Mikä viikko!
Uudet eskarit aloittivat ja he ovat niin innokkaita. Yksi poika ihmetteli ja harmitteli miksei eskaria ole viikonloppunakin. Voi sentään, me aikuiset siis hidastamme tätä oppimisen intoa ja iloa vapaapäivillämme.
Työviikon jälkeen on tunne että on onnistunut. Nyt tuntuu nololta, että olen tyytyväinen omaan työpanokseeni ja sanon sen ihan ääneen. Lisättäköön nyt, että aina toki on parantamisen varaa, ja olisin voinut ehtiä enemmän ja olla enemmän jne.
Viikkoon mahtui myös surua ja migreenikohtaus.
Veitin isä, Joikun velipuoli lähti pois.
Koirien elinikä on loppujen lopuksi aika lyhyt. Vuodet menevät nopeasti. Koiramme täyttävät niin sydämemme, että toipuminen erosta tuntuu mahdottomalta. Kymmenen päivän päästä helpottaa vähän. Vuosienkin jälkeen tulee yhä suuri ikävä muistellessa heitä, kaikkia jo pois menneitä.
Nyt on kuitenkin perjantai.
Viikonloppuna teen vain mitä tekee mieli tehdä!
Saunon, syön kevätkääryleitä, juon lasin, ehkä toisenkin viiniä, luen, lepään ja saatan vaikka vain heilutella jalkojani keinussa istuskellessani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti