Kropassa alkaa ilmetä kaikenlaisia kulumisvikoja.
Tänään olin hammaslääkärissä ja nyt on poski tennispallon kokoinen.
"Ennenvanhaiset" hoitokeinot ja eletty elämä tehnyt sen, että multa jouduttiin poistamaan kaksi hammasta.
Onneksi takahampaita, ettei vielä näy hymyillessä, vaan koittaa vielä joskus sekin päivä...
Nukkumaan mennessä laitan isovarpaiden väleihin silikonijutut, jotta isovarvas ei liikaa taittuisi muiden varpaiden päälle, eli koitan ehkäistä liikavarpaiden syntymistä/pahenemista.
Silloin tällöin (pitäisi aina) laitan nimettömän varpaan ympärille pehmusteen, jottei pikkuvarvas hankaisi ja aiheuttaisi känsää. Vielä riittää jalkahoitajan käsittely kerran vuodessa.
Kasvoihin tarvitsee tietysti monenlaista purkkia: silmänympärysvoidetta, seerumia, rasvoja... Kyllä siinäkin tovi menee, että saa kasvot huollettua.
Näihin kaikkiin vielä lisänä kangistuminen kun on istunut tovin.
Ja tietenkin mun pääsiäisjalkani ilmoittelee olotiloistaan silloin tällöin.
Pitääkö oikeasti kaikkeen tällaiseen tottua?
Kaikki alkoi kun täytti 50. Sen jälkeen alkoi tapahtua aika nopeassa tahdissa muutoksia, vai pitäisikä kirjoittaa: siitä alkoi ikääntyminen...
Vaan kun mieli ei vanhene samaan tahtiin! En näe enkä tunne itseäni vanhaksi. Kuvittelen vielä tanssivani, oppivani, vaeltavani, tekeväni vaikka mitä.
Toisinaan kuvitelmani ovat romahtaneet, mutta vieläkään en usko...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti