Mies on kotona suurimman osan päivästä, joten yksinoloa koirille tulee harvoin.
Mutta kun tulee, Joiku käy kiukuissaan petaamassa meidän sängyn uudelleen.
Kiukun näkee siitä, että tyynyt ovat lentäneet kunnolla eri puolille sänkyä ja painava tuplapeittokin on saanut kyytiä.
Mökillä ja kaupungissa sama juttu.
Kaiken huippu, ja Joikulta ylilyönti oli kun mies kävi vessassa ja viipyi siellä Joikun mielestä liian kauan, sänky oli taas raivattu.
Ja mistäkö tiedän, että se on Joiku eikä Veiti... No, tulinpa kerran hakemaan samantien jotain unohtunutta asiaa,ja sielläpä tönötti keskellä sänkyä nolon näköinen vaalea tyyppi.
Omituista on myös kieriskely. Toki Joiku on aina pyörinyt lumessa, nurmikolla ja matollakin, mutta nyt pyöriminen on äänekästä ja tapahtuu erikoisina aikoina, esim. alkuyöstä tai aamuyöstä.
Hajamielisyyttäkin on jo vähäsen . Mökillä, ennen portin valmistumista, kuljettiin jonkin aikaa puuvajan kautta pihalle. Yhä kun meille tulee joku, Joiku juoksee puuvajalle päin, muistaa jossain kohdassa, ai niin ei täältä enää, ja kääntyy takaisin portille. Portti on ollut jo pari kesää....
Joiku on aina innostunut asioista, mutta nyt se on jo liioittelua. Kun ollaan lähdössä lenkille tai on ruoka-aika, Joiku läähättää, hössöttää edes takas, eikä aina tiedä mihin suuntaan menisi, keittiöön vai ovelle.
Vanhenemista on selkeästi näkyvissä.
Askel hidastunut, mielialat vaikuttavat lenkkeilyyn eikä leikkiminen ole enää päivittäistä.
Nautimme jokaisesta päivästä kaikesta huolimatta tai juuri sen kaiken takia.
Ja se sanaton toive kiirii jonnekin... anna vielä yhteisiä vuosia, niin monta kuin on hyväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti