Kesään (syksyyn, kevääseen tai talveenkin) kuuluu vaeltelu Teijon kansallispustossa.
Nyt kun mentiin pojan kanssa kahdestaan, valittiin turvallisin reitti, piti vaan kulkea järven rantamilla.
Matildajärven kierto on kyllä kauneimpia reittejäkin. Runsas viisi kilometriä meni helposti, aikaa kului, koska halusin istua jokaisessa kallion nokassa, pojan sanojen mukaan.
Reitin alkupää on huomattavasti kauniimpaa kuin loppuosa.
Alussa on pitkospuita, lumpeita ja pieniä saarekkeita. Saarekkeissa oli näin heinäkuussa kyllä teltta ellei kaksi jokaisessa.
Toinen puoli reitistä on hämärämpää mänty/kuusimetsää, korkeita kallioita eikä rantaakaan näy koko aikaa.
Reitin varrella on tietoisku tauluja. En muuten tiennyt, että sudenkorento näkee myös taaksepäin ja kun saalistaa, onnistuu 95% saamaan kiinni haluamansa saaliin. Ihanasti tauluissa myös muistutettiin pysähtymään, haistelemaan,ja kuuntelemaan, istumaan mättäälle mietiskelemään.
Oli ensimmäinen kerta Teijolla ilman koiria. Oli outoa ja surullistakin. Onneksi koirat ovat vielä olemassa vaikkeivät enää pysty lenkkeilemään, ottivat super iloisina meidät vastaan kun palattiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti