Onpa ollut vuosi!
Harvemmin tällaisia, onneksi!
Pääsiäisenä tein vuoden kuperkeikan. Pitkä sairausloma, pidempi paranemisaika kuin kuvittelin. Työkaveri sanoi, että jouluksi olen kunnossa, syytin pessimismistä. Mutta hän oli oikeassa.
Sairauslomalta paluu töihin elokuussa oli tuskallista.
Nyt en enää onnu, ja voin työpäivän jälkeenkin kävellä. Kyykkyyn meno on hankalaa ja jos koko lastenlaulun "Kädet ylös, kädet alas...ensin mennään kyykkyyn.." leikin, niin seuraava päivä on haastava. Aika monessa lastenlaulussa pitäisi mennä muuten kyykkyyn.
Polvillaan olo on myös hankalaa ja tekee kipeää.
Mutta pääasiassa jalka on nyt kunnossa!
Huhtikuussa piti tehdä päätös ja päästää Joiku pois.
Se teki kipeää. Voisin myös ruoskia itseäni lisää ja sanoa, että Joikun olisi voinut päästää pois aiemminkin. Veitillä oli/on myös vaikeaa ilman Joikua.
Aika auttaa, mutta ikävä pysyy.
Heinäkuussa pääsin Pohjois-Irlantiin. Jalka ei ollut kunnossa, mutta nautin reissusta. Haave toteutui. Iso juttu minulle, joka en matkustele.
Elokuussa muuttui työpaikan fyysinen sijainti pienempään yksikköön. Pelotti, kun olin monta vuotta ollut isossa päiväkodissa ja tykkään yhteisöllisyydestä.
Syyskuussa vaihtui työ vastuullisemmaksi. Ja stressasin ensimmäiset kuukaudet yöunien kustannuksella. Nyt on jo helpompaa. Ainakin kun tämän viikon jälkeen on edessä kahden viikon loma ;)
Viimeinen (toivottavasti viimeinen) tämän vuoden juttu tapahtui perjantaina. Saimme tiedon meille läheisen ihmisen kuolemasta.
Tällä hetkellä tämä asia tuntuu vuoden rajuimmalta. On paljon selviteltäviä asioita.
Aikamoinen vuosi takana.
Toivottavasti ensi vuosi olisi rauhallisempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti