Uusi "lemmikki"

Olemme saaneet mökille uuden "lemmikin". Lemmikki liikuskelee mökin lähimaastossa ja törmäämme häneen silloin tällöin. Lemmikki pitää meitä myös silmällä ja hakeutuu lähelle.

Yhtenä iltana keinussa istuskellessamme, pellon reunasta kuului rasahdus, ja siinä Lemmikki sitten seisoi, pellolla. Aurinko paistoi hänen ruskeaan turkkiinsa niin,että se kimalteli kauniina. Lemmikki tuli lähemmäs siroin , arkailevin askelin. Harmi kun Joiku ja Veiti kysyivät häneltä niin vihaisella äänellä ":Kukas sinä olet?" Lemmikki parka pelästyi, laittoi häntänsä kippuralle selkään ja loikkasi kahdella pitkällä loikkauksella takaisin sinne mistä oli tullutkin.

Naapuri oli iltalenkillä. Mäen päällä mökkimme takana pelästyivät kaikki, naapuri, koiransa ja Lemmikki nähdessään toisensa. Täällä kun ei paljon vastaantuljoita ole, ja naapurikin oli kaikessa rauhassa keskittynyt mustikoiden maisteluun. Taas Lemmikki loikki siroilla jaloillaan pakoon.

Aamulla kun mies meni ulos, Lemmikki oli polun varressa, lähettyvillä. Lemmikki loikki korkeammalle, mäen päälle. Sieltä olin näkevinäni hänen ruskean naamansa kun itse käväisin ulkona.

Joiku ja Veiti ovat viikon verran jo sanoneet ,että mäen päällä metsässä liikkuu joku. Nyt tiedämme, että se on ollut Lemmikki.

Olen taas ylen onnellinen aidatusta pihastamme. Se on sekä Lemmikin, että meidän etumme, että koirat eivät lähde Lemmikin perään.

Lemmikki on jotenkin yksinäisen oloinen, selvästi etsii seuraa. Ehkä hänen kannattaisi etsiä seuraa vähän syvemmältä metsästä, ellei hän sitten ole vokottelemassa minun miestäni ;)

Voimabiisi

Loman loppuessa mietti omia voimavarojaan. Nythän on loman aikana saanut tankattua. Aurinkoa, rentoutumista, nukkumista, lukemista, ystäviä ja marjoja.
Riittääkö, ja jos niin mihin asti?
Pitää olla jotain takataskussa mistä ottaa lisää tarvittaessa.

Minulla on useampi takatasku. Yhdestä löytyy valokuvia, toisesta musiikkia ja kolmannesta aarrekartta, jos saan sen tehtyä. Viime syksyn aarrekartta on jo tyhjennetty.

Sain voimalaulun ystävältäni. Se on ollut hyllyllä. Olen miettinyt sitä, tutustunut siihen. Nyt alan olla valmis siihen, että laitan sen takataskuuni.

"Sinun suonissasi virtaa kirkas voima, joka huomaamatta silloin esiin puhkeaa Kun on säpäleiksi lyöty taivas, tiettömänä eessä vieras maa"

Jos ystäväni uskoo tämän voivan olla minun voimabiisini, jos hänkin uskoo että minulla on kirkasta voimaa, voin kai itsekin uskoa. Kirkas voima on jotain hyvää. Samea voima olisi noituutta ;)

 "Ja sinun silmissäs on valo tuhansien aurinkojen, vaikka katsees juuttuis maton reunaan kii,"

Näin toivoisinkin olevan. Väliäkö sillä onko totta vai ei.  Ja jos ajattelen näin, ajatus siirtyy silmiin, ja silloin se voi olla totta, hetkittäin ainakin.

Tässä vaiheessa tutustumista olen siis tässä kohtaa. Laulu saattaa aueta lisää ja silloin siitä riittää pidemmäksikin aikaa takataskusta otettavaksi.

Toripäivä

Taalintehtaalla on keskiviikkoisin ja lauantaisin toripäivä. Keskiviikkoisin tori on vilkkain.
Tori on juuri sopivan kokoinen, minulle. Siellä on useampi vihanneskoju, pari kalakojua, muutama kirpputorimyyjä, muutama vaatekauppias ja joitain tilpehöörinmyyjiä. Kaikkea löytyy.
Tänään ostin pellavahameen. Torilla myydään hassuja vaatteita, Sellaisia ei saa mistään muualta. Torimuotia.

Taalintehdas on idyllinen paikka, Heinäkuussa sielläkin selkeästi vilkkaampaa kuin esim. elokuun ensimmäisellä viikolla. Nyt näkyi vapaita paikkoja vieraileville veneilijöillekin.

Taalintehtaalla on jazzit suunnilleen samoihin aikoihin kuin Ruisrokit. Ollaan kierrelty ja haisteltu tunnelmaa useampana kertana. Itse konsertteihin, väen paljous ja jazzmusiikki ei kuitenkaan houkuttele osallistumaan.

Minulla on varmaan kiintiö väentungokseen. Ja se kiintiö on aika pieni. Täyttynee suurilta osin töissä, kauppakeskuksissa, tansseista ja jouluristeilyllä.
Joskus toivoisin kiintiöön lisää tilaa. Voisin käyttää lisätilan vaikka Karjurokkiin tai Dbtl:iin.

Toisaalta olen tyytyväinen näinkin.

Lukukesä

Tänä kesänä olen lukenut kirjoja. Sääkin vaikuttanut, ei jaksa tehdä paljon muuta helteessä. Pääsin loman alussa heti irti työstä, sekin auttoi, pystyin keskittymään kirjoihin.
Lisäksi onnistuin valitsemaan mielenkiintoisia kirjoja.

Suurin yllättäjä oli Leena Lehtolainen. Lainasin kolme hänen uutta kirjaansa ja oletin niissä Maria Kallion selvittelevän rikoksia.
Kirjat olivat kuitenkin tarinoita jonkun elämästä. Ja ne tarinat veivät mukanaan. Niissä oli jännittävä lataus, muta paljon muutakin.
Suosikkini näistä kolmesta on: Jonakin onnellisena päivänä.
Kirja kertoo Marjukasta, jonka elämään mahtuu alkoholismi, pahoinpitelyt, yksinhuoltajuus, uskonnon voima, syrjähyppy, väkivalta...

Eeva Nikoskelaisen Itikkakesä oli myös hyvä. Kertomus vanhustenhoidosta, mutta muustakin. Sukua Paasilinnan ehkä Kyronkin kirjoitustyylille, ainakin vähäsen.

Vielä viikko aikaa lukea :)

Nyt menossa Laura Lähteenmäen Ikkunat yöhön. Vähän vaikea selkoinen kun henkilöitä niin paljon, ja aina kussakin luvussa kerrotaan yhdestä vuorollaan. Toivottavasti jossain kohtaa tarina yhdistyy..

Mökkiarkea tai juhlaa?

Vielä riittää kukkia maljakkoon. Tosin kaikki alkaa jo olla kukkineet ja nämäkin raukat janossa kasvaneet.
Herkkää ja kaunista.

Voiko helpompaa leipominen olla? Valmis pakastetaikina, rahkapurkki, kananmuna ja marjoja.
Eikä edes vuokaa tiskattavaksi.
Kahvihetken nautinto.

Epätoivoinen yritys taas kerran. Aloitin virkkaamaan itselleni tunikaa.
Tämäkin on niin tuttua. Joka kesä löydän jostain hyvän ohjeen, ostan langat ja aloitan uskoen omiin taitoihini kutomisen tai virkkaamisen. Tosin tämä on virkkaamisen ensiyritys, jospa lajini onkin virkkaus?
Olen alkutaipaleella. Eilen purin jo kerran tekeleeni. Käsialani on löysää ja L koosta näytti tulevan XXXL Nyt uusi yritys.
Käsitöiden tekeminen on jotain salatiedettä. Ohjeita kyllä löytyy, mutta niitä pitää osata lukea oikein. Pitää osata arvioida kokoja silmukka-tai mallitilkun perusteella. Tuntuu että ohjeissa on paljon rivien välistä luettavaa, jota minä en näe.
Todennäköisesti yritän aikani ja siirryn sitten taas takaisin villasukkien kutomiseen.
Tunikan lanka sopii kyllä oikein hyvin myös villasukkiin.

Sattumuksia mökillä

- Veiti osaa ajatella. Kaikki alkoi siitä kun hän kävi miehen seurana huussissa. Erään kerran mies tuli nauraen huussista ja kertoi, että on hassua istua huussissa ja tuijottaa koiraa, joka on kakkalla muutaman metrin päässä. Siinä sitten istuivat silmätysten mies ja koira. Äijät.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että Veiti käy yksinkin huussin vieressä kakkalla.

-Poika oli hoitamassa mökillä koiria. Lapussa oli ohjeet mistä antaa koirille ruokaa, mutta mitä niitä lappuja nyt niin tarkasti lukemaan.
Pakastimen ylähyllyltä löytyi pussi. Sen sai helposti puolitettua koirille.
Seuraavana päivänä ihmettelimme miksi pihalla on kahdessa kasassa paistettuja kanttarelleja!
Eipä olekaan meidän koirat kaikkiruokaisia. Ja totta sekin, että pakasteesta otetutuista pusseista on vaikea tietää mitä niissä on.

- Aamulla löytyi makuuhuoneesta sammakko. Raukka oli siivonnut koko aamun tai yön. Ihan oli koirankarva yms, pölyssä, mutta hengissä.
Ilmeisesti oli loikkinut oven vieressä olevasta kesäasunnostaan (kukkalaatikko kiveyksellä) ovesta sisälle ja vauhtiin päästyään loikkinut makuuhuoneeseen asti.
Ikkunasta hänet sitten pudotettiin ulos. Toivottavasti löytää kotiinsa, vaikka kulkureitti onkin nyt ihan toisesta suunnasta.

Meri

Meri on aina meri.
Meri elää koko ajan. Meri viikentää ja rauhoittaa. Aaltojen liplatus rentouttaa.
Olen kasvanut meren äärellä, viettänyt lomia ja vapaa-aikoja merellä ja saaressa. Se elää minussa.
Jonkin verran olen vieraantunut merestä.
Kun vaahtopäät nousee ja meri alkaa näyttää voimansa, en enää katsele rauhassa nauttien pauhusta, pelkään.

Rantamaisemat ovat ainutlaatuisia, kauniita. Niissä korostuu yksinkertaisuuden kauneus. Tai toisaalta moninaisuuskin jos vaivautuu tutkimaan tarkemmin.

Kaipaan niitä asioita mitä voi merellä tehdä. Eniten uimista. Aamu-uinteja, virkistysuinteja, kuntouinteja, kuutamouinteja...
Seuraavina kaipauslistalla ovat souteleminen ja onkiminen.Ja melominen.

Jos ei sinileväongelmaa olisi, miettisin enemmän meriunelman toteuttamista.
Koirien kanssa en voi meren äärellä olla. Sinilevää ei näe silmille ja jo pieni määrä levää aiheuttaa koiralle maksan tuhoutumisen ja hengenvaaran.

Tässäkin kohtaa elämä on kompromissien tekemistä. Ja valintoja.

Luulenpa ratkaisun olevan siellä missä jo aiemmissa kirjoituksissa olen maininnut.
Joskus, ehkä jo ensi kesänä vuokramökki järven tai lammen rannalta viikoksi.