Tiistai ja Tyks käynti.
Eipä tullut erojuhlaa, en avannut kuohuviinipulloa.
Yhdessä jatkettiin matkaa, kyynersauvat ja minä.
Kävin kiittämässä traumaosaston henkilökuntaa, vein keksipaketteja ja kortin kahvitaukojen piristykseksi. Kiitosta ei taida sinnekään usein tulla, ilahtuivat kovasti.
Lemppari hoitajalle vein kuoharipullon ja kortin. Onnekas olin, lemppari hoitaja oli töissä, ja sain annettua kiitoksen henkilökohtaisesti.
Hidasta on normaaliksi tuleminen, tarkoitan kävelyn suhteen normaaliutta.
Toisaalta edistymistä on tapahtunut paljon. Nyt onnistuu leipomiset ja ruuan laitot ilman tuolia tai ilman, että vasen jalka väsyy.
Suurin edistymisaskel on se, että pystyn ajamaan autoa!
Autoa ajaessa tunsin itseni normaaliksi, ja melkein jo suunnnistin Myllyyn tai torille, sitten palauduin maan pinnalle, en pysty vielä kävelemään kuin lyhyitä matkoja.
Töissäkin kävin. Kaikki tuntui tutulta, ihan samalta kuin maaliskuussa, olenko ollutkaan poissa?
Sain mun värikynät, ja nyt pääsin äitienpäivälahjan pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti