Voi sentään

Maanantaina oli aika rokotukselle.
Jännitin etukäteen Naavan napatyrän tuomiota.
Ja sitten tulikin puskista uusi juttu: Naavalla oli kulmahammas katkennut ja vaatii poiston!

Naava on pureskellut jotain kovaa, ja hammas on katkennut. Ilmeisesti hammasvaurio tullut metallisesta portista. Portista on maalitkin alaosasta pois kun on raivoissaan jäystänyt sitä.

Itkuhan siinä tuli. Pikkuinen joutuu operaatioon, nukutukseen jo noin pienenä.
Mä olen aivan yliherkkä kaikelle mikä koskee Naavaa!
Johtuneeko siitä, että Veitin menetys viime heinäkuussa ei ole vielä arpeutunut?
Vai johtuneeko siitä, että nyt on vain tämä yksi pikkuinen?
Vai johtuuko omasta iästä, ei enää osaa ottaa lunkisti asioita?

Varasin ajan Kemiöstä, missä on luottoeläinlääkärimme.
Soitin myös isompaan eläinlääkäriasemaan, joka olisi lähempänä. Sinne olisi pitänyt viedä Naava aamulla 8.45, jättää sinne, ja he olisivat soittaneet kun homma hoidettu. Tarkempaa aikaa ei osattu sanoa kun hammaspotilaita oli useampi. Siis mun olisi pitänyt jättää 12 viikkoinen pentu eläinlääkäriaseman häkkiin, huoneeseen jossa on muitakin pelokkaita toimenpiteisiin odottavia eläimiä, vieraita hajuja, outoja ääniä, vieraita ihmisiä!!!
EI IKINÄ, ellei ihan pakko!

Napatyrä menee sisään sen mitä menee, se ei vaadi toimenpiteitä.
Rokotuskin meni kivuttomasti.

Tunsin itseni epäonnistuneeksi, en ole osannut suojella pikkuista tarpeeksi. En ole osannut totuttaa portin takana olemiseen tarpeeksi, enkä tarpeeksi hyvin.
Voi miten kaipasin tukea, lohdutusta.

Sainkin, niiltä ihmisiltä, jotka ovat lähinnä minua.

Portti on nyt päällystetty lakanalla ja pahvilla.
Sydän paikattu. Särkee vielä.