Jännittävä aamu

Aamulla klo 6.00 menossa Veitin kanssa aamulenkille.
Pamautan oven kiinni.
Ollaan Veitin kanssa ulkona, ilman avainta, ilman kännykkää ja ovi tukevasti lukossa.

Periaatteessa ei hätää, koska oven pielessä on pieni avainkaappi, jonka saa auki numerosarjalla.

Taskulamppukin on mukana, mutta ongelmana on avainkaapin pienet hopeiset numerot, joita EN NÄE!!!
Tuskahiki pelmahtaa niskaan.

Päätän lähteä aamulenkille, rauhoittua ja toivoa "ihmettä".
Lenkillä mietin ratkaisuja. Kello on kuusi aamulla ja naapureiden ikkunoista ei tulvi valoa, kaikki nukkuvat. Pellon toisella puolella hevostallin luota kuuluu  ääniä ja valojakin näkyy.
Suunnitelma on hahmottunut. Menen rauhoittuneena kotiovelle ja yritän nähdä numerot. Jos en onnistu kävelen hevostalleille ja pyydän kännykkää lainaksi ja soitan miehelle.

Keskityn numeroihin, joita en näe...Koitan katsella eri suunnista. Varpistan ja katson ylhäältä alas ja hahmotan viimeisen numeron. Kiertelen, keskityn ja saan numerosarjan paikoilleen, kaapin ovi ei aukene. Paniikki uhkaa taas iskeä, onko mies vaihtanut numerosarjaa. Asettelen numerot vielä huolellisemmin keskelle, ja pikkuinen ovi aukeaa!
Sitä helpotuksen tunnetta ei voi saavuttaa muulla tavalla. Korvaamaton tunne!

Iltapäivällä kuvaan avainkaappia blogia varten. Kun katson numeroita kuvassa, näen ne aivan selvästi!

Tästä lähtien otan kännykän mukaan aamulenkille.
Voin ottaa myös avaimen mukaan taskuun.

Loppu hyvin ja töihinkin ehdin ajoissa.
Ja sain kokea tunteen, jota ei saa mistään muusta asiasta!