Olipa todella hellyyttävää nähdä Freijan ja Nalan tapaaminen kolme viikkoa luovutuksen jälkeen. Ei ollut epäilystäkään etteivät olisi muistaneet toisiaan. Freija kävi erikseen kiittämässä kun toimme pennun näytille.
Ensin leikittiin ulkona. Freijalla oli kiire opettaa Nalalle kaikki leikit. Palloa piti kuljettaa ensin itse, ja sitten mennä maahan ja pyöräyttää pallo pennulle. Käpyjä piti etsiä, heitellä ilmaan ja sitten antaa käpy pennulle.
Sisällä oli hellittelyn aika. Freija vei Nalan toiseen huoneesen. Siellä he makasivat vieretysten, kumpikin kirputtaen toisiaan. Kukaan muu ei saanut edes koskea pentuun, ennen kuin Freija oli itse saanut tarpeeksi tutkia pentuaan. Ja se hellä ääni, jolla Freija Nalalle jutteli, se ei ollut murinaa, ei haukuntaa vaan sellaista ääntä, joka on tarkoitettu vain näihin tilanteisiin.
Tämä on juuri sitä mitä joulu on: välittämistä, rakkautta, lämpimiä tunteita, onnea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti