Kesän loppu

Viikko mennyt vauhdilla.
Eläinlääkärikäynti, uimakoulua, kehittämispäivä, lavatanssit ja muinaistulienjuhlaa.

Oman tutun eläinlääkärimme arvo nousi taas tällä viikolla korkeammalle. Tuntuu, että hän tutki Joikua kuin omaa koiraansa, enempää en voisi eläinlääkäriltä toivoa. Torstaina mennään vielä näyttämään silmää, varmuuden vuoksi. Olo on turvallinen ja luottavainen.

Kehittämispäivänä näkee kaikki työkaverinsa yhtä aikaa.
Yhteisöllisyydessä on voimaa. Työssä tarvitaan tukea muilta, yksin on raskasta puurtaa ja työntuloskin on heikko, jos se on yksin yrittämistä.
Jatkettiin yhdessä oloa osan kanssa vielä vapaammissa tunnelmissa varsinaisen työpäivän jälkeen.

Yhtenä päivänä voi ehtiä aika paljon.
Ehdittiin vielä Esakalliolle lavatansseihinkin. Se on niin oma maailmansa...

Muinaistulien juhlinta on jo perinne. Vietetään sitä ystävien kanssa heidän merenranta mökissään.
Oikeastaan viis juhlasta, pääasia että tulee oltua yhdessä, että on joku valmiiksi sovittu juttu, perinne. Kuu möllötti taivaalla ja valaisi juhlaa. Kesäkausi on nyt päätetty, poltettu kokossa ja räiskitty raketteina taivaalle. Kesä on virallisesti loppu.
Haikeaa.
Meidänkin kesämökkikausi loppuu nyt.
Mutta voimme aloittaa loma-asunto kauden ;)

Huoli

Nyt ei oikein positiivisuus tahdo ottaa toimiakseen.
Nyt tuntuu, että kannan huolta ihan kaikesta, ja tietysti etukäteen.

Päällimmäisenä on huoli Joikusta. Joikulla on patti kyljessä. Koitan saada tutulle eläinlääkärille ajan ensi viikon lopuksi. 10-vuotias koira on jo aika vanha ja kaikki on mahdollista.
Joikun velipuoli lähti viikko sitten, vuoden vanhempana, ajatus luopumisesta on siksikin läsnä.
Rasvapatit vanhenevalla koiralla ovat nekin yleisiä, toivon, että tässä on kyse siitä.
Joiku on iloinen, leikkii kuin nuori ja ruoka maistuu. En ole huomannut mitään muutoksia, paitsi että Joiku nukkuu nykyään Veitin kaakelisängyssä!

Mikä viikko!

Mikä viikko!
Uudet eskarit aloittivat ja he ovat niin innokkaita. Yksi poika ihmetteli ja harmitteli miksei eskaria ole viikonloppunakin. Voi sentään, me aikuiset siis hidastamme tätä oppimisen intoa ja iloa vapaapäivillämme.
Työviikon jälkeen on tunne että on onnistunut. Nyt tuntuu nololta, että olen tyytyväinen omaan työpanokseeni ja sanon sen ihan ääneen. Lisättäköön nyt, että aina toki on parantamisen varaa, ja olisin voinut ehtiä enemmän ja olla enemmän jne.

Viikkoon mahtui myös surua ja migreenikohtaus.
Veitin isä, Joikun velipuoli lähti pois.
Koirien elinikä on loppujen lopuksi aika lyhyt. Vuodet menevät nopeasti. Koiramme täyttävät niin sydämemme, että toipuminen erosta tuntuu mahdottomalta. Kymmenen päivän päästä helpottaa vähän. Vuosienkin jälkeen tulee yhä suuri ikävä muistellessa heitä, kaikkia jo pois menneitä.

Nyt on kuitenkin perjantai.
Viikonloppuna teen vain mitä tekee mieli tehdä!
Saunon, syön kevätkääryleitä, juon lasin, ehkä toisenkin viiniä, luen, lepään ja saatan vaikka  vain heilutella jalkojani keinussa istuskellessani.

Himo

Mulla on himo poimia mustikoita. Iltaisin kun suljen silmöt näen varpuja joissa isoja sinisiä mustikoita. Mies käski lopettamaan mustikoiden poimimisen kun kerroin. Aamulla hän sanoi et mene vaan poimimaan jos pakastimeen mahtuu. Ja mä meni taas. Otin Veitin mukaan. Hän oli hyvää seuraa. Välillä makoili ihan maha sammaleessa, ja välillä taas tunki kuonoaan jonnekin mättääseen. Koiran kanssa on turvallista olla metsässä kun se varoittaa, jos joku tulee. Saa rauhassa olla omissa ajatuksissaan.
Mustikoiden poimiminen on sellaista meditointia, hetkessä elämistä. Sitä miettii vain että mistä kohtaa varvusta poimii seuraavan marjan. Ei murehdi yhtään mitään.
Murehtimattomuus hetket on ihania.

Kuvatessani mustikoita aina osallistuva pikkukoira ymmärsi asian vähän väärin. Hän oli  ymmällään, että tämäkö nyt on sunnuntain lounas...

Kesä lauantai

Ajeltiin lauantaina Kasnäsiin. Lövön silta on korkea ja maisemat huimat. Rakentavat kapeita siltoja, tässäkään ei kunnollista pyörätie-jalankulkuosuutta.
Tuntui ihan kesälomalta. Aurinko lämmitti ja unohdin kaiken muun.

Kaikenlaisia veneitä. Kesälomat alkavat olla loppu ja se näkyi. Hiljainen menininki, sopii kyllä mulle :)
Kasnäsistä ajettiin Taalintehtaalle pizzalle Portsideen.
Käveltiin rannan kautta takaisin, tyhjiä olivat vierasvenepaikat.

Suomi alkaa valmistautua talvilevolle, ainakin kesäkaupunkien osalta.

Mökillä poimin mustikoita. Niihin on tullut himo kun niitä on niin paljon, jokapaikassa ja isoja.
Tällainen lauantai. Ei kiirettä minnekään.

Osaan,elän tässä , positiivisesti

Olen päättänyt muuttaa omaa tapaani ajatella.
Se on niin vaikeaa, mutta aion pystyä siihen. En opi heti, mutta minulla on aikaa.

Yksi tavoiteltava asia on päättää osaavansa ja selviytyvänsä kaikesta. Ei toki ilman neuvoja, harjoitusta tai epäonnistumisia, vaan niiden kautta. Niin, ettei voimat ja usko lopu kesken. Mielikuvaharjoittelua: miten toimin jos epäonnistun, en osaakaan, jotta pääsen  kuitenkin tavoitteeseeni. Virkattu pusero oli ensimmäinen harjoitus tällä metodilla. Ja se toimi. Pusero on valmis. Uskon nyt, että voin osata jotain muutakin, yhtä vaikeaa.

+

Pidempään olen jo yrittänyt harjoitella elämistä tässä hetkessä.  Se on todella vaikeaa.
Viikonloppunakin aloin jo miettimään tulevaa viikkoa, ja mikä pahinta, murehtimaan jo viikonlopun loppumista. Miten tämä voi ola niin vaikeaa?
Töissä menee tämän asian kanssa paremmin, ei täydellisesti, mutta paremmin. Siellä tulee odottamattomia tehtäviä joka päivä. Pakko tehdä niitä aina sitä mukaan kun putkahtavat, ja mikä on juuri sillä hetkellä tärkeintä.

Viimeisin asia on positiivisuus.
Löytää päivistä, hetkistä ja asioista niiden hyvät puolet. Huonot puolet tulevat etsimättäkin nenän eteen, valtaavat koko mielen ja kehon, tulevat ulos ja valtaavat ympärillään olevan tilankin.
Tästä oli hyvä esimerkki Paras-kirjassa: töissä jo alkaa ajatella olevansa varmasti ihan poikki ja väsynyt kun työpäivä loppuu. Hokee itselleen, että varmasti en jaksa mitään muuta kuin  kaatua sohvalle kotona.
Kun tätä asiaa "hokee" itselleen koko päivän, se on itsensä toteuttava. Toimit sen mukaan kuin olet itsellesi vakuuttanut koko päivän.
Positiivisuus ei ole vaikeaa siksi, ettei löytyisi ilon pisaroita, vaan siksi, että unohtaa katsoa niitä!

Loman loputtua alkoi helteet. Mieleen tupsahti hyvin usein ajatus siitä miten epäreilua on, että helteet tulivat juuri nyt kun lomani loppui. Positiivinen tosiasia on kuitenkin se, että loma on aina ihanaa, ilmasta huolimatta, töissä sen sijaan työpäivä helpottuu ja mielikin on iloisempi kun on helle.

Satoa tarjolla

Siis MUN kasvimaalla kasvaa oikeesti tällaisia! Raskiiko tätä syödäkään? Vuosikausia olen yrittänyt viljellä, ja nyt onnistui :)

Punaherukat valmiina poimittvaksi.

Mustat lähes valmiita. Niitä ei kyllä ole paljon. Valkoisia ja vihreitäkin olisi jonkin verran.

Punaiset karviaiset ei ihan vielä valmiita. Keltaiset ihan kypsiä.

Vadelmia tulee paljon. Niitä pitäisi olla poimimassa jokatoinen päivä.

Kirsikkatomaatitkin ovat päässeet vauhtiin.

Metsä täynnä mustikoita.
Tekemistä riittäisi mökillä.
Tärkeintä olisi nyt pistellä suuhun kaikkea, nyt kun niissä on kaikki vitamiinit vielä. Sekin liittyy "tässä-ja-nyt" elämiseen, nauttia kaikesta juuri nyt, eikä ainoastaan pakastimen kautta.