Powered By Blogger

perjantai 16. elokuuta 2019

Olen herännyt



Jakkea (ärhäkkää villakoiraa lapsuudesta), Kultsia (ensimmäinen oma koira, "eka lapsi" ), Kessua (avioerosta meille saapunut suuri, itsenäinen persoona), Hifiä (höpsökkä, mun oma, jota ei muut saaneet taluttaa), Joikua (vaalea, ketterä kullannuppu) ja Veitiä ( äijä, josta tuli mussukka) en ikinä unohda! Kullakin on oma paikkansa sydämessäni, aina.

Pahin suruaika alkaa olla voitettu, ja mieleen tulee, että koti ilman koiraa ei ole koti.
En halua viipeltää ostoskeskuksissa, en kiitää terasseilla enkä liitää ulkomailla.
Olen koti-ihminen.
Eli nyt odotellaan.
Apua olen pyytänyt ja saanut. Nyt odotellaan.

En tiedä kuka, koska enkä millainen tyyppi meille muuttaa. Koitan malttaa odottaa. Odottaminen ei tunnu vielä pahalta.
Nimestäkään ei ole tietoa.
Todennäköisesti tyyppi on uros.

Tiedän, että kun hän tulee, hän on meille Se Oikea.
Ja hän on taas kerran oma hurmaava persoonansa.
Hän tulee todennäköisesti kietomaan meidät pikkutassunsa ympäri.

Tämä on jännittävää aikaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti