Loppu

Sinne jäi mun kukkaset. Saas nähdä kuivuvatko vai kestävätkö perjantaihin.
Olo on haikea.

Viisi viikkoa meni ilman mitään särkyjä tai vaivoja. Nyt viimeisellä lomaviikolla on ollut vatsakipua, selkäkipua ja migreeniä.
Loman loppuessa pieni ahdistus on merkki siitä, että on lomalla saanut kunnolla irtaannuttua töistä.
Olen onnistunut siinä.

Töihin meno ei sinällään harmita. Mökiltä kaupunkiin muutto harmittaa.
Koirien takia ei voi käydä mökiltä töissä, niiden päivistä työmatkojen kanssa tulisi liian pitkiä.

Mutta, jotta elämä taas jatkuisi, niin suunnitellaan olohuoneen ja keittiön maalamista/tapetointia.
Ehkä se siitä. 

Loman parhaat

Kesä ei ole vielä loppu, mutta loma on.
Tämä kesä on ollut erilainen. Meillä ei ole ollut yhteistä lomaa , mies on sitkeästi ja valittamatta ajanut mökiltä töihin joka aamu. Ja sanonut jopa nauttivansa illoista mökillä :)
Eniten jäin kaipaamaan yhdessä tehtyjä kiireettömiä retkiä lähipaikkoihin. Kävelyjä torilla, poikkeamista kahville ja ravintolassa syömisiä.

Parhaita hetkiä on kuitenkin mahtunut tähänkin lomaan monia:

Vieraat/tutut/ystävät
   On ollut ihanaa tavata tuttuja viikonloppuisin, kiireettä. Istuskella, jutella, saunoa, kävellä metsässä ja tietenkin syödä. 
Arkenakin on ollut seuraa. Omat vanhempani hemmottelivat mm. aamiaisilla. Köpöttelin vain sängystä suoraan matkailuauton aamiaispöytään. Joiku ja Veiti mukana :) . Ja Joikun koko olemus nauroi, hän sai maistaa lähes kaikkea...
Ja saunominen keskellä päivää ystävän kanssa, jutellen, jutellen...


Eläimet
Sitä tuntee olonsa niin tärkeäksi ja arvokkaaksi kun  vuohet juoksevat huutaen vastaan kun vein heille syömistä. Tai kun kanat epäluuloisesti katselivat minua, kunnes rohkenivat käydä nokkimaan tuomiani leivänpaloja. Ja miten he yrittivät epätoivoisesti elehtiä luukkua kohti; avaa nyt tuo, että päästään ulos. Eläinten hoitajan pesti oli kiva.
Ja Veitin tulo aamuisin sänkyyn, ihan viereen, pää tyynylle. En siis ollut yksin, silloinkaan.
Ja tietenkin pikkukoira, joka vielä jaksaa kiinnostua kaikesta mitä teen. Yhdessä kuljettiin pitkin pihaa, tyhjennettiin kompostiämpäri, haettiin vettä, kitkettiin rikkaruohoja.

Kukkaset
Mä vaan tykkään niistä, keltaisistakin, ainakin vähän. Jokapäivä tuli jonnekin uusia avautuneita. Pionit olivat varmaan ihanimmat.

Kirjat
Olen lukenut. Ja nauttinut. Dillonin kevyet, mutta paksut kirjat olivat uusi löytö. Niissäkin koiria...

Hääpäivä
Se riippupelargonia oli vaan niin suuri ja iso yllätys. Ja illallinen Ruukin krouvissa.

Kesäteatteri
Matildedalissa Tukkijoella oli sellainen hyväntuulen kesäjuttu. Ja hyvin tarkeni kun käytiin ennen näytöstä Ruukin krouvissa Iriscoffeella. Hyvä palvelu jäi mieleen. Tuntuu että hyvää palvelua saa nykyään harvemmin, ja siksi se ilahduttaa erityisen paljon, kun joku viitsii nähdä vaivaa enemmän kuin työnkuva ehkä vaatii.

 Siinähän niitä kesän kohokohtia. Ei mitään suurta, tai miten sen nyt ottaa.....;)

Kaupunki

Turussa on vaarallista.

Viimeisiä lomapäiviä viedään. Vein mökkeilystä tarpeekseen saaneen pojan kotiinsa, mutta ei hätää, huomenna tulee toinen poika mökkeilemään.

Jotenkin kaupungissa iskee heti kiire. Kellot käy nopeammin ja asfaltti on kovaa.
Hoppuilin autosta ulos kiskoen pyykkikasseja. Tarkoituksena viidessä minuutissa saada pyykit koneeseen, kone päälle ja jatkamaan matkaa sovittuun tapaamiseen.
Puhelinkin soi auton etupenkillä ja se oli liikaa: kurkottaessani ottamaan puhelinta rämähdin pötkölleni auton viereen asfaltille. Polvessa halkeama, vasen nimetön ei taivu kivutta ja "parhaissa" housuissa reikä polvessa.

Mutta ei hätää, ehdin tapaamiseen.

Nyt mietin rikkinäisiä housuja. Laitoin vanhan tarrapaikan housujen sisäpuolelle. Toimi hetken, mutta sitten reiän läpi alkoi paistaa tarrapaikan punainen väri.
Nuoret käyttävät rikkinäisiä farkkuja, mutta olenko liian vanha, tai pitäisikä housuja rikkoa lisää, jotenkin symmetrisesti?
Siinä mietittävää loppu lomaksi ;)

Kaupungin vaarallisuuden lisäksi, siellä on ilmassa jotain mikä väsyttää maalaisilmaa enemmän.
Torkuin paluumatkan mökille, ja silti uni meinasi väkisin tulla jo 21 aikaan.
Miten sitä ensi viikolla oikein pärjää kaupungissa....

En halua kaupunkiin.

Jasmiinitkin vasta aloittivat kukkimisen....

Matildajärven kierros

Kesään (syksyyn, kevääseen tai talveenkin) kuuluu vaeltelu Teijon kansallispustossa.
Nyt kun mentiin pojan kanssa kahdestaan, valittiin turvallisin reitti, piti vaan kulkea järven rantamilla.
Matildajärven kierto on kyllä kauneimpia reittejäkin. Runsas viisi kilometriä meni helposti, aikaa kului, koska halusin istua jokaisessa kallion nokassa, pojan sanojen mukaan.

Reitin alkupää on huomattavasti kauniimpaa kuin loppuosa.
Alussa on pitkospuita, lumpeita ja pieniä saarekkeita. Saarekkeissa oli näin heinäkuussa kyllä teltta ellei kaksi jokaisessa.
Toinen puoli reitistä on hämärämpää mänty/kuusimetsää, korkeita kallioita eikä rantaakaan näy koko aikaa.

Reitin varrella on tietoisku tauluja. En muuten tiennyt, että sudenkorento näkee myös taaksepäin ja kun saalistaa, onnistuu 95% saamaan kiinni haluamansa saaliin.  Ihanasti tauluissa myös muistutettiin pysähtymään, haistelemaan,ja kuuntelemaan, istumaan mättäälle mietiskelemään.

Oli ensimmäinen kerta Teijolla ilman koiria. Oli outoa ja surullistakin. Onneksi koirat ovat vielä olemassa vaikkeivät enää pysty lenkkeilemään, ottivat super iloisina meidät vastaan kun palattiin.

Tukkijoella eloheinäkesää

Olen nähnyt kaksi kesäteatteriesitystä tänä kesänä.
Ensimmäisen jälkeen mies sanoi, ettei meidän kannata mennä kesäteatteriin enää kun ollaan niin "vaativia", "ronkeleita" tms.

Ensimmäinen kipale oli Samppalinnassa Eloheinäkesä. Odotukset olivat korkealla käsikirjoittajan takia. Heli Laaksonen on ihana, elämänmyönteinen, valoisa, kekseliäs, tunnelmanluoja ja osaa kertoa kauneutta vaikka pyykkinarulla roikkuvista pyykeistä.

Eloheinäkesästä en löytänyt heliä.
Näytelmässä oli kyllä hyvätkin hetkensä, esim. vanhustenhoitolaitoksen näyttötaulu, josta koskettamalla sai erilaisia palveluita jalkojen rasvauksesta kahvikupilliseen. Tämäkään ei naurattanut enää kun noin viidennen kerran laitoksen hoitaja kirjasi ylimääräisen korvauksen oven avaamisesta.
Salkkareista tuttu Seppo Taalasmaa oli esityksen "tähti". Siinä hän hyppelehti kohtauksesta toiseen samassa vaalean vihertävässä sairaalamallisessa pyjamssa. Samaten kuin suurin osa muistakin näytelmän henkilöistä.
Hauskalta tuntuu juoni, jossa vanhukset karkaavat laitoksesta Ruissaloon, toteutettuna ei ollut hauska. Roolihenkilöt olivat Seppoa lukuunottamatta tosi niukkia persoonallisuuksia. Yksi luonteenpiirre kussakin ja siinä sitten koko persoona.
Ajattelin näytelmän aikana että johtuu iästäni, etten ymmärrä tätä huumoria, mutta äitinikään ei ymmärtänyt.

Toinen kipale oli Matildedalissa Tukkijoella.
Vanha tuttu tarina. Näyttelijät suurinpiirtein kaikki harrastelijanäyttelijöitä.
Yksinkertainen lavastus ja katsomokin katoton ja paikallaan pysyvä. Silti tämä voitti Eloheinäkesän kuusi-nolla.
Tässä oli musiikkia ja meininkiä. Ja sitäpaitsi sopii Suomi 100-vuotta teemaan tosi hyvin!
Ja tänäkin vuonna odotus palkittiin, eläinroolin suoritti loistavasti musta labradorinnoutaja. Matildedalissa on jokavuosi näytelmässä ollut  hevosia, lampaita tai ainakin vanha toimiva auto :)
Ja äidin kaappasin mukaan tännekin, ja kannatti, hänkin tykkäsi.

Ihmisiä, ihmisiä , lisää ihmisiä...ja laivoja

Turussa tapahtuu kesällä koko ajan. On keskiaikamarkkinoita, Ruisrokkia, Tall shippiä, DBTL:ää ja mitähän kaikkea muuta.
Välillä tuntuu epäreilulta, että me, joilla on koti Turussa, ja joilla olisi mahdollisuus osallistua kaikkeen kivaan, valitaan rauhallinen maalaiselämä kaikesta tarjonnasta!

Tänään haluttiin kuitenkin nähdä purjelaivoja.
Olihan niitä. Hyvin hoidettuja, ihania puisia, korkeita mastoja, isoja ja pienempiä.
Tunnelmaa oli kuin ulkomailla. Kojuja, ääntä, musiikkia,ihmisiä, terasseja....
Parasta oli miehistön paraati: ensin sotilaallinen miehistö sitten komea kokonaan valkoisissa marssiva miehistö, sitten jossain vaiheessa hulvaton merirosvomiehistö , loput kaikkea tältä väliltä. Hymyjä, huutoja, taputuksia, rumpuja, lakkien heilutuksia, laulua ym.  Siinä oli meininkiä ja tunnelmaa, vau.

Meidän piti kävellä satamaan asti, mennä sieltä entisellä Nauvon lossilla toiselle puolelle, mutta Chisun esiintymisen ajaksi lauttaliikenne lopetettiin. Jäätiin ihmettelemään miksi Chisu esiintyi ahtaan näköisellä puolella, miksei Varvintorilla? Olisi lossiliikennöintikin voinut jatkua esityksestä huolimatta. Nyt "lauttaranta" oli esiintymislavan edessä.

Meiltä jäi siis joen toinen ranta kokonaan kävelemättä.
Ei haitannut. Sain kokea tunnelmaa ja näin laivat.
Ihmismäärä tuntui suurelta. Koitin katsella laivoja, myyntikojuja ja huomata, jos tulee tuttuja vastaan.
Halusin takaisin mökille!

Matkalla mökille mietin miten erilaisia me ihmiset olemme. Toiset meistä rakastavat suurissa ihmisjoukoissa olemista, nauttivat tunnelmasta ja tuntevat olevansa todellakin elossa juuri silloin, suurissa juhlissa, tapahtumissa.
Toiset meistä haluavat kulkea vihreissä metsissä, istuskella kallioilla, mietiskellä hiljakseen saunan lämmössä.
Toiset seilaavat merillä, tuulen heilutellessa hiuksia ja venettä, eivätkä jäisi rannalle mistään hinnasta.
Toiset matkustelevat, toiset koluavat taidemuseoita jne. jne.

Tänään oli hyvä päivä. Kivaa oli nähdä laivat, mukavalta tuntui palata mökille.
Parasta kuitenkin oli aamupäivän tunnit pojan kanssa <3

Kyllä voisi...

 Kyllä saisi kesällä sen verran lämmintä olla, että aamullakin voisi syödä aamiaisen nurmikolla, ilman toppatakkia.

Kyllä sen verran lämmintä saisi kesällä olla, että voisi huoletta pestä mattoja, ja tietäisi, että saa ne kuivaksikin.

Kyllä sen verran lämmintä voisi kesälomalla olla, että tekisi edes mieli uimaan, vaikkei sitten menisikään...

 Kyllä sen verran lämmintä saisi olla, että jasmiini ehtisi kukkia ennen kuin mun loma loppuu.


"Syvä huokaus"