Olin tiistaina Maaret Kallion loppuunmyydyllä luennolla, Lujasti lempeä, viisaasti vaativa.
Olen lukenut Kallion kirjat, ja luento olikin tuttua juttua.
Tuttua, mutta ei vieläkään opittua. Ei käytäntöön siirrettyä.
Ja elämän eri kohdissa, eri asiat hyppäävät huutomerkkeinä esille.
Maaret puhuu sujuvasti, rauhoittavalla äänellä. Kertoi itse, että joku käyttää hänen äänikirjaansa, jonka lukijana on hän itse, apuna nukahtamiseen....
Ja kun luennoitsija tietää mistä puhuu, on sanojensa takana, uskon joka sanan.
Tällä kertaa kosketti inhimillisyyteen liittyvät asiat.
Se miten voisi olla itselleen inhimillinen, ei piiskata parempiin suorituksiin, vaan sanoa lempeästi, että tämä riittää ja on kylliksi.
Toinen asia oli, kun paljon (?) nykyään kirjoitetaan miten pitää pitää itsestään huolta, olla terveesti itsekäs, niin Maaret toi esiin , miten saa hyvän olon itselleen, huomioimalla toisia ihmisiä!
Itsenäisesti pystyvä, sellaiseksi koen itseni, ja luulen myös ulkopuolisten näkevän minut sellaisena.
Mutta olen tarvitsevasti liittyvä myös, mutta osaanko ilmaista sen? Tarvitsen tukea, ystäviä, kukapa ei tarvitsisi.
Maaret puhui myös omien arvojen mukaan elämisestä. Nimenomaan miten arvot näkyvät jokapäiväisessä elämässä, ajan käytössä.
Tiedän omat arvoni, eikä niissä ole työ sillä sijalla, jolla se syö aikaani päivässä!
Aikaani ja energiaani.
Mutta minkäs teet, laskut on maksettava eikä mun työssä ole mahdollista tehdä lyhennettyä viikkoa,tai lyhennettyä työaikaa (paitsi jos minulla olisi pieniä lapsia...).
Tähän ongelmaan olen miettinyt ratkaisua jo vuosia, ehkä se jonain päivänä löytyy, ilmaantuu jostain pykälänä, mahdollisuutena.
Tunteella ja järjellä, molemmilla. Itse voin päättää kumpaa enemmän :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti