Olipa kerran iso paha naapuri.
Se valitti Joikun ja Veitin konserteista. Kahdeksaan vuoteen ei Joiku ja Veiti ole keskustelleet kahdestaan kova äänisesti, mutta liekö vanhemmiten kuulo mennyt kun ison pahan mukaan nykyään keskustelevat tunninkin.
Minä en koskaan kuule keskusteluja. Tulen kotiin päivällä eri aikoina, mutta ilmeisesti keskustelut eivät ole minun korvilleni tarkoitettu kun en niitä kuule.
Isolla pahalla on itselläänkin koira. Hän itkee ja huutaa ison pahan perään aamuisin kun iso paha lähtee töihin. Iso paha ei tahdo uskoa että ikävä kestää sekin useita tunteja.
En tiedä onko tässä sadussa onnellista loppua, kun ikävä kyllä tämä satu on siltä osin ainakin totta, että naapuri on iso paha.
Saimme isännöitsijältä kirjeen. Kirjeen tarkoitus oli ilmoittaa asiasta meille, muuta ei isännöitsijä kuulemma voi tehdä asialle, tai hallituskaan. Emme siis saaneet varoitusta, emme häätöä.
Koitin ottaa asiasta selvää, ja ilmeisesti koska meillä on vain yksi naapuri, valitus ei aiheuta toimenpiteitä.
Koiran häiritsevä haukunta on omistajan ongelma. Häiritsevää haukunta on, jos sitä jatkuu tunnin tai kauemmin.
Nyt tarvitsisin oikeudenmukaisen tarkkailijan, joka kertoisi milloin ja miten pitkään Joiku ja Veiti haukkuvat. Nyt vielä olen epäluuloinen, että minunko kultamuruset täällä häiriköisivät.
Ainoa asia jonka keksin, on se, että näkevät ikkunasta taka pihan metsikössä jonkun koiran ja haukkuvat sitä. Mutta kestäisikö se haukkuminen tuntiakaan?
Laitan verhot ikkunan eteen, jos se auttaisi. Sitruunapanta on seuraava keinoni. Sen jälkeen keinot alkavat loppua.
Maailmassa paha saa aina palkkansa. Ainakin saduissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti