Powered By Blogger

lauantai 15. elokuuta 2020

Eka viikko loman jälkeen

Eka työviikko takana. 

Tuntuu ettei elämään mahdu muuta kuin aamulla töihin, sitten kotiin, nukkumaan ja taas töihin..

Töissä oli helppoa, ja toisaalta hankalaa. Koronan takia vähänkin nuhaiset lapset on lähetettävä kotiin, ja heti ensimmäisellä viikolla nuhaan sairastui lapsista lähes puolet. Ymmärrän, että töissä olevien vanhempien on hankalaa olla pois töistä, mutta näillä ohjeilla nyt vaan on toimittava. 

Eniten ärsytti  ne vanhemmat, jotka ovat kotona ja toivat toisen sisaruksen päiväkotiin, vaikka toinen oli flunssassa. Tämä "terve" sairastui sitten parin päivän sisällä  flunssaan, ja ehti tartuttaa monia. Tulipa toteennäytetyksi miten nopeasti ja helposti flunssat tarttuu. 

Mies lomaili vielä tämän viikon, joten Naavalle ei tullut pitkiä yksinoloja.  Ruoka ei maistunut niin hyvin kuin lomalla.  Touhukas hän kyllä oli: kirsikkatomaatit heiteltiin pitkin pihaa, hän siis etsi pensaasta punaiset tomaatit, jotka nyppi irti, omenapuun alaoksalta omenat heiteltiin ympäriinsä, pioni kaivettiin maasta jne. 

Kun pääsin aikaisin töistä, käytiin vielä syömässä Telakanrannan pizzeriassa. Aurinko paistoi ja syötiin vähän kuin laiturilla, meren rannalla. 

Illat jo pimenevät ja mietityttää tulevat koiralenkit pimeässä aamussa, ja illassa. 

Kyllä tämä arki vähän vaatii sulattelua ja totuttelua. 

Kivalta tuntuu kun on parin viikon päästä jotain kivaa tulossa. Mennään Kerimäelle tapaamaan Naavan kaikki sisarukset ja heidän äitinsä!

 

 


lauantai 8. elokuuta 2020

Toinen mielipide

 Hyvä uutisia Naavan tassuista.

Oltiin toisella eläinlääkärillä, joka on erikoistunut eturaajoihin ja kirurgiaan.

Irtopala, joka ei ole irronnut, olikin lähinnä hiusmurtuma, jolle tämän eläinlääkärin mukaan ei tässä vaiheessa kannata tehdä mitään.

Toki voisi tähystää, mutta se ei koskaan ole hyväksi nivelille sorkkia niitä, ellei ole pätevää syytä.

Lisäksi pitäisi varmistua, että ontuminen johtuu tuosta kyynerpäästä. Saattaapi olla ihan lihaskipuja rankan liikunnan jälkeen, joka saa ontumaan. 

Ennustajia ei olla, joten ei tiedetä miten nivelrikon käy.

Seurataan tilannetta ja arvioidaan uudestaan jos ontuminen lisääntyy.

Ensi reaktio oli: jippii, jahuuu....

Tuntuu oikealta ratkaisulta. Nuori, kehittyvä ja kasvava koira, annetaan ajan tehdä tehtävänsä, toivottavasti hyvään suuntaan.  Nautitaan elämästä, eihän koskaan voi tietää mitä tuleva tuo tullessaan.

 

 


perjantai 7. elokuuta 2020

Silmille ja keholle



Käytiin Salosssa ja poikettiin matkan varrella Design Hilliin kahville.
Tiskiltä tilattiin ja hetken kuluttua pöytään tarjoiltiin näin kaunis korvapuustijuustokakunpala.
Kahvi oli erillisellä "puu"tarjottimella ja maito lämmitettynä minikannussa.

Onpa hienoa kun saa nauttia aamupäiväkahvista myös silmillään.

Tämä yletön herkuttelu saa loppua muutaman päivän päästä, eli ensi  maanantaina.
Nyt on tullut koronakiloja, kesälomakiloja ja huolikiloja.
Ei ole kyse pelkästään ulkonäkö höpinästä, pääasiassa on vaan huono olla, epämukava olo.
Ja mitenkä aion toteuttaa herkuttelun lopettamisen? Ei mitään radikaalia; pienempiä annoksia, herkuttelua kohtuudella ja vain viikonloppuisin. Ostin vihonkin, pikkuisen, johon kerään kannustus kuvia ja voimalauseita.

Naavan tassujuttu ahdistaa vielä, tietenkin. Ei varmaan helpota ennen kuin leikkaus on ohi ja toipuminenkin paremmalla puolella.
Siirsin tänään multasäkit pois autokatoksen edestä. Tuli hiki ja selkä vähän koitti varoitella, mutta kyllä helpotti.
Tulipa rento olo :))



torstai 6. elokuuta 2020

Kukka


Hempukka pelargonia kukkii taas kunnolla. 
Pitänee ottaa pistokkaita tästä, vaan raskiiko tuosta yhtäkään oksaa katkaista?
Tämä kukkii siis kotona, ja kaikki muutkin tästä lähtien kotona. Tuotiin mökiltä pari amppelia kotiin.

Kävin tänään töissä. Olenko sieltä pois ollutkaan..... Helpotti kuitenkin käydä etukäteen vähän juttelemassa. Tänä syksynä alkaa taas uusi aika: uudet työkaverit tiimissä, puolet lapsista uusia ja pomokin vaihtuu. Tässä työssä mikään ei pysy ennallaan. Siinä työn rikkaus ja raskaus.

Mutta kuitenkin, laitan vielä vetämään sekä loton, että eurojackpotin....

tiistai 4. elokuuta 2020

Hiljalleen





Pikkuhiljaa kohti arkea.
Viimeiset pari päivää ovat syöneet kertynyttä levollisuutta aikamoisen kasan. Sitä se kai on, täysillä eläminen; kun murehdin, niin murehdin sitten ihan koko keholla, kokonaisvaltaisesti. Onkohan tämä mun murehtimistapa samanlaista kuin olla mies, siis sanotaan, että miehet ovat putkiaivoisia ja ajattelevat vain yhtä asiaa kerrallaan?  Nyt on mulla ollut se tilanne, että en ole mitään muuta ajatellut kuin Naavan tassuja.
Pikkuhiljaa tassuasiakin ratkeaa ja päätyy parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun.


Tyäasiat ovat palaamassa mieleen.
Laskin aamulla, että nelisen kuukautta niin on joululoma, ja siitä taas viisi kuukautta niin on taas uusi kesä.  Hetkittäin tuntuu mukavalta palata töihin.
Ja töissä varmaan saa kesälomakoronayms.kilot karistettua.


Facebook on kummallinen "ikkuna". Kaikki tietää, että sinne voi laittaa mitä vaan, totta ja unelmaa. Silti kuvien viestit tuntuvat niin oikealta ja todelta ja viestittävät tiettyjä mielikuvia.
Kuvista näkyy, ja loput kuvittelen. Monien elämä näyttää lähes täydelliseltä facebookin mukaan. Siellä aurinko paistaa, on hymyileviä kasvoja ja kauniita maisemia, onnellisia suhteita. 
Onhan se niinkin, että kuka sitä kurjuutta haluaa nähdä tai lukea. No, ehkä minä haluaisin jotta omakin elämä tuntuisi normaalimmalta.

Toisinaan tuntuu siltä, että pitää negatiiviset asiat sulkea pois kun ollaan porukalla jossain. Kuuluu olla mukavaa yhdessä, kerätään voimia positiivisesta yhdessä olosta.
Onhan se noinkin, yhdessä nauraminen on voimaannuttavaa. Mutta kun minä haluan jakaa kaiken, lähes. Haluan tukea ja olla kannateltavana myös elämän harmaampina päivinä.
Nuorena se oli helpompaa, niin ainakin muistan. 

Toisinaan mietin mitä koko sana tarkoittaa: kannateltava. Olla kannateltavana, jotenkin viittaa siihen, että joku huolehtii juuri minun hyvinvoinnista, hetkittäin. Saa luottaa, joku tukee ja pitää pinnalla vaikeuksissa. Sitä se mun mielestä on.
On vaikeaa olla kannateltavanakin, vaatii niin suurta luottamusta. Ja on vaikea irrottaa naruista, jotenkin olen tottunut olemaan kartalla ja järjestelemään asioita.  Naruista irrottaminen ei kaataisi maailmaa, mutta en silti tiedä uskaltaisinki, en ainakaan kaikista naruista.

Tällaista pohdintaa tänään. Ja lisää pyörii päässä koko ajan.
Taidan vielä jatkaa lomailua, ottaa kirjan käteen ja mennä toiseen maailmaan.



lauantai 1. elokuuta 2020

Naavan tassut

Keskiviikkona Naava oli magneettikuvauksessa. Kevyestä rauhoituksesta ja herätyspiikistä toipuminen vei pitkään. Vasta illalla myöhään pystyin antamaan ruokaa. Ja yöllä Naava virkosi kunnolla, alkoi syödä puruluitaan ja leikkiä.... Käytiin vielä ulkona ja onneksi nukahti lopulta.

Parin päivän päästä radiologi oli katsonut "filmin" ja saatiin tietää, että Naavalla on pieni murtuma kyynerpäässä. Murtuman irtopala on paikallaan, mutta saattaa lähteä liikkeelle.  Murtumasta johtuen rasitus ei ole ollut samanlaista molemminlla etutassuilla, josta on nyt seurannut toiseen jalkaan lievää nivelrikkoa.

Meillä on nyt vaihtoehtoja.
Joko Naavan etutassu leikataan tähystyksellä ja irtopala poistetaan.
Tai jäämme seuraamaan asiaa, ja toivomme kasvun,  lihasten kehittymisen ja särkylääkkeen poistavan kaiken pahan.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa on huonoa nuoren koiran, pennun, joutuminen operaatioon näin pienenä. Miten sujuu kuntoutuminen, ja mitä vaikuttaa psyykkeen kuuden viikon liikuntarajoitukset.
Toisen vaihtoehdon riskit ovat mahdollinen nivelrikon lisääntyminen ja se, että irtopala lähteekin liikkeelle.

Odottelen nyt mielipiteitä asiaan parilta viisaammalta ja seuraan Naavan tilannetta.

Aamuisin oloni tuntuu paremmalta ja luottavaiselta, uskon, että asia ratkeaa viikon sisällä, ja päädytään oikeaan ratkaisuun.
Iltaisin ja öisin pyörittelen päässäni vain huonoja, epäonnistuneita ratkaisuja.

Radiologin lausunnon ekat sanat : very mild....tuntuvat lohduttavilta.


perjantai 31. heinäkuuta 2020

Kotona

Tultiin välillä kotiin.
Lähinnä Naavan kuvauksen takia. Kuvauksesta kerron myöhemmin, kunhan radiologin lausunto tulee.
Mieli oli eläinlääkäripäivänä ihan maassa, murehdin, huolestutti ja kuvittelin.
Seuraava päivä oli ja parempi, vaikka vieläkin itku herkässä.

Krassi oli alkanut kukkimaan. Alapuolelta ylös kasvava humalakin oli vihdoin päässyt kasvamisen alkuun, vaan taitaa kesä loppua kesken, ennenkuin tämä "kanto" on kokonaan vihreä.

Kolme vuotias hempukka jaksaa tänäkin vuonna kukkia!  Portailla voisi olla useampikin ruukku... Pelargoniat kestävät hyvin meidän mökillä olo ajat, niitä voisi olla enemmänkin.

Saunan pukuhuoneen penkin alle löytyi Jyskistä  korit. Nyt sain laudeliinat ja pyyhkeet kivasti piiloon.
Tuon taljan vaihtoa ruskeaksi mietin, mutta tuleeko sitten liikaa ruskeaa?

Mökille pitää ostaa uusi sänky. Vanha on pehmeä ja minulla tulee selkä kipeöksi siinä. Selailtiin nettiä ja mietittiin mistä tunnistaa hyvän sängyn. Parin viinilasillisen jälkeen oli helppo tehdä päätös: ostettiin tosi edullinen sänky, ja viedään se mökille. Ensin ajateltiin, että ostetaan kotiin hyvä sänky, ja kierrätetään kodin vanha sänky mökille. Mutta kodin sängyssä ei ole mitään vikaa, ja tämä tuleva uusi sänky hyppäsi sanomalehden sivulta eteen juuri sopivalla hetkellä.

Viimeinen kesäomaviikko alkaa pian.
Miten voi aika mennä näin nopeasti!!??!!!

Tämä on ollut niin hyvä ratkaisu, olla kotona koko kesä.
Ensi vuonna uudestaan. pienin muutoksin.
Kesä-ja heinäkuu lomaa, elokuussa voin jo mennä töihin. Miehen loma siihen keskelle ja sitten Lappiin.