Koirien kohdalla tietää kun koira täyttää 10 vuotta, että vuosia ei enää ole todennäköisesti jäljellä kuin korkeintaan 5.
Tuskallista.
Veiti on kipuillut vasemman etutassunsa kanssa parisen viikkoa. Tulehduskipulääkkeellä ja levolla ollaan hoideltu.
Ontuminen on vähentynyt, mutta edelleen silloin tällöin ylös noustessaan ontuu.
Toipuminen vie aikaa, mutta samalla mietin milloin on syytä tutkia tarkemmin.
Veiti on oma itsensä, hakee lelun suuhunsa, heiluttaa häntää, syö, hyppää sohvalle ja on sitä mieltä että hän kyllä voi lähteä vaikka miten pitkälle lenkille.
Lenkin suhteen tiedän, että Veitille on tärkeää tämä oma lauma, ja jos lauma lähtee lenkille, hän lähtee mukaan vaikka kolmella jalalla. Laumasta poistaminen on rangaistus.
Mutta miten arvioida Veitin kipua? Kaikki näyttää ihan normaalilta. Voiko siihen luottaa?
Käyn mielessäni läpi vaihtoehtoja. Tiedostan tosiasian että jossain vaiheessa on tehtävä vaikeita päätöksiä. Minulle ja miehelle vaikeita. Vielä on kuitenkin aikaa, toivottavasti kauankin.
Kaikki maailman murheet väistyvät taustalle kun on kyse lähimmäisen terveydestä.
Viisas ystäväni kehoitti nauttimaan tästä ajasta vanhojen, viisaiden koirien kanssa, ja unohtamaan pelon. Pelko veisi sen ilon mitä on vielä jäljellä.
Veitin ja Joikun kanssa elo on niin helppoa. Me tunnetaan toisemme ja tapamme, viestittely sujuu jo pelkästä katseesta.
Toivon meille vielä monta yhteistä vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti