina ( ei nyt kaikki sentään)....viikonloppu tulossa, siis sitä kohden.
Keskiviikkona, tässä kuvassa voisin hyvin maata myös minä, vatsallani, melkein kaiken jo antaneena.
Torstaina työpäivän jälkeinen "palkinnonjako" tilaisuus kotona. Makoisa palkinto melkein jo suoritetusta työviikosta. (Näkisittepä perjantain palkinnot :))))) )
Tää näkkäri on niin hyvää. Kauraa, spelttii ja merisuolaa. Tosin epäilen että aiheutti pientä vatsakipua ja suurta turvotusta. Testaan uudelleen maanantaina. Mutta hyvää oli. Aika suolaista kyllä, mutta löytyy myös ilman merisuolaa, vaikka chiasiemenillä.
Perjantaihin liittyy myös tämä kieppi. Saatiin pikkukoira viikonlopuksi hoitoon. Koirattomat ihmiset eivät varmaan ymmärrä ollenkaan, mutta mulla oli jo kova ikävä pikkukoiraa, ei oltu nähty moneen viikkoon (neljään). Pikkukoira ilahtui huomattavasti enemmän Veitin tapaamisesta...häntä heilui villisti ja sitä pusuttelun määrää...Kyllähän se vähän kirpaisi jäädä kakkoseksi, tai kolmoseksi, kun taisi Joikukin olla suositumpi.
Tällainen viikko takana.
Nyt nautitaan viikonlopusta mökillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti